Behemot (ei ole virtahepo) vaan hirmulisko

Behemot
"Katso Behemotia, jonka minä loin niin kuin sinutkin. Se syö ruohoa niinkuin raavas. Katso, sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa. Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin se-tripuun, sen reisijänteet ovat lujiksi punotut. Sen luut ovat niinkuin vaskiputket, sen nikamat kuin raudasta taotut. Se on Jumalan töiden esikoinen, sen luoja ojentaa sille miekan. Sille kan-tavat satonsa vuoret, joilla kaikki metsän eläimet leikitsevät. Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä. Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä. Jos virta hätyyttää, ei se säikähdy, se on huoleton. Kuohukoon vaikka itse Jordan sen ki-taan. Kukapa kävisi käsiksi sen silmiin, lävistäisi heittoaseella sen turvan?" (Job 40:10-19.)

Emme tiedä, mitä lajeja behemot ja sen seuralainen leviatan olivat, mutta yksi on varmaa. Be-hemot ei ollut virtahepo, eikä leviatan krokotiili. (Kuten uudenkin kirkkoraamattumme kääntäjät ottavat oikeuden tulkita.) Raamatunkäännöskomitea olisi saanut konsultoida työssään taiteili-joiden ohella myös biologeja. Vai mitä mieltä olet virtahevon hännästä, jota kutsuttaisiin "suureksi kuin seetripuu"? Seetripuu on puu, joka Libanonin lipusta huolimatta kasvoi ai-kanaan kuusta korkeammaksi. Virtahevo taasen huiskuttaa erikoisesti litistyneellä töpöhännäl-lään lantansa kuin tuulettimen läpi reviirilleen. Raamatunkääntäjät ovat arvuutelleet eläintä eri käännöksissä milloin virtahevoksi, milloin norsuksi tai sarvikuonoksi. "...Ihmettä en tämän laista ole koskaan kuullut toista."
Behemot-sana tosiaan muistuttaa heprean kielen virtahepoa, mutta on sitä yhtä paljon kuin haikara on haikala. Uudessa käännöksessä eläimestä huomautetaan alareunan marginaal-issa: "Alkutekstissä käytetään nimeä behemot, joka tarkoittaa myös tarunomaista alkuhirviötä". Itse jättäisin sanan "tarunomainen" suosiolla pois. Behemot tarkoittaa kirjaimellisesti käännet-tynä "valtavaa otusta" ja on monikkomuoto sanasta "peto".

Dinosaurusten ulkomuoto ja värit ovat kiinnostavimpia yksityiskohtia ja samalla suurimpia on-gelmia paleontologiassa. Näin siksi, että fossiiliset luut eivät kerro varsinaisesta pinnan ulk-onäöstä. (Vastoin yleistä harhaluuloa myös pehmeät kudokset kuten meritähdet voivat silti poikkeuksellisen suotuisissa olosuhteissa kivettyä. ) Jos vanhat tarinat osoittautuisivat uskot-taviksi, liittyisikin niiden suurin arvo juuri tähän seikkaan.

Jumalan väitetään kehottaneen Jobia juuri ennen dinosauruskuvauksen alkua: "Kaunistaudu kunnialla ja korkeudella, pukeudu loistoon ja kunniaan." (Job 40:5.) Entäpä, jos hirmuliskot eivät olleetkaan yksitoikkoisen harmaita, ruskeita tai vihertäviä, vaan kirkkaan värikkäitä ja suomukuvioiltaan selkeitä?

Mielenkiintoista on, että Jobin kirjan Jumala tuntuu luonnehtivan behemotia ensimmäiseksi luomakseen eläimeksi: "Se on Jumalan luomistöiden esikoinen" (Job 40:14). Ilmaus voi viitata ykkössijaan joko iässä tai koossa. Koossa kaikkien aikojen ykkössijaa pitää kuitenkin ni-missään edelleen elävä sinivalas, parhaimmillaan 180 000 kiloa ja 33 metriä. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan että ensiksi luotiin (Gen 1:2) "...suuret merieläimet ja kaikki-naiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot." Edellinen ilmaisu on heprean tannin ja sanaan palataan myöhemmin. Esikoisuus iän perusteella selittäisi Jumalan mielenkiinnon juuri tätä eliötä kohtaan. Otoksessa eläinkunnasta Jobin kirjassa Jumala viittaa lähemmin vain kahteentoista eläimeen. Kehitysoppia Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan yhdistäville hen-kilöille todettakoon vain lakonisesti, että Raamatun mukaan ensimmäisiä eliöitä eivät olleet pi-enet yksisoluiset eliöt, vaan isot, möhkälemäiset otukset.

Jobin kirja kertoo behemotin olleen kasvissyöjän: "Sillä vuoret kantavat sille ruohoa, ja kaikki pedot leikitsevät siellä." (Vuoden 1861 käännöstä.) Metsän eläimet saattoivat leikkiä behemo-tin ympärillä. (Entäpä sen päällä?) Kasvissyöjää ei ehkä tarvinnut pelätä. Toki tämän tyyppisiä dinosauruksia kutsutaan salonkikelpoisessa paleontologiassakin kasvissyöjiksi.

Joillakin hirmuliskoilla oli paleontologien mukaan häntä, jonka ne kykenivät läväyttämään suo-raksi, käyttäen elintä eräänlaisena lyömäaseena. "Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setri-puun... Sen luoja ojentaa sille miekan", kertoo Jobin kirja behemotin valtavasta hännästä (Job 40:14). Vuoden 1861 kirkkoraamattu viittaa seetrin tyveen. Puun paksuus laskee jyrkimmin juuri tyvessä. Kunkin lajin sisällä tyvi on suhteessa sitä suurempi, mitä pitempi puu on. Tietyllä tapaa kuluneiden hännän nikamien ja tietokonesimulaation pohjalta on esitetty mitä erikoisin väite suurten kasvinsyöjädinosaurusten häntään liittyen: urokset ovat saattaneet läimäytellä pyrstöään kuin karjapaimen ruoskaansa, tai halkoa sillä todellakin ilmaa miekkailijan tapaan. Pitkällä hännällä heilahdusliike kiihtyy tyvestä kapenevaan pyrstöön päin ja on saattanut ylittää lopulta hännän päässä äänennopeuden! (Ollessani kerran soutelemassa Sysmän Liikolanlah-della, havaitsin varsin empiirisesti, miten ylitse lentäneen hävittäjän jäljiltä äänivallin ylittyessä syntyy mahtava paukahdus.)

Kasvissyöjädinosaurusten häntä oli 10-15 metriä pitkä ja 1-2 tonnin painoinen. Äänennopeus on periaatteessa saavutettavissa tehokkain mekaanisin keinoin. Suuremmassa ilmanpainees-sa ääni tosin olisi kulkenut hieman nopeammin, joten ilmanvastuksen ohella äänivalli olisi il-meisesti ollut korkeampi ylitettävä.
"Sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa". Jura- ja liitukaudella mylvi triaskau-den Thecodontioiden (valtiasliskojen) jälkeen kaksi dinosauruslahkoa: Saurischia ja Ornithi-schia. Näiden väliin piirsi terävän rajan saurischian matelijanomainen lantio. Ornithischia-lahkoon kuuluvien dinosaurusten lantio oli lintumainen ja niillä oli lisäksi jonkinlainen hampai-den takainen luu. Tunnetuin esimerkki linnunlantioisista liskoista lienee Tyrannosaurus Rex. Lantionseutu, tyvestä paksu häntä sekä ontot luut olisivat yhteisiä piirteitä tämän dinosauruk-sista kuuluisimman ja behemotin välillä. Kokonaiskuvan puolesta veikkaisin itse kuitenkin Sau-rischiaa ja suuria kasvinsyöjäliskoja. Tälle symbolille.

Mainittakoon muista kansoista sen verran, että egyptiläiset tunsivat behemotin nimellä p’ih.mw. Egyptiläinen, jos kuka, olisi erottanut virtahevon muista eläimistä. Kun virtahepo vii-pyy tavallista kauemmin rannalla, sen ihohuokoset erittävät öljymäistä ainetta joka estää eläi-men nahkaa kuivumasta liiaksi. Aine on purppuranväristä, jonka vuoksi on aikoinaan luultu, että virtahepo hikoilee verta. Esimerkiksi viittaus tähän erityiseen piirteeseen puuttuu tyystin behemotin kohdalla.