Mulla oli tässä jokin vuosi sitten todella raskasta kun eräs läheiseni tappoi itsensä. Hain silloin tukea ja turvaa baareista ja sitten löysinkin itselleni ihmisen joka välitti ja kuunteli. Kerroin hänelle suruistani mutta koska olin ihan pihalla vielä siitä mitä olin tapahtunut en nähnyt varoitus merkkejä. Käytin julmasti tätä ihmistä hyväkseni saadakseni oman oloni paremmaksi. Hän taas puhui siitä miten oli rakastunut minuun. Kerran hän pyysi ja aneli että saisi tulla luokseni mutta en jaksanut. en jaksanut sillä hetkellä ketään.. en vastannut hänen puheluihinsa kunnes sitten kahden viikon päästä koitin taas tavoittaa häntä kun olin hiukan miettinyt ja tajunnut miten tyhmä olin. en saanut häntä kiinni ja seuraavana päivänä hänen veljensä ilmoitti että hän on tappanut itsensä.. samalla tavalla kuin se läheinen jonka olin menettänyt nelisen kuukautta sitten. Syytän itseäni vieläkin. velloin niin paljon itsesäälissä etten tajunnut että lähellä oli tärkeä ihminen joka tarvitsi apuani, aivan niin kuin minäkin tarvitsin hänen apuaan. en tiedä mitä mun pitäisi tehdä että mulla olis lupa antaa anteeksi itselleni..
kun läheiset
lähtee
3587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sitä monesti oppii jälkikäteen
NO ethän sinä voinu tietää?? MEILLÄ kaikilla on suru aika kun joku kuolee.. ja me ei voida tietää milloin joku päättää päivänsä??..varsinkin kun suree jotakin kait se oli asia näin?? - MINÄ en syyttäsi itseäni
koska jotenkin luin ettette te jotenkaan kovin kauaa edes olleet tuttavia??-kaippa sillä ne ongelmat oli jo sillon kun tapasitte!!!
..ympäriltäni kummasti.
Monet sukulaiset, isäni mukaan lukien, ovat tehneet itsarin.
Monet tuttavat, ystävät, kaksi ex-mieskaveria myös.
Hakeuduin kerran terapiaan kun tuntui, että olin vähintäänkin jonkin sortin "kirottu" kun kaikki vaan kuolevat, kun ovat olleet mun kanssa tekemisissä.
Siellä puhuttiin paljon ja yksi asia tuli aina läpi: se, joka joka sen kuulan kalloonsa pamauttaa, on AINOA syyllinen!
En enää syytä itseäni mistään.
Tosin, välttelen jonkinverran uusia ihmissuhteita...
Se, joka syyttää itseään toisen itsarista, voi (leikillisesti sanoen) luulla itsestään hieman liikoja.
Puhun varmaan jonkun mielestä liian kevyesti rankasta aiheesta, mutta se on itsesuojelua.
Sitäpaitsi, nää kokemukset kyynistää ajan kanssa.