Reppumies hakkasi tuulilasit säpäleiksi!

Lienekkö ollut Auto-Antero asialla, suuttunut niin ylläpidon höykkyytyksestä että hakannut ihmisten autoista ikkunoita sisään vihan vimmassa!

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200711286907841_hi.shtml
8583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen varoitellut anterosta, että hän muistuttaa jokelan koulusurmaajaa ja voi yhteiskuntaan kyllästyneenä tehdä vaikka mitä.

Ja ylläpidon koirat ovat aina poistaneet nämä viestit, jossa olen varoitellut auto-anterosta.

Taas on ollut huonoja kelejä ja huonosti hoidettuja teitä, mutta sepä ei näy hetkauttavan niitä autoilijoita, jotka pöljyyttään suistuvat päin toista autoa kohtalokkain seurauksin.

Eipä siis aleta syyttää liukasta tietä ja tienpitäjää, vaan vähennetään sitä vauhtia sitä mukaa, mitä huonompi on tienpinta.

Mutta tämähän onkin hirveän vaikea asia sisäistää.
Liikennekulttuuri kun käskee ajamaan aina yhtä lujaa. Se ei tunne sellaista asiaa, kuin hitaammin ajaminen.
Kumma juttu, mutta pysyyhän tuo minun autoni vaikka olis kuinka huono ajokeli, mutta ei niiden muutamien tolvanoiden autot, jotka aina lähtevät heittelehtimään.
Ei tästä ole kauvaa aikaa, kun tuolla kemijoen itäpuolen tiellä yksi maasturikuski lähti ohittamaan liukkaalla ja eiköhän suistunu ojaan ja äijä kuoli.
Siellä se nyt hiiliä lapiopi ja miettii tyhmiä tekosiaan.
Olettekos huomanneet, että aina silloin, kun liikenneonnettomuudessa kuolee kuski, niin sitä ei syytetä mistään, koska halutaan näin kunniottaa kuolevaa.

Äänestä
  • Tuollaisen luuserin kun vain saisi kiinni itseteossa niin pitäisi toteuttaa tätä American Graffitistakin tuttua lausetta: "Tie him to the car and drag him"...

    Äänestä

  • "Olettekos huomanneet, että aina silloin, kun liikenneonnettomuudessa kuolee kuski, niin sitä ei syytetä mistään, koska halutaan näin kunniottaa kuolevaa."

    Emme ole huomanneet. Kuski todetaan syylliseksi, jos pystytään. Kuolleelta ei saada helposti selvitettyä yksityiskohtia, joten asian selvittely voi kestää pidempään. Joskus asia jää osittain selvittämättä.

    Katsopa vaikka kaikkien kuolemaanjohtaneiden onnettomuuksien tutkijalautakuntien arviot vuoden 2004 alusta lähtien osoitteesta http://www.moottori.fi/ , niin selviää oletko uskovainen vai viisas. Molempia ei voi olla samaan aikaan tässä asiassa.

    Äänestä

  • viisas!!! kirjoitti:

    "Olettekos huomanneet, että aina silloin, kun liikenneonnettomuudessa kuolee kuski, niin sitä ei syytetä mistään, koska halutaan näin kunniottaa kuolevaa."

    Kyllä minä tiedän nuo kuolemankolarit paremmin kuin hyvin, kun mullehan tulee ensinnäkin tuo Moottori-lehti, jossa on kaikki vuosi sitten sen kuukauden aikana sattuneet kuolonkolarit tiellä.

    Kyllä minä olen viisas autoilija. Millä tavalla en muka olisi viisas.
    Ehkä tämä käyttämäni nimimerkki vain ärsyttää.

    Uskon kaikkeen, mitä silmillä näen ja korvilla kuulen. Se siitä uskovaisuudesta.
    Mitä tulee näihin hornajuttuihin, käytän niitä tehosteena sanomalleni. Luen Tex Willeriä ja sieltä olen oppinut nämä hornanhenkien kliseet.

    Äänestä

  • viisas autoiloija kirjoitti:

    Eli ei olla huomattu. Kaikki eivät ole paikalla siellä missä "viisas" autoilija on kunnioittamassa kuolevaa ja jättää syyttämättä syyllistä. Tutkijalautakuntien raporteissa moista syyttämättä jättämistä ei esiinny siinä määrin (ylipäätään ollenkaan) kuin "viisas" autoilija antaa ymmärtää (eli aina?).

    Äänestä

  • vain saisi kiinni... kirjoitti:

    Tuollaisen luuserin kun vain saisi kiinni itseteossa niin pitäisi toteuttaa tätä American Graffitistakin tuttua lausetta: "Tie him to the car and drag him"...

    "Keskusteluissa ei saa: Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan"

    Seuraavalla kerralla voisit nuo säännöt lukaista tarkemmin. Tällaiset suunnitelmat kannattaa pitää omana tietonaan, jolloin ei joudu yllytyksestä suurempaan vastuuseen kuin teon suorittaja.

    Äänestä

  • lankaa!!! kirjoitti:

    "Olettekos huomanneet, että aina silloin, kun liikenneonnettomuudessa kuolee kuski, niin sitä ei syytetä mistään, koska halutaan näin kunniottaa kuolevaa."

    Eli ei olla huomattu. Kaikki eivät ole paikalla siellä missä "viisas" autoilija on kunnioittamassa kuolevaa ja jättää syyttämättä syyllistä. Tutkijalautakuntien raporteissa moista syyttämättä jättämistä ei esiinny siinä määrin (ylipäätään ollenkaan) kuin "viisas" autoilija antaa ymmärtää (eli aina?).

    Siis olen huomannut, että kun lehdet uutisoi kuolemankolarin, niin silloin on kohteliasta jättää kertomatta, että kuski ajoi humalassa liian lujaa menettäen autonsa hallinnan.

    Totta mooses tutkijalautakunnan raportit kertoo kaiken ja tarkasti, mutta niitähän ei julkaistakaan sillä tavalla, että niistä voisi tapauksen tunnistaa.

    Äänestä

  • äijälä kirjoitti:

    Jos syyllinen ei ole vielä tiedossa, niin pitäisikö mielestäsi lööpeissä aina syyllistää joku? Monet saisivat syyllisen leiman ja korjaus olisi sitten pienellä präntillä kuukauden kuluttua.

    Jos, The ÄIJÄLÄn ajaessa kolarin, lööpeissä lukisi "rattijuoppo kaahasi puuhun", vaikka olisi ajanut selvinpäin sopivaa tilannenopeutta johonkin tiellä lumen alla piilossa olevaan monttuun, josta auto olisi liukunut kävelyvauhdilla pensasaitaan, kuskin kuollessa sydänkohtaukseen. Olisiko perikunta onnellinen, jos virhe korjattaisiin pikku-uutisella sisäsivuilla viikkojen kuluttua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antero jäit kiinni kirjoitti:

Lienekkö ollut Auto-Antero asialla, suuttunut niin ylläpidon höykkyytyksestä että hakannut ihmisten autoista ikkunoita sisään vihan vimmassa!

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200711286907841_hi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu