Miten jaksaa kun joulu on nurkilla? Menetin ainoan rakkaimpani keväällä ja kipu on yhä yhtä rääkkiä. Paremmaksi se ei muutu kun tämä "ilon" juhla lähestyy. Olen ihan yksin ja tämä on minulle niin raskasta. En edes ole laittanut joulukoristeita esille, haluaisin vain kadota kunnes joulun-hullutukset on ohi. Ennen olen aina rakastanut joulua ja kaikkea siihen liittyvää, tänä vuonna se jää minulta. Kaipaan niin katkerasti omaani ja tuntuu niin pahalta kun kaupassa käy ja näkee ihmisten lapsellisen joulumielen. Hulluna ostetaan sitä ja tätä ja tuo pitää saada tehdyksi ja tuo. Tekisi mieli huutaa välillä: olisitte vain yhdessä ja olkaanne mielissänne siitä että teillä rakkaita omaisia on lähellänne. Mitä en minä tekisi jotta saisisin takaisin oman rakkaani? Edes vähäksi aikaan. Saisisin koskettaa, halata ja sanoa kuinka paljon häntä rakastan. Hyvät kohtalotoverit kuinka te ajattelette ja menettelette? Auttakaa!
Joulu
Apua
212315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
olisi kuollut. Vaikeaa oli musertavassa surun ikävässä tämä elää todeksi etenkin Jouluna. Yli 10v on kulunut mutta yhä haudalla tulee itku joka Joulu.
Ellei joulujuhlaa olisi ei olisi mitään toivoa jälleennäkemisestä johon uskon. Minulle toitotettiin tätä kun surin kaikki juhlat hänen poissa oloaan. Niin tuttu tunne ja voimaton olo, taivuttava on kun takaisin ei saa.
Meillä on vielä tehtävää jäljellä he saivat oman tehtävänsä täyteen ja siellä jossain he odottavat meitä. Rakkainpamme ovat taivastenvaltakunnan ikijoulujuhlassa ja meidän aikamme tulee!
Rakkaimpamme eivät haluaisi meidän surevan he ovat läsnä kaikkialla kaikekaikaa sydämissämme. Ripusta vaan hänellekin jotain pientä koristetta hänen muistoksi, sytytä kynttilä. Minä lyhdyssä poltan kynttilää ja ajatellen muistan rakastani, muista sinäkin. Viiltävästä tunteesta huolimatta, me tarvitaan niitä tunteita joita surussa käymme läpi. Me ei olla yksin. Hän tietää paremmin nyt kuin täällä ollessaan kuinka paljon hänestä välitit ja rakastit. Muista Joulusi pyhittää ikävässäkin, voimia sinulle. Minä halin nallea ja ajattelen melkein ääneen rakastani sanoen päivä kerrallaan tulen lähemmäksi sinua, ole vastassa sitten. Näin ajattelen, suru on jokaisen oma (niin kipeän oma!)Surussa Joulu muuttuu juuri sellaiseksi kuin se on tarkoitettukin ei hälinää tai hössötystä vain se mikä se on, rakkauden juhla. Joulun lapsi joka meidän edestämme on annettu.Elämän lahja meille, kuoleman kukistaja.
minulle myös.
Menetin toisen lapseni, ja nyt joulu ei todellakaan tunnu enää joululta vaan pakkopullalta.
Viime joulua odotellessa aloin oksentamaan koska oli niin paha olo ja kehoni reagoi näin kun on kaikkein surullisinta .
Meidän joulu ei olisi ollut mitään ilman pari lapseni kaveria jotka tuli meille.
lapseni oli tottunut jakamaan kaiken. Ja sillä tarkoitan siis kaiken, myös ei materian. Huomion ja ilon sekä surut.
Mikä joulu on se kunnei lapsellani ole enää veljeä kenen kanssa jakaa ilon ?EI MITÄÄN.
Miltä hänestä tuntuu kun avaa paketteja ja meidän vanhempien katseet suuntaa vaan häneen? Paineita taatusti. paineita luoda se sama fiilis mikä oli aikoinaan, ja se on mahdotonta yksin saavuttaa.
Ennen naurettiin paketteja, arvuuteltiin mitä paketeissa on, ivattiin leikill'ä yhdessä meidän vahempien ostamia vakiosukkia ym ym.
Viime jouilun sen ymmärsin kun lapseni istui yksin omassa huoneessaan odottamassa että joulu menee vaan ohi.Kun kaverit vihdoin illemalla tuli avattiin paketit. Yksi kavereista oli poissa. Minun lahjasta oli tehty pieni pila, johon menin täysin ja kauhistelin . lapsilla oli hauskaa. Kun vihdoin se viimeinen kaveri tuli, lapseni sanoi.
- Harmi ettet tullut aikaisemmin , olisit nähnyt meidän mutsin...jne
Jaetut ilot on ne aidot suuret ilot.Aina on hauskempaa kun saa jakaa kokemuksiamme.Tietäähän sen itse kun joskus innoissaan kertoo tyyliin- arvaa mitä tänään.......
Uusi joulu ja nämä samat kaverit ei pääse meille. Samat murheet edessä lapseni takia.
Haluan hänelle joulun, en itseni takia.
Jos mietin asiaa niin päin että minä itse olisin kuollut. Mitä haluaisin että minulle rakkaat ihmiset viettäisi joulun? Pyydän sinua kysymymään saman itseltäsi.
Minun vastaus on että on:
_ jos minä olisin kuollut toivoisin koko sydämestäni että perheeni eläisivät onnellisina tääll'ä siitä huolimatta. En toivosi heidän surevan minua lopunelämänsä vaan korkeintaan muistelisivat minua nauraen minua, ja sille mitä maan päällä sähläsin.
Kun ajattelen poikaani joka oli maailman ihanin lapsi ja hyväntahtoisin , TIEDÄN varmasti ettei hän tahtoisi meidän olevan suruissamme täällä.
Jos jotakuta rakastaa hänelle ei toivo mitään pahaa, niin se vaan on.
Silti vastataakseni rehellisesti miltä minusta tuntuu .
Vastaan- Kaipaan lastani , mikään joulu tai muu juhla ei ole koskaan sitä samaa koske me ei saada jakaa sitä hänen kanssaan. Minua ei lohduta se että sytytän hänen haudalleen kynttilän ja jatkan elämääni/ jouluni kun kaikki olisi hyvin. Valehtelen jos muuta väitän.
Minä en tunteilleni voi mitään.
Tiedän että minun on vaan pakosta elettävä surun kanssa. Kuljettava käsi kädessä sen tunteen kanssa. Otettava jolut ja muuyt juhlat niin kuin ne tulee. Minulla ei ole vaihtoehtoja. On hetkjiä jolloin menee paremmin, tottakai. Olen minä jopa nauranut välillä. Ne on ohikiitäviä hyviä hetkiä. Ehkä niitä hetkiä tulee enemmän elämääni, sen näyttää aika . Väkisin en voi mitään muuttaa. En minä unohda lastani, en pääse lapseni kuoleman surun yli. En halua unohtaa lastani. Kuka äiti voi tai haluaa unohtaa oma lastaan?
En ainakaan minä.
Vaikka tiedän että lapseni haluaisi minun olevan onnellinen. Vain niin tiedän ja koen hänenkin olevan onnellinen. Toivon että joku pystyy antamaan itselleen luvan olla onnellinen , luvan jatkaa elämää.
Minä elän ainoan lapseni puolesta, ja joka päivä vanhenen onneksi yhden päivän ja olen yhden päivän lähempänä toista lastani. Näin elän minä.
hetki kerralla.
Vaikken haluaisikaan
Minun lapseni 20vuotta kuoli huhtikuussa Toinen nuorimmaiseni 19v asuu naapurustossa avomiehensä kanssa että lähellä näin fyysisesti ollaan
Itse asun mieheni kanssa
Eilen juuri kävin kirkossa konsertissa jossa lauloi lastemme koulukavei omassa konsertissaan
Kaikki "joulurauhaa ja varpunan jouluaamuna" esim.
kirvoitti kauhean ikävän Itkettiin molemmat tyttäreni kanssa Konsertin jälkeen kävimme haudalle viemässä kynttilöitä palamaan rakkaalle pojalle ja veljelle
En minä ainakaan pysty elämään joulua enää normaalisti se tulee vastaan se suru joka asiassa
Laitoin itkien jouluvalotkin ikkunoihin ja enkeli joka oli vuosikausia valaissut poikani ikkunaa jouluisin sammui (meni todellakin rikki tuli joku oikosulku tao kosketushäiriö) Varmasti minun oman "enkelini" maanpäällinen valo oli sitten sammunut
Arvatkaapa miltä tuntui vaikka oli pikkuasia
Kaikki hänen tekemänsä joulukoristeet on tallella hän toivoi aina itse että koristeita oli paljon ja koristeli kuusen joka joulu Mitenkäs se nyt sitten on En ole ollenkaan varma pystynkö oikeasti laitta,maan mitään koristeita Nuo jouluvalot nyt on mutta tarkoitan muuta
Olin tuon em. konsertin jälkeen tänään töissä ihan muissa maailmoissa huimasi ja kun tulin kotiin päätä särki niin kovasti että yritin nukkua vaan
Sekään ei onnistunut Se kauhea raastava ikävä
Voi olla että rakkaimpamme siellä muualla toivovat meidän jatkavan elämää ja jatketaanhan me mutta ehkä se ensimmäinen joulu on ainakin se pahin kestää Ei ole kokemusta onneksi aikaisemmin näin läheisen menetyksestä
Olen aivan poikki minä saan kyllä ammattiapua mutta tähän sutruun se ei kyllä auta
Voimia teille kaikille samassa tilanteessa oleville
Joulu juhlista ihanin, mutta nyt, en jaksa juhlia. En ole laittanut yhtäkään jouluvaloa, en jouluverhoja ikkunaan... tämä ikävän tuska polttaa rintaani. Lapseni, esikoiseni, poikani on mennyt pois. 8 kuukautta poikani kuolemasta, en vieläkään jaksa uskoa. Ajattelen ja ikävöin jatkuvasti poikaani. Silti, suunnittelen tulevaa. Suunnitelmien lomassa ajattelen kuitenkin jatkuvasti poikaani. Jos saisin edes kerran tavata hänet vielä.... sulkisin hänet syliini ja kertoisin, kuinka tärkeä hän on minulle. Miten jaksan... tulee näitä itkupäiviä tai itkuhetkiä.
Miten te, jotka olette lapsenne menettäneet, jaksatte? Onko vielä elämää, vai onko loppuelämä vain kärsimystä? Vieläkö on iloa jäljellä lapsen kuoleman jälkeen? Mistä tulee elämänhalu? Mistä löydätte sen elämänlangan, joka pitää teitä kasassa?
Minulle sanottiin poikani kuoleman jälkeen, että minulle tulee vielä eteen jotain hyvää. En tiedä, tarkoitettiinko sillä sitä, että poikani kuolemasta seuraisi jotain hyvää? En voi ajatella niin, koska poikani oli minulle tärkeä.
Voimia joulun viettoon teille lapsenne menettäneille.
Miedän vanhimman lapsen kuolemasta on kulunut 9 kk. Poika olisi täyttänyt keväällä 20v, mutta kuoli liikenneonettomuudessa. Ja nyt tämä joulunalus aika tuntuu raskaalta. Itse vaan teen niinkuin aiempinakin vuosina, vaikka en jaksaisi. Viime jouluna poika oli jouluna kotona ja sanoi että joulu on hänelle perhejuhla ja perhe on hänelle tärkeä. Päätimme perheen kanssa, että jouluaatto ja -päivä ollaan kotona, mutta sitten lähdetään muutaman päivän matkalle. Pelottaa miten joulunajasta kotona selvitään.
Lämpimiä ajatuksia teille kohtalontoverit. Mekin menetimme alkukesästä ainoan lapsemme auto-onnettomuudessa. Surun tie on raskas ja monivaiheinen. Emme ole mieheni kanssa jaksaneet jouluriehaan. Olemme vähän koristelleet kotia ja päättäneet,että nyt on suruaika, eikä meidän tarvitsekaan jaksaa. Joulu tulee....hiljennymme ja rauhotumme ja annamme luvan itsellemme olla vain. En osannut kuvitella, kuinka totaalisesti raskas suru vie voimat. Iloitsemme kuitenkin siitä,että saimme olla rakkaan poikamme vanhempana. Hän oli elämämme ilo ja eläytyi aina täysillä joulun viettoon ja oman perheen joulutavat olivat hänelle tärkeitä.Teen kolmivuorotyötä sairaalassa ja sain työkavereiden solidaarisuuden avulla vapaapäiviksi aaton ja joulupäivän, että mieheni ei joutuisi olemaan joulua yksin, kun mieheni menetti poikansa , joka oli myös hänelle kala, erä ja työkaveri. Raskasta on, mutta muistot lohduttavat. Rauhaisaa joulun aikaa teille kaikille.
KUKA sanoi sinulle, että "kuoleman jälkeen tulee jotain hyvää"..? Mietin vaan...meedioko?
No joka tapauksessa miksei sinulle voisikin tulla jotain hyvää? Uusi ihmissuhde (jos tämänhetkinen ei ole tyydyttävä), uusi lapsenlapsi...?
Elämä on aina yllätyksiä täynnä.
En ole käynyt meediolla, enkä usko meedioihin. Raamattukin varoittaa ottamasta yhteyttä vainajiin. Ei pidä mennä leikkimään. Serkkuni aikanaan vuosia sitten oli käynyt meediolla. Hän toi minullekin näistä äänitetyistä meedioistunnoista kasettia kuultavaksi. Minua ne silloin huvittivat... serkulleni kävi huonosti, hän meni sekaisin. Syö vielä tänäkin päivänä lääkkeitä, eikä ole voinut hoitaa lapsiaan. On sen verran kuntoutunut, että ei ole enää sairaalassa, vaan asuu yksin.
Minulle sanoi, että "kuoleman jälkeen tulee jotain hyvää", useampikin, ystävä, sukulainen. Ehkä ne olivat lohdutuksen sanoja.
Ei ole seurannut hyvää. Elämä on yllätyksiä täynnä. Pelkkää murhetta. Menetin poikavainajani ainoan lapsen kolme viikkoa sitten. On tämä elämä niin hirveää. Olo alkaa olla niin tuskainen. Kukaan ei jaksa enää jutella kanssani poikani kuolemasta, saati sitten poikavainajani lapsen menetyksestä.
Onkohan minussa riivaaja, vai miksi olen menettänyt läheisiäni? Katsoin telkkarista, oliko se eilen, vai toissapäivänä ohjelmaa...päiväni ovat kuin sumussa kulkisi... USAssa tehdään bisnestä riivaajahenkien manaamiseksi. Voi ostaa riivaajahengen manaamiseksi kotipaketin.
Olin ennen jouluihminen. En jaksa enää joulua...
suomalaiset,synnyttäkää enemmän lapsia. Jos yksi kuolee, niin jää 3 jäljelle, jos on synnyttänyt 4.
Vaikka lapsia olisi kuinka monta, kukaan heistä ei voi korvata sitä menetettyä lasta, eikä milloinkaan täyttää hänen paikkaansa!
ennen odotimme joulua koko perhe innolla,ja koko joulukuu oli aina jännitystä täynnä.
Veljemme kuoli viime keväänä.
Se pysäytti koko perheemme.
Enää ei juhlita,eikä oikee iloita.
Ei ole yhtä kaunista kotona joulukoristeiden kera,ei sitä ihanaa joululahjojen ostoa,laulujen kuuntelua..kun ei vaan ole samanlaista intoa.
tottakai sitä joulua vietämme,mahdollisimman kivoin merkein kun onhan meitä lapsia vielä muitakin,mutta ei tämä ole enää samaa.
Kauhulla odotan sitä aattoa,voin sanoa että kamala päivä tulee olemaan!!
Kamalaa on kuunnella kaupoissa joululauluja,varsinkin kun tulee varpunen joulu aamuna,ennen rakastin sitä kappaletta,mutta en enää voi kuunnella,en arvannut että se koskettaa joskus oikeasti minun elämääni..
terv.*isosisko*
Joulua ei tule minullekkaan,menetin lapseni vähän yli vuosi sitten liikenneonnettomuudessa.
En laita koristeita en ruokia en mitään koska minulla ei ole joulua.
tänään jouduin kulkemaan hänen tappajansa talon ohi ja näin kuinka hänen ikkunallaan paloivat jouluvalot,toivoin että ne syttyisivät palamaan ja räjäyttäisivät hänen talonsa ilmaan.
Mutta lämmin osanotto kaikille lapsensa menettäneille,suru on raskasta kantaa.
Rakas ystäväni Ihan on kuin olisi oma tyttäreni kirjoittanut Hän on vaan pikkusisko Menetimme hän isoveljensä minä poikani Muita lapsia ei ole
Tyttäreni kun olimme joulukonsertissa kirkossa pari viikkoa sitten Emme varmasti olisi menneet mutta eräs heidän vanha koulutoverinsa oli musisoimassa siellä Lauloihan ne "varpusen jouluaamuna"
Me itkettiin koko konsertin ajan Toinen on tämä "joulurauhaa" laulu Tyttäreni oli konsertin jälkeen ihan pois tolaltaan Vapisi horkassa hampaat löi loukkua ja paleli Ei ollut niin kylmä oikeesti Sisin taisi olla niin kylmissään
En varmasti mene kuuntelemaan kauneimpia joululauluja kirkkoon aiheuttaa varmasti samanlaisen reaktion Enkä muutenkaan halua valmistella koko joulua Jouluvaloja laitoin itkien niitäkin laittaessa
Tyttärelläni on jo oma koti Pikkuisen on laittanut joulua siellä mutta kaikilta on jotenkin koko jouluilo ihan yhdentekevää Poikani rakasti kaikkea joulujuttuja ja koristeli aina kuusen meillä
Nyt en oikeesti tiedä haluanko koko kuusta nähdäkään Haudalle vien kynttilöitä koska poikani oli sellainen "valon lapsi" Hän rakasti kynttilöitä ja valoa
Minua itkettää nytkin mun ajattelen kauhulla jouluaattoa ilman poikaa
Voimia teille kaikille
Nuo tietynlaiset "joulutraditiot", kuten juhlallisen suruisat joululaulukonsertit kannattaisi varmaan tosiaan jättää väliin...vasta kunnes aikaa kuluu tarpeeksi.
Muutenhan ihminen tuntee elävänsä "ikuisissa hautajaisissa".
Ymmärrän tunteesi. Tuntuu varmaan jotenkin "kornilta", kun muut järkkäävät joulu-hulabaloota ja pikkujoulukausi on vilkkaimmillaan ja itsellä raastaa sydäntä.
Itse asiassa joulu oli alunperin JEESUKSEN syntymäjuhla - se on nykyään aika lailla täydellisesti unohdettu ja joulusta on tullut kaupallista sirkusta.
Tottakai tuskaa lisää se, että jouluna on tapana käydä ihmisten haudoilla jne...sinä voit ihan hyvin "skipata" sen reissun, ellet sitten välttämättä halua sinne.
En tosin jäänyt ihan yksin... vaan lasten kanssa. Joulu pelottaa, se tulee olemaan niin erilainen, mutta joulu meillä tulee. Lasten takia elämän on jatkuttava... munkin takia, niin rakkaani olisi toivonut, mut mä en ihan vielä jaksa ajatella itseäni. Mutta tiedän, että ikävä ja suru olis ihan yhtä kovia, vaikka yrittäisin unohtaa joulun. Ja lapsille se olis varmaan vielä vaikeampaa niin (ovat vielä pieniä).
Toisten touhu tuntuu silti kummalle. Oltiinko mekin tuollaisia? Touhuttiin, eikä tajuttu nauttia rauhasta ja yhdessöolosta... Ehkä, mutta hyviä (kipeitä tosin) muistoja mulla jouluista yhdessä on. Ehkä ne muistot joskus on vaan hyviä.
Voimia sulle.
Ymmärrän nyt itsekin että ei kannata piinata itseään jouluhössötyksillä Haudalla haluan kyllä käydä muutenkin viemässä valoa kynttilöiden muodossa lapselleni
Kyllä minä yritän myös vähän laittaa joulua koska Markuskin olisi niin halunnut vaikkei pieniä lapsia olekaan enää eikä vielä Siis tarkoitan että ei ole lapsenlapsiakaan
Kiitos teille kaikille ja voimahali myös sureville sitä me tarvitaan
Niin joulu on Jeesuksen syntymäjuhla niin kun joku tässä sanoi Niinpä Viettäkäämme vapahtajamme syntymäjuhlaa ilman hössötystä kaikki niinkuin parhaiten meille sopii Ei kaikkea kaupallista tarvitsekaan ottaa traditioihinsa mukaan
Lämmin halaus teille kaikille joulunodotuksessanne
ja koittakaa jaksaa surusta huolimatta Meillä on kauniit muistot jotka kukaan ei voi viedä
Minä olin myös ennen jouluihminen. Laitoin koristeita ja kaikkea muutakin. Viime joulu oli ensimmäinen että poikamme oli pois. Se oli kamlaa. Itkin aattona melkein koko ajan. Hänen isänsä myös ja siskonsa. Haudalla romahdimme täysin. Meillä oli surun joulu.Eikä ole yhtään helpompaa varmaan tänäkään jouluna. Jos jollekkin sanon että pelottaa koko joulu niin katsovat että mikähän tuolla on.
Tämä aika on surullista. Ja kyllä se niin on että hössötykset pois ja nautitaan vaan toisistamme ketä täällä vielä on. Koskaan ei tiedä mitä sattuu. Oikein paljon Voimia ja Jaksamista sinulle.
kiittää teitä kaikkia kohtalotovereita kirjoituksistanne. Sen jokainen meistä tietää että yksin emme ole, surijoita meitä on monta. On monta kohtaloa ja monta rakkaimpansa menettäneitä. Mutta jokaisella meillä se oma suru on se pahin. Tuntuu kuitenkin hyvältä saada lohdun sanoja ihmisiltä jotka tietävät surun karkean polun. Joulu tulee niinkuin moni muukin juhlapäivä (syntymäpäivät y.m) ja menevät, meidän on vain opittava menemään niitten mukana, vaikka välillä tuntuu että ei tosissaan jaksaisi. Ajatuksella että en ole viimeistä kertaa nähnyt rakastani yritän mennä eteenpäin ja tiedänhän toki että rakkainpani näin minun toivoi tekevän.
ei vain joulu vaan kaikki juhlapyhät vievät mielen menneisiin. Muistaa kuin eilisen päivän yhteiset retket. Näin se on vaikka suu nauraa, sydän itkee.
Vaikka on jo 3½v mieheni kuolemasta
Toivon välillä että olisi pian jo tammikuu ettei tarvitsisi kohdata koko joulua eikä muitakaan perhejuhlia
Laittelin jopa omaksi ihmeekseni tänään joulukoristeita kotiini Laittelin semmoisia koristeita jotka poikani on joskus tehnyt koulussa
Se oli yhtä itkemistä mutta jotenkin vaan tuntui että lapseni takia haluan laittaa Hän rakasti kaikkea kaunista ja halusi että jouluna on mahdollisimman paljon kaikkea koristetta Kuunneltiin joululauluja ja laulettiin itsekin
Joka päivä tosiaan olemme lähempänä toisiamme Olen vakuuttunut että tapaamme sitten kun sen aika on taivaallisessa joulujuhlassa
Voimahalaus teille kaikille jotka olette menettäneet läheisenne ja erityisesti voimia teille jotka olette menettäneet lapsenne Minun rakas poikani olisi täyttänyt 21v 15.1.2008
Jos saisin teiltä toisilta ja itseltäni tämän raastavan surun pois tekisin mitä vaan
Valitettavasti se ei ole meidän ihmisten vallassa
Kaikesta huolimatta rauhallista joulunaikaa vaikka surun keskelläkin