rasistipuolue rkp kiellettävä Suomessa

Ruotsin puhuminen Suomessa kiellettävä.

Uppsala kielsi suomen kielen käytön 11.12.2007
Uppsalan kaupunki on kieltänyt työntekijöiltään suomen kielen puhumisen työpaikalla. Ruotsinsuomalaiset ovat tyrmistyneitä päätöksestä ja haluavat jutusta ennakkotapauksen. Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta vaatii Euroopan neuvostoa selvittämään, voiko työnantaja pakottaa kaikki työntekijät puhumaan pelkästään ruotsia.
Uppsalan tapahtumia tutkii myös Ruotsin syrjintäasiamies.

Kielijupakka alkoi Uppsalan sosiaalitoimistossa, jossa toiminnansuunnittelija Tiina Kiveliö puhui suomea toisen työtoverinsa kanssa. Esimies kuitenkin kielsi alaisiaan käyttämästä suomen kieltä.

Kiveliö ei halunnut suostua kieltoon ja vaati selvitystä Uppsalan kaupungilta. Kaupunki vastasi kanteluun ja laati yhdessä ammattiliitto SKTF:n paikallisosaston kanssa suosituskirjeen, jonka mukaan kaikilla kaupungin työpaikoilla on pakko käyttää ruotsin kieltä.

Toiminnanjohtaja Lennart Andersson Uppsalan kaupungista kiistää, etteikö käytävillä ja kahviloissa saisi puhua suomeksi. Hänen mukaansa tarkoitus on vain löytää yhtenäinen kieli virantoimitukseen. Joidenkin tietojen mukaan kielto koskisi myös kahvitaukoja.

Suomi on edelleen karsastettu kieli Ruotsissa

SKTF:stä kerrotaan, ettei liiton paikallinen edustaja ottanut yhteyttä asiassa keskusliittoon. Liitolla ei ole yleisiä neuvoja tällaisiin tapauksiin, mutta asiaan aiotaan tarttua, kertoo ruotsinsuomalaisten Sisuradio.

Ruotsinsuomalaiset haluavat Uppsalan-jutusta joka tapauksessa ennakkotapauksen. Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan sihteeri Esko Melakari on kannellut asiasta Euroopan neuvostoon.

Ruotsinsuomalaisen valtuuskunnan mukaan kyse ei ole edes yksittäistapauksesta. Suomen kieltä karsastetaan Ruotsissa edelleen, mutta monet kaltoin kohdellut ruotsinsuomalaiset eivät uskalla kannella asiasta.

Epäselvää on, ottaako Euroopan neuvosto asiaa käsittelyynsä, sillä Ruotsissa ei valitustietä ole käyty loppuun.

"Uppsalan kunta kielsi suomen
Kirjoittanut: puhumisen työpaikalla" 23.11.2007 klo 14.15

"Sisuradion uutinen tänään: "22.11.2007 15:32:00
DO pui uudelleen oikeutta
puhua suomea työpaikalla
Syrjintäasiamies DO ottaa uudelleen käsitelteväkseen tapauksen, joka koskee Uppsalan kunnan työntekijöiden oikeutta puhua suomea työpaikalla.

”Pitää olla pätevä syy kieltää suomen kielen käyttö”
Kunnan työmarkkinatoimien ja aikuiskoulutuksen kehitysvastaava Tiina Kiveliö teki DO:lle ilmoituksen siitä, että hänta ja hänen kahta työtoveriaan kiellettiin puhumasta suomea työpaikalla.

Kiveliön ammattiliitto solmi kuitenkin työnantajan kanssa sopimuksen, jossa todettiin että työpaikan virallisissa tiloissa puhutaan vain ruotsia.

Syrjintäasiamies haluaa nyt selvittää, oliko työnantajalla pätevät syyt vaatia, että työpaikan yleiskieli on vain ruotsi, kertoo DO:n juristi Ingrid Krogius.

Ammattiiliitolla on etuoikeus neuvotella työnantajan kanssa työpaikkasyrjintää koskevissa tapauksissa. Siksi Tiina Kiveliön ammattiliitto, kunnallisvirkamiesten liitto SKTF neuvotteli työnantajan kanssa tapahtumasta, jossa työnjohtaja kielsi Kiveliötä ja hänen kahta työtoveriaan puhumasta suomea Uppsalan kunnan sosiaalitoimiston käytävällä. Neuvotteluissa päädyttiin siihen, että työpaikan virallinen kieli on ruotsi ja sitä on puhuttava yleisissä tiloissa kahvihuoneita ja käytäviä myöten. Ammattiliitto ei kuitenkaan ilmoittanut neuvottelutuloksesta tarpeeksi ajoissa syrjintäasiamiehelle, joten tapus ehti vanheta. Nyt on kuitenkin ilmennyt, ettei Tiina Kiveliö ollut tyytyväinen neuvottelutulokseen ja DO on päättänyt tarkastaa asian uudelleen. Tiina Kiveliö iloitsee päätöksestä.

Lisäksi Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta aikoo ilmoittaa tapauksen Euroopan neuvoston vähemmistökielisopimuksen toteutumista valvovalle ryhmälle.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari"

0152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Uppsala kielsi suomen kiele... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu