tapahtui Juudean Betlehemissä: Joosef näki unessa enkelin, joka käski ottaa Marian vaimoksi ja tulevalle lapselle täytyi antaa nimeksi: Immanuel: Herra kanssamme. Koko raskausaikana Maria oli koskematon.
Juudeassa oli pappi: Sakarias. Hänen vaimonsa auttoi Mariaa hengellisesti, kunnes tuli aika etsiä majatalo, muutta kävi niin että Jeesus syntyi talliin.
Idän tietäjät toivat lapselle lahjoja: suitsuketta ja mirhaa.
Näihin aikoihin Herodes sai kuulla syntyneestä messiaasta(messias=voideltu, samoin kuin Kristus), tosin hän ajatteli sen olevan Johannes, Elizabethin poika(Elia).
Hän tapatti kaikki poikalapset, mutta sekä Johannes että Jeesus jäivät henkiin.
Herodes Antipas sai kansankin epäilemään ja miettimään kumpi oikeasti oli Jumalan lähettämä pelastaja ja hän päätti selvittää sen tapaamalla toisen. Johanneksen evankeliumi oli syyttävä: hän moitti Herodesta tämän pahoista teoista tämän vejen vaimon nähden ja joutui vankilaan.
-Tiesikö Johannes itsekkään? Hän kysyi sitä opetuslapsiensa välityksellä Jeesukselta ja sai tältä vain tämmösen tiedon: "sairaat paranevat."(kuurot näkevät ja rammat kävelevät)
Paljon kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu niin taivas aukeni ja Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen tavoin hänen päälleen.
Ja taivaasta kuului ääni:"Sinä olet minun rakas poikani johon minä olen mieltynyt."
Sukuluettelo on tärkeä osata evankeliumeissa Aatamiin asti...siltikin, vaikka Jeesus oli Jumalan poika"joka pelastaa kansansa sen synneistä".
Minä olen ottanut Jeesuksen sydämeeni asumaan ja tiedän että evankeliumin lopussa on aina lähetyskäsky. Jeesus on sanonut:"En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä."
Olkaa kiltisti.
Jos nyt olet päättänyt seurata Jeesusta, sinulla on oikeuksia, saat syntejä anteeksi, mutta myös velvollisuuksia ja tulet kärsimään hänen vuokseen. Rohkaisuksi tää:"autuaita olette te, kun teitä Ihmisen pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teitä. Iloitkaa silloin, tanssikaa riemusta, sillä palkka jonka te taivaassa saatte on suuri. Samoinhan tekivät teidän isänne profeetoille."
Neljännesruhtinas Herodekselle ei riittänyt Johanneksen tappaminen.
Jeesus kuoli ristille.
Kohta on joulu...mene paikkakuntasi helluntaiseurakuntaan ja ota se vastaan uudestisyntyneenä.
Hän tekee meistä ihmisten kalastajia.
Halleluja!
"Joka ottaa vastaan minut, vastaanottaa Hänet, joka on minut lähettänyt."
0
133
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai12010043Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki785016Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694852Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73300Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142517Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071740Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551570- 471536
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591454Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661402
