Käsitykset muuttui

Eilen kävin Delta-Autossa korjauttamassa autoani ja minulle tarjottiin koeajoon nelivetoista italialais valmisteista autoa. Olen aina kuvitellut että autot ovat noin suurinpiirtein samanlaisia ajaa muttä täytyy myöntää että tämä koeajamani auto oli aivan erilainen kuin nykyinen kulkineeni. Auton hallinta tuntui helpolta ja aiemmin arastelemani moottoritielle meno tapahtui lähes huomaamatta. Jäin vain miettimään että onko auto jossa nopeus ei tunnu vaarallinen. Myyjä yritti vielä lisätä vettä myllyyn kertomalla että jos otan kyseisen auton nyt saan sen yli kymppitonnia halvemmalla kuin vuoden vaihteen jälkeen, miten voi olla näin? Nyt sen saisi vielä pienellä velalla käsiinsä. Olisiko tälläinen auto turvallisempi vai antaako se vain valheellisen kuvan todellisuudesta.
271361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Talvella neliveto puoltaa paikkaansa kyllä paremman hallittavuutensa puolesta. Liikkeellelähdöt sujuvat joutuisasti, tosin kolikolla on aina se kääntöpuolensa. Et välttämättä aina tiedosta kuinka liukasta oikeasti onkaan ja neliveto tai mikä veto vaan ei pysähdy yhtään sen nopeammin.
Loppujen lopuksi "auton vaarallisuus" tulee ratin ja penkin välistä. Paraskaan passiivinen/aktiivinen turvalaite ei pelasta jos kuljettajalla on paha asennevamma.
Mainitsemasi automerkki (jonka luulen olevan kyseessä) ei kuulu näihin vähä-päästöisiin, jolloin autovero nousee vuoden vaihteessa.

Äänestä
  • Itse olen ajanut nelivetoisilla kohta kymmenen vuotta, kymmenes talvi aluillaan.
    Liikkeellelähdöt ovat varmoja ja vakaita, samoin kulku on ollut vakaata. Kertaakaan ei ole ollut tilannetta, jossa olisi hankalalta tuntunut. Mutta uskoisin tuon kuitenkin johtuvan suurelta osin itsestäni, ja osin nelivedosta, sekä auton muista hyvistä ominaisuuksista.
    Järki on valttia, ja se todellinen järki on siinä ratin ja etupenkin selkänojan välissä, joskus siinä hanttihenkilön puolellakin.
    Vaikka nykyautoissa onkin tietokoneet omine "järkineen", hienot systeemit abseineen ja ajonvakautuksineen, silti se kuljettaja on numero 1.

    Äänestä

Ja aiemmista kirjoituksistasi päätellen, on joidenkin perusasioiden kohdalla vielä sen verran opittavaa/harjoiteltavaa, ettei (kirjoitustesi perusteella) vielä voi liian helposti ajettavaa autoa suositella. Sitten, kun tavallisella autolla tulee toimeen liikenteessä, niin lienee jo riittävästi ajokokemusta siihen, että pystyy helposti ajettavalla autollakin olemaan ajamatta liian kovaa.

Eli seuraavat asiat pitää oppia ensin kunnolla:
1) Pään kääntäminen liikennetilanteiden niin vaatiessa (risteykset, liittymät, kaistan vaihdot,...)
2) Pelien vilkuilu
3) Mittariston tarkkailu (myös nopeusmittarin, jos ei vielä ole oppinut auton äänien perusteella vauhtia sopivana pitämään)
4) Taloudellinen, sujuva & turvallinen ajotapa
5) Muiden liikenteessä olioiden jatkuva havainnointi eli liikennetilanteiden seuranta
6) Vaihteiden, vilkkujen ja muiden hallintalaitteiden käytön automatisoituminen (eli hallintalaitteiden käytön tulee onnistua ilman, että liikennetilanteiden seuraamiseen keskittyminen herpaantuu)

Tuossa muutamia aluksi. Jos mahdollisuuksia noiden kohteiden oppimiseen tunnet omaavasi, niin kannattaahan se auto ostaa sen tavallisen auton rinnalle. Opettele nuo perusasiat sitten vaikkapa molemmilla autoilla vuorottelemalla. Näin tulee vielä ikäänkuin lisäopintoina opittua autoilua monipuolisesti erilaisilla autoilla. Jatkossa minkätahansa auton hallinta on aina vain helpompaa, mitä useammalla erilaisella ajoneuvolla on harjoitellut.

Kaikki on kuskista kiinni!!! Jopa turvallisella autolla voi oppia ajamaan turvallisesti. ;)

Äänestä

Jos sinun tosiaan pitää tuollaisia täällä kysellä, ei sinun kannata sitä autoa ostaa ja viisainta olisi myydä nykyinenkin pois.

Riittävän ajotaidon omaava ihminen ei kysele noin typeriä kuin sinä, joten on oletettavaa, että olet todella surkea kuski. Tästä seuraa, ettei sinun ole viisasta ajaa itse ollenkaan, vaan on sinun itsesi ja kaikkien muidenkin turvallisuuden kannalta parempi, että lopetat autoilun tähän. Ennenkuin tapahtuu sivullisille mitään peruuttamatonta.

Mutta älä luovuta vielä. Onhan mahdollista, että menet autokouluun ottamaan lisätunteja. Lisäksi sinun kannattaa opetella suljetulla alueella auton hallintaa ja auton ajoon liittyviä perustaitoja. Kaikesta huolimatta uskon, että saavutat hyväksyttävän ajotaidon jo melko pienellä harjoittelulla.

Ihmettelen myös logiikka, jonka mukaan auto, joka on niin uusi ja turvallinen, että sitä on hyvä ajaa, eikä vauhti tunnu, on joidenkin mielestä vaarallinen, koska siinä on valheellista turvallisuudentunnetta tuovia lisälaitteita. Jos asia tosiaan olisi näin, niin eikö olisi turvallisinta ajaa vanhoilla -70 ja -80 luvun japanilaisilla autoilla, joissa ei ole turhia turvavarusteita ja joissa nopeus tosiaan tuntuu. Nämäkö ovat niitä todellisuudessa turvallisimpia autoja???

Äänestä

Ei tämä ole mikään delta-auton automyyjien mainostuskanava, pitäisiköhän ilmoittaa asiattomista viesteistä?
Ole ystävällinen ja lopeta tuo!!
Mainostat merkkejä, jotka ovat vikalistojen kärjissä monissa maissa.
Miten ne täällä pohjoisessa toimisivat, kun ei edes lämpimissä euroopan maissa?
Toki jokainen auto kestää sen vuoden tai kaksi hyvänä olleessan uusi. Deltan omilla merkeillä niitä huolto/korjauskäyntikertoja tulee varmasti vuodessa siitäkin huolimatta useita.
Ja tuskinpa teillä "deltalaisilla muutenkaan on kovin tyytväisiä asiakkaita. Ajatellanpa esimerkiksi tänä vuonna myytyjä 1% käsiraha-autoja. Taitavat ostajat olla pikkaisen lämpimiä.
Jaa, että miksikö? Auton arvo laskee koko ajan nopeammin, mitä kerkeät sitä maksaa..ja vielä tämä autoveron laskukin!! Noo kai se on pakko tälläkin kanavalla yrittää saada niitä uusia asiakkaita!?

Äänestä
  • No ei ollut tarkoitus mainostaa. Olin ehkä hieman ajattelematon. Olisi voinut sanoa vaan että kävin autoliikkeessä. Siis onko kaikki kyseisen autoliikkeen merkit jotenkin tutkitusti huonoja vai yleisesti vain italiassa valmistetut. Onko noita tutkimuksia jossakin luettavissa. Onhan niissä kuitenkin takuu joten lieneekö asialla suurta merkitystä vai tarkoitatko että nämä menee heti rikki.

    Kerrotaan nyt vielä että en siis ole autonmyyjä joka yrittäisi täällä mainostaa.

    Äänestä

  • apertti kirjoitti:

    No ei ollut tarkoitus mainostaa. Olin ehkä hieman ajattelematon. Olisi voinut sanoa vaan että kävin autoliikkeessä. Siis onko kaikki kyseisen autoliikkeen merkit jotenkin tutkitusti huonoja vai yleisesti vain italiassa valmistetut. Onko noita tutkimuksia jossakin luettavissa. Onhan niissä kuitenkin takuu joten lieneekö asialla suurta merkitystä vai tarkoitatko että nämä menee heti rikki.

    Kerrotaan nyt vielä että en siis ole autonmyyjä joka yrittäisi täällä mainostaa.

    Fiat Grande Punto uusimman Tekniikan Maailman 60 000 km:n kestotestissä. Autosta ei rikkoutunut kuin kaksi polttimoa. Testin jälkeen maalipinta ja sisustus hyvässä kunnossa. "Luotettava auto." Koska kyseessä on uusin numero, löydät sen lähimmästä lehtipisteestä.

    Fiat Croma Tuulilasin kestotestissä. ei rikkoutunut edes niitä polttimoita. Tässä muutama lainaus kyseisestä testistä:

    "Fiatilla on paljon uskollisia ystäviä, jotka ovat ajaneet vuosikausia tyytyväisinä ja vaihtotilanteissa pysyneet merkissä. Tämä ei ole sinänsä ihme. Jos auto on muidenkin kuin meidän mielestä yhtä mukava ja laatu on samalla tasolla kuin testiautossa, niin miksi merkkiä pitäisi vaihtaa?"

    "Fiat selviytyi Kestotestistä kunnialla, ilman ongelmia. Testin jälkeenkin on odotettavissa huolettomia kilometrejä."

    "Kori on tanakka ja jäykkä, se ei natise edes pakkasella."

    "Moottori on erinomaisessa kunnossa. Tehot ovat tallessa, vähän ylikin, eikä moottoriöljyä kulu. Auto käynnistyy hienosti myös huippupakkasella."

    http://www.tuulilasi.fi/uudetautot/?subarea=kestotestit &article=141501&page=1

    Ja tässä itse testi.
    http://www.tuulilasi.fi/uudetautot/?subarea=kestotestit&article=141501&page=1

    Nämä "ei toimi talvella"-jutut kannattaa jättää omaan arvoonsa. Alfa 156 voitti Teknikens Världin talvitestin vuonna 1998 (mukana mm. Volvo, Saab, Audi ja Subaru) ja 159 sijoittui erittäin hyvin Tekniikan Maailman talvitestissä vuonna 2005 vai -6. Vain korkea kulutus ja päästöt ja keskinkertainen etenemiskyky söivät pisteitä sen verran, että kultamitali jäi saavuttamatta. Lämmityslaite oli testin paras ja jarrut, ajettavuus, talvivarustelu jne olivat huippuluokkaa. Tuossa nelivetoversiossa ei se etenemikykykykään ole enää vain keskinkertainen, mutta kulutus on sitten sitäkin suurempi.

    Äänestä

  • K.Ä. kirjoitti:

    No et sitten viitsinyt Fiat Grande Punton öljynkulutuksesta mainita mitään, vaikka Croman vastaava tieto löytyy. Johtuuko kenties siitä että öljyä joutui lisäämään kestotestin viimeisen 30tkm aikana 3 litraa, ajankohtaan osui myös huolto joten todellinen öljynkulutus on suurempi ja pahalta näytti että öljynkulutus on kasvamaan päin.

    29,3tkm öljyä lisätty 0,5 litraa
    30,2tkm 30tkm huolto
    34,6tkm öljyä lisätty 0,5 litraa
    36,1tkm öljyä lisätty 0,5 litraa
    58,1tkm öljyä lisätty 1,0 litraa
    58,4tkm öljyä lisätty 0,5 litraa

    Ja näyttihän tuo lämmityslaitten puhaltimen moottorikin hajonneen 30tkm kohdalla.

    Minulla ei mitään kyseistä merkkiä vastaan, mutta ihmetyttää jos tuloksista poimtaan vain "rusinat pullasta".

    Äänestä

  • Autoheebo kirjoitti:

    Näin se vain näyttää olevan.

    Ei tuossa minulle tulleessa lehdessä rikkoutunut puhallin. En sitten tiedä, oliko minulle tulleessa painoksessa eri Punto. Vaihdettiin se kylläkin, kun ääni lisääntyi. Aikoinaan ajoin 120 000 km. Opelilla vielä sen jälkeen, kun puhaltimen moottori alkoi ajoittain pitää tavallista kovempaa ääntä.

    Fiatien ja varsinkin Alfojen öljynkulutus on aina ollut suurta. Jopa niin suurta, että en osannut pitää tuota testi-Punton öljynkulutusta mitenkään ihmeellisenä. Aikoinaan ajoin Alfa Romeolla 220 000, vaikka öljyä sai lisätä vaihtovälillä (20 000 km) melkein 10 litraa. Eikä se savuttanut, ei ollut ongelmia päästömittausten kanssa eikä kone karstoittunut.

    Alfassa se ei ole ongelma. Alfisti tarkistaa öljyt muutenkin joka tankkauksen yhteydessä, vaikka sitä ei kuluisikaan. Mutta Punton omistaja voi olla eri juttu. Puntossa pitäisikin ehdottomasti olla 1-2 litraa isompi öljytilavuus.

    Jos sinun mielestäsi ehjä puhallin pitää sellaista ääntä, mikä takuuhuollon puitteissa katsotaan tarpeelliseksi vaihtaa, niin ei kai se silloin voi viallinen (rikki) olla?

    Kyllä tuollaisilla öljynkulutuksilla ongelma on todellakin jossain muualla, kuin liian pienessä öljytilavuudessa. Jos joka tankkauksen yhteydessä joutuu öljyt tarkistamaan ja pitämään öljykanisteria aina mukana, niin ei ihan normaalilta kuullosta. No kaikkeen varmaan tottuu.

    Äänestä

  • K.Ä. kirjoitti:

    Ei tuossa minulle tulleessa lehdessä rikkoutunut puhallin. En sitten tiedä, oliko minulle tulleessa painoksessa eri Punto. Vaihdettiin se kylläkin, kun ääni lisääntyi. Aikoinaan ajoin 120 000 km. Opelilla vielä sen jälkeen, kun puhaltimen moottori alkoi ajoittain pitää tavallista kovempaa ääntä.

    Fiatien ja varsinkin Alfojen öljynkulutus on aina ollut suurta. Jopa niin suurta, että en osannut pitää tuota testi-Punton öljynkulutusta mitenkään ihmeellisenä. Aikoinaan ajoin Alfa Romeolla 220 000, vaikka öljyä sai lisätä vaihtovälillä (20 000 km) melkein 10 litraa. Eikä se savuttanut, ei ollut ongelmia päästömittausten kanssa eikä kone karstoittunut.

    Alfassa se ei ole ongelma. Alfisti tarkistaa öljyt muutenkin joka tankkauksen yhteydessä, vaikka sitä ei kuluisikaan. Mutta Punton omistaja voi olla eri juttu. Puntossa pitäisikin ehdottomasti olla 1-2 litraa isompi öljytilavuus.

    Puhallin vaihdettiin vaikka siinä ei ollut mitään vikaa?
    Alfisti katsoo öljyt joka tankkauksen yhteydessä? Mitä helevettiä...? Ja on ihan normaalia lisätä öljyä 10 litraa 20 000 km:n matkalla? Eikä mitään vikaa...? Minusta autossa on jo vikaa, jos öljyvaihtoväliä ei pääse ilman öljyn lisäämistä. Ymmärrän kyllä vanhat autot ja aivan uuden auton, joka vie hieman öljyä ensimmäisten tuhanisen kilometrien aikana, mutta öljypullo ei kuulu nykyauton vakiovarustukseen.
    Miksi Puntossa pitäisi olla isompi öljytilavuus? Eikö riittäisi, että tehtäisiin ehjä moottori, joka ei söisi öljyä litrakaupalla?

    Äänestä

  • Siis? kirjoitti:

    "Miksi Puntossa pitäisi olla isompi öljytilavuus? Eikö riittäisi, että tehtäisiin ehjä moottori, joka ei söisi öljyä litrakaupalla?"

    Mistä kohtaa se Punton moottori oli rikki?

    Autoja tehdään erilaisella valmistusfilosofialla. Öljyrenkaissa ja mäntien välyksissä on eroja sen mukaan, tavoitellaanko tiiviyttä kylmänä vai halutaanko minimoida kiinnileikkaantumisen vaara lämpimänä.

    Sitä en tiedä, kun en ollut läsnä, että kuinka kovaa ääntä testi-Punton puhaltimen moottori piti, mutta ei se kaiketi lakannut toimimasta. Epäilemättä vaihtavat takuuseen sen Tekniikan Maailman testiautossa, kun vähänkin ulvahtaa.

    Minun autoissani ovat ulvahdelleet pakkasilla puhaltimet ja suojasäällä lopettaneet. Opelin puhallin antoi ääntä kolme vuotta, kunnes vaikeni - mutta ei lakannut toimimasta.

    Tottahan uudessa autossa tuollainen vaiva harmittaa, mutta lehti ei kertonut, kuuluiko ääni jatkuvasti ja kuinka paljon se poikkesi normaalista. Sen verran tunnen Delta-autoa, että yksityisen asiakkaan autoon tuota ei olisi takuuna vaihdettu.

    No, niin tai näin, Punto sai TM:lta kehuja kestävyydestään.

    Mikähän Punton valmistusfilosofia on mahtanut sitten olla, testissähän mainitaan myös koneen olevan tehoton ja kulutuksen suurehko. Toisaalta jos suunnittelupöydällä lähtökohdaksi laitetaan ettei moottoriöljy saa vähentyä alle minimin yhdellä tankillisella, niin voidaan kai katsoa suunnittelu onnistuneeksi. Kumpaankohan on joutunut käyttämään enemmän resursseja, polttoaineen vai öljyn kulutuksen hillitsemiseksi.

    No kaiken kaikkiaan itseni on vaikea ymmärtää uutta autoa, joka vaatii omistajaltaan noin paljon ymmärtämistä suunnittelijoita kohtaan. On toki olemassa automerkkejä joissa teho ja kulutus ovat kohtuullisia ja öljyä ei tarvitse lisäillä. Sehän lisää vielä merkin mielenkiintoa jos takuuseen ei korjata vikoja. Vaikka muuta yrität vääntää, niin puhaltimen moottorista ei saa kuulua mitään ulvahduksia, varsinkaan takuuaikana. Puhaltimen moottori ei kuulu huolto-ohjelmaan joten kyllä 60tkm pitäisi onnistua tai edes puolet siitä.

    Äänestä

  • se auton arvo laskee, vaikka sen käteisellä olisit ostanut!
    Deltan maksuehdot ja takuut ovat maan parhaat, jos auton myyntihinta on kohdallaan.
    Ilmaista juustoa ei ole kuin hiiren loukussa.

    Äänestä

vuodenvaihteessa kymppitonnilla tarkoittaa se sitä, että kyseessä on paljon polttoainetta kuluttava auto, joka taas puolestaa tarkoittaa sitä, että vuosittain maksettava päästöihin perustuva ajoneuvovero tulee olemaan tuon auton kohdalla korkea.

Äänestä

Kyllähän autoissa eroja on. Jos vertaat tavallistakin 2,2-lirtaista, etuvetoista Alfa 159 johonkin saman kokoluokan perusperheautoon, niin se hieno, jos on kalliskin. Ja jos tähän laitetaan vielä 3,2-litrainen V6 ja neliveto, niin onhan se juhlallinen laite.

Mutta.

Se hinta nousee vuodenvauihteessa hurjasti, koska tuo 3,2-litrainen nelikko vie bensaa kaksi ämpärillistä sadalla. Koska uusi autovero perustuu kulutukseen, hinta nousee. ja vaikka uuden hinta nouseekin, on turha luulo, että sen käytetyn hinta nousisi perässä.

Jos uuden hinta laskisi saman verran, se näkyisi alentavasti myös käytettyjen hinnoissa, mutta nousu ei. Usko pois. Lisäksi parin vuoden päästä tuleva kulutukseen perustuva vuotuinen käyttömaksu nostaa kuluja eikä sekään lisää jälleenmyyntiarvoa.

Tietysti, jos talous antaa myöten, auton voi ostaa itselleen eikä sille seuraavalle omistajalle. Tällöin voi ostaa sen auton, jonka itse haluaa eikä sitä harmaata Corollaa, jonka joku toinen haluaa muutaman vuoden päästä.

Kuitenkin on hyvä tiedostaa, että Delta-auto on Suomen kallein autohuolto / -korjaamo. No, senhän sinä tiedätkin, kun siellä olet asioinut. Tämä ilmenee autolehdistäkin, jos ei vertailukohtaa satu itsellään olemaan. Lisäksi kseisen liikkeen neuvostoliittolainen palvelukulttuuri on suoraan soittimesta. Tämän voin sinulle vanhana Alfistina kertoa.

Mitä turvallisuuteen tulee, niin 159 on 5 tähden auto törmäystestissä. Siinä on myös turvalliset ajo-ominaisuudet ja suuri teho ja neliveto eivät heikennä turvallisuutta, jos ei kuljettaja sitä tee. Nelivetoisen jarrutusmatka on yhtä pitkä kuin kaksivetoisen ja se poistuu samalla lailla mutkasta tangentin suuntaisesti, jos kutkaan ajaa liian kovaa.

Eli jos et hallitse itseäsi, et hallitse tuollaista autoakaan. Niin yksinkertaista se on ja pätee itse asiassa mihin tahansa autoon.

Äänestä
  • Selasin esitettä ja auton polttoaineenkulutus on aivan tolkutonta. Voiko liki 18 litraa kaupunkiajossa pitää edes paikkansa, tuohan on ihan kirjaimellisesti kaksi ämpärillistä. Automyyjä ehdotti kun otin tämän asian puheeksi dieseliä jonka saa myös nelivetoisena, sen hinta pysyy vuodenvaihteen jälkeen suunnillen samana.

    Mutta eikö diesel ole aivan erilainen voiko olettaa että tämä auto kulkee dieselillä yhtä vaivattomasti. Onko diesel polttoaineella vielä nykyään taipumus hyytyä talviolosuhteissa. Onhan sitten vielä näköjään näitä pienempiä pensamoottoreitakin tarjolla muta ne eivät ole nelivetoisia. Johtuuko auton hyvät ominaisuudet nimenomaan nelivedosta?

    Auton arvon lasku ei ole ongelma kun ei ole tarkoitus ihan heti taas vaihtaa ja velaksi en yleensä ole autoja ostanut vaikka nyt varmaankin pitää vähän velkaakin ottaa. Ei sen arvo nyt varmaankaan parissa vuodessa ihan puoleen laske.

    Äänestä

  • apertti kirjoitti:

    Selasin esitettä ja auton polttoaineenkulutus on aivan tolkutonta. Voiko liki 18 litraa kaupunkiajossa pitää edes paikkansa, tuohan on ihan kirjaimellisesti kaksi ämpärillistä. Automyyjä ehdotti kun otin tämän asian puheeksi dieseliä jonka saa myös nelivetoisena, sen hinta pysyy vuodenvaihteen jälkeen suunnillen samana.

    Mutta eikö diesel ole aivan erilainen voiko olettaa että tämä auto kulkee dieselillä yhtä vaivattomasti. Onko diesel polttoaineella vielä nykyään taipumus hyytyä talviolosuhteissa. Onhan sitten vielä näköjään näitä pienempiä pensamoottoreitakin tarjolla muta ne eivät ole nelivetoisia. Johtuuko auton hyvät ominaisuudet nimenomaan nelivedosta?

    Auton arvon lasku ei ole ongelma kun ei ole tarkoitus ihan heti taas vaihtaa ja velaksi en yleensä ole autoja ostanut vaikka nyt varmaankin pitää vähän velkaakin ottaa. Ei sen arvo nyt varmaankaan parissa vuodessa ihan puoleen laske.

    Kyllä Alfan hinta puolittuu 2 vuodessa.

    Äänestä

  • puoleen kirjoitti:

    Kyllä Alfan hinta puolittuu 2 vuodessa.

    Kaksilitrainen 156 maksoi vuonna 2005 n 30000e, eli sellaisen saisi nyt 15000e:lla. Ei taida oikein helposti löytyä tuohon hintaan.

    Äänestä

  • Marxgf kirjoitti:

    Kaksilitrainen 156 maksoi vuonna 2005 n 30000e, eli sellaisen saisi nyt 15000e:lla. Ei taida oikein helposti löytyä tuohon hintaan.

    koitapa tarjota tuollaista vanhan korimallin alfaa vaihdossa autoverouudistuksen jälkeen hinnoiteltuun uuteen vastaavaan (joka ei ole käytännössä 166:n paikan ottanut 159).

    Saat tikkarin jos joku tarjoaa edes sen 15 000€.
    Eiköhän noita saa vuodenvaihteen jälkeen yksityisiltä enemmänkin tuohon hintaan kun tajuavat etteivät liikkeet hyvitä vaihdossa mitään.

    Äänestä

  • autovero uudistui kirjoitti:

    No se johtuu autovero uudistuksesta ja kosee kaikkia merkkejä. Alfan arvo laskee 1/3 osaan kahdessa vuodessa, se on pitkällä tähtäimellä nähty. Toista oli -80 luvulla kun melkein uusia Alfoja sai puoli ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Marxgf kirjoitti:

    No se johtuu autovero uudistuksesta ja kosee kaikkia merkkejä. Alfan arvo laskee 1/3 osaan kahdessa vuodessa, se on pitkällä tähtäimellä nähty. Toista oli -80 luvulla kun melkein uusia Alfoja sai puoli ilmaiseksi.

    sen kaksi vuotta vanhan Alfan saisi kymppitonnilla.
    Otappa Ojalan laskuoppi esille ja eikun kertaamaan.

    Äänestä

  • laskien kirjoitti:

    sen kaksi vuotta vanhan Alfan saisi kymppitonnilla.
    Otappa Ojalan laskuoppi esille ja eikun kertaamaan.

    No jopas pitäisi olla tietenkin näin "laskee 1/3 osan kahdessa vuodessa"

    Äänestä

  • Marxgf kirjoitti:

    No jopas pitäisi olla tietenkin näin "laskee 1/3 osan kahdessa vuodessa"

    Paljonkohan se sitten on?

    Se osan sana on ylimääräinen tuossa lauseessa. Mieluumminkin pitäisi olla:

    "laskee 1/3:n kahdessa vuodessa"

    Äänestä

"Jäin vain miettimään että onko auto jossa nopeus ei tunnu vaarallinen."

Mm. siksi kaikissa autoissa on iso nopeusmittari sijoitettuna ihan kuljettajan näkökenttään, jotta nopeuden voi pitää turvallisena. Ei enää vuosikymmeniin ole tarvinnut nopeutta arvioida tuntuman perusteella, tai ainakin se vaatii aiempaa tarkempaa keskittymistä.

Äänestä

Jos ostat teltta-autosta uuden alfan ja sinulla on jo ostohetkellä pieni velka kannattaa muistaa että kolmen vuoden jälkeen sinulla on käytetty alfa ja suuri velka.

Sitten voimmekin aloittaa uuden threadin aiheesta "Alfan jälleenmyyntiarvo - miten voi olla mahdollista"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

apertti kirjoitti:

Eilen kävin Delta-Autossa korjauttamassa autoani ja minulle tarjottiin koeajoon nelivetoista italialais valmisteista autoa. Olen aina kuvitellut että autot ovat noin suurinpiirtein samanlaisia ajaa muttä täytyy myöntää että tämä koeajamani auto oli aivan erilainen kuin nykyinen kulkineeni. Auton hallinta tuntui helpolta ja aiemmin arastelemani moottoritielle meno tapahtui lähes huomaamatta. Jäin vain miettimään että onko auto jossa nopeus ei tunnu vaarallinen. Myyjä yritti vielä lisätä vettä myllyyn kertomalla että jos otan kyseisen auton nyt saan sen yli kymppitonnia halvemmalla kuin vuoden vaihteen jälkeen, miten voi olla näin? Nyt sen saisi vielä pienellä velalla käsiinsä. Olisiko tälläinen auto turvallisempi vai antaako se vain valheellisen kuvan todellisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu