Maamme sisäinen vaara on fasismi

Maamme sisäinen vaara on fasismi. Tämä vakava aate suunta voi olla maamme nuorisokulttuurin tuhoisimpia aikoja. Kansallissosialismi ja muut ääriliikkeet on tuhottava häikäilemättömästi. Ne eivät saa päästä valloilleen. Olen huolissanin maamme nuorison radikaaleista suuntautumista, joka vaurioittaa koko kansan mielenterveyttä.

Toinen maamme sisäinen tuho on imperialismi. Suomi menettää omat otteensa, kun EU valta nousee näissä maissa. EU:sta eroaminen olisi jo tarpeen.

Myös Nato on uhaksi Suomen kansalle. Tälläiset imperialistiset järjestöt uhkaavat tuhota suhteemme Venäjään. Myös Naton hyökkäykset ja militaristinen suuntautuminen ei saa tulla Suomeen. Myös meidän vapaa sotilaallinen johto ja puolustus on meidän yksityis asia ja se ei kuulu Natolle. Varsovan-Liitto olisi hyvä, mutta se on hajonnut. Kansan on tajuttava, että imperialismi tuhoaa meidän itsenäisyyden.

Kapitalismi ajaa itsensä tuomioon. Se ei toimi ja epätasa-arvoisuus nousee joten kapitalismi kaatuu. Toivoisin, että pian.
4244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä sinäkin vaarasta tiedät.
oletan sinun olevan punafasisti ja siitä sokeimmasta päästä.

Äänestä

Älä noin paljoa murehdi,voi tulla stressi.Mussolini ripustettiin huoltoaseman koristeeksi ja Hitlerin jämät on KGB:n kaapissa kenkälaatikossa.Entäs nämä Venäjän (päiväuni valtio N-Liiton) nuoret kansallismieliset ????????

Äänestä

fasismi? siis punafasismiko?

Äänestä

Luin kirjoituksesi vitsinä - ja sain hyvät naurut. Mikäli todella olet kirjoituksesi takana suosittelen tutustumista Euroopan lähihistoriaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LiittykääYhteen kirjoitti:

Maamme sisäinen vaara on fasismi. Tämä vakava aate suunta voi olla maamme nuorisokulttuurin tuhoisimpia aikoja. Kansallissosialismi ja muut ääriliikkeet on tuhottava häikäilemättömästi. Ne eivät saa päästä valloilleen. Olen huolissanin maamme nuorison radikaaleista suuntautumista, joka vaurioittaa koko kansan mielenterveyttä.

Toinen maamme sisäinen tuho on imperialismi. Suomi menettää omat otteensa, kun EU valta nousee näissä maissa. EU:sta eroaminen olisi jo tarpeen.

Myös Nato on uhaksi Suomen kansalle. Tälläiset imperialistiset järjestöt uhkaavat tuhota suhteemme Venäjään. Myös Naton hyökkäykset ja militaristinen suuntautuminen ei saa tulla Suomeen. Myös meidän vapaa sotilaallinen johto ja puolustus on meidän yksityis asia ja se ei kuulu Natolle. Varsovan-Liitto olisi hyvä, mutta se on hajonnut. Kansan on tajuttava, että imperialismi tuhoaa meidän itsenäisyyden.

Kapitalismi ajaa itsensä tuomioon. Se ei toimi ja epätasa-arvoisuus nousee joten kapitalismi kaatuu. Toivoisin, että pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu