Teuvo! Sinulla ei ole lupa sanoa Jumalan Pyhää Henkeä

antikristuksen hengeksi! Kuinka uskallat syyttää Jumalan valittuja ja uudestisynnyttämiä ihmisiä?

Minut Herra käännytti 28. 01. 2004. kuoleman portilta, katumaan ja tunnustamaan syntini. Ja ARMAHDUKSEN ja anteeksiannon kautta täytti Pyhällä Hengellä.

Kaikki muuttui silloin elämässäni täysin, silloin vasta sain tietää että mitä on uudestisyntyminen, vaikka olin uskossa ollutkin koko elämäni, mutta en ollut tuonut syntejäni julki, enkä Jeesuksen sovitettavaksi.

Tiesin, että jos silloin olisin kuollut, en olisi ollut pelastettu. Mutta kiitos Jumalalle, hän ARMAHTI ja lähetti pelastuksen.

En tiedä, että miten sinä olet pelastuksen kokenut?

Mutta minä uskon, että uudestisyntyminen ei ole pelkkä uskoon tulo, vaan se on paljon enemmän. Ainakin minun kohdallani tiesin vasta silloin olevani pelastettu. Ja sain aloittaa puhtaalta pöydältä, Herra otti kuormani pois kokonaan.

Sen takia minä varoitan sinua työntämästä pois pelastuksen armosta uudestisyntyneitä Kristuksen lunastamia ihmisiä. Jokaisesta sellaisesta sielusta sinä joudut tilille, jonka olet väärillä sanoillasi suistanut epäuskoon.

Me emme saa antaa turhia lupauksia, mutta emme myöskään tuomita. Koska YKSI on TUOMARI (et sinä), vaan Jeesus Kristus.

Toivon kaikkea hyvää elämääsi, niin että tuo katkeruutesi minuakin ja muitakin Kristuksen lunastettuja kohtaan hälvenisi ja ymmärtäisit, että on muitakin uudestisyntyneitä ja ahtaasta portista läpi tulleita, kuin sinä.

Jumala itse antaa kullekkin ne omat ahtaat porttinsa, mitkä ovat mitoitetut juuri sille ihmiselle, mille ne annetaankin. En halua kassasi riidellä, mutta minäkin haluan sanoa suoraan nämä asiat, niinkuin ajattelen.

Siunausta elämääsi ja Jumalan rakkautta ja anteeksiantoa Kristuksessa. Tv. Sirkka-Iita.    
11460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sinulla ei ole lupa sanoa Jumalan Pyhää Henkeä
Kirjoittanut: Sirkka-Iita 4.12.2007 klo 09.31

  • profetia edelytä sinulta Pyhän Hengen pilkkaa ja toisten Kristuksen omien mitätöintiä ja panettelua! Menepäs nyt itseesi! Olet ihminen ihmisten joukossa Jumalalta saamastasi tehtävästä holimatta. Mitä massapostitukseen tulee, niin itse olet nuo samat viestisi esittänyt täällä jo useita kertoja.

    Äänestä

Saatu 8.11.1988 klo 03.30 suoraan Jeesukselta Kristukselta,
ja tätä tehtävää ei edes Sirkka-Iita voi minulta riistää:

"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi
olet minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut
kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä
olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu, etten minä
kauhistuttaisi sinua heidän edessää. Ja jos ilman minun tahtoani
johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

Äänestä
  • Se vielä, että missä muodossa tuon viestin sait?

    Tarkoitan, että oliko
    - kirje
    - sähköposti
    - ääni radiossa
    - muu, mikä?

    Äänestä

  • Referoitsija kirjoitti:

    Se vielä, että missä muodossa tuon viestin sait?

    Tarkoitan, että oliko
    - kirje
    - sähköposti
    - ääni radiossa
    - muu, mikä?

    "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
    Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkkaan,
    eikä kukaan riistä heitä minulta.

    Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan
    muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    olit silloin?

    lampaalle, joka syyllistyy syntiin lähimmäistään vastaan; Käskee lakaista synnin maton alle? Vai, nöyrtyä ja pyytämään lähimmäiseltään anteeksi, sekä sen jälkeen rukoilemaan syntejään anteeksi Jumalalta?

    Omien sanojesi mukaan sinut tuomitaan, jos et nöyrry parannuksen tekoon.

    Äänestä

  • seinä; Ja se musta seinä on:--> Katumattomat syntisi. Olet sortunut syntiin tällä palstalla lukuisia kertoja ja koskaan et ole niitä katunut, etkä pyytänyt anteeksi.

    Syntisi ei muutu näkymättömäksi sillä, että lakaiset ne maton alle.

    Äänestä

Room 8:33
"Kuka voi syyttää Jumalan valittuja. Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut. Ompa vielä herätettykin ja Hän on
Jumalan oikealla puolella ja Hän myös rukoilee meidän edestämme.
Kuka voi eroittaa meidät Kristuksen rakkaudesta?

Äänestä
  • tietenkin, että älä välitä heidän SANOMISISTAAN, sillä he eivät ymmärrä, että mitä tekevät! Rukoile heidä puolestaan, niin sydämesi saa rauhan. Sillä kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Ole siunattu Jeesuksen nimessä. Aamen.

    Äänestä

  • Tarkoitin kirjoitti:

    tietenkin, että älä välitä heidän SANOMISISTAAN, sillä he eivät ymmärrä, että mitä tekevät! Rukoile heidä puolestaan, niin sydämesi saa rauhan. Sillä kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Ole siunattu Jeesuksen nimessä. Aamen.

    Kyllä minäkin olen häntä haavoittanut ja omasta puolestani anteeksipyynnön velkaa. Minä en osaa vihata ketään. Ei se että on asioista erimieltä, edellytä toista ihmistä vihaamaan.

    Päinvastoin, haluan antaa kaikki minuun kohdistuvat syytökset anteeksi, enkä halua niitä enää muistella!

    Ja samalla pyydän Sunilta anteeksi kaikki ne sananani, jotka ovat häntä loukanneet!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sirkka-Iita kirjoitti:

antikristuksen hengeksi! Kuinka uskallat syyttää Jumalan valittuja ja uudestisynnyttämiä ihmisiä?

Minut Herra käännytti 28. 01. 2004. kuoleman portilta, katumaan ja tunnustamaan syntini. Ja ARMAHDUKSEN ja anteeksiannon kautta täytti Pyhällä Hengellä.

Kaikki muuttui silloin elämässäni täysin, silloin vasta sain tietää että mitä on uudestisyntyminen, vaikka olin uskossa ollutkin koko elämäni, mutta en ollut tuonut syntejäni julki, enkä Jeesuksen sovitettavaksi.

Tiesin, että jos silloin olisin kuollut, en olisi ollut pelastettu. Mutta kiitos Jumalalle, hän ARMAHTI ja lähetti pelastuksen.

En tiedä, että miten sinä olet pelastuksen kokenut?

Mutta minä uskon, että uudestisyntyminen ei ole pelkkä uskoon tulo, vaan se on paljon enemmän. Ainakin minun kohdallani tiesin vasta silloin olevani pelastettu. Ja sain aloittaa puhtaalta pöydältä, Herra otti kuormani pois kokonaan.

Sen takia minä varoitan sinua työntämästä pois pelastuksen armosta uudestisyntyneitä Kristuksen lunastamia ihmisiä. Jokaisesta sellaisesta sielusta sinä joudut tilille, jonka olet väärillä sanoillasi suistanut epäuskoon.

Me emme saa antaa turhia lupauksia, mutta emme myöskään tuomita. Koska YKSI on TUOMARI (et sinä), vaan Jeesus Kristus.

Toivon kaikkea hyvää elämääsi, niin että tuo katkeruutesi minuakin ja muitakin Kristuksen lunastettuja kohtaan hälvenisi ja ymmärtäisit, että on muitakin uudestisyntyneitä ja ahtaasta portista läpi tulleita, kuin sinä.

Jumala itse antaa kullekkin ne omat ahtaat porttinsa, mitkä ovat mitoitetut juuri sille ihmiselle, mille ne annetaankin. En halua kassasi riidellä, mutta minäkin haluan sanoa suoraan nämä asiat, niinkuin ajattelen.

Siunausta elämääsi ja Jumalan rakkautta ja anteeksiantoa Kristuksessa. Tv. Sirkka-Iita.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu