Bisnes tohtorit korotti jo marraskuun alusta alkaen hintojaan 12 %. Perusteluna tiettävästi se, että henkilöstön palkkakulut kasvoivat sopimusten synnyttyä välittömästi. Näinhän ei totuus kuitenkaan ole. Sopimuskorotus lienevät n. 4 prosenttia ensimmäisen sopimusvuoden aikana. Yksityinen terveydenhoitobisnes näki oivan tavan parantaa kerralla kannattavuuttaan.
Se tietää ettei yhteikunnan terveyspalvelut ole enää mahdollisia, kun väki kiihkeesti haluua odottaa ylimääräisiä palkankorotuksia, jotka perustuvat vähempään työvoimaan. Näinhän TEHY taannoin sopi Kuntatyönantajan kanssa. Kuntien on pakko siirtyä käyttämään kalliiksi muodostuvaa yksityistä terveydenhoitopalveluiden sankkaa ja ahhetta liiketoimintaa.
On siis selvää, että Kokoomus toteuttaa täysilaidallisen kapitalistien tavoitteita tällä sektorilla päästyään oikeistohallitukseen mässäilemään. SAK:n mainos oli todella paikkansa pitävä.
On ollut virhearviointia se, että SAK olisi tehnyt virheen osallistuessaan vaalimainontaan. Kehottaakseen kansalaisia äänestämään. Olisimme toisenlaisessa Suomessa, jos mainos olisi oivallettu. Kapitalisti pääsi käyttämään rahan voimaa kumotakseen oikeaan osuneen mainoksen totuuden.
Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Se on entisestään syvenemässä ammottavaksi kuiluksi rikkaiden ja köyhien välillä. Rikkaiden määrä keskittyy ja väheneen ja köyhien määrä lisääntyy.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tehdään kovaa vauhtia siihen suuntaan,
kun jaetaan yli ja alle 100 000 € ansaitsevat.
kurjaa kun joku vain 70 000 € ansaitsevakin on niin Kokoomuslaista,
"kun saa veroalennusta”,
hän ei ymmärrä että enemmän hinnan- ja veronkorotukset vievät häneltä,
ennen seuraavaa veronalennusta.
veroalennuksesta hyötyi ed. kerrallakin vasta 120 000 € ansaitsevat varmasti,
sekään suurta pääomatuloa saavat.
Minun puolestani, ”saatte tehdä mitä vaan”, siellä kotimaassani,
arkkuuni on lyöty jo naula tai kaksi,
sekä lapseni elävät ulkomailla, myös.
Tämä kaikki terveydenhoidon tuottavuuden parantamisen nimeen sivistyneesti, niin kuin Jyrki Katainen asian ilmaisee. Amen!
köyhät niin mistä otatte itsellenne halvat työntekijät? Ettei vaan kolahtaisi omaan nilkkaan. On se kamla kokemus jos itse joutuukin tekemään työläisen työtä.
kuolemme pois jaloista.
Suomi-maassa pian/äkkiä elää vain varakas kansa.
piileekin. Kun köyhtä kuolee rikkaat joutuvat itse tekemään duunarien hommat. Eli rikkaista tulee tavallisia duunareita. On melkoinen arvon alennus. Ne ei vaan itse tajua sitä. Raha kun ei tuo järkeä ja laaja-alaista ajattelua.
oli jo ennakkoon Kokoomuksen kanssa sovittu juttu. Ennen vaaleja uhrattiin puoluesihteeri. Se osottautui vaalitäkyski. Kuten tulee osottautumaan myös TEHY jupakka.
TEHYn puheenjohtajalle on jo vaalitaistelun yhteydessä luvattu "palkkiovirka". Kokonaisuutta tarkasteltaessa huomaa Kokoomuksen pitkäntähtäimen suunnitelman.
Nyt Kokoomus pääsee yksityistämään terveudenhuollon syyttämällä TEHYä julkisten terveyspalvelujen kannattavuuden torpedoinnista. Kokoomus haluaa paluttaa yhteiskuntajärjestelmän sotaa edeltävälle tasolle. Johan lähes kaikki veronmaksajien omiasuus on myyty porvareille.