ennen kuin vanhemmat kotona puuttuvat siihen.
Näin aikuisena ihmettelen, millaiset ovat elämänarvot 40-55 vuotiailla ihmisillä, joilla ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin puhua pahaa ja perättömiä muista ihmisistä? Näitä tarinoita sitten levitetään omille naapureille ja sekä koululaisille, jotka saavat niistä oivaa ainesta koulupäivien sisällöksi. Ja kiusaaminen tapahtuu kuin luonnostaan, kun toistetaan omien vanhempien puhumia juttuja. Kiusaamisenhan ei tarvitse olla fyysistä väkivaltaa, kyllä henkinenkin jättää jälkensä.
Peräänkuulutan vanhempien vastuuta siitä, mitä lapsille opetetaan luonnollisiksi käytöstavoiksi. Jos kotona on ääneenlausumattomana arvona on jatkuva pahan puhuminen ja levittäminen, niin kyllä se valitettavasti lapsista tuntuu normaalilta toiminnalta. Tässä kohdassa nojaudun kliseeseen: Hankkikaa ihmeessä oma elämä tai keskittykää parisuhteeseenne, ja jättäkää viattomat lapset rauhaan. Vai oletteko oikeasti ylpeitä lapsistanne, jotka aloittavat kiusaamisen jo ala-asteikäisinä ja jatkavat luontevasti sitten yläasteikäisinä? Se saattaa nimittäin aikuisena jatkua myös työpaikoille.
Minä en ainakaan halua, että lapseni kiusaavat toisia, en nyt enkä koskaan.
Mutta ehkä tämä on näiden pikkukylien sisäänrakennettu ongelma: kuvitellaan, että se oma elämäntapa on ainoa oikea ja sen perusteella voidaan tehdä ihan mitä vaan. Kaupungissa olisi pakko sietää erilaisuutta.
Mutta eipä taida tämä olla ainoa ahdasmielinen pikkukylä, jossa muutama nainen saa paljon pahaa aikaan. Keskittäisivät sen energian edes perheeseen tai työn tekemiseen, niin olisi edes positiivinen vaikutus.
Näin aikuisena ihmettelen, millaiset ovat elämänarvot 40-55 vuotiailla ihmisillä, joilla ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin puhua pahaa ja perättömiä muista ihmisistä? Näitä tarinoita sitten levitetään omille naapureille ja sekä koululaisille, jotka saavat niistä oivaa ainesta koulupäivien sisällöksi. Ja kiusaaminen tapahtuu kuin luonnostaan, kun toistetaan omien vanhempien puhumia juttuja. Kiusaamisenhan ei tarvitse olla fyysistä väkivaltaa, kyllä henkinenkin jättää jälkensä.
Peräänkuulutan vanhempien vastuuta siitä, mitä lapsille opetetaan luonnollisiksi käytöstavoiksi. Jos kotona on ääneenlausumattomana arvona on jatkuva pahan puhuminen ja levittäminen, niin kyllä se valitettavasti lapsista tuntuu normaalilta toiminnalta. Tässä kohdassa nojaudun kliseeseen: Hankkikaa ihmeessä oma elämä tai keskittykää parisuhteeseenne, ja jättäkää viattomat lapset rauhaan. Vai oletteko oikeasti ylpeitä lapsistanne, jotka aloittavat kiusaamisen jo ala-asteikäisinä ja jatkavat luontevasti sitten yläasteikäisinä? Se saattaa nimittäin aikuisena jatkua myös työpaikoille.
Minä en ainakaan halua, että lapseni kiusaavat toisia, en nyt enkä koskaan.
Mutta ehkä tämä on näiden pikkukylien sisäänrakennettu ongelma: kuvitellaan, että se oma elämäntapa on ainoa oikea ja sen perusteella voidaan tehdä ihan mitä vaan. Kaupungissa olisi pakko sietää erilaisuutta.
Mutta eipä taida tämä olla ainoa ahdasmielinen pikkukylä, jossa muutama nainen saa paljon pahaa aikaan. Keskittäisivät sen energian edes perheeseen tai työn tekemiseen, niin olisi edes positiivinen vaikutus.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä itse olin koulukiusattu yhdeksän pitkää vuotta. Ala-asteella jopa opettaja oli yksi pahimmista kiusaajistani. Syy tähän oli se, että meidän pienen kylän lapsista minä olin ainoa, joka osasi ekaluokkalaisena lukea. Kylän nokkimisjärjestyksessä ylimmän vesat eivät ja sehän ei sitten sopinut kenellekään.
Oli tapauksia, joissa jopa joidenkin oppilaiden vanhemmat oikein yllyttivät jälkikasvuaan. Ala-asteella tämä 1-2 luokan opettaja näki, miten minua revittiin pitkin pihaa niskasta ja hän käänsi selkänsä. Kun menin sitten itkuissani hänelle kertomaan, hän tokaisi, että ei pidä mennä viitosluokkalaisten porukkaan. Tämän jälkeen opettaja laittoi minut luokan eteen seisomaan ja sanoi, että olen "rolli-pulli" kun kerron, mitä minulle tehtiin. Kerroin vain, miten minua oli metsässä pieksetty puunkarahkalla niin että verta tuli nenästä.
Silmälasitkin olivat rikki harva se viikko, mutta ei sille kukaan tehnyt mitään.
Minä jouduin kokemaan ihan kaikki kiusaamisen muodot. Sekä henkisen, että fyysisen. Takkia revittiin, -30 asteen pakkasella pipo varastettiin eikä sitä enää mistään löytynyt.
Tästäkin rääkkäyksestä voi selvitä hengissä, mutta voin vain kuvitella, mitä kaikkia muotoja koulukiusaaminen saa tänä päivänä, etenkin netissä. Voin sanoa, että eivät tuollaiset tapahtumat muistista mihinkään katoa, ne aiheuttavat itsetunto-ongelmia myös aikuisiällä.
Tämä ei sitten tapahtunut Jokelassa vaan Kainuussa vuosina 1988-1994. Ihan vain selventääkseni.
vuodet...siksi vaan kun kerroit yhdeksästä pitkästävuodesta vuosina 1988-1994
Joo, hyvä huomio. Huomasin virheeni vasta kirjoitukseni jälkeen. 1988-1994 olin ala-asteella ja siitä edelleen vuoteen 1997 yläasteella. Kyllä se ihan yhtä rankkaa oli sekä ala- että yläasteella, joskin erona oli se, etteivät opettajat enää olleet mukana ala-asteelta lähdön jälkeen. Yläasteella minua jopa kuunneltiin ja yksi kiusaaja teki kierroksen tarkkailuluokalle, tuli vain harmikseni sieltä takaisin ja ei mennyt kauaakaan, kun sama meno jatkui.
toivottavasti olet päässyt oman elämäsi kanssa sinuiksi.
Vaikka kirjoittamistasi tapahtumista on jo kulunut aikaa, ei meno ole mennyt tuon kummallisemmaksi pienissä kylissä. Ehkä opettajat eivät enää varsinaisesti ole mukana, mutta sulkevat kyllä silmänsä sopivasti. Kohtelu on todellakin kiinni siitä, kenen lapsi olet. Vanhempien ei tarvitse olla silmäätekeviä, mutta välillä riittää jo se, että he ovat aikanaan käyneet samaa koulua tai kiusaajan vanhempi sisar, ja kiusaaminen saa jatkua. Tai kiusatun vanhemmat eivät jotenkin ole opettajalle mieleen.
Toisaalta samaa ilmenee aikuisillakin, ehkä se sitten jatkuu loppuiän opittuna käyttäytymismallina, jota ei ainakaan itse saa poikki.
Tsemppiä sinulle!
on oikeus hakea kunnalta korvauksia kiusattuna olosta vieläkin?
kaiken varalta tutkisi myös kiusaajan kotiolot, että tuollaiset vanhempien väärät asenteet toisia ihmisiä kohtaan paljastuisivat.
Jos kotona opetetaan kiusaamista, niin se on jo selkeä uhka lapsen terveelle kehitykselle, joka on yksi kriteeri lainmukaisissa huostaanottoperusteissa.
että miltei kaikkiin muihin asioihin ihminen joutuu suorittamaan jonkun tutkinnon tai ainakin opiskeleman asiaa, mutta lapsia saa pukata ja vieläpä kasvattaa (eli jättää kasvattamatta) kuka vajakki tahansa. Jos vaan on siitoskykyinen.
On tää tosiaan niin masentava maailma, etten yhtään ihmettele Pekan asennetta ja valintaa.
vaan kasvattaa myös oman "sairaan" mallin mukaan.
Normiyhteiskunnassa pitäisi olla samat pelisäännöt kaikille, se minkä teet omien lasten kanssa, olisi myös sallittua kasvatti/huostaanotto lasten kanssa. Tällä tarkoitan sitä, että omien kanssa voi sairas yksilö tehdä mitä vaan, mutta jos lapsi on jonkun toisen biologinen lapsi, niin heti puututaan. Eikö pitäisi myös oman biologisen lapsen kohtaloon puuttua? Nämä ovat ääritapauksia.
Jokaisella pitäisi olla velvollisuus kasvattaa lapset hyviksi yhteiskunnan jäseniksi, eikä ainoastaan oman perheen malliin sopiviksi. Mielestäni Kennedy sanoi hienosti aikoinaan, mitä sinä voit tehdä yhteiskunnan eteen, eikä mitä yhteiskunta voi tehdä sinun eteen. Valitettavasti kovin moni vain ajattelee tuota vikaa vaihtoehtoa.
olen periaateessa aivan samaa mieltä. Mutta sen todentaminen, että perhe tukee kiusaamista, on todella vaikeaa. Näissä tapauksissa ollaan niin syvällä ihmisten arvoissa ja uskomuksissa, jotka säätelevät toimintaa, ja perhe tuskin itse tunnistaa omaa toimintaansa poikkeavaksi. Heille se on normaalia, aivan kuin meille on normaalia ajatella miten muut jonkin tilanteen kokevat. Heille on luonnollista puhua pahaa ja levittää sitä eteenpäin. Minusta tämä on samanlaista käytöstä kuin nauraa vammaiselle. Naurajasta se on kivaa, mutta muut katselevat kauhusta kalpeina. Ja kun on kysymyksessä aikuiset, niin kuka haluaa puuttua tähän? Harva oikeasti uskaltaa, näkeehän sen työyhteisössäkin. Kiusaajat voivat hyvin, kun harva esimies oikeasti uskaltaa puuttua tilanteeseen. "Pitäähän sitä nyt leikkiä kestää, iso mies..."
Ja jottei tule väärinkäsityksiä, ei ole kysymys Jokelasta vaan Rusutjärvestä.
Yksi tärkeimmistä asioista, mitä kodin tulee opettaa lapselle, on erilaisuuden arvostaminen ja sietäminen sekä toisten kunnioittaminen. Ja valitettavasti nämä lähtevät suoraan perheen omasta arvomaailmasta, usein tiedostamatta. JOs perhe ei tiedosta vääristynyttä arvomaailmaansa, ulkopuolisilla ei ole vaikutusmahdollisuuksia lastenkaan suhteen. Lapsille voidaan sanoa ei vaikka kuinka monta kertaa, mutta kun he eivät sitä itse ymmärrä, niin ei käytöskään muutu. Eli vaikka kuinka koulussa puhutaan hyvistä tavoista muita kohtaan, niin se, että niitä ei ole omassa kodissa, aiheuttaa lapsen käyttäytymisessä pysymisen vanhoissa tavoissa. Koti ei tue koulun viestiä. Ja lapsen arvomaailmassa koti on tärkeämpi vaikuttaja.
Koulun tehtävä voisi olla myös vanhempien asenteiden muokkaaminen, pidettäisiin vanhempainilta ekaluokkalaisten vanhemmille ja kerrattaisiin hyvät käytöstavat. Tämä on oikeasti ainoa tapa vaikuttaa lapsiin pysyvästi: muuttaa vanhempien käytöstä vaikuttamalla uskomuksiin. Ja ehkä se sosiaalitädin käyminen kotona hillitsisi hieman kiusaamista, kun vanhemmatkin vastuutettaisiin asiaan.
oppilaille A4:lla ohjeet, miten olla kiusaamatta ja mikä on kiusaamista, velvoittaa vanhempia kiinnittämään se lappu magneeteilla jääkaapin oveen.
Siinä olisi nokan edessä aina jääkaapilla käydessä.
Se ainakin olisi selvä koulun kannanotto kiusaamisen estämiseksi. Siten olisi kiusatun helpompi ilmoittaa koulussa, jos lapun sääntöjä, joka kaikilla on, häntä kohtaan rikotaan. Lappuun vielä koulun aikuisen nimi ja puhelinnumero, kelle voi asian ilmoittaa. Kiusaajatkin silloin tietäisivät, että oikeasti jotain voi seurata heille ja että joku voi välittää kiusatustakin.