Mielessäni on käynyt, että täällä kirjoittavilla - sekä evolutionisteilla että kreationisteilla - on hyvin vakiintunut maailmankuva, jossa kattavasti sovelletaan omaa selitysmallia kaikkiin asioihin.
1. Evolutionistit pitävät käsittääkseni luontoa varsin mekanistisena kokonaisuutena, jossa toisaalta ovat vallinneet samat perussäännöt big bangista (tai vähän sen jälkeen) lähtien, josta sitten tulkitaan koko olevaisuutta. Ihminenkin on moraaliltaan sitten pelkästään lajinsa jatkuvuutta turvaava (tai korruptoituva, jos katsotaa mitä ihminen tuntuu luonnolle ja luonnossa tekevän) eliölajike.
2. Kreationistit puolestaan tuntuvat joskus yksinkertaistavan yhteiskunnassa toimijat vain "hyviin" ja "pahoihin", solvaten eri tavalla ajattelevia.
Kysyisinkin, kummankin "leirin" edustajilta, mikä on käsityksesi yhteiskuntatieteen merkityksestä ihmisille.
1. onko se turhaa, pitäisikö esim. "lajin säilyminen" ottaa ainoaksi yhteiskuntatieteen pohjaksi -> jolloin yhteiskuntatieteen tehtävä olisi yhdessä luonnontieteiden kanssa keskustella, mitkä ovat ne ainoat oikeat kriteerit "lajin säilymiselle" (tai kehittymiselle) joihin olosuhteisiin voisimme sitten tietoisin ihmisponnistuksin vaikuttaa?
2. kreationisteille: miten voit toimia samassa yhteiskunnassa eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa - jotka eivät jaa luomisuskoasi?
Eli asia tiivistynee siihen, onko ihminen jotain muutakin kuin biologisia mekanismeja vai ei?
Mikä on pääargumenttisi, jolla vakuutat minut kannastasi - ja miten tärkeänä koet esim. yhteiskuntatieteen merkityksen siinä, että se yrittäisi kehittää "totuutta" ihmisyhteisöjen toiminnan pohjaksi?
1. Evolutionistit pitävät käsittääkseni luontoa varsin mekanistisena kokonaisuutena, jossa toisaalta ovat vallinneet samat perussäännöt big bangista (tai vähän sen jälkeen) lähtien, josta sitten tulkitaan koko olevaisuutta. Ihminenkin on moraaliltaan sitten pelkästään lajinsa jatkuvuutta turvaava (tai korruptoituva, jos katsotaa mitä ihminen tuntuu luonnolle ja luonnossa tekevän) eliölajike.
2. Kreationistit puolestaan tuntuvat joskus yksinkertaistavan yhteiskunnassa toimijat vain "hyviin" ja "pahoihin", solvaten eri tavalla ajattelevia.
Kysyisinkin, kummankin "leirin" edustajilta, mikä on käsityksesi yhteiskuntatieteen merkityksestä ihmisille.
1. onko se turhaa, pitäisikö esim. "lajin säilyminen" ottaa ainoaksi yhteiskuntatieteen pohjaksi -> jolloin yhteiskuntatieteen tehtävä olisi yhdessä luonnontieteiden kanssa keskustella, mitkä ovat ne ainoat oikeat kriteerit "lajin säilymiselle" (tai kehittymiselle) joihin olosuhteisiin voisimme sitten tietoisin ihmisponnistuksin vaikuttaa?
2. kreationisteille: miten voit toimia samassa yhteiskunnassa eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa - jotka eivät jaa luomisuskoasi?
Eli asia tiivistynee siihen, onko ihminen jotain muutakin kuin biologisia mekanismeja vai ei?
Mikä on pääargumenttisi, jolla vakuutat minut kannastasi - ja miten tärkeänä koet esim. yhteiskuntatieteen merkityksen siinä, että se yrittäisi kehittää "totuutta" ihmisyhteisöjen toiminnan pohjaksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vakiintuvia maailmankuvia ei voi olla tieteelliesti,kysy vaikka Leisolalta tai Dawkinsilta ja he saavat kiduttaa minua 10 minuuttia.
Ajatuksesi on kyllä toot ,mutta ne harhaanjohdattavuudet menevät minun piikkiini.
Olen ehkä möhlinnyt.
Kysymyksesi oli hyvin ja erinomainen älyllinen kysymys johon Demsey ainoastaan vastaa.
Ystävä hyvä.
Ne ovat vbain totuuteen suuntautuvia käsityksiä,mikä on totuus ja et liiku harhapoluilla.
Dempseyn kova sanonta: En ole puhunut palstaystävilleni sielun ja hengen liittymisestä näihin #mitättömiin" aisoihin joista Luther puhui latinaksi ja kreikaksi ja saksan vankalla kielellä ja jospa Martinus Luther oliusi ollut persoonassa vitaly Dempsey. Ammattinyrkkeilijä..
Opitkohan jotain?
Voisin puhua vankalla saksan vanhalla kielellä.
Yhteiskuntatieteillä on suuri merkitys myös lajin kehitykselle, koska pitää tietää eri käyttäytymismallien seuraukset, ja pitää pystyä sopimaan yhteiset normit lajin säilymisen kannalta. Tänä päivänä on paha asia, jos ihminen ei enää ymmärrä, että yhdessä me selvitään, ja erillään ei. Kaikki kaatavat vain likasankoja toistensa päälle. Tietysti mikrobin täytyy tämäkin ymmärtää ja suvaita erilaisuutta johonkin pisteeseen asti. Sitä en kuitenkaan tiedä, onko lajimme säilyminen ehdottomasti välttämätöntä, vai tulisiko antaa tilaa jollekin toiselle lajikkeelle. Jos emme pysty ongelmiamme ratkaiseen, näin tulee kuitenkin käymään. Toivoa vain voi, että lajike tulisi olemaan fiksumpi, kuin tämä paskaan hukkumaisillaan oleva. Toivon vain, että ihminen tai se uusi lajike tulee pitämään rakkautta suuremmassa arvossa kuin me tänä päivänä.
...sanalle "rakkaus"?
Ja miksi pidät sitä arvossa lajin kehityksen kannalta? Mihin lajin pitäisi kehittyä yleensä, ja miksi rakkaus olisi tärkeä päämäärä tähän?
Esim. muslimeilla, jotka valtaavat niin sanoakseni alaa ihmiskunnassa tehokkaan filosofiansa pohjalta, jossa juuri uskonto yhdistetään politiikkaan (samoin kuin esim. Neuvostoliitossa uskonnottomuus-uskonto tehtiin), tuntuu evolutionäärisestä perspektiivistä juuri nyt olevan eniten menestystä, jos puhutaan "lisääntymisestä" ja "elossa pysymisestä" noin biologisessa mielessä... Rakkautta on vaikeampi sitten siitä mallista löytää.
Mutta mielenkiintoisia ovat ajatuksesi, olen aidosti kiinnostuneita, mistä johdat esim. kriteerin, että rakkaus olisi evoluution kannalta hyvästä.
>...sanalle "rakkaus"?
Ja miksi pidät sitä arvossa lajin kehityksen kannalta? Mihin lajin pitäisi kehittyä yleensä, ja miksi rakkaus olisi tärkeä päämäärä tähän?
<
Sillä vaan, että rakkautta meiltä puuttuu, ja ahneus, itsekkyys ja suvaitsemattomuus muuttaa meidän käyttäytymistä kohti lajimme itsetuhoa.
Muslimien näkemyksiä taas tulee tarkastella kriittisesti, ja kyllä siitä löytyy myös dinosauriin piirteitä, kunhan aika kuluu. Näkisin, että islamin nousu perustuu paljolti länsimaisen maailman epäoikeudenmukaisuudesta kehitysmaita kohtaan. Lue, jollet ole jo lukenutkin Michel Chossudowskyn kirja Köyhyyden globalisointi, niin sieltäkin se löytyy.
Ajattelen, että ihminen on kuin ensimmäisen kerran veden varaan joutunut, jolla on kaikki lihaksistot uimista varten, mutta ensimmäinen kerta vaatii nopeaa asennoitumista, jota ei itseensä käpertyneellä ole.
Ihmisen olemus lajina on jo niin pitkälle jalostunut, että jollemme todella halua puuttua asioihin globaalisti kaikkien hyväksi(tämä vaatii sitä RAKKAUTTA), niin hukumme sotiin tai saasteisiin (Esim sars, prionit, eri uskontokuntien tai talousjärjestelmien väliset konfliktit).
Lajina ihminen todennäköisimmin kehittyy, kuin on kehittymättä. Toivoisin vain, että hyvään suuntaan, jonka avainsana on rakkaus, tai huonoon suuntaan, jonka avainsana on itsekkyys.
...vaikka ilmeisesti käsityksemme rakkauden lähteestä poikkeavat (mikäli et usko Jumalaan sen lähteenä, vaan esim. ihmiseen itseensä).
Mutta ei sen väliä.
Vaikeampi kysymys on sitten se, miten voimme suhtautua rakkaudella heihin, joiden käsitys rakkaudesta poikkeaa omastamme? Esim. kuinka paljon poliittisesti tulisi pyrkiä vaikkapa kouluissa opettamaan yhtä maailmankuvaa lapsille... jopa ohi vanhempiensa sellaisen? Se on aika vaikea kysymys.
>>
1. Evolutionistit pitävät käsittääkseni luontoa varsin mekanistisena kokonaisuutena, jossa toisaalta ovat vallinneet samat perussäännöt big bangista (tai vähän sen jälkeen) lähtien, josta sitten tulkitaan koko olevaisuutta. Ihminenkin on moraaliltaan sitten pelkästään lajinsa jatkuvuutta turvaava (tai korruptoituva, jos katsotaa mitä ihminen tuntuu luonnolle ja luonnossa tekevän) eliölajike.
>>
Jotakuinkin noin sen ajattelen menevän. Kuitenkin nämä perusvietithän vaikuttavat edelleenkin meissä jotka saavat meidät jatkamaan sukua.
>>
1. onko se turhaa, pitäisikö esim. "lajin säilyminen" ottaa ainoaksi yhteiskuntatieteen pohjaksi -> jolloin yhteiskuntatieteen tehtävä olisi yhdessä luonnontieteiden kanssa keskustella, mitkä ovat ne ainoat oikeat kriteerit "lajin säilymiselle" (tai kehittymiselle) joihin olosuhteisiin voisimme sitten tietoisin ihmisponnistuksin vaikuttaa?
>>
En näe tietoisessa lajin "kehittämisessä" kovinkaan paljoa järkeä. Tulevaisuutta emme osaa ennustaa joten kehittäminen pitkiä aikavälejä silmällä pitäen on yhtä tyhjän kanssa. Olemme kuitenkin luonnon itsensä kehittämä (joo tiedän, väärin ilmaistu) laji joten toimintamme on sinänsä luonnollista, kaikkine pahoine lieveilmiöineenkin. En kuitenkaan missään nimessä tarkoita tuolla että esimerkiksi pedofilia tai jokin muu vastaava hirveys olisi mielestäni hyväksyttävää. Jos olemme tuhoutuaksemme siitä huolimatta mitä tahansa teemmekin niin sitten tuhoudumme. Eihän se osoita silloin muuta kuin että tämä laji ei ollut elinkelpoinen. Mielestäni kuitenkin tämä "lajin-säilyminen-yhteiskuntatieteiden-pohjaksi" ei oikein kannata.
Tämä sepustukseni ei nyt kuitenkaan vaikuttanut kovinkaan selkeältä. Lähinnä oli vain joidenkin mieleeni tulleiden haja-ajatusten kokoamista. Ja niille jotka istuvat siellä koneiden ääressä valmiina vetämään pussillisen herneitä nenäänsä, niin sanonpa vain että kyseessä on ainoastaan mielipiteeni.
...itsekin näen paradoksaalisena, että toisaalta ihminen on tietoinen olento joka toisaalta katselisi "voimattomana" omaa lajitason kehittymistään pyrkimättä kehittämään (aktiivisesti)