Åbo Underrättelser, Wallinin oma RKP-lehti kirjoitti pari päivää sitten pääkirjoituksessaan (Torbjörn Kevin,Planer för sluttanden plan) mm. seuraavaa, käännös:
"Ruotsinkielisiä rahastoja ei tule- kuin jotain modernin ajana teräsmiestä- nyt kutsua apuun tähän YLE-kriisiin. Koska se antaa valtiolle mahdollisuuden astua taaksenpäin ja livetä maksuvelvollisuuksistaan. Koska silloin valtio tietäisi, että rahastot tulevat sijaan.
Mutta kuinka kauan tulee Ruotsalaissuomi-valtion pitää kiinni näistä periaatteista, kun käytännön todellisuus samalla kovenee?
Joudumme olemaan samaa mieltä kuin aiempi ÅU-kolumnisti Thomas Rosenberg, joka Hbl:ssä eilen kirjoitti, että taistelu resursseista kiristää ilmapiiriä ja sivilisaation vernissa rapisee.
Se, mikä oli mahdotonta 10 vuotta sitten, on nyt todellisuutta. Ruotsalaissuomi painetaan takaisin 5 %:n muottiin, joskus vielä pienenpäänkin.
Ennen astuivat poliittikkopäälliköt kuten Harri Holkeri ja Paavo Lipponen henkilökohtaisella painoarvollaan esiin puolustamaan ruotsinkielisyyttä ja ruotsin asemaa. He vetivät vahvistavaa suojavernissaa jo olemassaolevan vernissan päälle.
Mutta ei enää. Nyt on Folktingetin varapuheenjohtajalle, Kimmo Sasille(kok) mahdollista jopa ajaa ruotsinkielisen radiokanavan pikaista alasajoa. Näkymät ovat pöyristyttävät.
Ruotsalaissuomen tulee noteerata tämä kehityskulku.Politiikka on muuttunut. 2000-luku on on ollut yhtä ainoaa alamäkeä virallisista varoista kustannetulle ruotsinkielisyydelle.
On kaksi syytä:
-Ajan trendi-vähennä, vähennä - murentaa julkista puolta.
-Suomenkieliset poliitikot, jotka näkevät sen, panostavat pelimarkkansa omaan kenttäpuoliskoonsa.
Vasabladet-lehti on alkanut pohtia, josko kaiken takana on salaliitto. Ehkä ei. Ruotsalaisuudesta ei välitetä, koska siitä on helppoa olla välittämättä poliittisessa pelissä.
Nyt ruotsinkielinen YLE painostetaan suomenkielisten 20.30-uutisten hyvää iltaa-tylsyyteen ns. pakotetun yhteistyön vuoksi.Tämä koituu kuolemaksemme, jos resurssit pienenevät, minkä ne tekevät.
Olisiko siis syytä pohtia ruotsinkielisen rahaston, Konsstsamfundetin oletustarjousta YLE:lle?..."
Torstaina Wideroos huudahti radio Vegassa: "Minä niiin kaipaan Lipposta!"

Vastaukset 2
Vanhimmat
Joku sentään tykkää liero Lipposesta. Siis tuo Viteruusu.
Antaako se Lipposelle muutakin kuin rahaa?
Hajua on sanoi Päivi.
Ruotsalaisen naisen hajua, sanoi Päivi.