Yhteiskuntaa voisi kuvailla verkostoksi, joka on yhtenäinen elävä kokonaisuus, jokainen verkon solmukohta on elävä yksilö. Nämä solmut ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Nämä yksilöt elävät samassa maailmassa ja jakavat yhdessä kaiken yleisen. Kieli on tärkeä yhdistävä tekijä, jokainen ajattelee ainakin osittain yleisen kielen ehdoin, jokainen ajatus kytkeytyy yhteisöön ja sen historiaan. Yksilöt jakavat myös elämän lähteen, he jakavat keskenään ravinnon ja elinehdot. Jokaisen verkon solmun on saatava ravintoa tai se kuihtuu pois, jolloin verkon kadonnut solmu kohta täytyy korjata luomalla uusia vuorovaikutussuhteita.
Verkossa on monia eri tehtäviä, jotka täytyy suorittaa, jotta verkko voisi elää, joka tarkoittaa sitä että jokaisella solmukohdalla on jokin tehtävä, joka sen täytyy täyttää, jotta verkko voisi elää. Verkossa on niitä solmukohtia, jotka tuottavat elämän energiaa ja niitä kohtia, jotka taas jakavat energian muulle verkolle. Jotkut solmukohdat johtavat toisien solmukohtien toimintaa, siitä syystä että ne ovat verkossa sellaisessa kohdassa, joka antaa heille enemmän voimaa vaikuttaa verkon vuorovaikutussuhteisiin. Verkko on selkeä kokonaisuus, josta ei voi irrottautua, sillä jokainen sen jäsen on elimellisesti kiinnitetty siihen.
Jos elämän lähteen suomat elämän energiat eivät pääsekään kaikkiin verkon solmukohtiin, ajautuu verkko epäterveelliseen kierteeseen. Solmut katkeavat ja vuorovaikutussuhteet heikkenevät kun solmukohtien vuorovaikutus toisten solmujen kanssa katkeilee. Kun verkostossa jokainen solmukohta haluaakin elää yksityisesti välittämättä muista yksilöistä, huomioiden vain itselle tärkeät yksilöt, syntyy verkkoon katkoksia, jotka estävät kaikkien yksilöiden ravinnonsaannin, joka johtaa joidenkin kohtien murtumiseen ja kokonaisuuden kannalta tärkeiden vuorovaikutussuhteiden katkeilemiseen.
Verkko voi sirpaloitua ja katkeilevat suhteet jättävät joitain kohtia verkkojen ulkopuolelle, näillä yksilöillä ei sitten ole mitään vaihtoehtoja, he jäävät verkon ulkopuolelle ja kuihtuvat vieden verkosta tärkeitä vuorovaikutussuhteita mukaan. Kun verkko ajautuu sisäisiin ristiriitoihin, voi koko verkko sortua. Kun verkon tärkeimmät solmukohdat menettävät merkityksensä, niin silloin verkko muodostuu taas uudelleen yhtenäiseksi, sen takia että se ei yksinkertaisesti voi elää sirpaloituneena, koska se johtaisi kaikkien yksilöiden tuhoutumiseen. Sirpaloituneen verkon jäsenille ei loppuen lopuksi jää enää muita vaihtoehtoja kuin turvautua muihin yksilöihin, jolloin vuorovaikutussuhteet palaavat taas voimaan ja verkosta tulee taas terve yhtenäinen kokonaisuus, joka ruokkii jokaista solmukohtaansa, siitä yksinkertaisesta syystä että yksilö ei ole verkosta riippumaton, vaan yksi verkon osanen.
Verkossa on monia eri tehtäviä, jotka täytyy suorittaa, jotta verkko voisi elää, joka tarkoittaa sitä että jokaisella solmukohdalla on jokin tehtävä, joka sen täytyy täyttää, jotta verkko voisi elää. Verkossa on niitä solmukohtia, jotka tuottavat elämän energiaa ja niitä kohtia, jotka taas jakavat energian muulle verkolle. Jotkut solmukohdat johtavat toisien solmukohtien toimintaa, siitä syystä että ne ovat verkossa sellaisessa kohdassa, joka antaa heille enemmän voimaa vaikuttaa verkon vuorovaikutussuhteisiin. Verkko on selkeä kokonaisuus, josta ei voi irrottautua, sillä jokainen sen jäsen on elimellisesti kiinnitetty siihen.
Jos elämän lähteen suomat elämän energiat eivät pääsekään kaikkiin verkon solmukohtiin, ajautuu verkko epäterveelliseen kierteeseen. Solmut katkeavat ja vuorovaikutussuhteet heikkenevät kun solmukohtien vuorovaikutus toisten solmujen kanssa katkeilee. Kun verkostossa jokainen solmukohta haluaakin elää yksityisesti välittämättä muista yksilöistä, huomioiden vain itselle tärkeät yksilöt, syntyy verkkoon katkoksia, jotka estävät kaikkien yksilöiden ravinnonsaannin, joka johtaa joidenkin kohtien murtumiseen ja kokonaisuuden kannalta tärkeiden vuorovaikutussuhteiden katkeilemiseen.
Verkko voi sirpaloitua ja katkeilevat suhteet jättävät joitain kohtia verkkojen ulkopuolelle, näillä yksilöillä ei sitten ole mitään vaihtoehtoja, he jäävät verkon ulkopuolelle ja kuihtuvat vieden verkosta tärkeitä vuorovaikutussuhteita mukaan. Kun verkko ajautuu sisäisiin ristiriitoihin, voi koko verkko sortua. Kun verkon tärkeimmät solmukohdat menettävät merkityksensä, niin silloin verkko muodostuu taas uudelleen yhtenäiseksi, sen takia että se ei yksinkertaisesti voi elää sirpaloituneena, koska se johtaisi kaikkien yksilöiden tuhoutumiseen. Sirpaloituneen verkon jäsenille ei loppuen lopuksi jää enää muita vaihtoehtoja kuin turvautua muihin yksilöihin, jolloin vuorovaikutussuhteet palaavat taas voimaan ja verkosta tulee taas terve yhtenäinen kokonaisuus, joka ruokkii jokaista solmukohtaansa, siitä yksinkertaisesta syystä että yksilö ei ole verkosta riippumaton, vaan yksi verkon osanen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
täysin päättömistä syistä, myös silmut tuhoavat itse itseään ja muut silmut viereisiä silmuja, ilman mitään järkevää syytä.
uskon kuitenkin, ettei sen enempää itsensä kuin toistensa tuhoaminen tapahdu päättömästi. Enkä usko siihen että tuhon voimat kaikenkaikkiaan olisivat suurempia kuin elämää ylläpitävät voimat, sillä jos näin ihmislajin suhteen olisi, olisimme kuolleet sukupuuttoon jo aikapäiviä.
Joskus 1200-luvulla teki Italian Fredrik Suuri (ei siis se preussilainen) kokeen, jonka tarkoituksena oli selvittää, mitä kieltä ihmislapsi alkaa puhua, jos se ei pienenä vauvana kuule mitään puhetta ympäriltään. Hän kasvatti joukon lapsia muusta maailmasta eristettynä ja odotti että eräänä päivänä nämä ryhtyisivät puhumaan keskenään, jolloin nähtäisiin, mikä maailman kielistä oli ihmisen alkuperäinen oikea kieli.
Lapsista ei tainnut kehittyä edes ihmisenkaltaisia olentoja, ne taisivat kuolla tai tapettiin epäsikiöinä -- jos joku muistaa kokeen tarkemmin, kertokoon.
Ihmisen sosiaalisuutta tuollaiset kokeet kuitenkin korostavat. Kaikki mikä tekee meistä ihmisiä seuraa nimenomaan siitä, että olemme tuon Aleksin hyvin kuvaileman sosiaalisen vuorovaikutusverkon silmiä.
Monet elämäämme kuuluvat perustavaa laatua olevat asiat, kuten kieli, jolla muodostamme käsitteemme ja ajatuksemme, ovat ns. "sosiaalista muodostetta" (Wilhelm Jerusalem). Niinikään kaikki tunteemme ovat "inhimillisiä" siksi että omaksumme niiden mallit toinen toisiltamme.
Nykyisin maailmaa vaivaa individualismi, joka on melkoinen uhka ihmisyydellemme. Kuvittelemme, että "yksilö" on jonkinlainen atomi, ja yhteiskunta on vain tällaisten atomien summa.
Näinhän ei ole. Yksilö voi kasvaa ihmiseksi vain ihmisyhteisössä, ja yhteisön täytyy omata sellaisia ominaisuuksia että se tukee yksilöiden kasvamista.
"tukemisesta" jne.
http://tapani.digitoday.fi/tietoturva/showpage.php?id=1767