vaan kohdata todellisuus. Sortaminen saa aina jotkut tappamaan.Kaikkialla.
Koulukiusaaminen SAA jotkut tappamaan!
34
1811
Vastaukset
- että kaikki eivät
kestä kiusaamista. Joko menee perille? Ei ole edes mitään oikeutta kiusata toista äärimmilleen tai edes testata ketään.
- jokin ihan
erityinen oikeus ja vaatia toiset kestämään vielä mokoma.
Tosiasia on ettei kaikki kestä.
- kun tappoi ensin
muita. Tämä kertoo ettei hän erottanut itsensä kohtelua toisten saamasta kohtelusta?
- Väärin ymmärrät
Pekka ei kestänyt kiusaamista ja päätyi itsemurhaan, mutta koska kiusaajat olivat osasyyllisiä hänen itsemurha-ajatuksiinsa, päätti että kun hän tappaa itsensä, niin hän vie mahdollisimman monta kiusaajaa mukanaa, niin eivätpä ole enää kiusaamassa ketään ja jatkamassa verenperintöään tekemällä uusia koulukiusaajia tähän maailmaan. Hän tiesi, että tämä on suuri järkytys ja tästä tullaan puhumaan vielä pitkään.
Tiedän useita perheitä, jossa lapsi on koulukiusaaja ja niin on ollut myös jompi kumpi tai molemmat vanhemmat. Siksi kiusaajien vanhemmat suhtautuvat niinkuin suhtautuvat, usein ylimielisesti. Tällaiset kiusaajat ovat vähän niinkuin arat koirat, pelkopurijoita. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei kiusaa toisia.
- että ehei ei se
siksi tääkään tappanut kun sitä kiusattiin niin siinä annetaan lupa kiusaajille testailla vaan uudelleen taitojaan seuraaviin.
Ihmisiä ei millään lakisysteemillä kuin vain totalitärismissä saada koskaan sellaisiks että ne eivät reagoisi sortoon. Toiset ovat herkempiä ja kukaan ei voi vaatia heitä kestämään alistamista ja pikkaamista.He ovat mitä ovat.
Kiuaaja käyttää tuota toisen nimenomaista heikkoa kohtaa hyväkseen ja yhteiskunta antaa siihen luvan.
Valitettavasti jälki pn Jokelassa ja Columbiassa nähtävissä.
Älkää nyt tosiaan kusettako älykkäitä ihmisiä mennen tullen. - on juuri siinä
LUVASSA että saa muka testailla toisia henkisellä väkivallalla.
Kiusaaminen on vain HENKISTÄ VÄKIVALTAA usein ja sitä on turha millään muulla nimittää.
oppilailla on oikeus olla suojassa henkiseltä väkivallaltakin .
Koulu on työpaikka vaan. Ei puoskarikerho toisten henkisen kestävyyden mittaamiseski.
Tällaiset kotipuoskarit menkööt psykiatrille oitis.
NÄMÄ TAPPAJAT EIVÄT TAPPANEET ENNEN KIUSAAMISTAAN VAAN SEN JÄLKEEN!
Nyt turvat kiinni ja koko porukka Jokelassa hommiin myös. Raatoja on 9 kpl. - kuin muuttaa joku ihminen
kestämään piinaa vuodesta toiseen.
Tai edes käydä häneen käsiksi SIKSI ETTÄ TÄÄ YKSILÖ nyt vaan "vahvistuisi" kiusaamista kestämään.
Tajuatteko että sellaisella ihmisellä JOKA EI KESTÄ kiusaamista on TARPEEKSI TEKEMISTÄ MUUTENKIN OMASSA elämässään ilman että kiusaaja lisäät kuormaa.
Kyllä, kyllä sen sinä kiusaaja juuri tiedätkin, ja siksi jatkat.- preppaamaan näitä
kiusattuja vaan kestämään ilmiselvää kiusaamista. Ei olisi oikeutta ottaa ketään tällaisen takia edes hoitoon jota kiusataan ja kajota perkele vielä lääkkeillä hänen tasapainoonsa.
Tämä on sairasta kun psykiatriaa käytetään "tekemään ihmisestä vahvempi" kestämään sairasta kidutusta.
Laittakaa nyt tekin psykiatrit viisaat päänne yhteen ja kieltäytykää tällaisesta hommasta.
Kun kiusattu laitetaan hoitoonne ilman että itse tahtoo - kutskukaa se kiusaaja pakkohoitoon. Varmuudeksi.
Kokeilkaa joskus niin yksinkertaista asiaa kuin
OIKEUDENMUKAISUUTTA
ns keinona ja
UNOHTAKAA se vitun keekoilunne diagnooseilla joilla ylläpidätte sairasta kiusakäytöstä osaltanne!
Olen puhunut n 7 tekstin verran. UGH! - yhteiskunnan suulla
preppaamaan näitä kirjoitti:

Olen puhunut n 7 tekstin verran. UGH!että juu, kuule sinun on ihminen vaan joko itse kasvettava onnekkaasti sellaiseksi tunteettomaksi kovanaamksi ettei sinuun kiusaajakaan yllä.
Joo vahvistukaa, ja jos olette heikkoja, otamme teidät hoitoon ja käsittelemme teidät pokerinaamoiksi turruttamaan tuskanne vaikka kääkityksellä.
Kunhan "olette yhteiskuntakelpoisia kilpailuun ja pystytte tuottamaan valtiollemme maksiimin" kansainvälisessä kilpailussa.
Olemme ykkösiä Lipponen- olet lähellä totalitärististä diktaattoria vaatimuksillasi.
Joo itse pärjäät ja se nähdään miten ja millä keinoin, ja ilmeesi ei värähdäkään. - että heidät
preppaamaan näitä kirjoitti:
kiusattuja vaan kestämään ilmiselvää kiusaamista. Ei olisi oikeutta ottaa ketään tällaisen takia edes hoitoon jota kiusataan ja kajota perkele vielä lääkkeillä hänen tasapainoonsa.
Tämä on sairasta kun psykiatriaa käytetään "tekemään ihmisestä vahvempi" kestämään sairasta kidutusta.
Laittakaa nyt tekin psykiatrit viisaat päänne yhteen ja kieltäytykää tällaisesta hommasta.
Kun kiusattu laitetaan hoitoonne ilman että itse tahtoo - kutskukaa se kiusaaja pakkohoitoon. Varmuudeksi.
Kokeilkaa joskus niin yksinkertaista asiaa kuin
OIKEUDENMUKAISUUTTA
ns keinona ja
UNOHTAKAA se vitun keekoilunne diagnooseilla joilla ylläpidätte sairasta kiusakäytöstä osaltanne!
Olen puhunut n 7 tekstin verran. UGH!otetaan käsiteltäviksi "muka normaaleiksi" kestämään sairaaksi katsomaansa epäoikeudenmukaista kohtelua.
Ja sitten kun se kiusattu potilaasi psykiatri hyvä seuraavan kerran kapinoi lääkitystäsi vastaan ja hoitoasi niin ajatteleppa itsesi siihen toisen penkille hetkeksi.
Ongelma on se että sinut ollaan psykiatriparka opetettu lailliseen kiusaamisprosessin jatkoksi.
Sinut ollaan koulutettu käsittelemään epäoikeudenmukaisuuteen reagoiva kovanaamaksi.
Sinut ollaan koulutettu kiusaajan asialle.
Sinut ollaan koulutettu lääketehtaan asialle.
Ja sinut ollaan koulutettu nimenomaan
ajattelemaan uraasi, markkinataloutta ja lääketehdasta, joille potilas on sitä parempi asiakas mitä enemmän kiusattu.
Vittu, näin on. - onko minulla oikeus
että heidät kirjoitti:
otetaan käsiteltäviksi "muka normaaleiksi" kestämään sairaaksi katsomaansa epäoikeudenmukaista kohtelua.

Vittu, näin on.olla suojassa henkiseltä väkivallata siinä kuin fyysiseltä?
Se on itsestäänselvyys että on - terveessä yhteiskunnassa.
Ei pitäisi joutua edes kysymään että saako tuo kiusata?
Kiero peli on juuri siinä että kiusaaja ollaan opetettu olemaan turvassa ja perkele vielä sitten sama naama viattomasti saa kysellä:
Saako joku kilahtaa ja ampua tolleen? Jokainen näkee että ENSIN hän oli asiallaan ja sitten vasta se toinen tekonsa teki.
Tällä asialla tulisi olla oikeudessa merkitystä ihan hirveän paljon. Kuka kiusaisi niin hänen tekonsa laskettaisiin juridisesti lukuun seurausten kantamisessa.
Nythän sitä ei oteta.
Kansa ottaa, suomalainen ei ole koskaan ollut aivopestävissä millään valtion lanseeraamalla paskalla.
Eikä tule olemaan.
Eläinkin hyökää ahdistettuna ja tappaa jopa poikasensa. - kestämään ihan mitä
onko minulla oikeus kirjoitti:
olla suojassa henkiseltä väkivallata siinä kuin fyysiseltä?
Se on itsestäänselvyys että on - terveessä yhteiskunnassa.
Ei pitäisi joutua edes kysymään että saako tuo kiusata?
Kiero peli on juuri siinä että kiusaaja ollaan opetettu olemaan turvassa ja perkele vielä sitten sama naama viattomasti saa kysellä:
Saako joku kilahtaa ja ampua tolleen? Jokainen näkee että ENSIN hän oli asiallaan ja sitten vasta se toinen tekonsa teki.
Tällä asialla tulisi olla oikeudessa merkitystä ihan hirveän paljon. Kuka kiusaisi niin hänen tekonsa laskettaisiin juridisesti lukuun seurausten kantamisessa.
Nythän sitä ei oteta.
Kansa ottaa, suomalainen ei ole koskaan ollut aivopestävissä millään valtion lanseeraamalla paskalla.
Eikä tule olemaan.
Eläinkin hyökää ahdistettuna ja tappaa jopa poikasensa.sen perkeleen kilpakyvyn takia.
Kuulkaa kansalaiset ei tarvitse juosta näitten vaatimuksissa, nouskaa vastarintaan, sanokaa tuo on paskaa että meidän tulisi kestää.
Tavallan Eric aloitti tämän vallankumouksen ampumalla 69 laukausta.
Viimeinen laukaus oli hänelle itselleen. Se oli merkkinä:
Kuulkaa olen tosiasissa perkeleen tosissaan. Olen kuolemanvakavan tosissaan: Minäkin kuolen nyt tässä.
Älkää suomalaiset enää juosko asioitten perässä jossa teitä juoksutetaan keräämään vaan isoisten kukkaroihin maailmalla.
Tämä poika ei ollut vaan tappaja- ei hän oli oivaltanut jotain jolla häntä voisi pitää jossakin tärkeässäkin ensimmäisenä jopa.
Tällä ei ihaille juuri siksi tappamista että Eric TAPPOI myös itsensa- tosiseikka joka unohdetaan kun väitetään ihailtavan tappamista.
Ei sitä juuri vihataan. Siksi. - tämän itseasiassa
kestämään ihan mitä kirjoitti:
sen perkeleen kilpakyvyn takia.
Kuulkaa kansalaiset ei tarvitse juosta näitten vaatimuksissa, nouskaa vastarintaan, sanokaa tuo on paskaa että meidän tulisi kestää.
Tavallan Eric aloitti tämän vallankumouksen ampumalla 69 laukausta.
Viimeinen laukaus oli hänelle itselleen. Se oli merkkinä:
Kuulkaa olen tosiasissa perkeleen tosissaan. Olen kuolemanvakavan tosissaan: Minäkin kuolen nyt tässä.
Älkää suomalaiset enää juosko asioitten perässä jossa teitä juoksutetaan keräämään vaan isoisten kukkaroihin maailmalla.
Tämä poika ei ollut vaan tappaja- ei hän oli oivaltanut jotain jolla häntä voisi pitää jossakin tärkeässäkin ensimmäisenä jopa.
Tällä ei ihaille juuri siksi tappamista että Eric TAPPOI myös itsensa- tosiseikka joka unohdetaan kun väitetään ihailtavan tappamista.
Ei sitä juuri vihataan. Siksi.Suomalaiset teidän ei tarvitse kestää mitä tahansa ei koulussa, ei yhteiskunnassa ei kenenkään toisen vaatimuksesta joka on luonnoton.
Sen merkiksi minä en kestä, että te saisitte voimaa olla kestämättä myös enää yhtään enempää. Uhraan itseni tämän asian puolesta, ettei teidän tarvitsisi sitä tehdä.
Hän todella uhrasi tälle asialle itsensä voidaan nähdä jos on sydän kenellä katsoa. - että Ericin tappamista
tämän itseasiassa kirjoitti:
Suomalaiset teidän ei tarvitse kestää mitä tahansa ei koulussa, ei yhteiskunnassa ei kenenkään toisen vaatimuksesta joka on luonnoton.
Sen merkiksi minä en kestä, että te saisitte voimaa olla kestämättä myös enää yhtään enempää. Uhraan itseni tämän asian puolesta, ettei teidän tarvitsisi sitä tehdä.
Hän todella uhrasi tälle asialle itsensä voidaan nähdä jos on sydän kenellä katsoa.ihaillaan. Ei ihailla tappamista. Ei ihan varmasti.
- uhrata ketään
että Ericin tappamista kirjoitti:
ihaillaan. Ei ihailla tappamista. Ei ihan varmasti.
eikä hänkään itseään. Olen samaa mieltä. Ei olisi saanut ei. Ei missään koskaa ole kuin uhreja kuitenkaan siellä missä on sorto ja kiusaaminen vallalla.
Koulutappamiset eivät lopu ainakaan kiusaamalla.
Koulutappamiset eivät lopu tai vähene ennekuin tällainen koulukiusaaminen loppuu. - kuin kiusaamistakaan
että Ericin tappamista kirjoitti:
ihaillaan. Ei ihailla tappamista. Ei ihan varmasti.
ja se sentään on ensin aika ihailtua missä ruumiitakin tullut.
Lopettakaa pikemminkin te kaikki koulukiusaamisen ihannointi. - eivät menneet
tämän itseasiassa kirjoitti:
Suomalaiset teidän ei tarvitse kestää mitä tahansa ei koulussa, ei yhteiskunnassa ei kenenkään toisen vaatimuksesta joka on luonnoton.
Sen merkiksi minä en kestä, että te saisitte voimaa olla kestämättä myös enää yhtään enempää. Uhraan itseni tämän asian puolesta, ettei teidän tarvitsisi sitä tehdä.
Hän todella uhrasi tälle asialle itsensä voidaan nähdä jos on sydän kenellä katsoa.tyhjään.
Eric nimittäin ampui siinä alas. MM.
Koulukiusaamisen
Suomen Väpelön koulutyylin
Lääkkeet
Puoskari Psykiatrian
Eristämisen
Ykkösmaa-Suomen
Oravanpyrän
Kilpailuyhteiskunnan
Erilaisuuden pilkkaamisen
Politiikan
Puolueet
Feikkidemokratian
Totalitäärisen asenteen
mm.
keksitte fixuina itsekin loput. - ei voi mitään
eivät menneet kirjoitti:
tyhjään.
Eric nimittäin ampui siinä alas. MM.
Koulukiusaamisen
Suomen Väpelön koulutyylin
Lääkkeet
Puoskari Psykiatrian
Eristämisen
Ykkösmaa-Suomen
Oravanpyrän
Kilpailuyhteiskunnan
Erilaisuuden pilkkaamisen
Politiikan
Puolueet
Feikkidemokratian
Totalitäärisen asenteen
mm.
keksitte fixuina itsekin loput.ja iso kupla siinä puhkesikin joka oli aivopesusaippuakupla!
- haetuin henkilö
tämän itseasiassa kirjoitti:
Suomalaiset teidän ei tarvitse kestää mitä tahansa ei koulussa, ei yhteiskunnassa ei kenenkään toisen vaatimuksesta joka on luonnoton.
Sen merkiksi minä en kestä, että te saisitte voimaa olla kestämättä myös enää yhtään enempää. Uhraan itseni tämän asian puolesta, ettei teidän tarvitsisi sitä tehdä.
Hän todella uhrasi tälle asialle itsensä voidaan nähdä jos on sydän kenellä katsoa.Suomessa.
- mielenterveys
preppaamaan näitä kirjoitti:
kiusattuja vaan kestämään ilmiselvää kiusaamista. Ei olisi oikeutta ottaa ketään tällaisen takia edes hoitoon jota kiusataan ja kajota perkele vielä lääkkeillä hänen tasapainoonsa.
Tämä on sairasta kun psykiatriaa käytetään "tekemään ihmisestä vahvempi" kestämään sairasta kidutusta.
Laittakaa nyt tekin psykiatrit viisaat päänne yhteen ja kieltäytykää tällaisesta hommasta.
Kun kiusattu laitetaan hoitoonne ilman että itse tahtoo - kutskukaa se kiusaaja pakkohoitoon. Varmuudeksi.
Kokeilkaa joskus niin yksinkertaista asiaa kuin
OIKEUDENMUKAISUUTTA
ns keinona ja
UNOHTAKAA se vitun keekoilunne diagnooseilla joilla ylläpidätte sairasta kiusakäytöstä osaltanne!
Olen puhunut n 7 tekstin verran. UGH!http://www.mtv3.fi/uutiset/txt/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/11/586412
- oli juuri
ei voi mitään kirjoitti:
ja iso kupla siinä puhkesikin joka oli aivopesusaippuakupla!
porukka sijoitettu kuplaan elämään ja säätelynappia tyrkättiin niille jotka eivät olleet toimintakykyisiä ja joilla oli tUNTEITA.
No yksi nainen ja mies sitten joutuivat jahdatuiksi kun se systeemi huomasi että heillä oli tunteita.
Niitä jahdattiin. ne rikkoivat sen kuplan ja pakenivat.
Harmi en muista miten leffa loppui, kuka muistaa? Mikä leffa, oli mustavalkoajalta jo? - rok rok
eivät menneet kirjoitti:
tyhjään.
Eric nimittäin ampui siinä alas. MM.
Koulukiusaamisen
Suomen Väpelön koulutyylin
Lääkkeet
Puoskari Psykiatrian
Eristämisen
Ykkösmaa-Suomen
Oravanpyrän
Kilpailuyhteiskunnan
Erilaisuuden pilkkaamisen
Politiikan
Puolueet
Feikkidemokratian
Totalitäärisen asenteen
mm.
keksitte fixuina itsekin loput.tuokin lause...nahkurin orsilla tavataan...Tuusula-ihmisen kokoinen kunta...suomalainen hyvinvointivaltio...kaikilla mittareilla ykkönen...PISA-huippukoulumaa...
Miten ironiselta kaikki tuo nyt näyttää! - tuokin lause
rok rok kirjoitti:
tuokin lause...nahkurin orsilla tavataan...Tuusula-ihmisen kokoinen kunta...suomalainen hyvinvointivaltio...kaikilla mittareilla ykkönen...PISA-huippukoulumaa...
Miten ironiselta kaikki tuo nyt näyttää!...konsensushenki...hallittu rakennemuutos...
Mutta kyllä tuo kaikkien oppurtunistien äitilause:
Niin on hyvä kuin käy- kyllä nyt ampu itseään todellisuudessa ohimoon:( J0kelassakin. - on aika huippua
rok rok kirjoitti:
tuokin lause...nahkurin orsilla tavataan...Tuusula-ihmisen kokoinen kunta...suomalainen hyvinvointivaltio...kaikilla mittareilla ykkönen...PISA-huippukoulumaa...
Miten ironiselta kaikki tuo nyt näyttää!Tuusula-Ihmisen kokoinen kunta
Humanity is overrated tuumi Eric.
Voi helevetin kuustoista:) - päänsäätäjät
mielenterveys kirjoitti:
http://www.mtv3.fi/uutiset/txt/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/11/586412
lääketehtaan ohjaamina nimittävät masennukseksi tms sellaista tilaa jossa ihmistä ollaan vaan kustu silmään ja oltu kenkkuja. Se reaktio = masennus ja eikun pilleriä pärstään.
Nämä tutkimukset- olkaa kriittisiä käsitteitten kanssa.
Kansalaiset diagnosoidaan kilpailukelpoisuuden mukaan ei lainkaan ihmisyyden.
Olen varma että Eric tarkoitti juuti tuota "ihmisyyttä" miten SE ON OVERRATED. - nyt vasta
että heidät kirjoitti:
otetaan käsiteltäviksi "muka normaaleiksi" kestämään sairaaksi katsomaansa epäoikeudenmukaista kohtelua.
Ja sitten kun se kiusattu potilaasi psykiatri hyvä seuraavan kerran kapinoi lääkitystäsi vastaan ja hoitoasi niin ajatteleppa itsesi siihen toisen penkille hetkeksi.
Ongelma on se että sinut ollaan psykiatriparka opetettu lailliseen kiusaamisprosessin jatkoksi.
Sinut ollaan koulutettu käsittelemään epäoikeudenmukaisuuteen reagoiva kovanaamaksi.
Sinut ollaan koulutettu kiusaajan asialle.
Sinut ollaan koulutettu lääketehtaan asialle.
Ja sinut ollaan koulutettu nimenomaan
ajattelemaan uraasi, markkinataloutta ja lääketehdasta, joille potilas on sitä parempi asiakas mitä enemmän kiusattu.
Vittu, näin on.tuo minulle kirkastui :)
- mutta entä kiusaajat?

Vittu, näin on.No, tietysti he etsivät uusia uhreja ja jatkavat kiusaamistaan ensin kouluissa, sitten työpaikalla ja ehkä vielä vapaa-ajalla, naapurien kiusaamista. Tosi on, näin on.
Olisiko aika perustaa kiusattujen puolue? - voi vielä olla huonot
kotiolot vaikka kulissit olisivat kuinka hyvät. Siksi hän vaikuttaa erilaiselta kuin muut ja joutuu muiden silmätikuksi. Eli noidankehä on alkanut.
- emme ikinä
se on varmaa, ennekuin kiusaaminen on kunnon sanktioilla kriminalisoitu ja kiusaajat hoidossa.Ja ennekuin psykiatriaan saadaan oikeudenmukaisuus hoitomuodoksi.
Ne ihmiset jotka eivät osaa puolustautua itse- kopioikaa tämä monen tekstin julistus kohta kohdalta talteen ja levittäkää sitä vaikka.
Taistelkaa!
Näyttäkää etteivät nämä 9 kuolleet turhaan perkele!
SISUA! Selvittiin Talvisodasta ja tämän pitäisi olla vaan kahakka ja sissisota siihen verrattuna.
Taistelkaa nuorillemme tulevaisuutta!- IHMISET
Tämä oli upea ketju!
Totta on, me emme enää koskaan vaikene.
Luepa myös ketjun "Tehkää hallintokantelu" viesti ja toimikaa. Ei niitä opettajia, rehtoreita, koulutoimenjohtajia, koulutuslautakunnan jäseniä ja muita pässejä saada kuriin muuten kuin, että tekemällä tuhansia hallintokanteluita lääninhallituksille.
Siitä tulee tuhansia juttuja kaikkiin sanomalehtiin, niin eiköhän ala kunnissa jotain tapahtua. Nimittäin KUNTA on aina ja kaikkialla viime kädessä vastuussa koulukiusaamisesta.
Niin omituiselta kuin asia kuulostaakin, niin
koulukiusaamisen lopettaminen tai salliminen on viime kädessä poliitikoista kiinni. Senkin näet kun luet Janakkalan kantelun käsittelystä.
- ja ole todella nopea
älyltäsi. Käytä nopeaa älyäsi käsittämään aioitten syy ja seurausketjuja, olemaan immuuni aivopesulle, tunnistamaan kiusaaminen -myös se kiusaaminen jolla kansalaisia syyllistetään olemaan tehokkaampia ja kilpailemaan kaikkia vastaan epätervein keinoin.
Käytä aikaa läheisiisi, vastusta kiirettä, kuuntele hiljaista tietoa jota on vaikeaa nähdä näennäisyyden keskeltä!
Katso ja kuuntele sydämelläsi sillä vain sillä näkee hyvin.- ne ovat taas
aina myöhässä paikalla.
Näin sekin mikä on muka tehokasta ei olekaan tehokkainta, huomaatteko?
Ja se joka on muka nopea onkin kaikkein hitain.
Samahan on siinä kilpailukykyhommassakin: ei se joka omistaa eniten ja pelaa röyhkeiten ja nopeiten
olekaan se joka on kilpailukykyisin oikeasti vaan surkea ihmisrobotti:)
Plahtelaisuus on käsite jossa valtakunnan poisselittäjät suoltavat todellisia syitä kansalaisilta piiloon käyttäen naamionan "mielenterveystyötä" tekemaan kansalaisista vaan vahvempia kestämään epäoikeudenmukaista ja epäinhimillistä kojhtelua ja tehokkuusvaatimusta markkinatalouteen.
- saa hakkaamaan
Kiusaaminen ei kannata koulussa eikä kadulla
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1459950
Suomalaiset, rauhallista väkeä? - Nämä kiusaajat
Kiusaajat ovat vitun paskoja jotka luulevat pärjäävänsä mutta tosipaikan tullen elämässä tuleekin kusi ja paskat housuun! Kiusaajat ovat muka parempia kuin kiusatut
On parempi käyttää aivoja ja miettiä mitä tekee, toisin kuin lähteä kaikkeen mukaan ja puhua paskaa!
Te jotka ette ole kiusattuja ettekä kiusaajia, puhukaa rohkeesti vaan, parempi on käyttää päätään eikä tulla sellaiseksi kuin nämä "no-life-kiusaajat"! Puolustakaa vaan ja kertokaa totuus!
Kiusaajat, kuvitteletteko saavuttavanne jotain toiminnallanne! Ette saa, kärsimys, verta, hikeä ja kyyneleitä ehkä, mutta miettikää, jos olisitte kiusattuja. Jos aiotte VIELÄKIN jatkaa menkää mielummin kotiin kusemaan housuunne ja miettimään!
Kiusatut, teillä ei ole mitään oikeutta kestää tätä! Valitettavasti kiusaaat mannipuloivat kaikkia ja levittät kärsimystä kaikkialla! He oat vitun paskoja jotka lluulevat itsestään liikoja. Yrittäkää,mutta varovasti, juonitella heitä vastaan ja yrittää kestää!
NO NIIN! tässä oli enemmän asiaa kuin yhdesääkään kiusauksen loppettamis projektista joka on entisiltä kkoulukiusaajilta! Kopiokaa tämä kaikkialle, jotta kiusaainen loppuu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217