Annapolisin rauhankonferenssi

Olli R.

Mitä mieltä olette huomenna tiistaina alkavasta Lähi-idän rauhankonferenssista USA:n Annapolisissa jolla luotaisiin puitteet tulevalle Palestiinan valtiolle? Tuoko kokous kirouksen Amerikalle ja presidentti Bushille, jotka painostavat Israelia myönnytyksiin koskien tärkeitä raamatullisia Israelille kuuluvia alueita? Minä veikkaan että tämä on lopun alkua Amerikan maailmanmahdille. Kuuntelin eilen Radio Deistä Turunen -ohjelmaa (klo 21-22), jossa Leo Meller mielestäni tällä kertaa oikein selitti ja käsitteli rauhankonferenssin sisältöä ja merkitystä Israelille ja muulle maailmalle. Israelille esitetään kuulemma kuuden kohdan vaatimuslista, joka heidän pitäisi hyväksyä (esim. Jerusalemin jako). Meller puhui Israelin kuolinkelloista ja lynkkaamisesta ystävän taholta. Listan asiakohtiin pitäisi saada ratkaisu 10 kuukauden sisällä (elokuun loppuun mennessä 2008), jotta Bush voisi saada jotain konkreettista aikaiseksi päättyvällä virkakaudellaan. Mellerin mukaan kuitenkaan mitään pysyvää neuvottelutulosta ei saada aikaiseksi (Annapolisissa?) vaan edessä on välitön sota. Sota alkaisi Lähi-idästä Syyrian ja Israelin välisellä konfliktilla, jossa Damasko tuhoutuu (Jes. 17), ja sitten laajenisi maailmanlaajuiseksi sodaksi eli 3. maailmansodaksi. Meller selitti että aina kun Israelin tulevaisuus on vaakalaudalla, niin Jumala puuttuu ihmiskunnan asioihin. Jerusalemissa täytyy olla Kirjoitusten mukaan juutalaisia vastaanottamassa Jeesusta takaisin Harmagedonin ja tuhatvuotisen valtakunnan kynnyksellä. Luin taannoin Tapio Nousiaisen hyvän kirjan ”Lopun ajan lähetessä” (Päivä, 1971, 3. painos), jossa Nousiainen selkeästi tuo esille Israelin tärkeyden Jumalan valittuna maana, jonka rajat ovat säädetyt Raamatussa. Kirous kohtaa sitä joka pyrkii sorkkimaan Israelin rajoja (huom. Gazan luovutus ja Ariel Sharonin kohtalo!). Nykyinen pääministeri Ehud Olmert jatkaa Sharonin linjalla ja sanotaan että lepsu Olmert on suurin onnettomuus nyky-Israelin historiassa. Pakanakansojen, kuten USA:n, kohtalot ovat sidoksissa niiden suhtautumisessa Israeliin.

Tästä Annapolisista Meller mainitsi vielä että kaupunki symbolisoi Amerikan valtasuuruutta, sillä Annapolis on USA:n vanhimpia kaupunkeja – perustettu v. 1689 – ja se on ollut kerran maan pääkaupunkina. Siellä sijaitsee myös Yhdysvaltain asevoimien salaisia tukikohtia. Konferenssi muuten pidetään merisotakoulussa. Itse laskeskelin Annapolis -sanan lukuarvoa 6-järjestelmässä (A=6, B=12, C=18, jne.) ja sain tulokseksi 606. Kun tähän lukuun lisätään 60, joka on juuri se määrä vuosia joka on kulunut Israelin valtion perustamispäätöksestä YK:ssa v. 1947, saadaan pedonluku 666. Annapolisin kokous saattaa siis hyvinkin olla lähtölaukaus 3. maailmansodalle ja sitä myötä ovenavaus illuminaattien suunnittelemalle UMJ:lle. Samalla tietenkin Bush-pedon 42 kk päättynevät, kun hänen johdollaan maailmalle annetaan jonkinlainen yhteinen rauhanjulkilausuma (1 Tess. 5:3).

http://www.heinola.org/~patato/artikkelit/cef2233.php

http://www.mantta.fi/~patato/cef.html

10

708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vesa

      Kuuntelin minäkin. Sisällisota on mahdollinen Israelissa, Olmertin myötäilijöitten ja armeijan välillä.
      Viittasi Sakarja 12 ja psalmi 83.
      Damasko voisi tuhoutua Simsonin homman aikana, eli jos Israelin olemassaolo pistetään kyseenalaiseksi, niin sitten painetaan nappia.

      Googin sota on Mellerin mukaan vielä asia erikseen. On aiemmin puhuskellut rauhanturvaajien tulosta Israeliin.

      Illuminaatti kuulostaa tyypilliseltä Amerikkalaiselta paranoialta, eikä uskovien tulisi kiinnittää huomiota siihen. Olkaa Jeesus -keskeisiä.

      • hannu hoo

        Melleri on kyllä eikoistunut rakentelemaan melko pitkiä ja vaikeahkosti ymmärrettäviä lauseita, mutta saihan siitä selvän kuitenkin. Aika pelottavalta vaikuttaa tuo Annapolisin kokous, jos kaikki osallistujat kerta vihaavat Israelia enemmän tai vähemmän. Ja oisko USA noussut maailmanherraksi juuri sen tähen, että se on aseistanut Israelia ja muutenkin suojellut sitä?

      • Olli R.

        Kyllä Illuminati on olemassa (maailmanlaajuinen salaliitto) ja uskovien on hyvä tietää vihollisen metkut. Sattuu vain olemaan niin että Illuminati tietämättään toteuttaa Raamatun profetioita. 9/11 -iskut olivat Illuminatin suunnittelemia (huom. luku 11) tulevaa Irak-invaasiota varten, mutta samalla se oli Jumalan tuomio USA:lle ja sen mammonanpalvojille (pedon kuolinhaava, Ilm. 13:3). Paavalikin sanoi, että vihollisen juonet eivät ole meille tuntemattomat (2.Kor.2:11).

        http://www.kristitynfoorumi.fi/rakkaustotuuteen.htm

      • sanoo Herra Sebaot
        hannu hoo kirjoitti:

        Melleri on kyllä eikoistunut rakentelemaan melko pitkiä ja vaikeahkosti ymmärrettäviä lauseita, mutta saihan siitä selvän kuitenkin. Aika pelottavalta vaikuttaa tuo Annapolisin kokous, jos kaikki osallistujat kerta vihaavat Israelia enemmän tai vähemmän. Ja oisko USA noussut maailmanherraksi juuri sen tähen, että se on aseistanut Israelia ja muutenkin suojellut sitä?

        Kirjoitin tästä aiheesta sen verran pitkään Iltalehden (www.iltalehti.fi) keskustelufoorumin kohtaan ulkomaat, osioon mikä koskee Israelia ja USa, samalla nimi-merkillä kuin tässä, kirjoitin siitä myös Leolle. Tsekatkaapa sieltä.

        By the way: Kuningas on tulossa !

    • sopimuksesta!
    • Kuten tiedämme, pahoilla voimilla on suuri valta maan päällä, koska pedonhan on Ilmestyskirjan mukaan määrä vielä joskus saada koko maailma hallintovaltansa alle. Oletteko panneet merkille sen, että aina silloin kun Lähi-idän rauha on ovella, tapahtuu jotakin sellaista, joka kaataa kaikki rauhanhankkeet ja lisää entisestään Israelin sotilaallis-poliittista ylivoimaa? Rabin ammutaan, Sharon vaipuu koomaan, syttyy sota tms. Tämän mekanismin salaisuus piilee siinä saatanallisessa okkultismissa, jonka avulla ortodoksirabbit ovat langettaneet Israelin valtion päälle näkymättömän demonisen suojakilven aina vuodesta 1948 lähtien.

      Ortodoksirabbit asettavat näet kirouksia vihollistensa päälle kuvitellen siten hallitsevansa jumalallisia voimia. Ehkä kaikkein tunnetuin kabbalistinen kirous, Pulsa D'nura (tulen ruoska), langetettiin Israelin pääministerin Yitzhak Rabinin päälle, kun hän oli luovuttamassa maata palestiinalaisille. Se langetettiin äskettäin myös Israelin pääministerin Ariel Sharonin päälle, kun hän oli luovuttanut Gazan palestiinalaisille ja kuinka ollakaan, hän on nyt koomassa.

      Kymmenen rabbia asettui aikoinaan Yitzhak Rabinin asunnon eteen Jerusalemissa langettamaan tämän kyseisen kirouksen. Se sisälsi kaikenlaisia valoja, kirouksia ja voodoon kaltaisia tekoja. On täysin selvää, että kyse ei ollut Jumalan voimasta vaan riivaajista (vrt. 1.Piet. 3:9). – Nobelin rauhanpalkinnon saaja Yitzhak Rabin murhattiin sen jälkeen ampumalla Tel Avivin keskustassa 4.11.1995.

      Rabinin murhaaja Yigal Amir sanoi oikeudessa: "Juutalaisen lain mukaan, sillä minuutilla, kun juutalainen pettää kansan ja antaa maan viholliselle, hänet on tapettava. Kukaan ei ole opettanut sitä minulle. Olen opiskellut Talmudia koko ikäni ja minulla on kaikki tarvittava tieto."

      Tämä Pulsa D'nura (tulen ruoska) -kirous on ollut ennenkin ahkerassa käytössä. Vuosisadan alussa venäläiset rabbit langettivat sen Venäjän tsaarin Nikolai toisen päälle ja levittivät juutalaisten keskuudessa postikorttia, jossa parrakas juutalainen rabbi pitää toisessa kädessään uhrattavaa kukkoa ja toisessa kädessään veistä. Kukolla on tsaari Nikolai toisen pää.

      Kuinka ollakaan Tsaariperheen murhan suunnitteli sittemmin juutalainen bolshevikkikomissaari Sverdlov ja likaisen työn tekivät bolshevikkigorillat Goloshchekin, Syromolotov, Safarov, Voikov ja Yurovsky, kaikki juutalaisia. Verityön jälkeen he kirjoittivat murhatalon seinään seuraavan saksanjuutalaisen Heinrich Heinen aikoinaan kirjoittaman runonpätkän:

      "Belsatzar ward in selbiger Nacht; Von seinen Knechten umgebracht."

      "Tää Belsassarille on viimeinen yö, kun orjansa omat hänet hengiltä lyö."

      • Olli R.

        Muista että näillä kirouksilla ja pahoilla voimilla ei ole mitään valtaa ihmisten yli ilman Jumalan sallimusta. Jumalan silmissä Rabin ja Sharon olivat luopioita, jotka ansaitsivat tulla kirotuiksi kun olivat valmiita käymään kauppaa vihollistensa kanssa juutalaisvaltion rajoilla ja asutuksilla. Perkele on Jumalan perkele kuten Martti Luther on sanonut. Emmekä unohda myöskään Jobin tapausta.

        Jumalan suojeleva käsi lepää nykyisenkin Israelin yllä vaikka maa on hyvin maallistunut ja vailla Jeesus-uskoa. (En usko siis mihinkään demoniseen suojeluun.) Lue Hesekielin luvut 36 ja 37 Jumalan johdatuksesta maallisenkin Israelin kohdalla. Israelin valtion täytyy olla olemassa ja pysyä hengissä kunnes Messias saapuu, vaikka kaksi kolmasosaa nykyjuutalaisista menehtyykin suuren ahdistuksen aikana (Sak. 13:8,9). Hyvänä esimerkkinä suojeluksesta ovat Israelin käymät sodat sen itsenäistymisestä lähtien. Ns. kuuden päivän sota oli ihme, jossa Israel saavutti jo raamatullisia rajojaan. Nyt kun ollaan palaamassa takaisin rajoihin ennen vuotta 1967, niin Jumala sallii kaikenlaiset onnettomuudet luopio-Israelin ylle. Psalmi 83 alkaa ottaa pian muotoaan Sakarjan 12. luvun kanssa.

        KTS, islam on antikristillinen uskonto, joka pyrkii tuhoamaan Jumalan valitun kansan eli juutalaiset. Palestiinalaisvaltio on kauhistus Jumalan silmissä.

      • Olli R. kirjoitti:

        Me kristityt emme tarvitse kirouksia, vaan vastustamme niitä. Me emme myöskään kiroa ketään, vaan siunaamme kaikkia kansoja, niin israelilaisia kuin palestiinalaisiakin.

        Sinä voit valita pimeän puolesi ja tiesi helvettiin ihan vapaasti. Hyvästi.

      • Olli R.
        KTS kirjoitti:

        En ole puhunut kirousten puolesta enkä toivo että kukaan kristitty sellaista harrastaa. Mainitsin vaan että Jumala sallii pahojen voimien toimia tuomionsa välikappaleina, esim. äärimuslimit ja -juutalaiset. Ks. myös Ilm. 9:14,15.

        Sinä KTS olet kirjoitustesi perusteella todellakin valinnut pimeän puolen enkä pidä sinua minään oikeana kristittynä kuten ei moni muukaan näitä nettikirjoituksiasi lukeva.

        Olet puolesi valinnut ja asettunut äärijuutalaisten pimeyden voimien kannattajaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2682
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      338
      2407
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2104
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1766
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1675
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1559
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1429
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1409
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1355
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1156
    Aihe