En kai ikinä löydä raitista, sosiaalisten tilanteiden pelkoista naista joka olisi muutenkin terveellinen ja minulle sopiva. Olen löytänyt kivoja naisia, mutta he tupakoivat. Tarvitsisin siksi pelokkaan naisen, että olen itsekin pelokas ja tuntuu, ettei kukaan muu ymmärrä pelokasta, kuin pelokas. En ainakaan itse ymmärrä normaaleja, kun olen melkein koko elämäni eristäytynyt. Olen muutenkin vähän sairas, kun en osaa suvaita, jos joku tekee väärin minua kohtaan. Varmaankin koulukiusauksen peruja.
Tupakointi inhottaa minua todella paljon, enkä haluaisi olla edes tupakoitsijoiden ystävä. Tulen tupakanhajusta pahoinvoivaksi ja päänsärkyiseksi, kun olen niin herkkä. En voi edes nettiystävien polttamista suvaita, koska luulen, että siitä joku muu sitten kärsii. Kaikki muut haluavat polttaa paitsi minä, kun se on ihanaa ja hyödyllistä ja hyvän tuoksuista..
Tämä oli valitukseni.
Kärsin tupakoinnista.
14
900
Vastaukset
- tupakointi on ?
"kun se on ihanaa ja hyödyllistä ja hyvän tuoksuista", kaikkea muuta. Vaatteet haisee, älytöntä rahanmenoa, ainoan hyödyn saa tupakkatehtaat. Ja tuo suvaitsemattomuus on tietenkin vähän kaksipiippuinen juttu, itse yritän suvaita, mutta väliin tulee ihmisiä joita en suvaitse.
- kärsii+++
se joka polttaakin, kun joka ilta päättää että huomenna lopetan ja kun huominen tulee niin sama juttu. Kyllä se on kurjaa kun sinä olet niin herkkä ettet voi edes olla ystävä tupakoitsian kanssa. Minulla on sama suhde hajuvesiin kun sinulla tupakkiin ja sitä saa olla aika yksin kun ihmiset haluavat haista hyvin harva tuoksuu niinkun se on tarkoitettu alunperin että tuoksu olisi vaan pieni aavistus . Minä saan kanssa pään kipeäksi ja saan maata sängyssä joskus parikin päivää toisten hajujen tähden. Mutta kun on vapaa maa niin kaikki taaplaavat tyylillään joten se on väisteltävä tilanteita joille on altis. Plen kiitollinen että minun työpaikallani ei saa käyttää hajuvesiä, muuten en voisi edes käydä töissä. Koitetaan kestää kanssaihmisten tapa elää sillä kun ne ei itse käsitä niin kuinka joku toinen voi saada ne käsittämään. Itse poltan vaan omassa pihassa silloin kun poltan niin että en aiheuta toisille mitään vaivaa. Hyvää jatkoa sinulle
- (m)
kärsii+++ kirjoitti:

Ja melkein mistä vaan vahvasta hajusta, esim. kesän 2006 venäjän metsäpaloista. Minulle tulee pakokaasuistakin päänsärky. Ei tee mieli elää edes, kun kärsimystä vaan koko elämä. Voisin koittaa hankkia kotiini jonkin ilmanpuhdistajan, mutta en saa aikaiseksi ja en varmaan jaksaisi puhdistaa sitä masennukseni takia. Hyvää jatkoa sinullekin ja toivottavasti onnistut vielä lopettamaan sen tupakoinnin.
- (m)
Se oli vissiin liioiteltua sarkasmia. :)
- käväistä
(m) kirjoitti:
Ja melkein mistä vaan vahvasta hajusta, esim. kesän 2006 venäjän metsäpaloista. Minulle tulee pakokaasuistakin päänsärky. Ei tee mieli elää edes, kun kärsimystä vaan koko elämä. Voisin koittaa hankkia kotiini jonkin ilmanpuhdistajan, mutta en saa aikaiseksi ja en varmaan jaksaisi puhdistaa sitä masennukseni takia. Hyvää jatkoa sinullekin ja toivottavasti onnistut vielä lopettamaan sen tupakoinnin.
lääkärin vastaanotolla, jos tilanne tosiaan on noin karmea että autojen pakokaasustakin tulee päänsärky. Lääkäri määrää tuohon yliherkkyyteen antihistamiineja, jonka jälkeen ihmisten ilmoilla taas viihtyy.
- (m)
käväistä kirjoitti:

En oikeastaan tiedä noista antihistamiineista mitään, kiitos vinkistä. Pitää tutkia. Tai no kerran olen niitä viikon vetänyt silmävaivojen takia, mutta en sen enempiä.
- varma..
(m) kirjoitti:
En oikeastaan tiedä noista antihistamiineista mitään, kiitos vinkistä. Pitää tutkia. Tai no kerran olen niitä viikon vetänyt silmävaivojen takia, mutta en sen enempiä.
ettet ole autisti? Siihen kuuluu aistiyliherkkyyksiä.
- (m)
varma.. kirjoitti:
ettet ole autisti? Siihen kuuluu aistiyliherkkyyksiä.
Ei ole tutkittu... Voisi olla kyllä mahdollista.
- minua?!?
Olisinkohan kuitenkaan niin terveellinen... :)
Älä luovuta, minä olen olemassa.- (m)
Kiitos lohdutuksesta. :)
- olen
(m) kirjoitti:
Kiitos lohdutuksesta. :)
ihan oikeesti olemassa! Mutta kun mee ei kohdata "tulee suru puseroon"
Ja eiköhän naisen kuuluisi haista vähän paremmalle kuin tupakalle. Ja tupakanvalmistus todellakin tuhoaa sademetsät.
- ......
Aivan järkyttävien verojen (tullausmaksu 60% alv 22% valmistevero 50%) takia tupakkaa kasvatetaan kehitysmaissa mahdollisimman halvalla. Suomeen ei kovin paljon tuoda esim. EU:ssa viljeltyä tupakkaa (yksi EU:ssa viljelty laatutoppa maksaa 9€, ja kehitysmaatoppa 2,50€).
Sademetsien tuhoamisesta ei voi syyttää ketään muuta kuin eduskuntaa, hallitusta ja järkyttäviä tupakkaveroja. Verotus ei ole vähentänyt tupakointia, mutta muita lieveilmiöitä siitä kyllä koituu. - ......
...... kirjoitti:
Aivan järkyttävien verojen (tullausmaksu 60% alv 22% valmistevero 50%) takia tupakkaa kasvatetaan kehitysmaissa mahdollisimman halvalla. Suomeen ei kovin paljon tuoda esim. EU:ssa viljeltyä tupakkaa (yksi EU:ssa viljelty laatutoppa maksaa 9€, ja kehitysmaatoppa 2,50€).
Sademetsien tuhoamisesta ei voi syyttää ketään muuta kuin eduskuntaa, hallitusta ja järkyttäviä tupakkaveroja. Verotus ei ole vähentänyt tupakointia, mutta muita lieveilmiöitä siitä kyllä koituu.Hajuhaitoistakin voi syyttää vain liiallisia veroja. 9€ laatutupakka on erittäin miellyttävän tuoksuista, mutta samaa ei voi todeta halvasta moskatupakasta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2157684- 583033
- 1952429
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101883Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1821795Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke241532- 751301
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä281202Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381183Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501039