Lueskelin äsköin täällä muitten viestejä, tuntuu pahalle kun jotkut miettivät itsemurhaa. Itse menetin rakkaimman ihmisen eli äitini n. 1½ vuotta sitten joka löydettiin komerosta hirttäytyneenä. (ilman mitään erityistä syytä, koska sellaista ei pitänyt olla) Se tuli aivan puuntakaa yllättäen, asian kuultuani maailma pysähtyi. Syytä tähän mun kirjottamiseen ei ole, mutta puhuminen auttaa, ja jos joku meinaa että miksi en mene ammatti auttajalle, ni kävin muutamia kertoja tapahtuneen alussa, mutta pystyn puhumaan asiasta erittäin hyvin ystävilleni ja sukulaisilleni joten päädyin siihen lopputulokseen, että minun ei tarvitse käydä siellä enää ja niin oli psykiatrinikin. Asia jonka haluaisin tietää on "miksi?" en tule koskaan ymmärtämään mikä sai äitin jättämään kaiken. Joskus tuntuu, ettei mikään riitä kun mulle tapahtuu ilmeisesti kaikki se paha, eli siis tuo ei ole ainut asia mitä olen jounut kestämään.. Mutta se siitä asiasta.
Eli siis meinasin vain tällä viestillä sitä, että koittakaa oikeasti jaksaa, monet ihmiset jää kaipaamaan, vaikka ei se siltä tuntuisi. Se tuska minkä jättää perheelle ja ystäville on sanoin kuvaamatonta. =/
Eli siis meinasin vain tällä viestillä sitä, että koittakaa oikeasti jaksaa, monet ihmiset jää kaipaamaan, vaikka ei se siltä tuntuisi. Se tuska minkä jättää perheelle ja ystäville on sanoin kuvaamatonta. =/
Vastaukset 3
Vanhimmat
täysin sinua,omalla kohdallani tapahtui niin että lähes päivälleen 28 vuotta sitten isäni lopetti elämänsä hirttäytymällä kotonani.Meitä jäi äitini,veljeni ja minä häntä suremaan ja kaipaamaan.Se aika on mielessäni sellaisena mustana aukkona, pohja putosi elämästäni, olin ollut isäni tyttö.Syyt tähän selvisivät aikanaan,mielestäni ne olivat sellaiset että niistä olisi selvitty puhumalla.Äitini eli tämän jälkeen 11 vuotta,ei selvinnyt tästä koskaan.Veljeni, joka kuoli äskettäin, kertoi että oli antanut isälleni anteeksi vasta pari vuotta sitten, minä en vieläkään.Joten sinä, joka harkitset itsemurhan tekemistä, lue tämä ja mieti millaisen "perinnön"jätät läheisillesi,oikeasti olen sitä mieltä että itsari on itsekkäin ja pelkurimaisin tapa mitä tehdä saattaa.Elämä on lahja eikä sitä saa itse lopettaa, jos on vaikeaa, hae apua, yritä jaksaa päivä kerrallaan ja puhu vaikka kavereille, puhuminen auttaa.
Menetin minäkin juuri läheisen ihmisen.. Tarinasi kuulosti aika kamalalta. Mut ei sitä voi näköjään tietää toisen ajatuksista ellei toinen mitenkään ilmaise asioita ääneen eikä hänestä näy mitään ulospäin. Edes läheisillekään ihmisille..
Sitä minäkin olen ihmetellyt et ihmiset valittaa niin pienistäkin asioista ja suunnittelee jopa itsemurhaa ja kaikkea. Vaikka eihän sitä voi tietää et kuinka pahalta toisesta joku pienikin asia voi tuntua. Itsemurha ei ole koskaan ratkaisu asioihin. Tai ainakaan se ei sitä saisi olla. Omien vastoinkäymisten myötä olen oppinut huomaamaan et pitää olla tyytyväinen siihen et on elossa ja osata iloita niistä pienistä asioista mitä elämässä tapahtuu.
Hyvä et olet selvinnyt tapahtumasta niinkín hyvin. Hyvää jatkoa sinulle ja koitahan jaksaa..
voimia sulle.
Sitä tarvitaan me saman asian kokeneet.. rankkaa välillä on vaikka kuinka hyvin olis asiaa käsitelly.
Todennu vaan että kai sitä on sen verran vahva ihminen ja vahvistaa vielä enemmän vaikka vaikeeta on ollu. Miettii vaan että voiko enää pahempaa asiaa enää vastaan tulla.