Voimattomuus

Minulla on itseasiassa sama ongelma kun tuossa alempana palstalla olleella henkilöllä eli voimattomuus. Olen viimeisen vuoden lukiolainen ja tuntuu, että nyt pitäisi olla energiaa kaikkeen. No kun ei ole.

Harrastin ennen aktiivisesti urheilua: jalkapalloa ja yleisurheilua, mutta päätin pitää niistä taukoa abivuoden ajan, sillä harkat veivät suurimman osan vapaa-ajastani. Tämän syksyn ajan olen tuntenu itseni täysin voimattomaksi. Tekee todellakin tiukkaa että jaksan nostaa käden ylös, kokeisiin jaksan lukea korkeintaan 10 sivua kerrallaan jonka jälkeen pittää ottaa nokoset. Lenkillä olen käynyt, mutta tuntuu että energiaa ei riitä edes koiran ulkoiluttamiseen. Minulla on aina ollut matala hemoglobiini (105-115) ja olen siihen oikeastaan tottunut. Nyt kuitenkin pyörryttää koko ajan (siis istuessakin) ja tuntuu että voisi vaan nukkua. Olen myös sairastellut tänä syksyny normaalia enemmän (3 flunssaa) ja ennen en sairastanut oikeastaan koskaan. En tiedä liittyykö tämä millään lailla voimattomuuteeni, mutta vähän väliä tulee päiviä, jolloin virtsaaminen sattuu. Yölläkin saatan herätä kipuun jolloin joudun ottamaan särkylääkettä. Kivuissa saattaa olla jopa viikon tauko, jonka jälkeen ne alkavat uudestaan (kestää 2-3 päivää).

Mietityttää vain, että mikä voisi vaivata. En ole ihminen joka menee helposti lääkäriin, sillä tuntuu että mikään syy ei ole tarpeeksi suuri (typerää, ehkä). Myös poikaystäväni alkaa olla huolissaan minusta, sillä en jaksa yksinkertaisesti tehdä mitään. Pitäisi varmaan mennä lääkäriin, mutta jos kärsinkin vain jostain kaamosmasennuksesta (mitä suuresti epäilen) niin turha reissu tuli
2201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei missään nimessä ole turha reissu mennä lääkäriin, vaikka lääkäri sitten toteaisikin vain kaamosmasennuksen. Sittenpähän ainakin tietäisit, ettei kyse ole mistään vakavasta sairaudesta (tosin masennuskin voi olla hyvin vakava sairaus!). Epätietoisuus voi olla tosi raskasta. Ja tuon virtsaamiskivun syykin olisi kyllä selvitettävä. Se ei ainakaan voi masennuksesta johtua!

Äänestä

Epäilisin, että sinulla saattaisi olla kilpirauhasen vajaatoiminta! Eli lääkäriin mars, joka antaa sinulle lähetteen verikokeisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laiska????? kirjoitti:

Minulla on itseasiassa sama ongelma kun tuossa alempana palstalla olleella henkilöllä eli voimattomuus. Olen viimeisen vuoden lukiolainen ja tuntuu, että nyt pitäisi olla energiaa kaikkeen. No kun ei ole.

Harrastin ennen aktiivisesti urheilua: jalkapalloa ja yleisurheilua, mutta päätin pitää niistä taukoa abivuoden ajan, sillä harkat veivät suurimman osan vapaa-ajastani. Tämän syksyn ajan olen tuntenu itseni täysin voimattomaksi. Tekee todellakin tiukkaa että jaksan nostaa käden ylös, kokeisiin jaksan lukea korkeintaan 10 sivua kerrallaan jonka jälkeen pittää ottaa nokoset. Lenkillä olen käynyt, mutta tuntuu että energiaa ei riitä edes koiran ulkoiluttamiseen. Minulla on aina ollut matala hemoglobiini (105-115) ja olen siihen oikeastaan tottunut. Nyt kuitenkin pyörryttää koko ajan (siis istuessakin) ja tuntuu että voisi vaan nukkua. Olen myös sairastellut tänä syksyny normaalia enemmän (3 flunssaa) ja ennen en sairastanut oikeastaan koskaan. En tiedä liittyykö tämä millään lailla voimattomuuteeni, mutta vähän väliä tulee päiviä, jolloin virtsaaminen sattuu. Yölläkin saatan herätä kipuun jolloin joudun ottamaan särkylääkettä. Kivuissa saattaa olla jopa viikon tauko, jonka jälkeen ne alkavat uudestaan (kestää 2-3 päivää).

Mietityttää vain, että mikä voisi vaivata. En ole ihminen joka menee helposti lääkäriin, sillä tuntuu että mikään syy ei ole tarpeeksi suuri (typerää, ehkä). Myös poikaystäväni alkaa olla huolissaan minusta, sillä en jaksa yksinkertaisesti tehdä mitään. Pitäisi varmaan mennä lääkäriin, mutta jos kärsinkin vain jostain kaamosmasennuksesta (mitä suuresti epäilen) niin turha reissu tuli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu