osastoilla mihin kaste on osoitettu. Onko jollain lukemisen ymmärtämisen puute????????????
Mikä kumma ettei kastekeskusteluja
osasta keskustella niissä
9172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
että siitä ei kannata vääntää.
Sillä onhan niin, ettei ole mitään väliä, kastetaanko joku lapsena, aikuisena vai kastetaanko ollenkaan.
Kasteseremonia on sinällään ihan kaunis, mutta ajanhukkaa.
Vaikka oli aikuinen,niinei päässyt uskovan kasteelle,vaikka olis halunnutkin.Ehkä siinä on yksi syy miksi luterilaiset niin innolla väkisinkastaa vastasyntyneitä.
Eihän se nyt niin vaikeaa ole, kuuluuhan se olennaisena osana helluntailaisuuteen, sitä et voi kieltää.
Vaikka on kaste palsta, niin siellä on se lapsikasteen älytön mesoaminen, siellä onvallala lihallinen kiihko lihallisen ihmistekoisen kasteen puolesta kiihkoilijat tosi masentavaa porukkaa. Anteeski nyt vaan, mutta kyllä siellä kiihko henki vallitsee.
Toisin ajattelijat lutherin voimalla nuijitaan perkeleiden kera syvimpään helvettiin, sellaisia uskovaisia siellä on muutamia ,ei toki kaikki!
turhautunut tuohon valheoppiin, kun tänne väkisin yritetään lutterin harhaa jatkuvasti umpata. Eivät voi käsittää että vain uskova saa kasteen, se ei mene sitten millään perille, vaikka voissa paistaisi, lukemisen ymmärtäminen on todella hukassa. Vanhurskas ihminen on aina oikeamielinen ja Oikeamieliset eli Jumalan omat saavat kasteen.
Kuten Jeesus osoitti ja otti kasteen Johannekselta.
Kastepalsta on todella kauhistus, ei voi muuta sanoa.
onkin! Kastettu voi aina kerskailla,että hän ITSE on mennyt kasteelle eli on minulla tällainen ansio ja siksi olen parempi uskovainen kuin nuo muut, jotka on viety kasteelle.
Johannes Kastaja liitettiin Jeesuksen elämään vasta paljon myöhemmin eikä mitään kastamista tapahtunut.
Jeesushan oli Raamatun mukaan Juutalainen ja kastettu lapsena jo ympärileikkaus-rituaalilla mutta Paavalin perillisten piti jälkikäteen keksiä kaste jotta pääsisivät paremmin eroon harhaoppina pitämästään Jeesuksen juutalaisuus-uskosta.
keksintöä se upotuskaste, kun Jeesus itse pyysi sitä Johannekselta, joka kastoi juutalaista porukkaa Jordanilla? (Matteus 3:13-17. 3:5-6).
sillä hän itse osoitti Jeesuksessa kenen tulee ottaa kaste. Hän osoitti sen uskoville. joten se siitä, ei se ole helluntailaisten omaisuutta, voit lukea Raamatusta että uskovat miehet sekä naiset ottivat itse kasteensa. Joten miksi osoittelet jotain suuntaa? Kukaan ei ole parempi, siitä tässä ei ole kysymys,vaan kuuliaisuutta Jumalan Sanaa kohtaa.
puhe. Ensinnäkin on puhe Johanneksen Jordanilla suorittamasta parannuksen kasteesta syntien anteeksi saamaiseksi, jollaisen kasteen Jeesuskin otti. Toisekseen hän puhuu "kärsimyksensä aattona", kuinka hän on kasteella kasettava, kunnes se se on täytetty. Tällöin hän kysyy myös oppilailtaan, voivatko nämä juoda hänen maljansa. - Kumpikaan kaste ei liene yksi yhteen verrattavissa anabaptistiseen ns. uskovien kasteeseen jollainen mm. helluntailaisillakin on . Vai onko?