Erilainen

En millään jaksa käsittää surulla rahastamista.

Miksi arkku?
Ekö olisi ekologisempaa kääriä vainaja vaikka paperilakanaan?

Miksi kukkalaitteita ja pahviadresseja läjä?
Eikö sen rahan voisi laittaa vaikka vainajan toivomalle taholle?

Miksi oletetaan lesken tai omaisen jaksavan järjestää perinteiset hautajaiset tarjoiluineen ja yösijoineen?

Eikö rakkaan ihmisen voi haudata vaikka yksinään jos ei välitä vieraista siinä surun keskellä. Kukin omaisista voi itse järjestää muistotilaisuuden kotonaan ja omalla kustannuksellaan jos haluaa.

Ei vainaja enää piittaa siinä vaiheessa mistään traditioista tai onko mahtihautajaiset. Ei sillä rahalla osteta myöskään anteeksiantoa. Jos on eläissään suhteet olleet kunnossa niin voi hyvillä mielin hyvästellä ja antaa toisen nukkua.

Itse haluaisin lähteä edellä kuvaamallani tavalla. Ei pakkokyyneleitä vaan Hyvää Matkaa!
201959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

On itsekästä kieltää suvulta tilaisuus jossa käsitellään surua. Surua on muillakin kuin vain sinulla. Jos et tahdo maksaa siitä, mikä luonnollisesti vuorollaan kohdallesi osuu, senkin itsekkäiden puheidesi jälkeen kyllä ymmärrän. Mutta turha sitä on martyyrin kaapuun kääriä. Sanot vaan suoraan olevasi itara, ja ettet arvosta vainajaa edes muistojuhlan vertaa!

Äänestä
  • Suru purkautuu ja hautaaminen on yksi vaihe.
    Olen ollut hautajaisissa missä ei ollut kukkia.
    Ihan yhtä hyvä tunnelma kuin kukkien kanssa.
    Hautajaiset ovat viimeinen saatto ja siksi kannatan niiden pitämistä.
    Itse mitä tarjotaan ei ole tärkeätä.
    Arkkuja on hyvin eri hintaisia. Ne pitää valita kukkaron mukaan, ei näyttämisen takia.
    Ei saa viimeisiä rahoja tuhlata ja maksaa hautajaisista tullutta velkaa jälkikäteen.
    Olisi viisaampi heti ilmoittaa, että ei kukkia ja niiden sijaan voi avustaa ... tai kukkien sijaan toivotaan laitettavaksi lasten koulutusrahastoon tai mikä on kenellekin tärkein.
    Yksinkertaiset hautajaiset ovat kauniit. Tunnelma on tärkeämpi kuin silava pöydässä.
    Kunnia rinkelikahveille.

    Äänestä

itsellesi, vaikkapa testamenttiisi. Silloin asiahan on hoidettu.

Ei nykyään hautajaisten järjestäjä mitään majoituksia järjestä. En ole koskaan kuullut. Hautajaiset taasen maksaa jopa sosiaalitoimisto, jos lähisuku on niin köyhää ettei kykene.

Äänestä
  • Ei sossu mitään juhlia tai seremonioita maksa sulle. Ja jos hautaukset menevät valtion piikkiin, niin ei saa tietoa, edes minne henkilö haudataan.

    Äänestä

  • höpöööö kirjoitti:

    Ei sossu mitään juhlia tai seremonioita maksa sulle. Ja jos hautaukset menevät valtion piikkiin, niin ei saa tietoa, edes minne henkilö haudataan.

    Puhut nyt puuta heinä tai toistat jotain urbaanilegendaa.
    Kunta avustaa varattomien hautajaisissa eikä hautapaikkaa suinkaan salata omaisilt tai ystäviltä.

    Äänestä

  • NYKYÄÄN ei avustusta tule kun korkeintaan arkkuun ja kuljetukseen .. hyvin pienissä määrin
    MITÄÄN MUISTOTILAISUUTTA tahi KIVEÄ tai kuolin ilmoitusta.. ei sossut anna.. KÄYPPÄ OTTAMASSA lähi sossun kansliasta mihin avustetaan niin tulee täys yllätys..OLITPA MITEN KÖYHÄ TAHANSA..!!! eli voipa sanoa että sossu ei maksa edes köyhän kuolemaa.. NO mulle se on ihan sama mutta YLLÄTYIN koska seurasin erään huonotuloisen ihmisen pärjäämistä.. mutta KUITENKIN hienot oli hautajaiset.. ARVOKKAAT jne.. jne..

    Äänestä

  • eipä juuri maksele... kun kirjoitti:

    NYKYÄÄN ei avustusta tule kun korkeintaan arkkuun ja kuljetukseen .. hyvin pienissä määrin

    Vain joitain kuukausia sitten olin auttamassa puolisonsa menettänyttä ystävää ja tämän vähävaraisen eläkeläisen hautjaiskuluihin osallistui kunta maksamalla
    -arkun.
    - vainajan kuljetuksen hautastoimiston autolla sairaalasta kappeliin.
    - yhden kuolinilmoituksen yhteen lehteen (toiseen paikallislehteen laitettiin myös ilmoitus ja sen maksoivat vainajan ystävät.)
    - kahvin ja vaatimattoman tarjoilun seurakuntatalolla muistotilaisuudessa.
    Kunta on myös luvannut maksaa - ei kiveä vaan muistolaatan. Vaihtoehtoisesti, mikäli leski tahtoo välttämättä kiven, kunta osallistuu sen kustannuksiin muistolaatan hinnalla.

    Eli "isommat kustannukset" joutuu maksamaan vainajan omaiset, mutta peruskustannukset maksaa kunta, mikäli vainaja ja lähin omainen ovat varattomia.

    Äänestä

  • satu40 kirjoitti:

    NO JO on lysti teidän kunnassa..-MEIDÄN KAUPUNKI EI NIMENOMAAN maksa arkkuun saa jotain ( sen halvimman just ja just..) no kuljetuksen saa.

    MITÄÄN KULUIHIN ILMOITUKSIA ET SAA .. ei puhettakaan..
    - tasan tarkkaan ei senttiäkään mihinkään MUISTOTILAISUUTEEN.. jos ei löydy omia ..( ilmeisesti oot vaikka pitämättä.. ne sitte!!

    JA mitään muistolaattaa .. hautakivestä nyt puhumattakaan.. pöh ja puh

    Ihan varmasti oli työtön ja varaton .. monen lapsen äiti tää hautaaja.. MEIDÄN kaupungissa et saa mitään edellä kirjoitettuun avustuksia IHAN TOSI .. ILMEISESTI PITÄIS LYÖDÄ KUOPPAAN KUN KOIRA !! MUTTA jos se onkin kunnasta tai kaupungista sitte kiinni.. koska miten helvetissä toi sun kirjottamasi juttu voi olla totta!!???

    Äänestä

  • eipä juuri maksele... kun kirjoitti:

    NYKYÄÄN ei avustusta tule kun korkeintaan arkkuun ja kuljetukseen .. hyvin pienissä määrin
    MITÄÄN MUISTOTILAISUUTTA tahi KIVEÄ tai kuolin ilmoitusta.. ei sossut anna.. KÄYPPÄ OTTAMASSA lähi sossun kansliasta mihin avustetaan niin tulee täys yllätys..OLITPA MITEN KÖYHÄ TAHANSA..!!! eli voipa sanoa että sossu ei maksa edes köyhän kuolemaa.. NO mulle se on ihan sama mutta YLLÄTYIN koska seurasin erään huonotuloisen ihmisen pärjäämistä.. mutta KUITENKIN hienot oli hautajaiset.. ARVOKKAAT jne.. jne..

    kustansin juuri varattoman veljeni siunauksen ja tuhkauksen. Laskussa on arkku 420 eur.(halvin),
    uurna 120eur.(halvin),kuljetukset 240 eur ym. (siis vainajan),kappelin vuokra ym. seurakunnalle 188eur., tuhkausmaksu 250 eur.,toimistolle 60 eur.ja nämä kaikki yhteensä 1278 euroa, josta sosiaalitoimisto maksoi 760 eur. loput jäi mun maksettavaksi.Emme pitäneet kahvitilaisuutta emmekä ilmoittaneet lehdessä,joten näin kallista on hautajaisten järjestäminen Suomessa, varsinaista bisnestä.

    Äänestä

En ole koskaan ymmärtänyt näitä perinteisiä häitä ja hautajaisia.

Äänestä

En ole itara. Tämä oli vain minun kantani kyseiseen asiaan. Jos luet aloitustekstin niin siinä mainitsin että muistotilaisuuden voi halutessaan järjestää kuka hyvänsä. Jos leski tai omainen on toista mieltä käytännöistä, niin eihän hän yritä suinkaan estää muita suremasta. Kaikki meistä eivät ole sosiaalisia laumaeläimiä ja valmiita kohtaamaan ihmisjoukkoja. Täytyisi olla vaihtoehtoja ja perinteisiäkin tapoja voi muuttaa.

Mun mielestä hautajaisista voi tehdä inhimilliset. Nykyisellään ne ovat kammottavat ja kaupalliset.

Äänestä

monta läheistäni enkä koe että hautajaiset olisivat millään kerralla olleet "kammottavat ja kaupalliset",
mutta varmaankin sellaisiakin hautajaisia on.

Arkun pakollisuuteen en ota kantaa. Voin kuitenkinkuvitella, että esim lapsen tai kumppanin laskeminen maahaan ilman arkun suojaa ja peittäminen mullalla voi olla psykologisesti vieläkin raastavampaa kuin tilanne muuten.
Sen kuitenkin teidän, ettei hautaustoimistojen arkkuja ole pakko käyttää. Itsetehtykin käy hyvin ja on jopa persoonallisempi.
(Voi toimia surutyövälineenäkin tehdä sellainen rakkaalleen)

Kukkalaitteiden suhteen saa esittää toivomuksia. Olen ollut sellaisissa hautajaisissa joissa oli vain valkeita kukkia pikkulapsen "peittona" ja sellaisissakin, jossa kummulle laskettiin yksi ainoa ruusu.
Niiden pahviadressien tuotto menee useimmiten jollekin hyväntekeväisyys- tai yleishyödylliselle järjestölle. Mutta toki voi pyytää muistamista tilillepanon muodossa myös jollekin vainajaa lähellä olleelle järjestölle. Sekin taitaa olla aika tavallista nykyään.

Minä en osaa sanoa, että oletetaanko lesken tai omaisen jaksvaan järjestää hautajaiset. Mutta leskenä ja monesti omaisen roolissa olleena voin sanoa, että hautajaisten järjestäminen, niihin paneutuminen, "viimeisen palveluksen tekeminen " jneovat tärkeitä työkaluja surutyöprosessissa.

Ja tietenkin rakkaansa voi haudata vaikka yksinäänkin, jos kokee sen oikeimmaksi.
Joku kuitenkin tuolla jo aiemmin sanoi rituaalien kieltämisen muilta surevilta olevan jossain määrin itsekästä ja ymmärrän senkin. Toisaalta pidän itsekkäänä sitäkin, jos mennään vain kaavan mukaan eikä paneuduta siihen, millainen vainja oikeasti oli ja mitä hän tahtoi, millaisia arvoja kunnioitti jne.

Nuo mahtihautajais, pakkokyyneleet tai anteeksianto-ajatukset ovat mielestäni aika kaukaa haettuja. Ei ole ikinä omassa mielessä käynyt.

Äänestä
  • hautajaiset täytyy rakkaalleen järjestää. Jos on ystäviä ja sukulaisia paljon, koen myös sen itsekkäänä, jos silloin järjestää hiljaiset hautajaiset kustannusten säästämiseksi.

    MUTTA! Se on ihan tosiasia, että hautajaisiin ja kuolemaan liittyvät asiat maksavat suhteettoman paljon, verrattuna muihin. Tarkoitan lähinnä nyt esim. lehti-ilmoituksia. Kuolinilmoitus ristillä 700€ ja kiitos hautajaisten jälkeen 80€. Siis risti-ilmoitus lehteen maksaa melk. yhtä paljon, kuin arkku. Ja kiitosilmoitukset lehteen, jos on kysymyksessä esim. ylioppilaskiitos maksaa 20€. Miksi kuolemaan liittyvät ilmoitukset ovat paljon, paljon kalliimpia, kuin muut. Ihmisiä kehotetaan kilpailuttamaan myöskin hautaustoimistoja ja se on varmaan ihan paikallaan, esim. silloin, kun kuoleva itse(parantumaton sairaus) voi itse halutessaan vaikuttaa siihen. Tiedän useita syöpään kuolleita, jotka ovat kuolin-ilmoituksensakin jo suunnitellut itse. Äkillisen kuoleman sattuessa, ei aivan ensimmäiseksi tule mieleen lähteä kilpailuttamaan hautaustoimistoja. Mutta syytähän olisi, koska hinnat ovat korkeita ja aina vaan nousevat.

    Ja kuolinilmoituksessa voi tosiaan kertoa, jos ei halua adresseja ja kukkia. Esim. lasten tilille voi pistää pientä pesämunaa opiskelua varten, jos kyseessä on nuori vainaja, jolla on alaikäisiä lapsia.

    Monimutkainen asia, mutta jokainen tekee itselleen parhaiten sopivat päätökset. Itse koin hautajaisjärjestelyt myös surutyön tekemisenä, ja viimeisenä palveluksena rakkaalle ihmiselle.

    Äänestä

  • keskimäärin 3500€
    halvimmillaan alle 1000€
    ylähintaa ei ole

    adressinkin voi tehdä itse, tai kirjoittaa kirjeen. arkkua ei ehdi parissa viikossa veistelemään, se on pitkä projekti. jotkut tekevät itselleen arkun ja sitähän voi käyttä esim. baarikaappina olohuoneessa kunniapaikalla tarpeeseen asti.

    Äänestä

Jotkut tekevät itselleen etukäteen arkun ja tuhkauskin on halvempi arkkuhautausta. Kukaksi riittää vaikka yksi ruusu, käytäntö on jo yleistynyt laajalti. Paljon jätetään kuolinilmoituksiakin laittamatta, monen nimeä ei ole kivissä tai kilvissä, hautakiveksi käy nykyään luonnonkivimöhkälekin ja variaatioita löytyy hatuumaita kierellessä, joillain seurakunnilla on kylläkin tiukat vaatimukset esim. kivivalinnoissa.

Nykyinen köyhtyminen kysyy kekseliäisyyttä omaisen viimeisellä matkalla. Toisaalta, jos vainajalla ei ollut eläessä varaa matkustella, miksi viimeisestä matkasta pitäisi tehdä ulkokullattu? Kyllä rakkaat ihmiset ovat kuollessaan yhtä rakkaita vähemmälläkin rahalla. Kuka estää nauttimasta termarikahvit mukista omaisen viimeisellä lepopaikalla? Saattomatkalle voi kutsua vain rakastaneet lähimmäiset. Eli melko vähän väkeä kenenkään saattomatkalla, mutta monet laskevat edelleen kukkien ja adressien määrästä oliko ihminen rakastettu.

En ole omaisten jaksamisesta järjestelyissä niinkään huolissani, mutta jokaisen kuuluu saada omanoloinen saattomatka taivaisiin.

Äänestä
  • No joo meillä kaikilla on omia mielipiteitä ???
    KYLLÄHÄN monellakin olisi varaa tehdä esim. ulkomaan matkoja mutteivat tee.. liekkö se niin varallisuuden merkki?? -nehän nykyään ovat aika halpoja.. JAA tiedä termari kahvista hautausmaalla?? ei kai se kuitenkaan ihan retkeily paikkakaan ole.. empä oo moista nähny.- no tuskin kukaan estäis.. omituisia sull on mieli pitees OOKKONÄÄ KOSKAAN JÄRJESTÄNY HAUTAJAISIA?? VOITHAN sinä läheistesi kanssa toki sopia jos sulle itselle..( jos joskus tarviit )
    tollaset haluat MUTTA kaippa se kuitenkin on vakavampi juttu..

    Äänestä

  • voithan kokeilla kirjoitti:

    No joo meillä kaikilla on omia mielipiteitä ???
    KYLLÄHÄN monellakin olisi varaa tehdä esim. ulkomaan matkoja mutteivat tee.. liekkö se niin varallisuuden merkki?? -nehän nykyään ovat aika halpoja.. JAA tiedä termari kahvista hautausmaalla?? ei kai se kuitenkaan ihan retkeily paikkakaan ole.. empä oo moista nähny.- no tuskin kukaan estäis.. omituisia sull on mieli pitees OOKKONÄÄ KOSKAAN JÄRJESTÄNY HAUTAJAISIA?? VOITHAN sinä läheistesi kanssa toki sopia jos sulle itselle..( jos joskus tarviit )
    tollaset haluat MUTTA kaippa se kuitenkin on vakavampi juttu..

    Esimerkit olivat vinkkejä kustannusten minimoimiseksi.

    Äänestä

  • elämä kallis kirjoitti:

    Esimerkit olivat vinkkejä kustannusten minimoimiseksi.

    NO ON TODELLAKIN KALLISTA JA HAUTAJAISET LYÖKIN SEN YLI YMMÄRRYKSEN KULUINEEN mutta ennemmin kait ne kahveet voi jättää kokonaan poiskin.. luulen että jos hautajaisissa ilmoitettais ihan fiksusti että varojen puutteessa ei kahvitella niin MONIKO siitä suuttuis??? itse tilaisuus muisteluineen arkun luona ja lopullinen maahanlasku kait ne niitä tärkeenpiä asioita on ku jokin kahvittelu...

    Äänestä

t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Äänestä

Jos todella haluat tulla haudatuksi "halvasti" ja ekologisesti, tee ihmeessä hautaustestamentti! Se viestittää omaisillesi asiallisesti, mitä toiveita sinulla on hautajaistesi suhteen. Sana on suht vapaa ja voit määritellä siihen halutessasi vaikka tarkan budjetin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hautaaminen? kirjoitti:

En millään jaksa käsittää surulla rahastamista.

Miksi arkku?
Ekö olisi ekologisempaa kääriä vainaja vaikka paperilakanaan?

Miksi kukkalaitteita ja pahviadresseja läjä?
Eikö sen rahan voisi laittaa vaikka vainajan toivomalle taholle?

Miksi oletetaan lesken tai omaisen jaksavan järjestää perinteiset hautajaiset tarjoiluineen ja yösijoineen?

Eikö rakkaan ihmisen voi haudata vaikka yksinään jos ei välitä vieraista siinä surun keskellä. Kukin omaisista voi itse järjestää muistotilaisuuden kotonaan ja omalla kustannuksellaan jos haluaa.

Ei vainaja enää piittaa siinä vaiheessa mistään traditioista tai onko mahtihautajaiset. Ei sillä rahalla osteta myöskään anteeksiantoa. Jos on eläissään suhteet olleet kunnossa niin voi hyvillä mielin hyvästellä ja antaa toisen nukkua.

Itse haluaisin lähteä edellä kuvaamallani tavalla. Ei pakkokyyneleitä vaan Hyvää Matkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu