Missä viipyy Kataisen kanta sinipunaan?

Keskusta suhtautuu jyrkän kielteisesti punamultahallitusvaihtoehtoon. Puheenjohtaja Matti Vanhanen ilmaisi käsityksenään eduskunnassa, että kaikki oppositiopuolueet olisivat hallituksessa heikko lenkki. Se tarkoittaa suoraan sanottuna ettei punamulta ole mahdollinen - ei ainakaan silloin jos hallitusta muodostaa Matti Vanhanen.

Missä viipyy Kataisen yhtä selkeä kanta sinipunaan?

Nyt on vain kokoomuksesta kiinni, että Suomesta tulisi vihdoinkin normaali eurooppalainen demokratia – sellainen, jossa hallituksen muodostaa oikeisto tai vasemmisto, mutta ei molemmat. Kanta myös varmistaisi keskustaoikeistolaisen vallan jatkumisen pitkälle eteenpäin – ainakin siihen asti kunnes vasemmisto saa Eduskunnassa enemmistön. Koskas muuten Suomessa on ollut viimeksi vasemmistoenemmistöinen Eduskunta?

Pian hallituksessa tulee vakava sisäinen kiista Vuotoksesta. Vihreä liitto suhtautuu siihen kynnyskysymyksenä kuten aikaisemmin ydinvoimalapäätökseen, jonka vuoksi jätti hallituksen. Jos vihreät lähtevät, voidaan tilalle ottaa kristillisdemokraatit. Muualla Euroopassa vihreät kuuluvat yleensä SDP:n kumppaneihin – onhan vihreissä paljon vasemmistolaisittain ajattelevia henkilöitä ja taantuvan talouskehityksen kannattajia.
8240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kaikki toisten ajatukset.Olet ny muka joku oikeen
asiantuntija täälä ittiäs kehuskelemas.Eikö sullakaan ole mitään tehtävää elämässäs?

Äänestä
  • Olet ehkä erehtynyt väärään paikkaan. Tämä on kokoomuksen palsta. Täällä keskustellaan politiikasta. Tuo taso jota edustat, ei ihan riitä siihen.

    Äänestä

  • pol.t. kirjoitti:

    Olet ehkä erehtynyt väärään paikkaan. Tämä on kokoomuksen palsta. Täällä keskustellaan politiikasta. Tuo taso jota edustat, ei ihan riitä siihen.

    keskustelu silloin korkea tasoista kun palstalla pelkästään kehuttaisiin ja ylistettäisiin kansallista-kokoomusta , palvottaisiin ja ylistettäisiin sen suurta johtajaa (nassikka Jyrki Kataista) niinkuin Pohjois-Koreassa. hei tämä on keskustelu palsta.mene katsomaan pikku kakkosta.

    Äänestä

  • sinusta tämä kirjoitti:

    ja opettele oikeinkirjoitusta, niin palataan. (Jotain oikeaa sanomistakin pitäisi olla. Täällähän ei kiistellä leluista hiekkalaatikolla.)

    Äänestä

  • pol.t. kirjoitti:

    ja opettele oikeinkirjoitusta, niin palataan. (Jotain oikeaa sanomistakin pitäisi olla. Täällähän ei kiistellä leluista hiekkalaatikolla.)

    VASTAA SILLOIN KUN KYSYTÄÄN TAI HÄIVY TÄÄLTÄ
    POIS!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Äläkä Väittele kirjoitti:

    VASTAA SILLOIN KUN KYSYTÄÄN TAI HÄIVY TÄÄLTÄ
    POIS!!!!!!!!!!!!!!!!!

    on kirjoituksesi niin muodon kuin sisällönkin puolesta. Meneppäs takaisin hiekkalaatikolle, siellä saat keskustella omalla tasollasi.

    Äänestä

  • pol.t. kirjoitti:

    ja opettele oikeinkirjoitusta, niin palataan. (Jotain oikeaa sanomistakin pitäisi olla. Täällähän ei kiistellä leluista hiekkalaatikolla.)

    jos toi oli parasta tasoasi mikähän mahtaa olla toi sun normaalitasosi.sekö on sinun korkeaa keskustelu tasoasi missä kokoomusta kehutaan ilmanmitään kritiikkiä vaikka ne töpeksisivät miten vain ja sinun kokoomus johtajista tehtäisiin joku henkilökultti niinkuin oli entisessä neuvostoliitossa. taidat olla niitä hietalaatikkopoikia joita vähän väännettiin nenästä niin ne tirskahti itkuun ja kanteli äiti mamille.

    Äänestä

  • pol.t. kirjoitti:

    on kirjoituksesi niin muodon kuin sisällönkin puolesta. Meneppäs takaisin hiekkalaatikolle, siellä saat keskustella omalla tasollasi.

    kirjoituksen sisältö ja sana varasto on käynyt melko suppeaksi kun ei osaa muuta kun toistaa tuota samaa hiekka laatikko juttua. olitko muuten puollukassa silloin kun järkeä jaettiin latva jaakko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pol.t. kirjoitti:

Keskusta suhtautuu jyrkän kielteisesti punamultahallitusvaihtoehtoon. Puheenjohtaja Matti Vanhanen ilmaisi käsityksenään eduskunnassa, että kaikki oppositiopuolueet olisivat hallituksessa heikko lenkki. Se tarkoittaa suoraan sanottuna ettei punamulta ole mahdollinen - ei ainakaan silloin jos hallitusta muodostaa Matti Vanhanen.

Missä viipyy Kataisen yhtä selkeä kanta sinipunaan?

Nyt on vain kokoomuksesta kiinni, että Suomesta tulisi vihdoinkin normaali eurooppalainen demokratia – sellainen, jossa hallituksen muodostaa oikeisto tai vasemmisto, mutta ei molemmat. Kanta myös varmistaisi keskustaoikeistolaisen vallan jatkumisen pitkälle eteenpäin – ainakin siihen asti kunnes vasemmisto saa Eduskunnassa enemmistön. Koskas muuten Suomessa on ollut viimeksi vasemmistoenemmistöinen Eduskunta?

Pian hallituksessa tulee vakava sisäinen kiista Vuotoksesta. Vihreä liitto suhtautuu siihen kynnyskysymyksenä kuten aikaisemmin ydinvoimalapäätökseen, jonka vuoksi jätti hallituksen. Jos vihreät lähtevät, voidaan tilalle ottaa kristillisdemokraatit. Muualla Euroopassa vihreät kuuluvat yleensä SDP:n kumppaneihin – onhan vihreissä paljon vasemmistolaisittain ajattelevia henkilöitä ja taantuvan talouskehityksen kannattajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu