Verotus on sitten

Keskeytin tuontiautoni verotuksen ja katson tammikuussa uudestaan. Pari havaintoa:

Keskeytys olikin harvinainen tapaus, koska niin tullissa, katsastusasemalla kuin vakuutusyhtiössäkin taivasteltiin, että ei ole ennen kohdalle sattunut. Kumma juttu, onhan noita tuontiautojen verotuksia muutama tuhat vireillä joka hetki. Ilmeisesti kovin moni ei tätä temppua tee?

Melko pölvästejä olivat joka virastossa, asiakkaan piti neuvoa, mikä on homman nimi. Tullissa asiaa ratkottiin 2 henkilön voimin, samoin katsastusasemalla, ja vak.yhtiössä tarvittiin kolme ihmistä plus 20 minuutin puhelu plus lisäksi 3 tunnin selvittely-jatkoaika ja takaisinsoitto.

Valtiolle olen vilpittömästi kiitollinen, että olen saanut ajaa lähes kolme kuukautta ja 10000km autolla maksamatta autoveroa ja ajoneuvo/dieselveroa. Se, että jo käynnistetyn verotuksen sai keskeyttää, oli pieni ihme, mikä lie mielenhäiriö sattunut kun uutta autoveroa pähkäiltiin. Ei olisi onnistunut neukku-sos.dem-kade-Suomessa! Ajat ja tavat ovat muuttumassa.
101915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kalliilla autolla tulee kalliiksi koska sakko on suhteessa auton arvoon

Äänestä
  • Mikä ihmeen sakko? Verotuksen keskeyttäminen ei tiettävästi ole rangaistava teko. Maksua siitä menee 110 €, jos verotusilmoitus on tehty 2.11.2007 jälkeen. Tässä tapauksessa ei niin ole, ja homma oli maksuton.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Mikä ihmeen sakko? Verotuksen keskeyttäminen ei tiettävästi ole rangaistava teko. Maksua siitä menee 110 €, jos verotusilmoitus on tehty 2.11.2007 jälkeen. Tässä tapauksessa ei niin ole, ja homma oli maksuton.

    Siis jos ostan keväällä C6 Corveten Saksasta ja kesän ajan odottelen että tulli keksii sille verrokkihinnan ja syksyllä keskeytän verotuksen ja myin auton takas (joko saksaan tai venäjälle) niin menee vaan 110e.

    Onko nykyään sitten enää merkitystä silläkään onko veropäätös jo annettu mutta sitä ei ole maksettu ?

    Eli nyt kun päätökset kestää sen 3kk niin voi ajella verottomalla autolla jos vaihtaa 4 kertaa vuodessa :)

    Äänestä

  • nykyään kirjoitti:

    Tuota samaa ihmettelin itsekin. Kun autoerouudistus marraskuun alussa julkistettiin, julistin tällä palstalla, että auton juuri tuoneet eivät voi asialle enää mitään. Hämmästys oli suuri, kun Tullin ohjeissa selväkielellä sanotaankin, että verotuksen voi keskeyttää ja aloittaa uudelleen tammikuussa. Soitin ja varmistin asian vielä Tullilta ennen omaa keskeytyspäätöstäni.

    Ihme juttu, mutta itse olen siitä nyt hyötymässä. Tällaista 3kk verottoman auton käytön etua ei olisi voinut kuvitellakaan Kekkos- ja Lipposlovakia-aikaan.

    Onko käytäntö pysyvä, en tiedä. Luulen, että verotuksen keskeytysmahdollisuus liittyy vain tähän ylimenovaiheeseen. Asian voi tietenkin tarkistaa.

    Onko veropäätös annettu, ei vaikuta asiaan, vaan oleellista on, että veroa ei ole maksettu. Itse tein keskeytysilmoituksen verotuspäätöksen jo saatuani, sen eräpäivänä.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Mikä ihmeen sakko? Verotuksen keskeyttäminen ei tiettävästi ole rangaistava teko. Maksua siitä menee 110 €, jos verotusilmoitus on tehty 2.11.2007 jälkeen. Tässä tapauksessa ei niin ole, ja homma oli maksuton.

    Ja 10% määrättävästä verosta sen 110e lisäksi. Muutenhan kaikki aina keskeyttäisi verotuksen eräpäivänä.

    Äänestä

  • Tuoja.. kirjoitti:

    Ja 10% määrättävästä verosta sen 110e lisäksi. Muutenhan kaikki aina keskeyttäisi verotuksen eräpäivänä.

    Autoveroilmoitus tai verotus voidaan asiak-kaan pyynnöstä tarvittaessa peruuttaa, jos ajoneuvoa
    ei ole merkitty Suomessa rekisteriin tai otettu käyttöön eikä veroja vielä ole maksettu.
    Veroilmoituksen peruuttaminen ennen verotuspäätöksen
    tekemistä on maksutonta. Jos verotuspäätös on ehditty tehdä, mutta veroa ei vielä ole maksettu, verotuksen peruuttamisesta peritään sama maksu kuin ennakkoratkaisusta. Vuonna 2007 tämä on yksityishenkilöltä 110 euroa
    ja kaupalliselta toimijalta 350 euroa.

    kopioitu tullin ohjeista.

    Yhden kerran moottoripyörän verotuksen keskeyttäneenä homma meni juuri näin.
    Kuluja 110 €. Piti vain tehdä vapaamuotoinen lappu verotuksen keskeyttämisestä ja kävellä tulliin. Tätä ei käsittääkseni pysty enää sen jälkeen tekemään kun verolappu on tullut.Kyllähän ainakin itse keskeyttäisin verotuksen jos se olisi vielä kesken ja veron summa olisi huomattava,

    Äänestä

  • jamijamijami kirjoitti:

    Copy-paste Tullin tiedotteesta 1.11.2007:

    "Ennen 2.11.2007 vireille tullut auton verotus voidaan peruuttaa maksutta, ilman autoverolain 35 a §:n 2 momentissa ja 43 §:n 2 momentissa tarkoitettuja maksuja. Peruutuksen edellytyksenä on, että autoveroa ei ole vielä maksettu.
    Ajoneuvo voidaan ilmoittaa verotettavaksi uusien veroperusteiden mukaan lainmuutoksen voimaantulon jälkeen.
    Verotus voidaan siis peruuttaa myös henkilöautosta, jota käytetään liikenteeseen väliaikaisesti verotta omaa käyttöä varten hankitun auton ajoluvalla tai käyttöönottoilmoituksella enintään kolmen kuukauden ajan. Tällöin oikeus auton väliaikaiseen verottomaan käyttöön päättyy välittömästi peruuttamisen jälkeen.

    Verotus, joka on tullut vireille 2.11.2007 tai sen jälkeen, mutta ennen lain voimaantuloa, on mahdollista peruuttaa autoverolain 35 a ja 43 §:ssä säädetyllä tavalla, jos autoveroa ei ole maksettu. Peruutuksen johdosta verovelvolliselta peritään säädetty maksu. Ajoneuvo voidaan ilmoittaa verotettavaksi uusien veroperusteiden mukaan lainmuutoksen voimaantulon jälkeen."

    Ymmärrän asian niin, että sillä ei ole merkitystä, onko verotuspäätös tehty vai ei, kunhan veroa ei ole maksettu, ja verotusilmoitus on tehty ennen 2.11.2007.

    Äänestä

  • peritä kirjoitti:

    Yhteenveto:

    Onko niin 1.1.2008 käynnistetyn verotuksen osalta sakko on kokonaan pois, voit keskeyttää vaikka ferrarin verotuksen saatuasi 100.000e laskun, eli voit pitää autoa talvet ulkomailla ja kesät suomessa. Avoauton tai MP osalta toihan on hyvä tietää kun ei niillä muutenkaan voi ajaa koko vuotta !

    En kylläkään usko tuohon ?

    Äänestä

  • 10 % sakko poissa ? kirjoitti:

    Minä kirjoitin ton toiseksi edellisen, jossa on lainaus tullin tiedotteesta.

    Enpä usko minäkään, että verotuksen keskeyttämisellä voisi alkaa pelata. Samoista syistä en uskonut koko verotuksen keskeyttämismahdollisuuteen, ennen kuin sen omin silmin näin.

    Näin sanotaan autoverolain 35. pykälässä:
    "Jos 1 momentissa tarkoitettu veroilmoitus tai verotus peruutetaan 43 §:ssä tarkoitetulla tavalla, verovelvolliselta peritään ennakkoratkaisusta perittävän maksun lisäksi maksu, jonka suuruus on enintään yksi kymmenesosa siitä verosta, joka ajoneuvosta olisi tullut säännönmukaisesti suorittaa."

    Se "yksi kymmenesosa" siis estää liian innokkaan pelaamisen. Nyt annettu mahdollisuus keskeyttää verotus lienee ainutkertainen ja vain verotuksen ylimenoajan järjestely. Vähän samaan tapaan kuin että uuden auton kaupasta tilanneet voivat verottajan puolesta siirtää auton luovutuksen vuoden vaihteen yli.

    Äänestä

Ihme jeesustelua..kai nyt laskea osaavat,keskeytys kannattaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

keskeytetty kirjoitti:

Keskeytin tuontiautoni verotuksen ja katson tammikuussa uudestaan. Pari havaintoa:

Keskeytys olikin harvinainen tapaus, koska niin tullissa, katsastusasemalla kuin vakuutusyhtiössäkin taivasteltiin, että ei ole ennen kohdalle sattunut. Kumma juttu, onhan noita tuontiautojen verotuksia muutama tuhat vireillä joka hetki. Ilmeisesti kovin moni ei tätä temppua tee?

Melko pölvästejä olivat joka virastossa, asiakkaan piti neuvoa, mikä on homman nimi. Tullissa asiaa ratkottiin 2 henkilön voimin, samoin katsastusasemalla, ja vak.yhtiössä tarvittiin kolme ihmistä plus 20 minuutin puhelu plus lisäksi 3 tunnin selvittely-jatkoaika ja takaisinsoitto.

Valtiolle olen vilpittömästi kiitollinen, että olen saanut ajaa lähes kolme kuukautta ja 10000km autolla maksamatta autoveroa ja ajoneuvo/dieselveroa. Se, että jo käynnistetyn verotuksen sai keskeyttää, oli pieni ihme, mikä lie mielenhäiriö sattunut kun uutta autoveroa pähkäiltiin. Ei olisi onnistunut neukku-sos.dem-kade-Suomessa! Ajat ja tavat ovat muuttumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu