Porvarit ja NL:n suurhyökkäys -44

Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia.

Kun porvarit vastaatte em. kohtiin tutkituin historiallisin tosiasioin, kernaasti vastaan, ja muutkin kommarit varmasti vastaavat väitteisiinne vasta-argumenteillamme. Mutta punikkilassa homma on jo paremmalla tolalla, koska punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.
b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.
c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia.
492335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

...kissa kävelee...

ainakin historiankirjoista olen antanut itseni ymmärtää, jotta kohta...

A. neuvostoliitto keskitti suomen vastaiselle rintamalle kesällä -44 valtavan armeijan (tykistökeskitys taisi olla yksi maailman suurimmista ellei peräti suurin) tavoitteensaan rynniä läpi karjalan kannaksen ja pitkälle eteläsuomeen. ja tämä siis vain karjalan kannaksen osalta. eli jos tarkoitus oli lopullisesti lyödä suomen armeija, vallata suuret etelän asutuskeskukset ja sitten vähän rauhoittua, katsella miltä tilanne näyttää muuallakin maailmassa ennenkuin keskittyy suomeen lopullisesti niin kyllä se minusta vaikutti aika pyrkimykseltä hoidella suomi ihan loppuun asti. kotka/kymijoki-linja, jos siihen piti edes pysähtyä, ja murskattu suomen armeija... mitä siitä voisi laskea yhteenvedoksi? minä ynnäisin sen marssivalmiiksi valloituskoneistoksi, joka levättyään ja hitlerin lyötyään ja ilman vastarintaa olisi hoidellut hommat loppuun...

B) ja kun tuosta yllämainitusta ei tullutkaan mitään suomalaisten vastarinnan tähden niin uskoisin tämän torjuntataistelun täyttäneen tehtävänsä. vai uskotko NL:n vain tulleen tahi-ihantalaan, tapattaneen miehensä ja siinä se? että tarkoitus ei ollut tulla pitemmälle?

C) olen samaa mieltä. torjuntataisteluiden ansiosta NL luopui ehdottoman antautumisen vaatimuksesta.

Äänestä

vastauksia löydy, sen molotovin sanomisen lisäksi. ei vät ole muuta esittäneet.

Äänestä
  • Sinivalkoinen Suomi lisättynä sillä että Lappeen-
    ranta ei ole Lapzavodsk!!

    Eikä Helsinki Helsinskij!

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Sinivalkoinen Suomi lisättynä sillä että Lappeen-
    ranta ei ole Lapzavodsk!!

    Eikä Helsinki Helsinskij!

    juuuuuu

    Äänestä

sota tapahtumia toistelet. kyllä uskon, että näin on tapahtunut. niistä voi tehdä aivan hyvin päätelmiä minkälaisia vaan.
tosiasia on: neukku on alistaneet kaikki kansat jonne ovat päässeet. jälki on ollut hirmuinen. kaikki me tiedämme, että yrittivät tulla vuonna 1939. miksi tehdä poikkeus tavoitteista jos sen pienellä vaivalla voi saavuttaa?
kyllä minulta jää ostokset tekemättä jos hinta on liian iso. näinhän siinä kävi veteraanit pisti suomen osalle hinnan sen verran korkealle, että neukkulandia luopui tästä tavoitteesta.

kipaiseppa kremlin arkistossa hakemassa todisteesi.

Äänestä
  • En toistele, vaan pyrin faktoihin, mutta oletko huomannut, että meikäläiseltä ja yleensä punikeilta vaaditaan sotahistoriastamme todistettuja faktoja, joita olemme myös esittäneet, mutta porvaripuolelle riittää näkemykset todistamaa mutu-tieto tai, kuten nyt esität, lennokas toteamus. Mutta vaaditaanpa porvaripuoleltakin kerrankin selkeät historialliset tosiasiat selkeisiin kysymyksiin.

    Äänestä

  • saapi nähdä kirjoitti:

    En toistele, vaan pyrin faktoihin, mutta oletko huomannut, että meikäläiseltä ja yleensä punikeilta vaaditaan sotahistoriastamme todistettuja faktoja, joita olemme myös esittäneet, mutta porvaripuolelle riittää näkemykset todistamaa mutu-tieto tai, kuten nyt esität, lennokas toteamus. Mutta vaaditaanpa porvaripuoleltakin kerrankin selkeät historialliset tosiasiat selkeisiin kysymyksiin.

    meillä on saatavissa valtava määrä tietoa tuolta ajalta; on kirjoittajia ja tutkijoita niin voittajien puolelta kuin voitettujenkin ja jokainen näistä perustaa kirjoituksensa johonkin tekstiin ja jokaikinen näistä säestää myös kirjoituksensa oman näkemyksensä mukaan. ja tiedot voivat perustua niin suusta suuhun kuulluista tarinoista kuin vaikkapa pääesikunnan tai kremlin arkistoista haalituista lähteistä. ja mitä vaikkapa pääesikunnan ja kremlin erkistot siten pitävät sisällään? suomalaiset hävittivät tietojaan sodan loppuvaiheessa ja moskovasta saattaa tupsahdella esiin moskovalle myötämielistä tietoa. tänä päivänähän ei sieltä enää pahemmin uutta tulekaan.

    kaivoin tuossa esimerkin vuoksi äsken esille kirjan nimeltä "neuvostoliiton historia". kustannusliike on ilmoittanut nimekseen "edistyksen" ja paikka on moskova vuonna -78. ja kun tätä "teosta" selailee ja läpikäy niin otan esimerkin japanista, jotta pysytään vähän tuollaisella neutraalilla alueella, ja sen toimista maailmansodan loppumetreillä. kirjoitan pelkistetysti; "taantumukselliset maat kuten amerikka, iso-britannia ja australia vaativat japanin antautumista. japani kieltäytyi. tästä johtuen neuvostojoukot aloittivat murskaavan hyökkäyksen kolmelta suunnalta. japanin sodanjohto joutui sekasortoon ja sen imperialistinen armeija hajosi. japani antautui ehdoitta ja toinen maailmansota päättyi japanin nujertamiseen." minä allekirjoittaisin tästä vain väitteen, että toinen maailmansota päättyi japanin antautumiseen mutta millä keinoin se antautuminen tapahtui niin sitä muistellessa ainakin meilläpäin vielä kerran vuodessa sytytellään kynttilöitä ja toivotaan ettei näin enää koskaan tarvitse sotia lopetella. saati aloitella. tarkoitan tällä nyt vain sitä, että aikas usein niistä ns. tiedoista ja faktoista voi valita itselleen mieluisat totuudet. mutta onko se sitä faktaa koska aika usein minä näen voittajien sanelemat "faktat" yhtä uskottavina kuin juhani suomen tutkielmat kekkosesta ja koivistosta.

    Äänestä

  • saapi nähdä kirjoitti:

    En toistele, vaan pyrin faktoihin, mutta oletko huomannut, että meikäläiseltä ja yleensä punikeilta vaaditaan sotahistoriastamme todistettuja faktoja, joita olemme myös esittäneet, mutta porvaripuolelle riittää näkemykset todistamaa mutu-tieto tai, kuten nyt esität, lennokas toteamus. Mutta vaaditaanpa porvaripuoleltakin kerrankin selkeät historialliset tosiasiat selkeisiin kysymyksiin.

    olen kuulut monta kertaa FAKTA eli minulle epäuskottavaa!
    esitäppä tosiasioita. eikä mitään sota tapahtumista pätkiä. sotilaat tekivät siellä velvollisuuttaan. ja suomalaiset sotilaat muutti "hinnat" hiukan korkeammalle kesällä -44.

    Äänestä

  • saapi nähdä kirjoitti:

    En toistele, vaan pyrin faktoihin, mutta oletko huomannut, että meikäläiseltä ja yleensä punikeilta vaaditaan sotahistoriastamme todistettuja faktoja, joita olemme myös esittäneet, mutta porvaripuolelle riittää näkemykset todistamaa mutu-tieto tai, kuten nyt esität, lennokas toteamus. Mutta vaaditaanpa porvaripuoleltakin kerrankin selkeät historialliset tosiasiat selkeisiin kysymyksiin.

    Vai niin, vai että "En toistele, vaan pyrin faktoihin, mutta oletko huomannut, että meikäläiseltä ja yleensä punikeilta vaaditaan sotahistoriastamme todistettuja faktoja, joita olemme myös esittäneet, mutta porvaripuolelle riittää näkemykset todistamaa mutu-tieto tai, kuten nyt esität, lennokas toteamus. Mutta vaaditaanpa porvaripuoleltakin kerrankin selkeät historialliset tosiasiat selkeisiin kysymyksiin. "

    Kerrohan nyt ensiksi mitä Faktaa, siis Faktaa isolla ähvällä, sinulla on esittää tueksi väitteellesi, että neukkulan tarkoituksena ei ollut vallata Suomea suurhyökkäyksellä alkaneessa sotatoimessa.

    Ja sitten vain pelkää Faktaa eikä mitään spekulointia, kiitos. Kalle ei ole tällä palstalla juurikaan syyllistynyt spekulointeihin eikä rupea sitä harrastamaan sinun kanssasikaan.

    /Kalle, joka ei ole lukenut yhtäkään faktaa sisältävää selvitystä siitä, että neukkulan tarkoitus suurhöykkäyksellä alkeneessa sotatoimessa olisi ollut vain Suomen säikyttely - spekulointi ei ole faktaa

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Siitä vaan perustelemaan, muta jos et kykene, älä sitten enää jarittele aiheesta ja väitä olemattomia!

    Miksi Sinä et vastaa Sinulle esitettyihin kysymyksiin?
    Sillähän nuo " Kalle ja muut porvarit" saisit
    hiljentymään!

    Etkö uskalla, vai eikö Sinulla ole vastauksia?

    Äänestä

  • matti murre kirjoitti:

    Miksi Sinä et vastaa Sinulle esitettyihin kysymyksiin?
    Sillähän nuo " Kalle ja muut porvarit" saisit
    hiljentymään!

    Etkö uskalla, vai eikö Sinulla ole vastauksia?

    Olen siis vastaillut tässä yksinään, mutta nyt pitäisi jo porvaripuolelta tulla vastauksia, mutta näyttää turhalta odotella?

    Äänestä

” a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.”

Saattaa hyvinkin olla suurhyökkäyksen tavoite – mutta missä on todisteet, että se oli myös sodan tavoite. Katsos, pikku punikki, sodan ja yksittäisten sotatoimien tavoitteet eivät juuri koskaan ole yhtenevät - eivät oikeastaan koskaan.
Siis et ole todistanut mitään neukkulan sodan tavoitteista. (piste)

” b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.”

Tämän asian faktoihin perustuvaa todistelua Kalle ei muista täällä nähneensä. Saisiko pikauusinnan, kiitos.

” c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia.”

Virallisesti se kyllä esitettiin vaatimalla Suomen antautumista ja samalla kieltäytymällä keskustemasta antautumisen ehdoista. Vai millä nimellä tälläinen asia kulkee punikkilassa? Neuvostoliitto oli myös ilmoittanut asiasta liittolaisilleen jo huhtikuussa -44 mutta Suomi sai asiasta varmuuden vasta kesäkuun -44 lopulla tiedusteltuaan rauhanmahdollisuuksista.

Äänestä
  • ” a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.”

    Saattaa hyvinkin olla suurhyökkäyksen tavoite – mutta missä on todisteet, että se oli myös sodan tavoite. Katsos, pikku punikki, sodan ja yksittäisten sotatoimien tavoitteet eivät juuri koskaan ole yhtenevät - eivät oikeastaan koskaan.
    Siis et ole todistanut mitään neukkulan sodan tavoitteista. (piste) ”

    Tämä nyt on tuon toisen viestisi toistoa: Neuvostoliitto pyrki suurhyökkäyksellään sotatoimien lopettamiseen tavoitteenaan siis oli, että suurhyökkäyksellä luodaan merkittävä uhka Suomen johdolle irrottautua natseista ja erillisrauhan solmimiseen. Tästä aloituksesta löytyy vastauksia tähänkin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000031238456

    ” b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.”

    Tämän asian faktoihin perustuvaa todistelua Kalle ei muista täällä nähneensä. Saisiko pikauusinnan, kiitos.”

    Edelleen toistoa sinulta, etkö lue viestejäni? Siis torjuntataisteluilla ei ollut siis sanottavaa merkitystä Suomen itsenäisyyteen, koska suurhyökkäyksellä oli selkeät tavoitteet. Eli, vaikka torjuntataistelut siis osaltaan pysäyttivät NL:n suurhyökkäyksen, hyökkäys olisi kaikesta huolimatta pysähtynyt ilman torjuntojakin esim. Leningradin rintaman osalta Kotka-Kouvola tasalle, Kymijoen itärannalle. Ja tuolta linkistä löytyy tähänkin tutkimustietoa esim. venäläiseltä historioitsijalta Juri Kiliniltä.

    ” c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia.”

    Virallisesti se kyllä esitettiin vaatimalla Suomen antautumista ja samalla kieltäytymällä keskustemasta antautumisen ehdoista. Vai millä nimellä tälläinen asia kulkee punikkilassa? Neuvostoliitto oli myös ilmoittanut asiasta liittolaisilleen jo huhtikuussa -44 mutta Suomi sai asiasta varmuuden vasta kesäkuun -44 lopulla tiedusteltuaan rauhanmahdollisuuksista.”

    Kierrät kehään… ? Kysymykseesi vastaus esim. täällä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000031323645

    Otetaan yksi asia kerrallaan käsittelyyn niin keskustelusta voidaan saada helpommin seurattavaa. Ja Kalle kyllä jaksaa jauhaa tätä ensimmäistä kohtaa kanssasi vaikka maailman tappiin jos siihen asiaan ei muuten saada selvyyttä. Joten turha yrittää vaihtaa keskustelun aihetta -- nyt käydään kohta a) läpi ja sen jälkeen kohdat b) ja c).

    Aloitetaan siis kohdasta a.

    Näin kirjoitit:
    "punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.”

    Siis kerrohan, että missä on todisteet suurhyökkäyksen tavotteiden olleen samalla myös koko sodan tavoitteet.

    Ja tätä asiaa puidaan niin kauan kunnes meidän faktamestari esittää hallussaan olevat faktat asiasta tai sitten myöntää, ettei hän tiedä koko sodan tavoitteista mitään.

    Täällä näköjään poistellaan viestejä, mutta saathan sinä näitä asioita jauhaa vaikka maailman tappiin saakka, kohta kohdalta, mutta minä en ala asioita enää toistamaan, että olkoon tämä viimeinen toisto. Eli: NL:n tavoiteena suurhyökkäyksellä oli, kuten NL:n sodanjohto tuolloin määritteli: luoda suurhyökkäyksen kohdealueilta, kuten Leningdadin rintaman osalta Kotka-Kouvola tasalta Suomelle sotilaallinen paine irrottautua Saksasta ja solmia erillissopimus sodan lopettamiseksi. Näitä stavkan kuvioita voit lueskella mm. Stemenkon kirjasta "Kohti berliiniä". Ja kannattaa muistaa, että Neuvostoliitto nimenomaan oli lopettamassa sotaa jo keväällä, kun Paasikivi oli Moskovassa. Tuolloinhan sopimusehdotuksissakin Neuvostoliitto oli valmis luopumaan Hangosta. Mutta kun sopimuksesta ei tullut mitään, vaan Suomi halusi jatkaa sotaa, Suomi oli pakotettava rauhaan. NL:n suurhyökkäyksen tavoite poliittisella puolella oli siis nimenomaan sodan lopettaminen. Ei tässä ole epäselvää, kuin ehkä sinulle.

    Ja tiedoksi, etten ole ihan niitä pienempiä punikeita ainakaan tuon elopainon osalta.

    Mutta ei sinun tarvitse mitään toistaa kertoessasi Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa - sitä et ole vielä kertonut, mahdatko tietääkään siitä aiheesta yhtään mitään...

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Mutta ei sinun tarvitse mitään toistaa kertoessasi Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa - sitä et ole vielä kertonut, mahdatko tietääkään siitä aiheesta yhtään mitään...

    taitaa sulla olla huomattavasti enemmän tekemistä avauksen selvittämisessä. Sen kysymyksiin et ole ottanut kantaa lainkaan. Olet väistellyt.

    Äänestä

  • saapi nähdä kirjoitti:

    taitaa sulla olla huomattavasti enemmän tekemistä avauksen selvittämisessä. Sen kysymyksiin et ole ottanut kantaa lainkaan. Olet väistellyt.

    Kalle yrittää saada aikaan järkevää keskustelua, jossa asioita käsitellään yhtä kerrallaan eikä kaikista asioista huudeta yhteen ääneen. Näin toimien keskusteluun saadaan järjestys ja sitä on helpompi seurata.

    Kalle ehdotti edellisessä viestissään, että käsittelisimme avausviestin aiheen a) ensin ja sittten siirrytään aiheisiin b) ja c). Sinä et ilmeisesti halua aloittaa aiheella a) ja Kalle antaakin sinun itsesi valita, että mikä aihealue - a), b) vai c) - käsitellään ensiksi. Mutta kaikki aihealueet tullaan käymään läpi ja sinun - ja Kallen - Faktat isolla ähvällä tullaan punnitsemaan.

    Valitse siis a), b) tai c). Saat ihan itse valita mutta kaikki asia-alueet tullaan käymään läpi.

    Ja kertauksen vuoksi sinun väitteesi:
    "punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet"

    a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.

    c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Kalle yrittää saada aikaan järkevää keskustelua, jossa asioita käsitellään yhtä kerrallaan eikä kaikista asioista huudeta yhteen ääneen. Näin toimien keskusteluun saadaan järjestys ja sitä on helpompi seurata.

    Kalle ehdotti edellisessä viestissään, että käsittelisimme avausviestin aiheen a) ensin ja sittten siirrytään aiheisiin b) ja c). Sinä et ilmeisesti halua aloittaa aiheella a) ja Kalle antaakin sinun itsesi valita, että mikä aihealue - a), b) vai c) - käsitellään ensiksi. Mutta kaikki aihealueet tullaan käymään läpi ja sinun - ja Kallen - Faktat isolla ähvällä tullaan punnitsemaan.

    Valitse siis a), b) tai c). Saat ihan itse valita mutta kaikki asia-alueet tullaan käymään läpi.

    Ja kertauksen vuoksi sinun väitteesi:
    "punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet"

    a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.

    c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia.

    "a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.

    c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia."

    Näihin olen jo suhteellisen kattavasti vastannut. Etenkin suhteessa siihen, että sinä et ole vastannut yhteenkään näistä tai kyennyt oikeaksi todistamaan:

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Katsos ei sillä Molotov räpellykselläsi, jonka jo ammuin alas, pitkälle pötkitä!

    Minkä kohdat haluat käsiteltävän ensimmäisenä, a), b) vai c)?

    Onko sinulla munaa ottaa haastetta vastaan vai jäätkö loppuiäksesi makaamaan selällesi - tosin se on tyypillinen kommunistinen asento.

    Seura-lehti taitaa olla yhtä hyvä faktalähde kuin sotaromaanisikin, vai mitä:
    http://siperiaan.blogspot.com/2007_02_01_archive.html

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Minkä kohdat haluat käsiteltävän ensimmäisenä, a), b) vai c)?

    Onko sinulla munaa ottaa haastetta vastaan vai jäätkö loppuiäksesi makaamaan selällesi - tosin se on tyypillinen kommunistinen asento.

    Tilanne on tämä: Olen avauksen väitteisini jo vastannut, nyt on sinun vuoro vastata esittämiini kysymyksiin tai esittämiisi väitteisiin, jotka olen avaukseen kirjannut.

    Tämän voi testata sillä, että ainoa mitä konkreettista olet esittänyt on Molotovin lausunto keväältä -44 ja senkin olen jo kumonnut!

    Eli sinä et ole esittänyt yhtään mitään! Mitä pelkäät? Ajattele palstan porvarit katsovat nyt sinuun. Nyt voit tehdä sankartekoja, kuten mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth, joka ammutti miehiään Vuokseen.

    Mitä siis pelkäät?

    Et pystynyt valitsemaan joten aloitetaan alusta, siis kohdasta a).

    Väität:
    a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.

    Ja Kalle on kysynyt jo aikaisemmin ja kysyy siis taas:
    Mitä todistaa yksittäisen - vaikka suurenkin - hyökkäyksen tavoitteet keskusteltaessa koko sodan tavoitteista. Siis kerrohan mitä tiedät Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa. Ja nyt ei siis puhuta suurhyökkäyksen tavoitteista.

    Ja vain Faktaa isolla ähvällä eikä mitään lainauksia sotaromaaneista. Fakta on esimerkiksi arkistotiedot ja päätöksentekijöiden julkiset lausunnot tapahtuma-ajalta.

    Siis mitä Faktaa sinulla on tiedossasi Neuvostojohdon tavoitteista Jatkosodassa - ei siis vain yksittäisen hyökkäyksen tavoitteista?

    Äänestä

  • saapi nähdä kirjoitti:

    Älä muuta virka, mitähän se seiska?

    Sinulle varmaan riittää Seiska faktan lähteeksi.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Et pystynyt valitsemaan joten aloitetaan alusta, siis kohdasta a).

    Väität:
    a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.

    Ja Kalle on kysynyt jo aikaisemmin ja kysyy siis taas:
    Mitä todistaa yksittäisen - vaikka suurenkin - hyökkäyksen tavoitteet keskusteltaessa koko sodan tavoitteista. Siis kerrohan mitä tiedät Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa. Ja nyt ei siis puhuta suurhyökkäyksen tavoitteista.

    Ja vain Faktaa isolla ähvällä eikä mitään lainauksia sotaromaaneista. Fakta on esimerkiksi arkistotiedot ja päätöksentekijöiden julkiset lausunnot tapahtuma-ajalta.

    Siis mitä Faktaa sinulla on tiedossasi Neuvostojohdon tavoitteista Jatkosodassa - ei siis vain yksittäisen hyökkäyksen tavoitteista?

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Muista kalle, että sotaveteraanien silmään nus... on tässä ketjussa kielletty....eikä sukulaisiakaan saa palstalle "taluttaa" sieltä kannaksen montuista!

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Sinulle varmaan riittää Seiska faktan lähteeksi.

    Jos seiskassa kysyttäisiin: kumpaa olisit tehnyt suurhyökkäyksen aikana: a. lähtenyt epätoivoiseen vastahyökäykseen ja tapattamaan itsesi vai b. nusassut komppanianpäällikön emäntälottaa, jos olisi kuolemanpelossaan tullut tarjoomaan itseään.

    Koska et pystynyt valitsemaan käsiteltävää aihealuetta useista kehoituksista huolimatta niin Kalle valitsi kohdan a).

    Ja nyt siis keskustellaan neukkujen tavoitteista Jatkosodassa.
    Kerrohan jo hallussasi oleva Fakta käsiteltävästä aiheesta niin päästään eteenpäin keskustelussa.
    Siis mitkä olivat Neuvostliiton tavoitteet Jatkosodassa - ja lähdetiedot mukaan.

    Hae apua

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Hae apua

    arvasin!

    otsikkosi mukaan vastauksesi tulevat aikanaan? Piankin, kerro koska? Mutta hyvä niin, että alata vastailla. ja kysymyksethän olivat:

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Yllätä kalle minut ja palsta ja vastaat kuten kiltin porvarin kuuluu :)

    Et siis todellakaan tiedä mitään Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa ja kuitenkin vakavalla naamalla väität, ettei tarkoituksena ollut Suomen valtaus.

    Ymmärrätkö itse, miten järjetön sinun väitteesi on??
    "Emme minä tiedä asiasta mitään mutta ei se ainakaan niin ollut"
    Vittu, olet tosi kova jätkä.

    Kohta a) on käyty läpi ja voimme todeta, ettei mutupunikilla "saapi nähdä" ollutkaan mitään tietoa Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa - tai sitten hän pystyy salaamaan tietonsa todella taitavasti.

    Mennään siis kohta kohtaan b) - siihen voi tosin kulua muutama tunti mutta odotellaan.

    Ja kertauksen vuoksi, tästä tullaan keskustelemaan:
    punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Et siis todellakaan tiedä mitään Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa ja kuitenkin vakavalla naamalla väität, ettei tarkoituksena ollut Suomen valtaus.

    Ymmärrätkö itse, miten järjetön sinun väitteesi on??
    "Emme minä tiedä asiasta mitään mutta ei se ainakaan niin ollut"
    Vittu, olet tosi kova jätkä.

    Kohta a) on käyty läpi ja voimme todeta, ettei mutupunikilla "saapi nähdä" ollutkaan mitään tietoa Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa - tai sitten hän pystyy salaamaan tietonsa todella taitavasti.

    Mennään siis kohta kohtaan b) - siihen voi tosin kulua muutama tunti mutta odotellaan.

    Ja kertauksen vuoksi, tästä tullaan keskustelemaan:
    punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.

    "Vittu, olet tosi kova jätkä."

    Noooo... äläs ny kehu, mutta kiitti kuitenkin. ja näytä, että sinäkin olet kova jäpä, et nyt niin kova kuin yksikään palstan punikeista, mutta et ainakaan mikään mutuporvari, ihan itse keksin ton termin...juuu, kun vastaat näihin:

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Äänestä

  • saapi nähdä kirjoitti:

    Tilanne on tämä: Olen avauksen väitteisini jo vastannut, nyt on sinun vuoro vastata esittämiini kysymyksiin tai esittämiisi väitteisiin, jotka olen avaukseen kirjannut.

    Tämän voi testata sillä, että ainoa mitä konkreettista olet esittänyt on Molotovin lausunto keväältä -44 ja senkin olen jo kumonnut!

    Eli sinä et ole esittänyt yhtään mitään! Mitä pelkäät? Ajattele palstan porvarit katsovat nyt sinuun. Nyt voit tehdä sankartekoja, kuten mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth, joka ammutti miehiään Vuokseen.

    Mitä siis pelkäät?

    Nyt on kohta a) käsitelty ja voimme todeta, ettei sinulla ole mitään hajua neukkulan tavoitteista Jatkosodassa - tai ainakin onnistut salaamaan tiestosi erittäin hyvin.

    Jatketaanpa sitten kondalla b).

    Näin väitit:
    punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.

    Ja mitähän todisteita sinulla mahtaa olla väitteesi tueksi? Tuntuisi olevan vaikea todistaa tätä väitettä erityisesti silloin, kun ei edes osoittanut tietävänsä jotakin neukkulan sodan tavoitteista.

    Siis paljastahan nyt hallusasi olevat Faktat asiasta ja lähdetiedot mukaan. Sotaromaanien ei yleensä katsota olevan hyväksyttävää todistusmateriaalia.

    Kalle, mikä on "konda"? Sulla toi terminologiakin on hakusessa. Ja hakusessa on edelleen nämäkin:

    Mitäs muuten emäntälottas tykkää kun jauhat vaan paskaa netissä?

    Vai ei sinulla ole muuta sanottavaa kuin puuttua kirjoitusvirheeseen - taitaa tulla hiki.

    Nyt on kohta a) käsitelty ja voimme todeta, ettei sinulla ole mitään hajua neukkulan tavoitteista Jatkosodassa - tai ainakin onnistut salaamaan tiestosi erittäin hyvin.

    Jatketaanpa sitten kohdalla b).

    Näin väitit:
    punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.

    Ja mitähän todisteita sinulla mahtaa olla väitteesi tueksi? Tuntuisi olevan vaikea todistaa tätä väitettä erityisesti silloin, kun ei edes osoittanut tietävänsä jotakin neukkulan sodan tavoitteista.

    Siis paljastahan nyt hallusasi olevat Faktat asiasta ja lähdetiedot mukaan. Sotaromaanien ei yleensä katsota olevan hyväksyttävää todistusmateriaalia.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Vai ei sinulla ole muuta sanottavaa kuin puuttua kirjoitusvirheeseen - taitaa tulla hiki.

    Nyt on kohta a) käsitelty ja voimme todeta, ettei sinulla ole mitään hajua neukkulan tavoitteista Jatkosodassa - tai ainakin onnistut salaamaan tiestosi erittäin hyvin.

    Jatketaanpa sitten kohdalla b).

    Näin väitit:
    punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.

    Ja mitähän todisteita sinulla mahtaa olla väitteesi tueksi? Tuntuisi olevan vaikea todistaa tätä väitettä erityisesti silloin, kun ei edes osoittanut tietävänsä jotakin neukkulan sodan tavoitteista.

    Siis paljastahan nyt hallusasi olevat Faktat asiasta ja lähdetiedot mukaan. Sotaromaanien ei yleensä katsota olevan hyväksyttävää todistusmateriaalia.

    puutuin kirjoitusvirheeseesi, kun sinulla ei ole mitään muuta esittää, ei yhtään mitään muuta kuin paskanjauhamista, ihan patoloogiseen tyyliin, mutta sitkeesti sillä linjalla etenet, täytyy myöntää. Urpokin tyytyy vain pariin paskaviestiin, mutta sulta tuomaskuonaa tulee... Minä voin vielä vastailla asialinjalla, mutta uutisvuoto pitää välillä katsoa, mutta niin, meinas unohtua: muistutan näistä:

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Niin, mites se emäntälottas? jos herkee vielä antamasta..?

    Äänestä

  • saapi nähdä kirjoitti:

    puutuin kirjoitusvirheeseesi, kun sinulla ei ole mitään muuta esittää, ei yhtään mitään muuta kuin paskanjauhamista, ihan patoloogiseen tyyliin, mutta sitkeesti sillä linjalla etenet, täytyy myöntää. Urpokin tyytyy vain pariin paskaviestiin, mutta sulta tuomaskuonaa tulee... Minä voin vielä vastailla asialinjalla, mutta uutisvuoto pitää välillä katsoa, mutta niin, meinas unohtua: muistutan näistä:

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Niin, mites se emäntälottas? jos herkee vielä antamasta..?

    Näin väitit:
    "punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä. "

    Esitähän nyt hallussasi olevat faktat asiasta sillä muuten sinua ei uskota. Tosin uskottavaa faktaa on lähes vaikea löytää henkilön, joka ei edes tunne neukkulan tavotteita Jatkosodan osalta - niistähän sinulla ei ollut harmainta aavistustakaan.

    Kalletar istuu tässä vieressä sillä hänestäkin on hauskaa kun punikkeja pidetään seljätettynä maassa. Sinun viestejäsi lukiessamme hän nauraa todella inhottavasti. Mutta hän onkin saanut - jos mahdollista - vielä isommalla kauhalla kuin Kalle itse.

    Kirjoitat, että kalletar "onkin saanut - jos mahdollista - vielä isommalla kauhalla kuin Kalle itse." Aika perverssiä touhua teillä! Muuten oletko itse haaveillut isommasta kauhasta ja nähnyt unta kauhakuormaajasta, heh, heh...!

    Mutta kun kauhasessioltanne ehditte, niin ottakaa kantaa seuraviin kysymyksiin:

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Toisaalta ehkä hauskaa mielestäsi, mutta älä muuta perhettäsi sotke näihin perverssioihisi!

    Saat vielä yhden mahdollisuuden.

    Näin väitit:
    "punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä. "

    Esitähän nyt hallussasi olevat faktat asiasta sillä muuten sinua ei uskota. Tosin uskottavaa faktaa on lähes vaikea löytää henkilön, joka ei edes tunne neukkulan tavotteita Jatkosodan osalta - niistähän sinulla ei ollut harmainta aavistustakaan.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Saat vielä yhden mahdollisuuden.

    Näin väitit:
    "punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä. "

    Esitähän nyt hallussasi olevat faktat asiasta sillä muuten sinua ei uskota. Tosin uskottavaa faktaa on lähes vaikea löytää henkilön, joka ei edes tunne neukkulan tavotteita Jatkosodan osalta - niistähän sinulla ei ollut harmainta aavistustakaan.

    Koska et ole kyennyt vastaamaan aiemmin esittämiisi väitteisiisi, olen lyhyesti todettuna nitistänyt sinut! Jotenkin kuitenkin säälität minua, ehkä siksi...koitas vielä sen kauhatta... eiku kallettaresi kanssa vielä punkertaa vastauksia näihin:

    "Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

    a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
    b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
    c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia."

    Äänestä

  • saapi nähdä kirjoitti:

    Tilanne on tämä: Olen avauksen väitteisini jo vastannut, nyt on sinun vuoro vastata esittämiini kysymyksiin tai esittämiisi väitteisiin, jotka olen avaukseen kirjannut.

    Tämän voi testata sillä, että ainoa mitä konkreettista olet esittänyt on Molotovin lausunto keväältä -44 ja senkin olen jo kumonnut!

    Eli sinä et ole esittänyt yhtään mitään! Mitä pelkäät? Ajattele palstan porvarit katsovat nyt sinuun. Nyt voit tehdä sankartekoja, kuten mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth, joka ammutti miehiään Vuokseen.

    Mitä siis pelkäät?

    Nyt ovat kohdat a) ja b) käsitellyt ja voimme todeta, ettei sinulla ole mitään hajua neukkulan tavoitteista Jatkosodassa etkä myöskään tiedä mitään hyökkäyksen pysäyttämisen merkityksestä maallemme - tai ainakin onnistut salaamaan tiestosi erittäin hyvin.

    Jatketaanpa sitten kondalla c).

    Näin väitit:
    "punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia."

    Ja mitähän todisteita sinulla mahtaa olla väitteesi tueksi?

    Siis paljastahan nyt hallusasi olevat Faktat asiasta ja lähdetiedot mukaan. Sotaromaanien ei yleensä katsota olevan hyväksyttävää todistusmateriaalia.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Nyt ovat kohdat a) ja b) käsitellyt ja voimme todeta, ettei sinulla ole mitään hajua neukkulan tavoitteista Jatkosodassa etkä myöskään tiedä mitään hyökkäyksen pysäyttämisen merkityksestä maallemme - tai ainakin onnistut salaamaan tiestosi erittäin hyvin.

    Jatketaanpa sitten kondalla c).

    Näin väitit:
    "punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

    c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia."

    Ja mitähän todisteita sinulla mahtaa olla väitteesi tueksi?

    Siis paljastahan nyt hallusasi olevat Faktat asiasta ja lähdetiedot mukaan. Sotaromaanien ei yleensä katsota olevan hyväksyttävää todistusmateriaalia.

    eli lähdetään nyt pohtimaan uuden avauksen myötä porvarien henkistä konkurssia!

    Äänestä

Venäläiset hyökkäsivät Suomeen ja sillä selvä. Kyseesseä oli vain taistelu Suomen itsenäisyyden puolesta - taistelu, johon nykyisellä aseistuksella ja nykyisellä miehistöllä emme enää pystyisi!

Äänestä
  • Mutta ehkä kuitenkin sinunkin kannattaisi laajentaa näkökulmaasi viime sotiemme todellisiin tapahtumiin ja taustoihin. Muuten joku niitä sinulle selittelevä saattaa joutua toistelemaan itsensä väsyksiin.

    Äänestä

  • Suomen puolustusmenoja aivan älytöntä kasvattaa Venäjän pelolla,venäläisten kanssa neuvottelu vaatii "kekkosen" maksan,30-luvulla neuvottelijat olivat änkyräperseitä.Meillä ei tule koskaan olemaan arsenaalia vastata sotilaallisesti Venäjälle,nyt ei puhuta enää talvisodasta.

    Äänestä

"Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia. "

Onko Kalle tälläistä väittänyt?
Missä ja koska - saisiko linkin?

Miksi vaadit Kallelta vastausta jos Kalle ei ole tälläistä väittänyt?
Jos hän on väittänyt niin annathan linkin jotta hän voi itse asian tarkastaa ja mahdollisesti katua typerää viestiään.

Kiitos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

saapi nähdä kirjoitti:

Kalle eivätkä muut porvarit ole kyenneet todistamaan seuraavia väitteitään:

a. Että Neuvostoliitolla oli tarkoitus vallata Suomi -44 alkaneella suurhyökkäyksellään.
b. Että ns. torjuntataisteluilla pysäytettiin NL:n “valtaushankkeet“ ja pelastettiin Suomen itsenäisyys.
c. Että Neuvostoliitto luopui täydellisen antautumisen vaatimuksestaan em. torjuntataisteluiden takia.

Kun porvarit vastaatte em. kohtiin tutkituin historiallisin tosiasioin, kernaasti vastaan, ja muutkin kommarit varmasti vastaavat väitteisiinne vasta-argumenteillamme. Mutta punikkilassa homma on jo paremmalla tolalla, koska punikit ovat jo todistaneet tai todistetuin faktoin viitanneet:

a. Että Neuvostoliiton em. suurhyökkäyksellä oli selvät tavoitteensa, esimerkiksi Leningradin rintaman hyökkäyksellä Kannaksella tavoite oli Kotka-Kouvola tasa, Kymijoen itäranta.
b. Että torjuntataisteluilla, vaikka niillä osittain pysäytettiin puna-armeijan hyökkäys, ei ollut Suomen itsenäisyyden kanssa sanottavaa merkitystä.
c. Että Neuvostoliitto ei luopunut täydellisen antautumisen vaatimuksestaan, eikä sitä itse asiassa virallisesti Suomelle esittänytkään, ns. torjuntataisteluiden takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu