Jeesuksen toinen tulemus on näkyvä
Saatana yrittää toimia Jeesuksen tulemusta vastaan. Jäljittelyn lisäksi hän esittää vääriä teorioita siitä, miten paluu tapahtuu. Miljoonat uskovat hänen keksimäänsä salaisen tempauksen oppia.
Kumma että miljoonat uskovat salaisen tempauksen opetukseen, vaikka sillä on tukenaan vain pari kolme väärin tulkittua Raamatun jaetta.
Ensimmäinen tällainen paikka on Matt.24:37-41: ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.”
Yksi otetaan ja toinen jätetään. Se on oikein, mutta miten käy sille joka jätetään? Raamattu vastaa: 2:Tess.2:8 ”niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä.” Jeesuksen tulemus surmaa pahuuden joukot ketään säästämättä.
Luukkaan evankeliumin 17. luku kuvailee kahta ihmisryhmää, jotka ovat elossa Herramme tullessa takaisin. Nooan aikana oli kaksi luokkaa: pelastetut ja kadotetut. Samat kaksi luokkaa olivat Sodomassa ja Gomorassa Lootin aikana. Kummassakaan tapauksessa jäljelle jääneet eivät selvinneet hengissä. He tuhoutuivat (Luuk.17:27,29). Jeesus ei jätä sijaa väärinkäsityksille sanoessaan: ”Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy” (jae 30).
Luukkaan 17. luvussa kyse on siitä, pelastaako ihminen elämänsä, vai kadottaako hän sen (jae 33). ”Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään” (jae 36). Sitten Jeesukselta kysyttiin: ”Missä, Herra?” (jae 37). Toisin sanoen mitä tapahtuu niille, jotka jätetään? Vastaus on selvä: ”Missä on haaska, sinne kokoontuvat korppikotkat” (jae 37). Ilm.19:21 kertoo, että jäljelle jätetyt surmataan ja linnut syövät heidän lihansa. Kukaan ei saa toista tilaisuutta Jeesuksen tulon jälkeen.
Pasunat PAUHAA! Ylenkeli HUUTAA! 1.Tess.4:16-18 ja 1.Kor.15:51-53. Ei kovinkaan salaista.
Oppi salaisesta tempaamisesta juontaa juurensa uskonpuhdistuksen aikaan, jolloin katolinen kirkko käynnisti Martti Lutheria ja muita uskonpuhdistajia vastaan nk. vastauskonpuhdistuksen.
Jeesus ilmoittaa tulemisestaan: Matt.16:27 ”Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.”
Ilm.1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet—
Matt. 24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Jeesus sanoo selkokielellä: Joh.14:3 ” Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” salaisen tempaamisen opin mukaan Jeesus perustaa valtakunnan heti palattuaan niiden luo, jotka ovat jääneet maan päälle ja kääntyneet seitsemän vuoden ahdingon aikana, mutta Raamattu opettaa, että hän vie meidät heti taivaaseen.
Salaisen tempaamisen teoria perustuu lähinnä teksteihin, joissa Herran sanotaan tulevan kuin varas yöllä. Vaikka näiden raamatunpaikkojen tarkoitus on tähdentää että meidän on oltava aina valmiit odottamattoman varalle. Kuolema voi korjata satoaan ja silloin on oltava myös valmis. Jeesus tulee kuin varas, yllättäen, muttei ääneti tai näkymättä:
2.Piet.3:10 ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.”
Herra tulee niin kuin varas siinä mielessä, että hänen tulonsa on suuri yllätys niille, jotka eivät ole valmiit. Hän yllättää heidät.

Vastaukset 8
Vanhimmat
## 2.Piet.3:10 ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja KAIKKI, mitä siihen on tehty, palavat.” ##
Tarkoitetaanko tässä sitä, että ainoastaan adventistit ovat valmiina, miksi sitä ei sanota?
Eivätkö adventistit kuulukaan joukkoon, mihin kuuluvat KAIKKI?
Onkos tämä "herran päivä" se sapatti, niinkuin tällä palstalla kerrotaan?
jos ajattelet, että kaikki ihmiset on maasta tehty ja he palavat. Kyllä Pietari ajatteli ihmisten aikaansaannoksia. Päivä on Jeesuksen paluun päivä, tämän telluksen historian viimeinen päivä (sellaisena kuin se nyt on).
## silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat ##
Miten vain sinä tästä pelastut?
ENKELIEN TARINAT PUNTARISSA
Kolme-enkeliä väittää, että ylöstempaus pidetään salaisena. Hän vetoaa Matt 24:ään: "eivätkä tienneet". Mutta siinä ei ole kyse tietämisestä, vaan pikemminkin siitä, etteivät USKONEET vedenpaisumuksen tulevan, vaikka Nooa 120 vuotta
rakensi arkkiaan ja kertoili kysyville ihmisille, että miksi arkki.
Eihän Israelin exodustakaan uskottu, ennenkuin se tapahtui - vaikka asian voi lukea Kirjasta itse!
Kun uskova temmataan pilviin ja hänen vieressään oleva epäuskoinen jätetään tempaamatta - eivät seuraukset voi olla näkymättä. Vedenpaisumuksen seuraukset myös olivat ilmeiset.
Kolme-enkeliä jatkaa tarinaansa oudosti.
Väittää että se, joka jätetään - sekin poistetaan!
Mutta kukas sitten olisi näkemässä, kun toiset otetaan ylös ja toiset "henkäistään" pois?
Ihan hassua erilaisten oppien parsimista yhteen, mielivaltaisesti.
NÄINKIN MIELIVALTAISESTI VOIDAAN VIISASTELLA:
>>> Yksi otetaan ja toinen jätetään. Se on oikein, mutta miten käy sille joka jätetään? Raamattu vastaa: 2:Tess.2:8 ”niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä.” Jeesuksen tulemus surmaa pahuuden joukot ketään säästämättä.
AVK Kääntää kaikki selväkin asiat ylösalaisin. Onkohan Taas kieli turvonnut suussa. Onko jo käyty paiseeita puhkaisemassa. Olet hieman huvittava tulkitsia. Sinun tulkintoihisi tarvitaan todella satumaisen vahvaa uskoa. Huvin vuoksiko narrailet? lopeta jo hyvä mies ja tule järkiisi? Osaamme ANALYDOIDA Järkeen käyvät asiat. Sinun unikuvasi ovat vaikeita ymmärtää?
ennustaa tuleeko huomenna pouta vai lumimyräkkä, niin samoin kukaan etkä sinäkään tiedä Jeesuksen paluun ajankohtaa.
Helluntailaiset samoin kuin vapaakirkollisetkin uskovat, että kun Jeesus tulee takaisin Isänsä ja kaikkien Pyhäin enkeleitten kanssa, niin kaikkien silmät saavat nähdä hänen paluunsa, niinkuin Raamatussa sanotaan.
Mistä sinulle siis on muodostunut tuo väärä käsitys siitä Jeesuksen salaisesta tempaamisesta, kun toisetkaan uskontokunnat eivät usko muuta kuin sen, mikä tästä on Raamattuun kirjoitettu?
Salainen tempaaminen on katolisen kirkon keksimä harhaoppi sen yrittäessä vastustaa uskonpuhdistajien katolinen kirkko=peto opetusta.
Eli sinäkin uskot juuri nninkuin katolinen kirkko opettaa. Ja tuo oppi on pohjimmiltaan paholaisesta!
Seitsemän vuoden aika jona vielä voisi muka kääntyä. Eli ei olekaan tarpeen vielä ruveta uskomaan. voihan sitä sitten seitsemän vuoden aikana kääntyä. Selvää paholaisen oppia.
Raamattu sanoo että kun Jeesus lopettaa tutkivan tuomion kaikkein pyhimmässä, jokaisen asiat on jo ratkaistu. Ei ole olemassa toista armon aikaa!
uskon valheeseen?
Juurihan minä tuossa edellä olevassa kommentissani kerroin, mihinkä minä sekä helluntailaiset ja vapaakirkolliset uskovat, kun ME USKOMME, ETTÄ JEESUS TULEE NÄKYVÄLLÄ TAVALLA TAKAISIN, JA ETTÄ KAIKKIEN SILMÄT NÄKEVÄT SEN!
Pitäisikö minun nyt tämä tosiasia vielä isommilla kirjaimilla kirjoittaa, että sinäkin sen nyt älyäisit.