Aatami sanoi Jumalalle eräänä päivänä:
”Kuules Jumala, olen kovin yksin ja pitkästynyt vetelehtimään Paratiisissa. En voi metsästää enkä kalastaa, koska muiden luotujesi tappaminen on kiellettyä. Olen täysin kyllästynyt synteettiseen ruokaan, jota Enkelisi tuovat minulle, kun en saa edes syödä Paratiisin puista, koska kasveillakin on sielu. En tunne myöskään kipua, enkä surua – mitä ne sitten ovatkaan – enkä myöskään iloa, vaikken siitäkään mitään tiedä. Ainoa harrastukseni on vesileipien heittely Taivaan virralla, eikä se hääppöinen ajankulu ole. Sanalla sanoen: olen täysin kyrpiintynyt.”
”Siinä oli kolme sanaa, mutta sinähän et osaa laskea, kun et ole syönyt hyvän ja pahan tiedon puusta kieltoni mukaan. En muuten tykkää, että käytät tätä kyrpiintynyt-sanaa, mutta siitäkään sinä et ymmärrä, kun et tiedä juuri mistään mitään”, Jumala jyrisi lievästi ärtyneenä otsa taivaallisilla rypyillä. Mutta Hänestä virtana tihkuva, vaaleanpunainen ja reunoiltaan vaalean retuliinin värinen, äärettömän hyvyyden aura lievensi ärtyneen äänen vaikutusta Aatamissa. Lisäksi arkkienkeli Mikael&a sattui juuri kulkemaan ohi läpinäkyvässä, valkeassa viitassaan käsi arkkienkeli Gabriel&an kädessä ja Jumala seurasi heidän harrasta leijumistaan niin, että rypyt Hänen otsallaan silenivät ja Hän lipaisi kielellä turpeita huuliaan. Hänen iso, koukkuinen nenänsäkin näytti liikahtavan nuolaisujen mukana.
”Krhm”, Jumala rykäisi kurkkuaan selkeämmäksi ja katsoi taas Aatamiin, ”minä olen Iisakin ja Aabrahamin Jumala”, Hän jylisi, ” ja myös kaikkivaltias, joten oikeastaan voisin tehdä jotakin sinun hyväksesi. Voisin luoda sinulle alamaisen, vaikkapa naisen, jotta hän voisi palvella sinua ja täyttää kaikki vähäisemmätkin toiveesi, joita sattuu tyhmään päähäsi tulemaan, ja ikuiseksi iloksesi, mutta sitä varten tarvitsen parin kylkiluitasi.”
”Mikä on nai—” aloitti Aatami, mutta ei kerinnyt jatkamaan sillä sanottuaan sanansa Herra tarttui kovin kourin Aatamiin ja repäisi parin kylkiluita irti hänen rinnastaan, heitti ne vehreälle Taivaan nurmikolle ja manasi jotakin taivasten kielellä, josta Aatami ei ymmärtänyt mitään. Sitä paitsi hän kaatui nurmikolle ja nauru pulppusi suusta niin, että vedet tirisivät silmistä. Vaikka Jumala häntä usein kutitteli, näin makeaa kutitusta Aatami ei aikaisemmin muistanut saaneensa.
”Mikä on iisakki ja aabrahami?” hän lopulta sai sanotuksi naurun pyrskähdystensä välillä.
Mutta Jumala jatkoi loitsuaan taivasten kielellä, eikä vastannut Aatamin kysymyksiin. Samassa kylkiluut muuttuivat naiseksi.
”Siinä on nyt nainen, tee mitä lystäät”, Hän julisti.
”Minun on kuitenkin äärettömässä viisaudessani varoitettava sinua, että nainen on katala ja pistäväkielinen ja lisäksi herralleen tottelematon joten luultavasti saat hänestä yhtä paljon vaivaa kuin vastustakin. Ilojen suhteen en sinuna olisi liian toivorikas, koska hänellä on geneettinen taipumus pitkäaikaisiin päänsärkyihin”, ja tämän sanottuaan Hän lähti vihellellen jotakin iloista polkan tai masurkan tapaista, taivaallisen ihanaa melodiaa – saattoi se olla bluesiakin – ja suunnisti sinnepäin, mihin arkkienkelit Mikael&a ja Gabriel&a olivat äsken hävinneet.
”Hei, gorgeous”, sanoi Eeva Aatamille venytellen hoikkia, mutta soman pyöreitä jäseniään, ”onko yhtään omenia, kun hiukoo niin kovasti.”
Aatami ei saanut silmiään irti uuden naisensa ihanista muodoista. Vähän pienikokoiseksi Jumala oli tämän naisen tehnyt, joten painiminen ei tulisi kysymykseenkään, ajatteli Aatami miettiessään, mitä naisen kanssa oikeastaan voisi tehdä.
”Älä nyt silmiäs pudota, senkin irstas, vanha karju”, napautti Eeva pullistaen täysinäisiä rintojaan veikeästi ja lähti sitten keikuttelemaan kohti lähellä kasvavaa omenapuuta, josta Jumala oli usein Aatamia varoittanut niin, että tämä ei ollut uskaltanut edes mennä sen lähelle.
”Mikä on irstas?” kysyi Aatami hämillään, seuraten uutta alamaistaan omenapuulle.
Sen juurella loikoili nurmella Lilith leikkien kesyn käärmeensä kanssa ja ihaillen kauniita piirteitään mustasta laavakivestä hiotusta peilistä. Jumala ei ollut viitsinyt mainita Aatamille, että oli tullut luoneeksi naisen harjoitusmielessä jo ennen Eevaa, mutta eipä Aatami juuri muutakaan Paratiisista tiennyt.
”Terve, Lilith”, sanoi Eeva siskolleen, ”mitens menee? Ja onko tietoa omenista?”
Lilith katsoi siskoaan sillä silmällä ja taputti nurmikkoa vieressään. Kun sisko oli istunut alas, Lilith tarjosi suuta ja rupesi halailemaan ja hyväilemään tätä eikä Eevalla näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Aatami istuutui taivaallisen virran rannalle lähelle omenapuuta ja rupesi aikansa kuluksi kaivelemaan nenäänsä heitellen toisella kädellä vesileipiä rannalta löytämillään kivillä.
Huomatessaan Taivaan virran toisella puolella eläimiä laitumella - muutamia iloisesti laitumella kirmailevia valkoisia karitsoja ja joitakin ärtyisiä leijonia, joiden vatsat kurnivat ja kumisivat tyhjänä - hän ajatteli, että olisi kivaa, jos niitä voisi katsella jonkinlaisen laatikon läpi. Hän pyyhkäisi sormiaan puhtaaksi kuparinväriseksi ruskettuneeseen reiteensä ja teki niistä silmiensä eteen suunnikkaan muotoisen alueen, jonka läpi laiduntavat eläimet näkyivät kuin näyttämöllä. Tämä oli Aatamin mielestä varsin coolia, vaikka ei ymmärtänyt mitä coolia merkitsi.
Hän tähtäili myös ympärillään olevia puita ja kiviä ja käänsi sormisuunnikkaan myös omenapuun alla painiviin naisiin.
Lilith näytti olevan voittamassa, vaikka oli jonkin verran pienikokoisempi. Hän oli päässyt istumaan Eevan naaman päälle ja puri tätä vatsaan niin, että Eevalta pääsi tuskainen huuto. Aatami siirsi suunnikkaansa omenapuuhun ja huomasi, että se ei mahtunut kokonaan suunnikkaan sisään vaikka kauempana olevat vielä suuremmat puut mahtuivat sinne hyvin. Hän päätteli, että tämä merkillinen ilmiö oli osa olentojen eksistenssiä ja päätti kutsua sitä perspektiiviksi, vaikka ei oikein tiennyt, mitä varten sana tuntui sopivalta.
Kuhina puun juurella hiljeni.
”No se teki terää”, sanoi Lilith, ”alkoikin jo sormet mennä rakoille täällä yksin istuessa.”
”Minulle taas tuli entistä kovempi nälkä”, valitti Eeva. ”Toi äijä on ihan saamaton, kun ei edes syötävää naiselleen järjestä”, hän vielä lisäsi luoden ilkeitä katseita uuteen herraansa ja puolisoonsa, ”puhumattakaan kunnon vaatteista, kengistä tai edes Pradan käsilaukusta.”
Lilith lähetti kesyn käärmeensä omenapuuhun ja se toi tullessaan sylillisen omenoita ja laski ne Eevan jalkoihin puun juurelle. Eeva silitti kiitokseksi käärmeen päätä, ja ajatteli, että sen nahasta voisi saada mukavan käsilaukun tai käsineet, jos olisi ompelukone käytettävänä tai edes lankaa ja neula. Hän päätti puhua asiasta siskolleen jossakin sopivassa tilanteessa.
Aatami tuli kiireesti paikalle ja kielsi alamaistaan ehdottomasti koskemasta omenoihin Jumalan sanan mukaan. Mutta käärme noukki punaposkisen omenan ja antoi sen Eevalle, ja tämä söi kiihtyvään nälkäänsä ja antoi Aatamillekin, joka hätäännyksissään ei huomannut estellä ja haukkasi omenasta, mutta ei vetäissyt sisäänsä.
Samassa Taivaan laitumet varjostuivat mustista pilvistä ja Jumala kiirehti paikalle niiden keskeltä singoten salamoita oikealle ja vasemmalle, ja vyötti hätäisesti avoimena heiluvaa virkaviittaansa pannen juosta lyllertäessään muutenkin asuaan asialliseen kuntoon.
”No nyt te temput teitte”, jyrisi Jumala ihmisille, ”ja rangaistukseksi saatte lähteä lätkimään täältä. Tästä lähtien on teidän leipänne eteen ja hiki otsalla työtä tekemän, mutta hyvyydessäni määrään, että aikanne tulee olemaan lyhyt, joten ette ainakaan pitkään joudu tuskissanne elämään ja saatte sitten kuoltuanne ja Kiirastulesta selvittyänne lepäillä vähän pitempään haudassanne virvoittavien vetten äärellä.”
”Paitsi, jos lipsahdatte Kiirastulesta Helvetin esikartanoon, se Saatana saa sitten päättää, mitä teille siellä tekee, minä en sinne Perkeleen pätsiin tule viittojani kärventämään,” hän jylisi otsa entistä kiukkuisemmilla rypyillä. Hänen auransakin oli muuttunut kokonaan sinipunaiseksi, paitsi paksujen poskien ympäriltä, johon oli jäänyt melko suuri laikku somaa vaaleanpunaista.
”Lisäksi panen ikuisen vihan naisen ja käärmeen välille” hän lisäsi ja samalla hänen sormestaan lipsahti vahingossa jyrisevä salama, mutta se osui ihmisten onneksi vain viheriälle nurmelle, eikä tehnyt sen kummempaa vahinkoa.
”Mitä on työ?” kysyi Aatami, mutta samassa hänen suussaan oleva omenan pala luiskahti alas ruokatorvesta ja ajatukset selkisivät hänen päässään, ”ai niin, työ! Voi Saatana!” hän lisäsi murheellisesti.
”Ja minä en ainakaan lähde ilman korvausta”, sanoi Lilith, ”minä tiedän sinusta niin paljon, että et Äijä kyllä minua uhkaile. Teet minusta jumalattaren, ja sitten suostun lähtemään.”
Niin tehtiin. Eeva sai uusia vaatteita viikunapuusta ja Aatamillekin annettiin pieni ryppyinen lehti suojakseen, ja niin ihmiset poistuivat Paratiisista, eläen onn…, tai siis eläen suurin piirtein elämänsä loppuun saakka.
Mutta Lilithistä tuli jumalatar, joka eleli iloista elämää papittariensa kanssa ja elelee vielä tänäkin päivänä. Tosin hänestä on nyttemmin tullut feministi ja vihreä poliitikko.
Sen verran kateellinen Lilith kuitenkin oli Eevalle, joka oli sentään saanut aviomiehen, vaik'ei tämä hääppöinen muuten ollutkaan, että silloin tällöin varasteli tämän lapsia, mutta vain ensimmäisen elinviikon aikana ja pääasiassa vain sellaisia, jotka oli siitetty synnillisesti kynttilänvalossa tai niin sanottuina varmoina päivinä. Tästä johtuen ja säästääkseen turhissa ristiäismenoissa, Eeva antoi lapsilleen nimen vasta seitsemän päivän ikäisenä ja monilta pojilta napattiin samalla myös selvästi tarpeeton esinahka, joka uhrattiin kiitokseksi Lilithille siitä, että tämä ei ollut varastanut juuri tätä poikalasta. Eevan tyttäristä ei pidetty niin suurta lukua, eikä Lilith heistä saanut mitään uhrilahjaa.
Eeva modernisoi nimensä Evaksi ja kyllästyi pian viikunanlehtiin vaatekertanaan, ja soimaten ja syyttäen Aatamia Paratiisin menetyksestä vaati tältä yhä koreampia ja kalliimpia kuteita. Eikä Aatami ole sen vuoksi saanut talouttaan kuntoon vielä tänäkään päivänä.
Vihan panosta käärmeen ja naisen välille Eva oli erityisen mielissään ja merkkejä siitä on näkyvissä vielä tänäkin päivänä varsinkin Milanon ja Pariisin muotihuoneiden talvikenkäkokoelmissa.
”Kuules Jumala, olen kovin yksin ja pitkästynyt vetelehtimään Paratiisissa. En voi metsästää enkä kalastaa, koska muiden luotujesi tappaminen on kiellettyä. Olen täysin kyllästynyt synteettiseen ruokaan, jota Enkelisi tuovat minulle, kun en saa edes syödä Paratiisin puista, koska kasveillakin on sielu. En tunne myöskään kipua, enkä surua – mitä ne sitten ovatkaan – enkä myöskään iloa, vaikken siitäkään mitään tiedä. Ainoa harrastukseni on vesileipien heittely Taivaan virralla, eikä se hääppöinen ajankulu ole. Sanalla sanoen: olen täysin kyrpiintynyt.”
”Siinä oli kolme sanaa, mutta sinähän et osaa laskea, kun et ole syönyt hyvän ja pahan tiedon puusta kieltoni mukaan. En muuten tykkää, että käytät tätä kyrpiintynyt-sanaa, mutta siitäkään sinä et ymmärrä, kun et tiedä juuri mistään mitään”, Jumala jyrisi lievästi ärtyneenä otsa taivaallisilla rypyillä. Mutta Hänestä virtana tihkuva, vaaleanpunainen ja reunoiltaan vaalean retuliinin värinen, äärettömän hyvyyden aura lievensi ärtyneen äänen vaikutusta Aatamissa. Lisäksi arkkienkeli Mikael&a sattui juuri kulkemaan ohi läpinäkyvässä, valkeassa viitassaan käsi arkkienkeli Gabriel&an kädessä ja Jumala seurasi heidän harrasta leijumistaan niin, että rypyt Hänen otsallaan silenivät ja Hän lipaisi kielellä turpeita huuliaan. Hänen iso, koukkuinen nenänsäkin näytti liikahtavan nuolaisujen mukana.
”Krhm”, Jumala rykäisi kurkkuaan selkeämmäksi ja katsoi taas Aatamiin, ”minä olen Iisakin ja Aabrahamin Jumala”, Hän jylisi, ” ja myös kaikkivaltias, joten oikeastaan voisin tehdä jotakin sinun hyväksesi. Voisin luoda sinulle alamaisen, vaikkapa naisen, jotta hän voisi palvella sinua ja täyttää kaikki vähäisemmätkin toiveesi, joita sattuu tyhmään päähäsi tulemaan, ja ikuiseksi iloksesi, mutta sitä varten tarvitsen parin kylkiluitasi.”
”Mikä on nai—” aloitti Aatami, mutta ei kerinnyt jatkamaan sillä sanottuaan sanansa Herra tarttui kovin kourin Aatamiin ja repäisi parin kylkiluita irti hänen rinnastaan, heitti ne vehreälle Taivaan nurmikolle ja manasi jotakin taivasten kielellä, josta Aatami ei ymmärtänyt mitään. Sitä paitsi hän kaatui nurmikolle ja nauru pulppusi suusta niin, että vedet tirisivät silmistä. Vaikka Jumala häntä usein kutitteli, näin makeaa kutitusta Aatami ei aikaisemmin muistanut saaneensa.
”Mikä on iisakki ja aabrahami?” hän lopulta sai sanotuksi naurun pyrskähdystensä välillä.
Mutta Jumala jatkoi loitsuaan taivasten kielellä, eikä vastannut Aatamin kysymyksiin. Samassa kylkiluut muuttuivat naiseksi.
”Siinä on nyt nainen, tee mitä lystäät”, Hän julisti.
”Minun on kuitenkin äärettömässä viisaudessani varoitettava sinua, että nainen on katala ja pistäväkielinen ja lisäksi herralleen tottelematon joten luultavasti saat hänestä yhtä paljon vaivaa kuin vastustakin. Ilojen suhteen en sinuna olisi liian toivorikas, koska hänellä on geneettinen taipumus pitkäaikaisiin päänsärkyihin”, ja tämän sanottuaan Hän lähti vihellellen jotakin iloista polkan tai masurkan tapaista, taivaallisen ihanaa melodiaa – saattoi se olla bluesiakin – ja suunnisti sinnepäin, mihin arkkienkelit Mikael&a ja Gabriel&a olivat äsken hävinneet.
”Hei, gorgeous”, sanoi Eeva Aatamille venytellen hoikkia, mutta soman pyöreitä jäseniään, ”onko yhtään omenia, kun hiukoo niin kovasti.”
Aatami ei saanut silmiään irti uuden naisensa ihanista muodoista. Vähän pienikokoiseksi Jumala oli tämän naisen tehnyt, joten painiminen ei tulisi kysymykseenkään, ajatteli Aatami miettiessään, mitä naisen kanssa oikeastaan voisi tehdä.
”Älä nyt silmiäs pudota, senkin irstas, vanha karju”, napautti Eeva pullistaen täysinäisiä rintojaan veikeästi ja lähti sitten keikuttelemaan kohti lähellä kasvavaa omenapuuta, josta Jumala oli usein Aatamia varoittanut niin, että tämä ei ollut uskaltanut edes mennä sen lähelle.
”Mikä on irstas?” kysyi Aatami hämillään, seuraten uutta alamaistaan omenapuulle.
Sen juurella loikoili nurmella Lilith leikkien kesyn käärmeensä kanssa ja ihaillen kauniita piirteitään mustasta laavakivestä hiotusta peilistä. Jumala ei ollut viitsinyt mainita Aatamille, että oli tullut luoneeksi naisen harjoitusmielessä jo ennen Eevaa, mutta eipä Aatami juuri muutakaan Paratiisista tiennyt.
”Terve, Lilith”, sanoi Eeva siskolleen, ”mitens menee? Ja onko tietoa omenista?”
Lilith katsoi siskoaan sillä silmällä ja taputti nurmikkoa vieressään. Kun sisko oli istunut alas, Lilith tarjosi suuta ja rupesi halailemaan ja hyväilemään tätä eikä Eevalla näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Aatami istuutui taivaallisen virran rannalle lähelle omenapuuta ja rupesi aikansa kuluksi kaivelemaan nenäänsä heitellen toisella kädellä vesileipiä rannalta löytämillään kivillä.
Huomatessaan Taivaan virran toisella puolella eläimiä laitumella - muutamia iloisesti laitumella kirmailevia valkoisia karitsoja ja joitakin ärtyisiä leijonia, joiden vatsat kurnivat ja kumisivat tyhjänä - hän ajatteli, että olisi kivaa, jos niitä voisi katsella jonkinlaisen laatikon läpi. Hän pyyhkäisi sormiaan puhtaaksi kuparinväriseksi ruskettuneeseen reiteensä ja teki niistä silmiensä eteen suunnikkaan muotoisen alueen, jonka läpi laiduntavat eläimet näkyivät kuin näyttämöllä. Tämä oli Aatamin mielestä varsin coolia, vaikka ei ymmärtänyt mitä coolia merkitsi.
Hän tähtäili myös ympärillään olevia puita ja kiviä ja käänsi sormisuunnikkaan myös omenapuun alla painiviin naisiin.
Lilith näytti olevan voittamassa, vaikka oli jonkin verran pienikokoisempi. Hän oli päässyt istumaan Eevan naaman päälle ja puri tätä vatsaan niin, että Eevalta pääsi tuskainen huuto. Aatami siirsi suunnikkaansa omenapuuhun ja huomasi, että se ei mahtunut kokonaan suunnikkaan sisään vaikka kauempana olevat vielä suuremmat puut mahtuivat sinne hyvin. Hän päätteli, että tämä merkillinen ilmiö oli osa olentojen eksistenssiä ja päätti kutsua sitä perspektiiviksi, vaikka ei oikein tiennyt, mitä varten sana tuntui sopivalta.
Kuhina puun juurella hiljeni.
”No se teki terää”, sanoi Lilith, ”alkoikin jo sormet mennä rakoille täällä yksin istuessa.”
”Minulle taas tuli entistä kovempi nälkä”, valitti Eeva. ”Toi äijä on ihan saamaton, kun ei edes syötävää naiselleen järjestä”, hän vielä lisäsi luoden ilkeitä katseita uuteen herraansa ja puolisoonsa, ”puhumattakaan kunnon vaatteista, kengistä tai edes Pradan käsilaukusta.”
Lilith lähetti kesyn käärmeensä omenapuuhun ja se toi tullessaan sylillisen omenoita ja laski ne Eevan jalkoihin puun juurelle. Eeva silitti kiitokseksi käärmeen päätä, ja ajatteli, että sen nahasta voisi saada mukavan käsilaukun tai käsineet, jos olisi ompelukone käytettävänä tai edes lankaa ja neula. Hän päätti puhua asiasta siskolleen jossakin sopivassa tilanteessa.
Aatami tuli kiireesti paikalle ja kielsi alamaistaan ehdottomasti koskemasta omenoihin Jumalan sanan mukaan. Mutta käärme noukki punaposkisen omenan ja antoi sen Eevalle, ja tämä söi kiihtyvään nälkäänsä ja antoi Aatamillekin, joka hätäännyksissään ei huomannut estellä ja haukkasi omenasta, mutta ei vetäissyt sisäänsä.
Samassa Taivaan laitumet varjostuivat mustista pilvistä ja Jumala kiirehti paikalle niiden keskeltä singoten salamoita oikealle ja vasemmalle, ja vyötti hätäisesti avoimena heiluvaa virkaviittaansa pannen juosta lyllertäessään muutenkin asuaan asialliseen kuntoon.
”No nyt te temput teitte”, jyrisi Jumala ihmisille, ”ja rangaistukseksi saatte lähteä lätkimään täältä. Tästä lähtien on teidän leipänne eteen ja hiki otsalla työtä tekemän, mutta hyvyydessäni määrään, että aikanne tulee olemaan lyhyt, joten ette ainakaan pitkään joudu tuskissanne elämään ja saatte sitten kuoltuanne ja Kiirastulesta selvittyänne lepäillä vähän pitempään haudassanne virvoittavien vetten äärellä.”
”Paitsi, jos lipsahdatte Kiirastulesta Helvetin esikartanoon, se Saatana saa sitten päättää, mitä teille siellä tekee, minä en sinne Perkeleen pätsiin tule viittojani kärventämään,” hän jylisi otsa entistä kiukkuisemmilla rypyillä. Hänen auransakin oli muuttunut kokonaan sinipunaiseksi, paitsi paksujen poskien ympäriltä, johon oli jäänyt melko suuri laikku somaa vaaleanpunaista.
”Lisäksi panen ikuisen vihan naisen ja käärmeen välille” hän lisäsi ja samalla hänen sormestaan lipsahti vahingossa jyrisevä salama, mutta se osui ihmisten onneksi vain viheriälle nurmelle, eikä tehnyt sen kummempaa vahinkoa.
”Mitä on työ?” kysyi Aatami, mutta samassa hänen suussaan oleva omenan pala luiskahti alas ruokatorvesta ja ajatukset selkisivät hänen päässään, ”ai niin, työ! Voi Saatana!” hän lisäsi murheellisesti.
”Ja minä en ainakaan lähde ilman korvausta”, sanoi Lilith, ”minä tiedän sinusta niin paljon, että et Äijä kyllä minua uhkaile. Teet minusta jumalattaren, ja sitten suostun lähtemään.”
Niin tehtiin. Eeva sai uusia vaatteita viikunapuusta ja Aatamillekin annettiin pieni ryppyinen lehti suojakseen, ja niin ihmiset poistuivat Paratiisista, eläen onn…, tai siis eläen suurin piirtein elämänsä loppuun saakka.
Mutta Lilithistä tuli jumalatar, joka eleli iloista elämää papittariensa kanssa ja elelee vielä tänäkin päivänä. Tosin hänestä on nyttemmin tullut feministi ja vihreä poliitikko.
Sen verran kateellinen Lilith kuitenkin oli Eevalle, joka oli sentään saanut aviomiehen, vaik'ei tämä hääppöinen muuten ollutkaan, että silloin tällöin varasteli tämän lapsia, mutta vain ensimmäisen elinviikon aikana ja pääasiassa vain sellaisia, jotka oli siitetty synnillisesti kynttilänvalossa tai niin sanottuina varmoina päivinä. Tästä johtuen ja säästääkseen turhissa ristiäismenoissa, Eeva antoi lapsilleen nimen vasta seitsemän päivän ikäisenä ja monilta pojilta napattiin samalla myös selvästi tarpeeton esinahka, joka uhrattiin kiitokseksi Lilithille siitä, että tämä ei ollut varastanut juuri tätä poikalasta. Eevan tyttäristä ei pidetty niin suurta lukua, eikä Lilith heistä saanut mitään uhrilahjaa.
Eeva modernisoi nimensä Evaksi ja kyllästyi pian viikunanlehtiin vaatekertanaan, ja soimaten ja syyttäen Aatamia Paratiisin menetyksestä vaati tältä yhä koreampia ja kalliimpia kuteita. Eikä Aatami ole sen vuoksi saanut talouttaan kuntoon vielä tänäkään päivänä.
Vihan panosta käärmeen ja naisen välille Eva oli erityisen mielissään ja merkkejä siitä on näkyvissä vielä tänäkin päivänä varsinkin Milanon ja Pariisin muotihuoneiden talvikenkäkokoelmissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
”No nyt te temput teitte”..rofl..Putosin-.-
Oletko ajatellut ryhtyä kirjailiaksi,elävää on tekstisi.
Nice...
-.-
Z.