Kun tarpeet eivät kohtaa

Kun lukee tämän palstan miesten kirjoituksia (jotka eivät toki varmastikaan edusta kaikkien Suomen miesten kokemuksia), niin tulee mielikuva, että nämä miehet istuvat mieluiten kotona netin ääressä tai käyvät baareissa etsimässä Sitä Oikeaa. Harrastuksia ei ole tai ne ovat "yksilölajeja", missään he eivät kerro käyvänsä tai mihinkään osallistuvansa. Ystäviä ei ole, on vain ilmoitus netissä ja ihmetys kun kukaan ei vastaa. Sellainen mies ei herätä ainakaan minun mielenkiintoani.

Itse taas en luultavasti herätä monenkaan miehen mielenkiintoa siksi, että elämässäni on niin paljon muuta, että en halua kiehnätä kylki kyljessä joka ilta. Olen jäsenenä kuudessa yhdistyksessä, niistä kolmen hallituksessa ja siten myös piirien toiminnassa, lisäksi teen vapaaehtoistyötä ja opiskelen koko ajan työn ohella. Käyn elokuvissa, teatterissa, valokuvanäyttelyissä ja matkustan aina kun on rahaa ja aikaa. Vietän mieluummin yksin viikonlopun Lontoossa kuin kotona netin ääressä, jollen saa ketään kaveria mukaan. Aion osallistua seuraaviin kunnallisvaaleihin, ja se tulee täyttämään ensi vuoden uusilla kiireillä, mutta politiikka vie jo nykyiselläänkin paljon aikaa ja sisältää monenlaisia kissanristiäisiä, joissa pitää ainakin näyttäytyä.

Näissä menoissa tapaan jatkuvasti uusia ihmisiä, tutustun viikoittain uusiin ihmisiin, mutta jostain syystä kaikki "menevät" miehet ovat varattuja.

Miksi vapaat miehet ovat niin vaikeasti tavoitettavissa tai nyhjöttävät kotona koneen äärellä, kun taas perheelliset miehet viettävät aikaa järjestötoiminnassa sen sijaan että olisivat perheensä luona?
2494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rehellisesti myöntää olevani jossain määrin näitä kotona nyhjöttäjiä. Puolustuksekseni kuitenkin sanottakoon että olen juuri vaihtanut paikkakuntaa minkä yhteydessä välit kavereihin venähtivät reippaasti ja olen vasta luomassa uusia ympyröitä täällä päin. Tiedän kyllä että tarttis tehdä jotain mutta sitten on niitäkin jotka eivät edes suunnittele tekevänsä mitään tilanteensa paranemisen eteen. Valittaminen on niin paljon helpompaa kun ei haluta ottaa vastuuta omasta onnestaan.

Äänestä

"Itse taas en luultavasti herätä monenkaan miehen mielenkiintoa siksi, että elämässäni on niin paljon muuta, että en halua kiehnätä kylki kyljessä joka ilta."

Syy ja seuraus samassa lauseessa? Onko sinulla edes aikaa parisuhteelle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aktiivinen nainen kirjoitti:

Kun lukee tämän palstan miesten kirjoituksia (jotka eivät toki varmastikaan edusta kaikkien Suomen miesten kokemuksia), niin tulee mielikuva, että nämä miehet istuvat mieluiten kotona netin ääressä tai käyvät baareissa etsimässä Sitä Oikeaa. Harrastuksia ei ole tai ne ovat "yksilölajeja", missään he eivät kerro käyvänsä tai mihinkään osallistuvansa. Ystäviä ei ole, on vain ilmoitus netissä ja ihmetys kun kukaan ei vastaa. Sellainen mies ei herätä ainakaan minun mielenkiintoani.

Itse taas en luultavasti herätä monenkaan miehen mielenkiintoa siksi, että elämässäni on niin paljon muuta, että en halua kiehnätä kylki kyljessä joka ilta. Olen jäsenenä kuudessa yhdistyksessä, niistä kolmen hallituksessa ja siten myös piirien toiminnassa, lisäksi teen vapaaehtoistyötä ja opiskelen koko ajan työn ohella. Käyn elokuvissa, teatterissa, valokuvanäyttelyissä ja matkustan aina kun on rahaa ja aikaa. Vietän mieluummin yksin viikonlopun Lontoossa kuin kotona netin ääressä, jollen saa ketään kaveria mukaan. Aion osallistua seuraaviin kunnallisvaaleihin, ja se tulee täyttämään ensi vuoden uusilla kiireillä, mutta politiikka vie jo nykyiselläänkin paljon aikaa ja sisältää monenlaisia kissanristiäisiä, joissa pitää ainakin näyttäytyä.

Näissä menoissa tapaan jatkuvasti uusia ihmisiä, tutustun viikoittain uusiin ihmisiin, mutta jostain syystä kaikki "menevät" miehet ovat varattuja.

Miksi vapaat miehet ovat niin vaikeasti tavoitettavissa tai nyhjöttävät kotona koneen äärellä, kun taas perheelliset miehet viettävät aikaa järjestötoiminnassa sen sijaan että olisivat perheensä luona?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu