kirjoittamaan tänne, vaikka toisinaan tulee leimatuksi "evouskovaiseksi".
Tulin juuri mielenkiintoisesta juhlaseminaarista, jossa käsiteltiin kreationismin vaikutusta koulun biologian opetuksessa Suomessa, eroakirkosta sivujen vaikutusta ja vastustusta varsinkin Helsingin maistraatissa, et-opetuksen vesittämistä kouluissa ja vielä tietokirjojen osalta se, että tietokirjojen kääntäjän on vaikea, ellei mahdotonta saada apurahaa käännöstyöhön, jos kirjat ovat uskontokriittisiä.
Kimmo Pietiläinen on sitä yrittänyt saada moneen otteeseen kääntäessään Dawkinsia, Harrisia ja Dennetiä, mutta ei ole saanut. Sen sijaan käännösapurahaa on myönnetty tietokirjojen osalta mm. sellaiselle teokselle kuin Ihmisen arkielämä raamatun aikaan.
Pietiläinen palkittiin Väinö Voipio-palkinnolla ja sen hän on ansainnut.
Uskaltaudun taas
3
258
Vastaukset
- tosiasiahan vaikuttaa
Tottakai se vaikuttaa, että suurin osa kansasta kuin kansanedustajistakin pitää uskontoa omanaan ainakin tunnustautumalla kirkkoihin.
Miksi vähemmistön mukaan pitäisi asia päättää?
Päättämäänhän edustajat ovat valittukin!
Miksette kerää, te kirkkoon kuulumattomat omaa rahastoanne kirkollisverosäästöistänne?
Älkää meille tulko saamattomuuttanne valittamaan!- Kössönöm
näe siinä mitään väärää, että laissa säädetty et-opetus vesitetään sillä, että sama opettaja voi opettaa sekä uskonnon, että et-tunneilla.
Opettaja tekee virkavirheen, jos hän alkaa esim biologian tunnilla puhua älykkäästä suunnittelijasta. Näin ei opetussuunnitelman mukaan saa toimia, mutta mitäs siitä. Niinkö? Kössönöm kirjoitti:
näe siinä mitään väärää, että laissa säädetty et-opetus vesitetään sillä, että sama opettaja voi opettaa sekä uskonnon, että et-tunneilla.
Opettaja tekee virkavirheen, jos hän alkaa esim biologian tunnilla puhua älykkäästä suunnittelijasta. Näin ei opetussuunnitelman mukaan saa toimia, mutta mitäs siitä. Niinkö?Ei nyt liity juuri kreationismiin tuo valituksesi, mutta jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, jos et-opetuksessa vaaditaan joku uskontuunstus (tai paremmin kielto?) että sitä voisi opiskella tai opettaa? Kuvittelin, että se on uskontoneutraalia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361270
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14570
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27546Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25531Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30516- 24491
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471