Tässä muutama fakta jonka perusteella Nasan käsitys Kuuperästä on väärä.
Otamme tässä vertailuksi melko hyvin tuntemamme Maaperän.
a. Maan maaperää kiinteyttävin fysikaalinen tapahtuma on voimakas vulkaaninen toiminta joka sotkee ja sulattaa kiviainesta kiinteäksi peruskallioksi.
b. Vesi on voimakkain tunnettu liuotin. Vesi luottaa kaikkia tunnettuja metalleja ja muodostaa niiden kanssa lukemattoman määrän epäorgaanisia kemikaaleja, tällä liuottavalla vaikutuksella on suuri maperää tiivistävä vaikutus.
c. Vedellä on myös fysikaalinen virtaukseen perustuva vaikutus siirtää ja tiivistää maa-aineita.
d. Tuulet kuljettavat ja siirtävät maaaineita ja myös niillä on siten maaaineita tiivistävä vaikutus.
e. Maapallon pinnalla oleviin kappaleisiin kohdistuu kuusi kertaa voimakkaampi vetovoima, Maan pinta painuu vetovoiman vaikutuksesta siten paljon tiiviimmäksi kuin Kuun pinta.
f. Maapallolla on historiansa aikana ollut useita jääkausia, joista ainakin kaksi ovat olleet niin sanottuja lumipallovaiheita kun koko planeetta on ollut ympäri jäässä, paksun jäätikön maata tiivistävä vaikutus on tunnettu, Suomikin nousee vielä edellisen jääkauden jäljiltä.
Sitten Kuu. Kuulla ei ole ollut mitään naistä edeltävistä kuuaineita tiivistävistä fysikaalista tekijöistä apunaan synnytääkseen Nasan meille luoman kuvan Kuusta.
Päinvastoin Kuuta on pommittaneet ja "möyhentäneet" vain julmatut meteoritörmäysräjähdykset viimeisen viiden miljardinvuoden aikana, tätä fysikaalista tekijää ei voi pitää kuin pehmentävänä ja hienontavana tekijänä.
Kuitenkin Nasan kuulaskeutujan jalka ei uponnut enempää kuin Maan graniittiin! uskooko kukaan, ja kiitos ei Nasan sivuille!
Nasan Kuuperätutkimus
38
1656
Vastaukset
- yrdynrnrd
Olet varmaankin omasta mielestäsi sellainen "omilla aivoillaan ajatteleva fiksu salkkari".
Oikeasti olet mielisairas hullu.- väittämäsi
>Oikeasti olet mielisairas hullu<
Kun rohkenet näin vahvoihin ilmaisuihin niin esitä yksi asia alustuksestani mikä ei ole fysikaalisesti ja tieteellisesti totta.
Jos rohkenet esittää minua mielisairaaksi ja hulluksi osoitat pilkkasi myös kaikille niille normaaleille ihmisille jotka ei näe esittämissäni asioissa mitään ihmeellistä ja epäfysikaalista, osoitat siten pilkallasi enemmän vain oman tietämättömyytesi ja ymmärtämättömyytesi yksinketaisissa asioissa. - .........
väittämäsi kirjoitti:
>Oikeasti olet mielisairas hullu<
Kun rohkenet näin vahvoihin ilmaisuihin niin esitä yksi asia alustuksestani mikä ei ole fysikaalisesti ja tieteellisesti totta.
Jos rohkenet esittää minua mielisairaaksi ja hulluksi osoitat pilkkasi myös kaikille niille normaaleille ihmisille jotka ei näe esittämissäni asioissa mitään ihmeellistä ja epäfysikaalista, osoitat siten pilkallasi enemmän vain oman tietämättömyytesi ja ymmärtämättömyytesi yksinketaisissa asioissa.Kokeilepas kuinka esimerkiksi kulta tai alumiini tai titaani tai platina jne. liukenee siihen kaikkia metalleja liuottavaan ihme-veteesi. Vai mistä ihmeen luottamisesta oli kyse?
- kuningasvesi
......... kirjoitti:
Kokeilepas kuinka esimerkiksi kulta tai alumiini tai titaani tai platina jne. liukenee siihen kaikkia metalleja liuottavaan ihme-veteesi. Vai mistä ihmeen luottamisesta oli kyse?
Seilaat taas sivuraiteillasi, funtsi kokonaisuutta mitä valtameret sisältää mm. kultaa ja mitä muuta ja mistä kullankaivajat ja miten he kultaa huuhtoo, tse tse!
- tietenkin että
Suuret ja tunnetut tiedemiehet ovat laskeneet että Kuun pinnalla ei ole kuin olematon pölykerros.
Otetaan kuitenkin huomioon kaksi seikkaa! tiedemiehet ovat ihmisiä ja he osaavat myös valehdella joko omasta tahdosta tai pakosta ja tehdä vääriä tutkimuksia.
Ilman tiedemiehien apua ei kuuhuijausta olisi voitu tehdäkään ja luotettavan tiedemiehen lausuntoa asiasta on vielä melko vaikea saada,
oman järjen käyttö ei koskaan ole pahasta ja kiellettyä paitsi ehkä tässä tapauksessa virkkarileirin mielestä.- ja syy siihen on
Tsekitout kirjoitti:
http://www.answersingenesis.org/creation/v15/i4/moondust.asp
Kretsut ovat täydellistä Jenkkikeksintöä jolla yritetään saada uudentyyppisiä uskovaisia jo laajaan kameleonttikristinuskonlakon seurakuntaan jotta saavutettaisi mahdollisimman suuri uskollisten alamaisten määrä.
Kretsut sanovat ja tekevät tieteellisille kysymyksille aivan mitä hallitus ja Nasa määrää.
- skitso
mites sitten sen mars laskeutujan kanssa. Vai onko marsin maa-aines ihan toista kuin kuun eli lähempänä maan maa-ainesta???
- Marsin
Jos joku tekee pikaanalyysin Marsin olosuhteista niin mukaan vain keskusteluun, Mars on kaasukehällinen planeetta jossa on ainakin ollut vettä.
- Tunkiolle
"Tässä muutama fakta jonka perusteella Nasan käsitys Kuuperästä on väärä."
Fakta = mutupäätelmä
"a..."
Melko käsittämätön lause? Sulaa kiinteäksi kallioksi?
"b. c. d. e."
Mutumutua, jolla ei Kuun olosuhteiden kanssa ole mitään tekemistä :-)
"e. "
Ja astronautti ja kuualus Kuun pinnalla painaa vastaavasti vain kuudesosan siitä mitä maassa. Siis mikä ihme on pointtisi?
"f."
Mutumutua.
"Sitten Kuu. Kuulla ei ole ollut mitään naistä edeltävistä kuuaineita tiivistävistä fysikaalista tekijöistä apunaan synnytääkseen Nasan meille luoman kuvan Kuusta."
"Päinvastoin..."
Mututumtuutu
JA NYT TÄRKEIN POINTTI: Et ota esim. huomioon, että kuussa pöly ei leiju alas niin kuin ilmakehässä vaan TIPAHTAA! Kyllä se vaikuttaa melkolailla siihen miten tiiviiksi pölykerros muodostuu. Tuo on hyvin tyypillistä kuusalkkareille. Ei kerta kaikkiaan ymmärretä mitä kuun olosuhteet ovat.
"Kuitenkin Nasan kuulaskeutujan jalka ei uponnut enempää kuin Maan graniittiin! uskooko kukaan, ja kiitos ei Nasan sivuille! "
JA ÄLÄ JATKUVASTI VALEHTELE, onhan ne jalat kuvassa selvästi hieman uponneet. Läpyskät ovat miltei metrin levyiset. Kuualuksen paino vähenee kuussa samassa suhteessa kuin esim. pintakerroksen painon. Ja kuten edellä totesin on pöly tippunut ballistisesti kuun pintaan.
Kuu on ihan juuri sellaisen näköinen kuin se pitää ollakin. Ja onhan siellä käynyt venäläisiä ja amerikkalaisia miehitettyja ja miehittämättömiä aluksia laskeutumassa. Jos väität että nuo olivat väärennettyjä väität samalla, että KAIKKI avaruusluotaimet ovat väärennettyjä. Suoraansanoen se on minusta vähintäänkin mieliharhainen kuvitelma.- Tunkiolle
"The particles of Lunar regolith don't flow over each other. Unlike Earth sands, lunar dust hasn't been weathered, so the grains are very jagged. Subjected to pressure, such as the edge of a core-sampling instrument or the blade of a shovel, they jam against each other and resist the invader almost like solid rock."
http://www.asi.org/adb/m/07/particle-structure.html
http://www.sciencedirect.com/science?_ob=ArticleURL&_udi=B6V56-4MBCFP9-3&_user=61181&_rdoc=1&_fmt=&_orig=search&_sort=d&view=c&_acct=C000005398&_version=1&_urlVersion=0&_userid=61181&md5=a98e1807798fa9b8d9598956550eda83
http://www.springerlink.com/content/tr454th4l41m6r2g/ - Vesiperä
>JA NYT TÄRKEIN POINTTI: Et ota esim. huomioon, että kuussa pöly ei leiju alas niin kuin ilmakehässä vaan TIPAHTAA! Kyllä se vaikuttaa melkolailla siihen miten tiiviiksi pölykerros muodostuu. Tuo on hyvin tyypillistä kuusalkkareille. Ei kerta kaikkiaan ymmärretä mitä kuun olosuhteet ovat. <
Niin ja aine on kuusikertaa kevyempää kuin Maassa et siis itsekään ihan vielä ymmärrä Kuun olosuhteita . - valitan ei ole
Tunkiolle kirjoitti:
"The particles of Lunar regolith don't flow over each other. Unlike Earth sands, lunar dust hasn't been weathered, so the grains are very jagged. Subjected to pressure, such as the edge of a core-sampling instrument or the blade of a shovel, they jam against each other and resist the invader almost like solid rock."
http://www.asi.org/adb/m/07/particle-structure.html
http://www.sciencedirect.com/science?_ob=ArticleURL&_udi=B6V56-4MBCFP9-3&_user=61181&_rdoc=1&_fmt=&_orig=search&_sort=d&view=c&_acct=C000005398&_version=1&_urlVersion=0&_userid=61181&md5=a98e1807798fa9b8d9598956550eda83
http://www.springerlink.com/content/tr454th4l41m6r2g/Juu koko Kuun lähitutkimuksen tieto (vale) perustuu USA:n ja Neuostoliiton ideologiseen Kuumatkaan niitä ei voi tässä huomioida koska pehmeää laskua ei ole vielä tehty Kuuhun, on turvauduttava vain arvailemaan Kuun todellista luonnetta ottamalla fysikaalistet tosiasiat ja faktat huomioon, oikeat Kuukuvat jotka eivät toki ole kovin tarkkoja paljastaa tarkalle tutkijalle paljon mielenkiintoisia seikkoja ja väkisinkin näkee Kuun paksun homogeenisen aineen peitossa olevana pallona kun vielä lisää siihen fysikaaliset olosuhdefaktat.
- vesiperä
>Melko käsittämätön lause? Sulaa kiinteäksi kallioksi? <
Sulla ei oikein taida olla tietoa lämmön ja kuumuuden vaikutuksesta atomillisiin alkuaineisiin.
Esim kvartsihiekkaa voi sulattaa lasiksi ja rautalastuja voi sulattaa rautakangeksi.
Rauta tosin tarvitsee ensin pelkistää eli happi on poistettava ennen kuin se on takokunnossa tämän ihmiset ovat osanneet jo melko pitkään.
Kivi ja kalliolaatuja on Maassa lukemattomia ne ovat muodostuneet ja tiivistyneet eri alkuaineiden sekoituksena "sulana massana" ja kun ne jäähtyvät voit hyvin astella niiden päällä paljain jaloin, jos et vieläkään ymmärrä en voi enää auttaa enempää. - rtgrsgrsgrsst
valitan ei ole kirjoitti:
Juu koko Kuun lähitutkimuksen tieto (vale) perustuu USA:n ja Neuostoliiton ideologiseen Kuumatkaan niitä ei voi tässä huomioida koska pehmeää laskua ei ole vielä tehty Kuuhun, on turvauduttava vain arvailemaan Kuun todellista luonnetta ottamalla fysikaalistet tosiasiat ja faktat huomioon, oikeat Kuukuvat jotka eivät toki ole kovin tarkkoja paljastaa tarkalle tutkijalle paljon mielenkiintoisia seikkoja ja väkisinkin näkee Kuun paksun homogeenisen aineen peitossa olevana pallona kun vielä lisää siihen fysikaaliset olosuhdefaktat.
Vain Neuvostoliitto ja USA ovat tähän mennessä lähettäneet Kuuhun laskutuneita luotaimia. Mistä helvetistä muualta tietoa olisi muka voinut tulla?
Olet aivan käsittämätön pelle. Aiotko pyytää tällä palstalla anteeksi tuota aivotonta hölmöilyäsi, kun lähiaikoina myös Kiina ja Japani jne. lähettävät Kuuhun omat luotaimensa, jotka vahvistavat vanhat tiedot? Vai aiotko väittää sitten niitäkin feikeiksi?
Kerrotko vielä miten Kuuhun on saatu ehjänä 4-5 laserheijastinta, jos sinne ei ole vielä pystytty tekemään yhtäkään pehmeää laskua? - toisiaiseksi keskustelu
rtgrsgrsgrsst kirjoitti:
Vain Neuvostoliitto ja USA ovat tähän mennessä lähettäneet Kuuhun laskutuneita luotaimia. Mistä helvetistä muualta tietoa olisi muka voinut tulla?
Olet aivan käsittämätön pelle. Aiotko pyytää tällä palstalla anteeksi tuota aivotonta hölmöilyäsi, kun lähiaikoina myös Kiina ja Japani jne. lähettävät Kuuhun omat luotaimensa, jotka vahvistavat vanhat tiedot? Vai aiotko väittää sitten niitäkin feikeiksi?
Kerrotko vielä miten Kuuhun on saatu ehjänä 4-5 laserheijastinta, jos sinne ei ole vielä pystytty tekemään yhtäkään pehmeää laskua?Unohdetaan vähäksi aikaa laskut ja nousut koska niitä ei voi todistaa 100% pohditaan mielummin että millä fysikaalisella mekanismilla Kuun pintastrukuurista tulisi Nasan meille esittämän kaltainen ja joka näyttää erehdyttävästi on ja näyttää Maan erämaiden kaltaiselta.
Kuukaan ei ole vielä kopannut lennosta Kuuhun törmäävää meteoriittia, tämä seikka tosin hieman vaikeuttaa Kuun kuuperätutkimusta. - Fysiikka esille!
Vesiperä kirjoitti:
>JA NYT TÄRKEIN POINTTI: Et ota esim. huomioon, että kuussa pöly ei leiju alas niin kuin ilmakehässä vaan TIPAHTAA! Kyllä se vaikuttaa melkolailla siihen miten tiiviiksi pölykerros muodostuu. Tuo on hyvin tyypillistä kuusalkkareille. Ei kerta kaikkiaan ymmärretä mitä kuun olosuhteet ovat. <
Niin ja aine on kuusikertaa kevyempää kuin Maassa et siis itsekään ihan vielä ymmärrä Kuun olosuhteita .Nimenomaan tuossa tippumisessa ei sillä painovoimalla ole merkitystä! Painovoima ei vaikuta massan hidastuvuuteen mitenkään!
Eli samalla loppunopeudella tipahtaessaan Kuussa tömähtää alas ihan yhtä "raskaasti" kuin maan painovoimassa. Kuussa vaan meteori-iskun lennättämä pöly käy huomattavsti korkeammalla ennen kuin alkaa tipahtamaan. - tätä valheeksi
> Jos väität että nuo olivat väärennettyjä väität samalla, että KAIKKI avaruusluotaimet ovat väärennettyjä. Suoraansanoen se on minusta vähintäänkin mieliharhainen kuvitelma. <
Enhän nyt toki ole esittämässä että kaikki luotaimet ovat väärennettyjä, tiedät itsekin että on suurensuuri ero tehdä "pehmeä" lasku Kuuhun kuin esim, törmätä siihen niin kuin Esa luotain teki viimeeksi joka muuten nosti noin 100 kilometrin korkuisen pölypilven, ei ihan usko kun katsoo Nasakuuta!
Myös Kuun satellittiradalla voidaan hyrrätä ainakin nykyään, molemmat vaatii tarkuutta mutta pehmeä lasku ilmakehättömään Kuuhun on jo aivan eri asia. - Kuussakin
Fysiikka esille! kirjoitti:
Nimenomaan tuossa tippumisessa ei sillä painovoimalla ole merkitystä! Painovoima ei vaikuta massan hidastuvuuteen mitenkään!
Eli samalla loppunopeudella tipahtaessaan Kuussa tömähtää alas ihan yhtä "raskaasti" kuin maan painovoimassa. Kuussa vaan meteori-iskun lennättämä pöly käy huomattavsti korkeammalla ennen kuin alkaa tipahtamaan.merkitystä ja vissiin, tulemme taas niihin aivan pinnalla kököttäviin Kuukiviin joista ei ole näkyvissä mitään potentiaalienergiajäliä, ja toki Kuussakin isommalla kappaleella on isompi potentiaalienergia, siis miksi ne ei painu pölyä syvemmälle, jätä potentiaalienergiastaan jälkiä pölyyn johon kevyen astronautinkin jalanjälki piirtyy veitsenterävästi.
Jos taas väität että kivet ja pöly tippuu samanaikaisesti niin ota niiden potentiaalienergiaero laskuissa huomioon sekä se että kivien päällä ei koskaan ole pölyä, ne ovat siis aina näköjään tulleet kuitenkin ikäänkuin viimeisenä alas. - Että itse asiassa
vesiperä kirjoitti:
>Melko käsittämätön lause? Sulaa kiinteäksi kallioksi? <
Sulla ei oikein taida olla tietoa lämmön ja kuumuuden vaikutuksesta atomillisiin alkuaineisiin.
Esim kvartsihiekkaa voi sulattaa lasiksi ja rautalastuja voi sulattaa rautakangeksi.
Rauta tosin tarvitsee ensin pelkistää eli happi on poistettava ennen kuin se on takokunnossa tämän ihmiset ovat osanneet jo melko pitkään.
Kivi ja kalliolaatuja on Maassa lukemattomia ne ovat muodostuneet ja tiivistyneet eri alkuaineiden sekoituksena "sulana massana" ja kun ne jäähtyvät voit hyvin astella niiden päällä paljain jaloin, jos et vieläkään ymmärrä en voi enää auttaa enempää.Esimerkiksi Graniitit ovat nimenomaan jäähtyneet ja kiteytyneet kiinteäksi kallioksi alunperin sulasta magmasta maan sisältä.
Jotkut kivilajit ovat voineet syntyä esim. merenpohjaan kerrostuneen mudan tai hiekan joutuessa syvälle maan sisään mannerliikuntojen takia. Siellä ne ovat sulaneet ja taas myöhemmin jähmettyneet.
http://www.kiviopas.fi/opetus/mineraal/mindex.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kivilaji
Siis sulaa kiinteäksi kallioksi? - Galileo galilei
Kuussakin kirjoitti:
merkitystä ja vissiin, tulemme taas niihin aivan pinnalla kököttäviin Kuukiviin joista ei ole näkyvissä mitään potentiaalienergiajäliä, ja toki Kuussakin isommalla kappaleella on isompi potentiaalienergia, siis miksi ne ei painu pölyä syvemmälle, jätä potentiaalienergiastaan jälkiä pölyyn johon kevyen astronautinkin jalanjälki piirtyy veitsenterävästi.
Jos taas väität että kivet ja pöly tippuu samanaikaisesti niin ota niiden potentiaalienergiaero laskuissa huomioon sekä se että kivien päällä ei koskaan ole pölyä, ne ovat siis aina näköjään tulleet kuitenkin ikäänkuin viimeisenä alas.Osaisi vastata tähän väitteeseen:
"Jos taas väität että kivet ja pöly tippuu samanaikaisesti"
Ja miksi rupeat siirtymään pois aiheesta. Alkuperäinen väite oli, että kuun pinnan tulisi paksun pehmeän pölykerroksen peitossa. Ja se oli väärä!
Loppujuttuihin vois taas kertoa ne muut jo ennenkin esitetyt vastaukset, muttei nyt jaksa. valitan ei ole kirjoitti:
Juu koko Kuun lähitutkimuksen tieto (vale) perustuu USA:n ja Neuostoliiton ideologiseen Kuumatkaan niitä ei voi tässä huomioida koska pehmeää laskua ei ole vielä tehty Kuuhun, on turvauduttava vain arvailemaan Kuun todellista luonnetta ottamalla fysikaalistet tosiasiat ja faktat huomioon, oikeat Kuukuvat jotka eivät toki ole kovin tarkkoja paljastaa tarkalle tutkijalle paljon mielenkiintoisia seikkoja ja väkisinkin näkee Kuun paksun homogeenisen aineen peitossa olevana pallona kun vielä lisää siihen fysikaaliset olosuhdefaktat.
Tutkimuksen päätteeksi lähetettiin törmäämään Kuuhun.
http://www.esa.int/SPECIALS/SMART-1/SEMWH5MPQ5F_0.htmltoisiaiseksi keskustelu kirjoitti:
Unohdetaan vähäksi aikaa laskut ja nousut koska niitä ei voi todistaa 100% pohditaan mielummin että millä fysikaalisella mekanismilla Kuun pintastrukuurista tulisi Nasan meille esittämän kaltainen ja joka näyttää erehdyttävästi on ja näyttää Maan erämaiden kaltaiselta.
Kuukaan ei ole vielä kopannut lennosta Kuuhun törmäävää meteoriittia, tämä seikka tosin hieman vaikeuttaa Kuun kuuperätutkimusta.Mistään Maapallolta ei löydy samannäköistä maisemaa eikä samanlaista materiaalia kuin Kuussa.
- mikä muodostaa kiviä
Galileo galilei kirjoitti:
Osaisi vastata tähän väitteeseen:
"Jos taas väität että kivet ja pöly tippuu samanaikaisesti"
Ja miksi rupeat siirtymään pois aiheesta. Alkuperäinen väite oli, että kuun pinnan tulisi paksun pehmeän pölykerroksen peitossa. Ja se oli väärä!
Loppujuttuihin vois taas kertoa ne muut jo ennenkin esitetyt vastaukset, muttei nyt jaksa.Miten Kuussa ylipäätään muodostuu kiviä, kukaan ei tiedä tarkalleen avaruudessa lentävien meteorien tarkkaa koostumusta.
Kukaan ei tiedä miten syvällä Kuun sisällä on ja miten kuumaa ja ainakaan siellä ei ole voinut syntyä peruskalliota samoin kuten Maassa.
Väitteet siitä että suurimmat niinsanotut Kuun meret olisisivat syntyneet isoista meteoreista jotka ovat puhkoneet niin syvän reijän Kuun pintaan että sulaa ainesta olisi valunut täytteeksi, tämä on oletusta kukaan ei tiedä minkäkokoinen meteori aiheuttaa mitenkä ison kraaterin kun ei tiedä meteorin koostumusta, nopeutta ja Kuun pintakerroksen kaikkia ominaisuuksia, isoimmat altaat eli meret ovatkin joskus voineet olla satojen kuutiokilometrien kokoisen vedestä muodostuneen komeetan aiheuttama eli mikään ei sulje pois etteikö vesi olisi voinut jonkin aikaa muovata Kuutakin ennekuin se kiehuu pois.
Itse päättelen että Kuu on Maan muinaisten meteoripommitusten jätettä jotka on saaneet "huonon osuman" ja myös jos Maan erittäin vulkaanisen vaiheen aikana tänne olisi syösynyt suuri vesikomeetta olisi mahdollista että aine saisi kaasukehättömässä Maassa niin suuria pakonopeuksia että ne olisivat päätyneet aina Kuun kiertoradalle asti, kukaan ei voi ainakaan kiistää teoriaa. - ne sisältävät
sharyn kirjoitti:
Mistään Maapallolta ei löydy samannäköistä maisemaa eikä samanlaista materiaalia kuin Kuussa.
aina myös paljon hyvin näkyviä trikkiliitoksia sekä etualan maastossa on käytetty "taiteilijan" somistusta.
- vesiperä
Että itse asiassa kirjoitti:
Esimerkiksi Graniitit ovat nimenomaan jäähtyneet ja kiteytyneet kiinteäksi kallioksi alunperin sulasta magmasta maan sisältä.
Jotkut kivilajit ovat voineet syntyä esim. merenpohjaan kerrostuneen mudan tai hiekan joutuessa syvälle maan sisään mannerliikuntojen takia. Siellä ne ovat sulaneet ja taas myöhemmin jähmettyneet.
http://www.kiviopas.fi/opetus/mineraal/mindex.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kivilaji
Siis sulaa kiinteäksi kallioksi?Maan orgaaninen elämä on synnyttänyt kivilajeja kuten kalkkikivet tämä orgaanisen elämän aiheuttama mineraalien tiivistyminen on itseasiassa erittäin merkittävä seikka joka unohtui alustuksessani.
Mutta kuten huomaat vesi on aina merkittävä osatekiä paitsi itse Maan massivisessa mineraaleja kiteyttävässä vulgaanisessa toiminassa. - Jaksais tänään
mikä muodostaa kiviä kirjoitti:
Miten Kuussa ylipäätään muodostuu kiviä, kukaan ei tiedä tarkalleen avaruudessa lentävien meteorien tarkkaa koostumusta.
Kukaan ei tiedä miten syvällä Kuun sisällä on ja miten kuumaa ja ainakaan siellä ei ole voinut syntyä peruskalliota samoin kuten Maassa.
Väitteet siitä että suurimmat niinsanotut Kuun meret olisisivat syntyneet isoista meteoreista jotka ovat puhkoneet niin syvän reijän Kuun pintaan että sulaa ainesta olisi valunut täytteeksi, tämä on oletusta kukaan ei tiedä minkäkokoinen meteori aiheuttaa mitenkä ison kraaterin kun ei tiedä meteorin koostumusta, nopeutta ja Kuun pintakerroksen kaikkia ominaisuuksia, isoimmat altaat eli meret ovatkin joskus voineet olla satojen kuutiokilometrien kokoisen vedestä muodostuneen komeetan aiheuttama eli mikään ei sulje pois etteikö vesi olisi voinut jonkin aikaa muovata Kuutakin ennekuin se kiehuu pois.
Itse päättelen että Kuu on Maan muinaisten meteoripommitusten jätettä jotka on saaneet "huonon osuman" ja myös jos Maan erittäin vulkaanisen vaiheen aikana tänne olisi syösynyt suuri vesikomeetta olisi mahdollista että aine saisi kaasukehättömässä Maassa niin suuria pakonopeuksia että ne olisivat päätyneet aina Kuun kiertoradalle asti, kukaan ei voi ainakaan kiistää teoriaa.Laiskottaa, tuli jo kumottua tuo harhaluulo pehmeästä kuusta.
Tässä kuitenkin linkki:
http://meteorites.wustl.edu/lunar/regolith_breccia.htm
Kappale, joka alkaa näin:
"Meteorite impacts both break rocks apart and glue rock fragments back together again. " - niin se mennee
rtgrsgrsgrsst kirjoitti:
Vain Neuvostoliitto ja USA ovat tähän mennessä lähettäneet Kuuhun laskutuneita luotaimia. Mistä helvetistä muualta tietoa olisi muka voinut tulla?
Olet aivan käsittämätön pelle. Aiotko pyytää tällä palstalla anteeksi tuota aivotonta hölmöilyäsi, kun lähiaikoina myös Kiina ja Japani jne. lähettävät Kuuhun omat luotaimensa, jotka vahvistavat vanhat tiedot? Vai aiotko väittää sitten niitäkin feikeiksi?
Kerrotko vielä miten Kuuhun on saatu ehjänä 4-5 laserheijastinta, jos sinne ei ole vielä pystytty tekemään yhtäkään pehmeää laskua?>Vain Neuvostoliitto ja USA ovat tähän mennessä lähettäneet Kuuhun laskutuneita luotaimia. Mistä helvetistä muualta tietoa olisi muka voinut tulla?<
Aivan oikein! kun nämä kaikki heidän lentonsa ovat olleet vain psygologista mielikuvamatkailua, olemme todellakin vielä pelkkien arvailujen varassa siitä todellisuudesta miltä Kuun pinta näyttää ja tuntuu lähietäisyydeltä. ne sisältävät kirjoitti:
aina myös paljon hyvin näkyviä trikkiliitoksia sekä etualan maastossa on käytetty "taiteilijan" somistusta.
Mikä tahansa maisema Maassa näyttää ilmakehän, kasvillisuutta, tuulen jälkiä, vesieroosiota. Maaperän värikin on väärä. Haastan sinut löytämään valokuvan Maasta, joka näyttää täsmälleen samalta kuin kuukuvat.
- trikkiliitokset

Joissain kuvissa on käytetty pienoismalleja apuna joisain jopa oikeata Kuuta, nämähän ovat niitä hauskimpia kuten Kuu, kuumoduli ja taustalla Maapallo.
- tuntuu taas
trikkiliitokset kirjoitti:
Joissain kuvissa on käytetty pienoismalleja apuna joisain jopa oikeata Kuuta, nämähän ovat niitä hauskimpia kuten Kuu, kuumoduli ja taustalla Maapallo.
että taidat kuvitella olemattomia.
ne sisältävät kirjoitti:
aina myös paljon hyvin näkyviä trikkiliitoksia sekä etualan maastossa on käytetty "taiteilijan" somistusta.
Missä on "hyvin näkyviä trikkiliitoksia" ja saman tien linkki Maasta otetusta maisemakuvasta, joka näyttää samalta kuin Kuu.
- kuva kuvan päällä
sharyn kirjoitti:
Missä on "hyvin näkyviä trikkiliitoksia" ja saman tien linkki Maasta otetusta maisemakuvasta, joka näyttää samalta kuin Kuu.
http://spaceflight.nasa.gov/gallery/images/apollo/apollo17/hires/as17-137-21011.jpg
Kuukuvia on mahdollista väärentää koska siellä ei ole elämää ja se on niin pieni että joka horisontin takaa alkaa uusi kokonainen horisontti, eihän tuo nyt ihan noinkaan oikeassa Kuussa mene. kuva kuvan päällä kirjoitti:
http://spaceflight.nasa.gov/gallery/images/apollo/apollo17/hires/as17-137-21011.jpg
Kuukuvia on mahdollista väärentää koska siellä ei ole elämää ja se on niin pieni että joka horisontin takaa alkaa uusi kokonainen horisontti, eihän tuo nyt ihan noinkaan oikeassa Kuussa mene.niitä trikkikuvia ja "hyvin näkyviä liitoksia" - esittämässäsi kuvassa on selkeästi kuumodulin ja vuorien välissä matala kraateri, joka näkyuy sivusta. Edelleenkin kaipaan myös otoksia Maasta, jotka edes etäisesti muistuttaisivat Kuun maisemia.
- kukaan ei pysty
Kukaan ei näköjään pysty esittämään sitä loogista mekanismia jolla Kuussa jossa on vain 1/6 osa Maan painovoimasta tiivistyy Nasalandia!
- Hohhoijaa..
Kyllä pystyy, ja se on sinulle jo esitettykin, mutta retardina intät vastaan päivästä toiseen.
- vesiperää?
Hohhoijaa.. kirjoitti:
Kyllä pystyy, ja se on sinulle jo esitettykin, mutta retardina intät vastaan päivästä toiseen.
http://www.planetary.org/blog/article/00001242/
Kuvassa vasemmalla ylhäällä kello noin kymmenen kohdalla on vanha iso kraateri, sen oikean alareunan reunusvallit ovat melko mielenkiintoisesti "porrastuneet" Mars kuvissa samaa väitetään veden aiheuttamaksi, olisiko siinä ollut jonkin aikaa vesiallas? jos ei niin Kuumassat ovat sitten muuten aika valuvan tuntuista ainetta!
Sama ilmiö on nähtävissä uudemmissa pienissä läpileikkauksiltaan kartion mallisilla kraatereilla, muoto on sama kuin tiimalasin valuvan yläosan pieni hiekkakuoppa! tai samanlainen muoto syntyy väkisin kun kaivelet kuivaa hiekkaa rannalla. - Yrität teorisoida?
vesiperää? kirjoitti:
http://www.planetary.org/blog/article/00001242/
Kuvassa vasemmalla ylhäällä kello noin kymmenen kohdalla on vanha iso kraateri, sen oikean alareunan reunusvallit ovat melko mielenkiintoisesti "porrastuneet" Mars kuvissa samaa väitetään veden aiheuttamaksi, olisiko siinä ollut jonkin aikaa vesiallas? jos ei niin Kuumassat ovat sitten muuten aika valuvan tuntuista ainetta!
Sama ilmiö on nähtävissä uudemmissa pienissä läpileikkauksiltaan kartion mallisilla kraatereilla, muoto on sama kuin tiimalasin valuvan yläosan pieni hiekkakuoppa! tai samanlainen muoto syntyy väkisin kun kaivelet kuivaa hiekkaa rannalla.Jos viittaat johonkin Mars uutisiin niin pistä linkki tulemaan. Jotenkin epäilen muistiasi.
No tuollaisia kraatereita näkyy Kuusta ihan harrastelijakaukoputkella. Osta sellainen huomenna vaikkapa Lidlistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222401- 612327
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062270- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381522- 321480
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371422- 281190
- 951171
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201156