Itse olen ateisti henkinen persoona. Olen
kuullut tapauksista joissa ihminen on kääntynyt
uskovaiseksi tai päin vastoin. Haluaisin kuulla
kokemuksista jos jollakin sellaisia on! Olisiko
minunkin syytä kääntyä? Mistäköhän sellaisen
kimmokkeen saisi? Kommentteja kiitos..
kuullut tapauksista joissa ihminen on kääntynyt
uskovaiseksi tai päin vastoin. Haluaisin kuulla
kokemuksista jos jollakin sellaisia on! Olisiko
minunkin syytä kääntyä? Mistäköhän sellaisen
kimmokkeen saisi? Kommentteja kiitos..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan vain lyh oma stoorini:
En ole ns uskovasta kodista. Olin 19-v kun nuorin sisareni löysi Jeesuksen. Vihasin siskoani, en koskaan halunnut tulla uskoon. Salaa luin raamattua, minua ahdisti eniten se rekvisiitta: 'löydät ilon-rauhan, sun murheet väistyy...' Halusin itse päättää- itse tahtoa- itse suoriutua/selviytyä.
Ainoastaan kuolemanpelko - mitä kuoleman jälkeen sai minut kyselemään&etsimään... itämaiset uskonnot tuntui järkeviltä, mutta niistä puuttui se syvä rauha, jonka näin... siskollani.
Antauduin (!) parikymppisenä... Mutta en ollenkaan heti löytänyt mitään sellaista, mitä muilla uskovilla oli. Kuljin mutkaisen tien... menin takaisin 'maailmaan'... kuljin kahta tietä (etsien Jumalaa, mutta viihtyen synnissä/Jumalan tahdon vastaisessa elämässä). Äärettömän sekavaa.
Vasta nyt (ja siitä on aikaa siis) viime syksynä Jumalan Pyhä Henki osoitti minulle synnin synniksi. Sain ylhäältä kosketuksen, minkä seurauksena rukouselämä avautui, Raamattu/Jumalan Sana tuli rakkaaksi, ja erotin ns oman uskon ja Pyhän Hengen voitelun. Sain uskoa synnit anteeksi. Sain uudistua joka tasolla. Prosessi! Tämä tuntuukin hyvälle, en kysele ihmisiltä, onko tämä oikeaa vai väärää, kun tiedän sisimmässäni, että Pyhä Henki puuttui peliin. Mikä armo!
Heips!
Esitit kovin mielenkiintoisen kysymyksen ja ajattelin vastata lyhyesti jotakin siitä, mitä itse olen kokenut.
En ole uskovaisesta kodista, perheeni on tavallinen, suomalainen perhe, ja minä kuvittelin olevani tavallinen, suomalainen tyttö, ja jollakin tavalla "hyvä ihminen", koska halusin auttaa ihmisiä. Omasin hyvin "rikkaan" ajatus-maailman, ajattelin, että koen elämää täysillä ja syvällisesti, kun minulla on ajatukseni.
Mutta sitten kasiluokalla ollessani olin ollut pitkään kovin masentunut, välillä olin kadottanut täysin elämänhalunikin. Se oli vierasta minulle, eikä se ollut "hyviin ajatuksiini" nähden mielestäni edes sopivaa, että yhtäkkiä vaivuin johonkin alakuloisuuteen, jonka syytä en edes kyennyt tarkemmin nimeämään. Sitten tutustuin paremmin kahteen meidän luokkalaiseen poikaan, joista näkyi jotakin sellaista, mitä en kokenut itselläni olevan. He kertoivat minulle, että heidän paras ystävänsä on maailmankaikkeuden Luoja. Minusta tuollainen ajatus tuntui oudolta, koska olin kyllä kuvitellut uskovani Jumalaan ja tiesin kyllä kaikki kirkko-kaavat ja muut uskontoon liittyvät asiat ja rukoilin aina kun olin vaikeuksissa, mutta näin, että niiden poikien elämässä kyse oli jostakin ihan muusta.
Jouduin aivan kuin vahingossa sitten heidän mukanaan hengelliseen tilaisuuteen ja siellä Jumala puhui sydämeeni, että se kristittyjen yhteys, joka siellä vallitsi, oli kuin perhe, ja siinä perheessä oli tilaa myös minulle. Jumala halusi ottaa minut lähelleen, pitää minusta huolta, tuoda suunnitelmansa elämääni, ja tuoda elämääni ilon kaiken sen masennuksen sijasta. Hän halusi parantaa kaikki sydämessäni olevat haavat.
Niinpä sinä iltana, 14-vuotiaana sain antaa sydämeni Jeesukselle, tehdä uskonratkaisun.
En ole katunut ratkaisuani tippaakaan näiden neljän vuoden aikana, mitä olen ollut uskossa.
Uskon pointti on siinä, että se ei ole mikään uskonto, joka luodaan ihmisten mielessä, vaan se on Usko, se on ennen kaikkea SUHDE meidän Luojaamme, ja Jeesukseen, joka on mennyt kuolemaan ristille, jotta meidän synnit voisivat olla sovitetut. Jumala on antanut elämääni niin paljon rikkautta, etten ikinä voisi kuvitella mitään tällaista, tämä on kaikki aivan ihanaa!
Todella voin suositella Jeesusta sinullekin ja tiedän, että kun vaan sanot Jumalalle, että "tässä mä olen, jos olet olemassa, tuu mun elämääni", niin Jumala vastaa, tavalla tai toisella. Älä ole niin takertunut omaan ajatteluusi, ettet uskaltaisi antaa tilaa asioille, joita elämääsi voitaisiin antaa. Uskaltaudu mukaan hengellisiin tilaisuuksiin.
Raamatussa sanotaan, että etsivä löytää. Rukoilen puolestasi, että sinäkin vielä saat löytää.
on joskus
Jos kerran olet jo ateisti. Uskisten vain tulee kääntyä ateismiin, niin maailma pelastuu...
Haittaako ateistinen persoona,tapauksia on paljonki mitä olen kuulut seurkunnan puhujilta.
Itsellä ni ei ole kokemuksia aikoinani olilin niin sanottu siivo ihminen ei maallisia rikkeitä minkään laisia.
Tohon sanan syytä kääntyä, älä sitä virhettä tee se ei ole sinun vallassasi,eikä voimassasi eikä minun joka tätä kirjoitta.
En edes yritä, kimmokettä yksi kaksi saa mistään.
Se asia on kokonaan jumalan käsissä jos ei aloitettatee,niin hukassa olet varmasti.
Hänestä riippu uskotko vai et.
Uskoon tulo on sitä, että antaa elämänsä ohjat Jumalalle. Nostaa kädet ylös, toteaa, ettei selviä yksin ja antautuu. Useimpien pitää rämpiä epätoivon alhon läpi, ennen kuin on todella valmis uskomaan, ettei omin päin saa mitään pysyvää aikaan. On myös vaikea antautua tuntemattomalle Jumalalle, jota ei rakasta.
Uskonnollinen olen ollut melkein koko ikäni, monta vuotta suorastaan hihhuli, mutta uskoon tulin vasta reilu vuosi sitten. En kristinuskoon vaan hindulaisuuteen; annoin itseni Krishnalle. Ei siihen mitään rituaaleja tarvittu. Yhtäkkiä se vain tuntui niin selkeältä ja oikealta. Aloin itkeä, minut valtasi niin mieletön turvallisuuden tunne.
Miksi tulla uskoon? Siksi, ettei enää tarvitse pärjätä yksin. Jumala on silloin valtavana voimana läsnä elämässäsi joka hetki. Sinun ei tarvitse pelätä kuolemaa. Usko tuo sinulle pysyvää iloa ja mielenrauhaa ja kirkastaa kasvosi - ellet torju ilmiötä turhalla murehtimisella ja ylpistelyllä ;)
Olipa Jumalaa tai ei, uskovaiset voivat keskimäärin paremmin kuin muut ihmiset.
Jos et kuitenkaan ole tällaiseen suhteeseen halukas, Jumala ei tosiaankaan pakota sinua. Hän ei ota ketään väkisin, ja sinä voit harkita asiaa elämästä toiseen. Varo kuitenkin, ettet elä ihan miten sattuu, voit nimittäin päätyä olomuotoon, jossa uskoontulo on mahdotonta ;)
Minuakin on aina kiehtonut ajatus tästä "kääntymisen" prosessista. Mitä se sitten merkitseekään?
Itseäni on aina kiinnostanut uskonnolliset kysymykset. Välillä olen pitänyt itseäni jonkinlaisena etsijänä, kunnes tulin siihen tulokseen että kyse oli puhtaasti uteliaisuudesta.
Minulla ei ole ollut tarvetta kääntyä mihinkään. Pikemminkin tarve on ollut pitää kurssi suoraan eteenpäin. Välillä myötätuulessa, välillä luovien, mutta aina kohti horisonttia ja siellä odottavia tutkimattomia mantereita.
Minulle kääntyminen johonkin merkitsisi pysähtymistä, odottelua ja ehkä jopa matkan loppua. Uskontojen tarjoamat jumalakuvat ovat itsellleni valheellisia, sillä ne ovat toisten ihmisten luomia. Niitä saattaisi luulla jopa päätesatamaksi. Moni erehtyykin niihin asettumaan loppuelämäkseen ja tuudittautumaan "uskoon" että on jumalansa luona.
Mutta jumala on minussa ja minä jumalassa. Sanot: uskovaiset voivat keskimäärin paremmin kuin muut. Riippuu tietysti jumalakuvasta, mutta itse en voi olla aistimatta uskovaisista (varsinkin kristityistä) huokuvaa ahdistusta, pelkoa (=elämänpelkoa) ja oikeassa olemisen pakkoa (=huonoa itsetuntoa).
Minusta ns. kääntymisessä on pikemminkin kyse jonkin sellaisen asian löytämisestä, joka muilla ihmisillä on muuten jo luonnostaan. Uskovainen on siis alkujaan harhautunut ihminen, joka lopulta on löytänyt sisäänsä sen rauhan joka muilla ihmisillä on jo. Uskovainen on sitten tästä löydöksestään niin ihmeissään, että haluaa muidenkin kokevan saman. Mikä on tietenkin mahdotonta, koska sellaisen "löytäminen" johon itse on syntynyt, ei onnistu.
Olen AINA tuntenut sisälläni tuon rauhan ja voiman ja turvallisuuden tunteen, josta uskovat suureen ääneen veisaavat ja saarnaavat. Minä ELÄN siinä, en palvo sitä. En aseta sitä itseni ulkopuolelle ja kutsu sitä Jumalaksi tai jumaliksi. Se ei minua vahingoita eikä armahda. Minä olen syntynyt se sisälläni ja kuolen se sisälläni.
Mutta matkassa pääasia on matkanteko, seikkailu, ei kääntyminen.
Sinun ei tarvitse kääntyä kuin sydämeesi päin, niin löydät Herran sieltä aina ja kaiken aikaa :D
Mutta jos haluat kääntyä tiettyyn "suuntaan" niin suosittelen Helsingin Hare Krishna-temppelillä vierailua (ruoholahdenkatu).
p.s Jännää että mainitsit että olet henkinen persoona, koska niinhän me kaikki elävät olennot olemme, vaikka toisinaan luulemme olevamme tämä aineellinen /fyysinen keho, jossa olemme läsnä väliaikaisesti.
varmuuden uskomatta olemiseen sain kuunneltuani erästä keskustelua jos olivat vastakkain kristitty sekä henkilö joka uskoi evolutioon.
he keskustelivat ja väittelivät monista asiosta ja aina välillä joutui uskovainen turvautumaan keskustelussa fraasiin "mutta raamatussa lukee niin" ja minulle välähti et raamattuhan on ihmisen kirjoittama (kuten koraani, maon punainen kirja yms.) joten mikä olisi estänyt kirjoittajaa (kirjoittajia) hieman muuttelemasta totuutta? ja jos kirjoittaja kirjoitti omista kokemuksistaan nykytieteessä monikaan raamatun tarinoista ei jää ilman tieteellistä selitystä (palavat pensaat, heinäsirkka parvet, taivaalta satavat kalat/sammakot, tulvat/äkilliset kuivumiset, meteoriitti myrskyt, tähdet, yms)
minulle tämä kaikki on hyvinkin loogista kun sitä rupeaa ajattelemaa, sillä mystisin kohde on päämme sisällä.