Onko jokaisella Suomen paikkakunnalla helluntaiseurakunta ja jos ei ole,niin miksi ei ole(Yleisin syy riittää,voi toki kertoa toiseksikin yleisimmän syyn,jos haluaa.)?????????????????????????
VOISIKO JOKU KERTOA?????????????????????????
38
869
Vastaukset
- sinä
tiedä, että nyt ollaan hajottamassa näitä omilla nimillään kulkevia uskonsuuntauksia, eikä rakentamassa. Nyt pystytetään vain yhtä seurakuntaa, eikä siinä ole eri suuntauksia, sillä siinä on yksi Jumala, yksi usko, yksi kaste ja jäsenet ovat samassa Hengessä.
Useissa kristillisissä uskonsuunnissa on koettu repiviä riitoja ja hirvittävää hajaannusta viimeisten vuosikymmenien aikana.
Otan tässä nyt esimerkiksi vain lähinnä asuinpaikkaani sijaitsevan vapaakirkon ja helluntaiseurakunnan Lohjan kaupungissa, mutta aivan samaa on tapahtunut ympäri Suomea eri paikkakunnilla.
Vapaakirkon väki jakaantui kahtia 80-luvulla ja siitä erkaantunut ryhmä vielä kahdeksi eri "seurakunnaksi".
Lohjan helluntaiseurakunta jakaantui johtajuuskiistojen seurauksena kahdeksi erilliseksi "seurakunnaksi"; Lohjan helluntaiseurakunnaksi ja Lohjan lähetysseurakunnaksi (kummatkin ilmoittivat olevansa helluntailaisia).
Lohjan lähetysseurakunnasta osa siirtyi paikkakunnalle perustettuihin pienempiin ryhmiin, joita rikkirevityt ja tuuliajolle joutuneet uskovaiset pitivät niinikään "seurakuntina".
Taistojen tuoksinassa useita uskovia Lohjan helluntaiseurakunnasta palasi myös evankelisluterilaiseen kirkkoon, missä 70-80-luvulla vaikutti uuskarismaattinen pappi (muistaakseni) nimeltä Brummer. Hänen kokouksissaan ihmisiä kaatuili ja kirkkoon palanneet odottivat jotain uutta vuosikausia kestäneen kuivan kauden jälkeen ja ottivat kokouksissa saamansa kokemukset vastaan niitä enempää tutkimatta tai Jumalan Sanalla arvostelematta.
Riviuskovaisen tuli opetuksen mukaan olla arvostelematta "Jumalan voiman vaikutuksia" etteivät ehkä syyllistyisi Jumalan pilkkaan. Saarnaajat ja papit ohittivat kokonaan raamatun opetuksen, jonka mukaan kaikkea sai ja pitikin arvostella Jumalan Sanalla.
Uskon samoin kuin Sinä, että Jumala ennallistaa seurakuntansa. Seurakunta on uskovien joukko selkeästi määritellyllä maantieteellisellä paikakkakunnalla (Jerusalemin seurakunta, Efeson seurakunta, Korinton seurakunta jne).
Ihmiset ovat oppikysymystensä ja valtapyrkimystensä tähden hajoittaneet Jumalan seurakunnan paikallisella tasolla useiksi eri ryhmiksi. Niinpä samalla paikkakunnalla on useita "seurakuntia" paimenineen ja vanhimmistoineen, mutta näin ei alussa ollut eikä mielestäni raamattu anna tällaiseen hajaannuksen oikeutta. Kullakin paikkakunnalla olkoon paikkakunnan nimen mukaan yksi ja yhteinen Kristuksen seurakunta.
Uskon, että Jeesuksen rukous täyttyy, jossa Hän pyysi Isältään, että kaikki Häneen uskovat olisivat yhtä. Yhteinen usko ja rakkaus Kristukseen ja uskonveljiimme ja uskonsisariimme yhdistää meitä, eikä oman ihmismielen nimellä ja päätöksellä kokoontuvat, kuka miksi uskonsuunnan kannattajaksi itseään nimittävät ja toisiaan vastaan riitaisat "seurakunnat".
Huomaan, että kirjoituksestani tulee pitkä, mutta tahdon lopuksi todeta erään huomaamani tosiasian. Siellä missä Kristuksen seurakunta on joutunut vainon kohteeksi, siellä uskovat ovat yhdistyneet yhteen. Näin esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alueilla, Pohjois-Koreassa ja Kiinassa.
Toivottavasti suomalaiset uskovat sulautuvat veljiksi ja sisariksi keskenään ennen, kuin meitä kohtaa sellaiset vainot, jotka aina historiassa on liittäneet Kristuksen Seurakunnan jäsenet eroittamattomasti toisiinsa.
Vainot tulevat -niin varmasti kuin raamattu niistä ennustaa- mutta jo sitä ennen, jos Jumala armonsa meille suo, palatkaamme yhteen ylistämään Lunastajaamme ja voittamaan vielä pimeydessä kulkevia Herraan uskoviksi ja Hänen opetuslapsikseen.
Aika on paha ja eksytykset kavalia, mutta autuas on se mies ja nainen, poika ja tyttö, joka ei etsi epämääräisiä kokemuksia eikä korota kuolevaisia ihmisiä idolikseen vaan uskoo ja turvaa Herraan.
Tahdon lohduttaa jokaista, joka synkkenevässä ajan illassa panee turvansa Herraan, että "Herra on oleva kansansa turva ahdingon päivänä" ja pitää seurakunnastaan huolen. Joka koskee siihen, koskee Jumalan silmäterään, mutta me siunaamme vainojekin keskellä vainoojiamme ja uskomme, että muutamat heistäkin löytävät tien Jeesuksen luokse. Samoin kuin Paavali.
Jumalan armo ja rakkaus olkoon jokaisen kanssa, joka huutaa avukseen Herraa Jeesusta. Ja on totisesti tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avukseen Herraa Jeesusta, on pelastuva.
"Katsokaa Minuun ja pelastukaa, te maan ääret kaikki, sillä Minä olen Jumala, eikä toista ole, Minä en ketään [muuta pelastajaa] tunne".Mohikaani_27 kirjoitti:
toteutuu vasta sitten, kun universaalinen seurakunta temmataan Jeesuksen luokse!
Voi olla kuten sanoit, mutta alempana esitin hieman toisenlaisen mielipiteeni. Kahden kesken puhelimessa käymissämme keskusteluista käsin voinet ymmärtää ehkä parhaiten viestini sisällön.
Rauhan terveiset Sinulle minulta ja veljiltämme.- hajaannuksen
jukka.finland kirjoitti:
Useissa kristillisissä uskonsuunnissa on koettu repiviä riitoja ja hirvittävää hajaannusta viimeisten vuosikymmenien aikana.
Otan tässä nyt esimerkiksi vain lähinnä asuinpaikkaani sijaitsevan vapaakirkon ja helluntaiseurakunnan Lohjan kaupungissa, mutta aivan samaa on tapahtunut ympäri Suomea eri paikkakunnilla.
Vapaakirkon väki jakaantui kahtia 80-luvulla ja siitä erkaantunut ryhmä vielä kahdeksi eri "seurakunnaksi".
Lohjan helluntaiseurakunta jakaantui johtajuuskiistojen seurauksena kahdeksi erilliseksi "seurakunnaksi"; Lohjan helluntaiseurakunnaksi ja Lohjan lähetysseurakunnaksi (kummatkin ilmoittivat olevansa helluntailaisia).
Lohjan lähetysseurakunnasta osa siirtyi paikkakunnalle perustettuihin pienempiin ryhmiin, joita rikkirevityt ja tuuliajolle joutuneet uskovaiset pitivät niinikään "seurakuntina".
Taistojen tuoksinassa useita uskovia Lohjan helluntaiseurakunnasta palasi myös evankelisluterilaiseen kirkkoon, missä 70-80-luvulla vaikutti uuskarismaattinen pappi (muistaakseni) nimeltä Brummer. Hänen kokouksissaan ihmisiä kaatuili ja kirkkoon palanneet odottivat jotain uutta vuosikausia kestäneen kuivan kauden jälkeen ja ottivat kokouksissa saamansa kokemukset vastaan niitä enempää tutkimatta tai Jumalan Sanalla arvostelematta.
Riviuskovaisen tuli opetuksen mukaan olla arvostelematta "Jumalan voiman vaikutuksia" etteivät ehkä syyllistyisi Jumalan pilkkaan. Saarnaajat ja papit ohittivat kokonaan raamatun opetuksen, jonka mukaan kaikkea sai ja pitikin arvostella Jumalan Sanalla.
Uskon samoin kuin Sinä, että Jumala ennallistaa seurakuntansa. Seurakunta on uskovien joukko selkeästi määritellyllä maantieteellisellä paikakkakunnalla (Jerusalemin seurakunta, Efeson seurakunta, Korinton seurakunta jne).
Ihmiset ovat oppikysymystensä ja valtapyrkimystensä tähden hajoittaneet Jumalan seurakunnan paikallisella tasolla useiksi eri ryhmiksi. Niinpä samalla paikkakunnalla on useita "seurakuntia" paimenineen ja vanhimmistoineen, mutta näin ei alussa ollut eikä mielestäni raamattu anna tällaiseen hajaannuksen oikeutta. Kullakin paikkakunnalla olkoon paikkakunnan nimen mukaan yksi ja yhteinen Kristuksen seurakunta.
Uskon, että Jeesuksen rukous täyttyy, jossa Hän pyysi Isältään, että kaikki Häneen uskovat olisivat yhtä. Yhteinen usko ja rakkaus Kristukseen ja uskonveljiimme ja uskonsisariimme yhdistää meitä, eikä oman ihmismielen nimellä ja päätöksellä kokoontuvat, kuka miksi uskonsuunnan kannattajaksi itseään nimittävät ja toisiaan vastaan riitaisat "seurakunnat".
Huomaan, että kirjoituksestani tulee pitkä, mutta tahdon lopuksi todeta erään huomaamani tosiasian. Siellä missä Kristuksen seurakunta on joutunut vainon kohteeksi, siellä uskovat ovat yhdistyneet yhteen. Näin esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alueilla, Pohjois-Koreassa ja Kiinassa.
Toivottavasti suomalaiset uskovat sulautuvat veljiksi ja sisariksi keskenään ennen, kuin meitä kohtaa sellaiset vainot, jotka aina historiassa on liittäneet Kristuksen Seurakunnan jäsenet eroittamattomasti toisiinsa.
Vainot tulevat -niin varmasti kuin raamattu niistä ennustaa- mutta jo sitä ennen, jos Jumala armonsa meille suo, palatkaamme yhteen ylistämään Lunastajaamme ja voittamaan vielä pimeydessä kulkevia Herraan uskoviksi ja Hänen opetuslapsikseen.
Aika on paha ja eksytykset kavalia, mutta autuas on se mies ja nainen, poika ja tyttö, joka ei etsi epämääräisiä kokemuksia eikä korota kuolevaisia ihmisiä idolikseen vaan uskoo ja turvaa Herraan.
Tahdon lohduttaa jokaista, joka synkkenevässä ajan illassa panee turvansa Herraan, että "Herra on oleva kansansa turva ahdingon päivänä" ja pitää seurakunnastaan huolen. Joka koskee siihen, koskee Jumalan silmäterään, mutta me siunaamme vainojekin keskellä vainoojiamme ja uskomme, että muutamat heistäkin löytävät tien Jeesuksen luokse. Samoin kuin Paavali.
Jumalan armo ja rakkaus olkoon jokaisen kanssa, joka huutaa avukseen Herraa Jeesusta. Ja on totisesti tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avukseen Herraa Jeesusta, on pelastuva.
"Katsokaa Minuun ja pelastukaa, te maan ääret kaikki, sillä Minä olen Jumala, eikä toista ole, Minä en ketään [muuta pelastajaa] tunne".ja sekamelskan aikaa, mutta Jeesus pitää meistä huolen ja saamme kasvaa Hänen vaikuttamaansa kasvua yhdessä Hengessä ja siitä meidät tunnetaankin Jumalan lapsiksi, että meillä on keskinäinen rakkaus (nöyryys, jossa rakkaus voi kasvaa ja ilmentyä) ja se rakkaus kasvaa sitä mukaa, kun meidän lihallisuutemme joutuu ristiin naulittavaksi ja uskomme Hyvää Paimenta, eli Sanaa, jonka kautta meidät luotiin ja jonka kautta saamme pelastuksen, emmekä usko enää omaa viisauttamme, eli Sana saa vallan.
Tuolla mormonipalstalla (käyn sielläkin lähetettynä kertomassa Jeesuksesta) joku kyseli, että miten hän löytää meidät ja tunnistammeko toisemme. Vastasin hänelle, että vaikka tämä seurakunta onkin hajallaan saamme olla saman Hengen vaikutuksesta yhtä ja tavatessamme toisemme vaikka keskustelupalsalla tai missä tahansa tunnistamme toisemme siitä Hengestä joka asuu meissä, sillä se Henki ei voi jäädä näkymättömiin, kuten ei voi ylhäällä vuorella oleva valaistu kaupunkikaan olla näkymätön.
Tuo seurakuntien lahkoontuminen ja jakautuminen useisiin eri lohkoihin, on kestänyt jo vuosikymmeniä täälläkin Suomessa ja mennyt vakavammaksi ja vakavammaksi. Jeesus ei luonut koskaan ainuttakaan lahkoa, vaan Hän pystytti meitä varten Jumalan valtakunnan, joka on todellisuutta ja jossa me jo täällä saamme asua ja johon Jumala siirtää jokaisen Jeesukseen ja Jumalan käskyihin uskovan uskovaisen ja tämä valtakunta, jossa todella on Jumalan valta, on se seurakunta, joka on Jeesuksen morsian ja joka lähtee tempauksessa Hänen mukaansa.
Lahkooontuneet jäävät tänne ja sillä meidän on varoitettava jokaista, että eivät jäisi lahko-oppeihin, eivätkä niistä enää taisteluja kävisi, vaan tahtoisivat tulla Jumalan opettamaksi ja näin saada siirron Jumalan valtakuntaan, joka on sisäisesti meissä ja jonka sisällä me johdatumme jäseniksi siihen seurakuntaan, jossa on yksimielisyys ja rakkaus näkyvä, eli morsiameen, joka on kaunistautunut sulhaselleen.
Surullista nähdä, miten nämä opinkiistoja käyneet ovatkaan jääneet saavuttamatta rakkautta, sillä miten heihin olisi Jeesuksen rakkaus sopinut, kun ovat alati taistelleet opeista ja kuitenkin vain rakkaus jää jäljelle.
Useissa lahkoissa korotellaan itseä, eikä hyväksytä muita saman arvoiseksi lähimäiseksi, vaan ylimielisyydellä osoitetaan rikkaa silmässä huomaamatta halkoa omassa silmässä ja siksi niin harva löytää ahtaan portin, sillä portilla on lahkovahdit. Nyt Jeesus tekee viimeisen ajan työtään ja on valjastanut omansa sellaisella rakkaudella, että nämä kykenevät rakastamaan jokaista lähimäistään, kuin itseään, oli lähimäinen vaikka millainen pakana ja nämä lähetit häätävät lahkovahdit Jumalan porteilta poissa.
Paavalikin, joka oli Jeesuksen vastustaja ja kiivain heistä, löysi Jumalan rakkauden kautta totuuden ja tuli kiivaimmaksi Jeesuksen puolustajaksi, eli me ei nähdä paljoakaan, mutta Jumala näkee ennalta omansa ja siksi meille annettiin käsky rakastaa, eikä siinä ole ehtona, että jos lähimäisesi on mielestäsi hyvä, niin rakasta häntä, vaan aivan päinvastoin, sanotaan, että minkä palkan sinä saat jos rakastat sitä, jolta saat sitä rakkautta takaisin.
Itse olen saanut armon kuulua kauan tähän yhteen seurakuntaan ja niissä hegellisissä kodeissa joissa kokoonnumme ei ole koskan kiistoja ja toisinaan se jopa kummastuttaa, sillä emme me kaikki ole samalla kasvunasteella niin, että luulisi niitä opinriitoja edes joskus syntyvän, mutta ei synny ja siksi sen seurakunnan jäsenet ovat kasvaneet suorastaan hurjasti ja keskinäinen rakkaus on kestänyt todella kauan. Meillä jokaisella on vapaus puhua ja kertoa itselleen tärkeistä asioista ja jokaista kuullaan ja hänen asoistaa keskustellaan yhdessä ja aina sovunhengessä. Vain Jeesus kykenee luomaan sellaista yksimielisyyttä, mitä me yhden seurakunnan jäsenet saamme kokea ja sellaista tasa-arvoa, että kukaan ei edes halua itseään toisten yläpuolelle asettaa.
Useilla paikkakunnilla Suomessa ei ole helluntaiseurakuntaa. Pienien paikkakuntien uskovat käyvät lähikunnissa tai kaupungeissa joissa on helluntaiseurakunta. Karjalohjalta helluntailaiset, jos heitä on, käyvät Lohjan helluntaiseurakunnassa.
Kirjoitit tuolla alempana, että olet vihainen minulle ja et voi antaa minulle anteeksi minun Sinua arvostelevia kirjoituksiani ja vihaat myös sukuani (kirjoitusteni tähden).
Tahdon tässä pyytää anteeksi kirjoituksiani ja toivon, että voit antaa ne anteeksi. Anna minulle ne anteeksi. Minulla ei ole vihaa Sinua kohtaan. Toivon, että Sinäkin voit antaa minulle anteeksi etkä pidä vihaa minua tai sukuani kohtaan. Pyydän, että nämä sydämestäni lausutut lempeät ja katuvat sanani tavoittavat sydämesi ja annat minulle anteeksi mitä sitten olenkin rikkonut Sinua vastaan.
Toivotan Sinulle Jumalan armoa ja Jeesuksen Kristuksen totista läsnäoloa sydämessäsi.sitten pyytelet anteeksi kuten aina ennenkin.
Et koskaan opi olemaan kuin ihminen.
Sulla on vielä etsimättä se Raamatunkohta jossa väität tommosia:
""Katsokaa Minuun ja pelastukaa", sanoo Herra"Pe.ku kirjoitti:
sitten pyytelet anteeksi kuten aina ennenkin.
Et koskaan opi olemaan kuin ihminen.
Sulla on vielä etsimättä se Raamatunkohta jossa väität tommosia:
""Katsokaa Minuun ja pelastukaa", sanoo Herra"En osoittanut kirjoitustani Sinulle (ellet ole tuo profeetta).
"Katsokaa Minuun ja pelastukaa" on oma kännökseni Jes.45:22.
Odotan profeetan vastausta.jukka.finland kirjoitti:
En osoittanut kirjoitustani Sinulle (ellet ole tuo profeetta).
"Katsokaa Minuun ja pelastukaa" on oma kännökseni Jes.45:22.
Odotan profeetan vastausta.""Katsokaa Minuun ja pelastukaa" on oma kännökseni Jes.45:22."
Tuon kohdan esitit jo alemmassa viestiketjussani ja se todistettiin sinun keksimäksesi valheeksi.
Lainauksesi ei mitenkään edes viittaa Jes.45:22-jakeeseen.- PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
Että tiedän,että kierteellä oleva kyykin on sinua suorempi.Jumalan Sana sanoo:-"Mieltään muuttelevia minä vihaan".Ensin pyydät anteeksi ja aina silloin,kun keskustelussa sinun auktoriteettisi pettää,sitten taas haukut minua mieleltäni häiriintyneeksi.Koko Suomi tietää helluntaiherätyksessä,kuka olen.Miksi vasta nyt ryhdyt anteeksi pyytelemään?Joskus tekojensa seurauksia on turha yrittää lopettaa,kun ne kerran ovat jo liikkeelle lähteneet.Miksi antaisin sinulle anteeksi,kun kuitenkin yrität vain saada jälleen kerran ylimieliset mielipiteesi läpi ja jatkaa muita loukkaavien mielipiteittesi väkisin läpiviemistä?Jos pyytäisit rehellisesti anteeksi,niin saisit anteeksi,se on kuitenkin jo mahdotonta,koska olet tuonut epäluotettavuutesi ilmi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- nuo sanat
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:

itsestäsi, et kenestäkään muusta. sinä elät pimeyden ruhtinaan vallasssa. Elät vihan ja rakkaudettomuuden vallassa. Tiedä että vihaa on murhaa edeltävä, joten jos vielä voit niin käänny Elävän Jumalan puoleen katuen syntejäsi ja tehden täyden parannuksen. Muuten sinua hyn harva tuntee helluntaiherätyskessä, saati sitten koko Suomen helluntaiherätyksen ihmiset. Ei edes helluntaiherätyksen johtajat sinua tunne. Olet vaan luulevainen, et todella mitään! Jukka Finland on aina kirjottanut asiaa, toisin kuin esimerkikis sinä!
- PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
nuo sanat kirjoitti:

Eihän koko asia edes sinulle kuulu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- silloin kun
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Eihän koko asia edes sinulle kuulu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
purat vihaasi täysib syyttömään ihmiseen! Ja kuten sanotti Jumalan ihminen ei voi vihata ketään, jos vihaa iónb niin on kyseenalaista että olisi uskovainenkaan. Viha on murjhan edeltäjä. "Joka vihaa veljeänsä on MURHAAJA, eikä kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää!" sanoo Raamattu selkeästi!
- PROFEETA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
silloin kun kirjoitti:
purat vihaasi täysib syyttömään ihmiseen! Ja kuten sanotti Jumalan ihminen ei voi vihata ketään, jos vihaa iónb niin on kyseenalaista että olisi uskovainenkaan. Viha on murjhan edeltäjä. "Joka vihaa veljeänsä on MURHAAJA, eikä kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää!" sanoo Raamattu selkeästi!
Olet typerys ja hullu,en heitä helmiä sian eteen.Sika sinä olet!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- tuollainen on
PROFEETA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Olet typerys ja hullu,en heitä helmiä sian eteen.Sika sinä olet!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
mitä kirjoitat! Minä nyt kuitenkin satun olemaan neljäkymmentä vuotta Herraa seurannut ihmien. En siis missää tapauksewsa ole sika ollut enkä tule olemaankaan! En nimittäin usko jälleensyntymisoppiin! Kun täältä kerran erkanene, niin Jeesuksen luokse menen Hänen armonsa ja sovitustyönsä tähden. Mitäpä helmiäkään sinulla olisi viskottavaksi metsäneläjä! Ei niin mitään. Raamattua tulkitset niin, että otat ne jakeeet irti asiayhteyksistään, jotka sinun kuvioihisi sopivat. Mutta et ota koko totuutta Raamatusta. Jakeita ja jakeen osia irroittelemalla saa rakenneltua vaikka millaiset opit, mutta Jumalan Sanan kokonaisuus on tosi, ei noitten jakeitten irroittelu mielivaltaisesti. Ja nyt itse olet lausunut itsellesi kadotusstuomion. Raamattu sanioo; "Joka sanoo toiselle; sinä hullu, on ansainnut helvetin tulen!" Enkä muuten kuulu typeryksien kastiinkaan! Psykologiksi ei ihan typeryksen papereilla pääsisi!
- PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
tuollainen on kirjoitti:

Aamen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- PROFEETTA....
Vaikka helluntailaisuuden valkeuden henkivalan henki on väkevä eksytys, ei se ole silti joka paikkakunnalle vielä levinnyt, vaikka luste on kova leviämään lopun aikana!
- Profeetta 3
Mitä tunsin tässä yhteisössä, vain yhden henkilön Hengessä tunnistin.
Ja talo oli ihan täynnä.
Hän myös tunnisti minut.
Tämä ihan outo paikkakunta, jossa en ole ennen käynyt.
Halusin nöyrällä mielellä mennä sinne, ja löytää sieltä rakkauden Hengen mutta en löytänyt sitä.
Kateuden Henki oli toki, sen tunnistin.
Miksi on näin sen täden, että sokea sokeaa taluttaa.
Jos Paimen olisi Uudesti syntynyt, koko seurakunta sen mukana eläisi uskossa.
Totuus on se Jeesukseen uskovat ovat harvassa,
Uskonnollisuus sen sijaa rehoittaa.
Missä on se rakkaus, josta Jeesus opetti?
Herätkää paimenet, ja löytäkää elävä Jeesuksen usko.
- Anna-Stina
joo, joo, mistä sen vois tietää!!
Annatko anteeksi?
- PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
Olen Daavidin kaltainen mies.Olkoon se vastaukseni näin alkuun sinulle ja suvullesi.Sanon suoraan,että minä en sukuasi mihinkään tarvitse.En edes Karjalohjalle perustettavan helluntaiseurakunnan jäsenistöön!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- kaltainen mies!
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Olen Daavidin kaltainen mies.Olkoon se vastaukseni näin alkuun sinulle ja suvullesi.Sanon suoraan,että minä en sukuasi mihinkään tarvitse.En edes Karjalohjalle perustettavan helluntaiseurakunnan jäsenistöön!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olet uskovasisuuden irvikuva. Sinä ole täysin pahan vallassa! Ja sinäkö muka perustaisit Karjalohjalle tai minnekään muuallekaan helluntaiseurakuntaa? Jopa taas keksit vitsin, joka ei muuten naurata ketään! Sinä se aina haukut sellaisia, jotka uskaltvat ojentaa sinua harhoistasi! Ellet sinä anna anteeksi, niin Jumalan viha pysyy sinun päälläsi, sillä vihaajassa ei ole Jumalan elämää. Sinua kuljettelee pimeyden ruhtinas! Jukka Finland on nöyrä! Tee muksa profeetta parannus, josko vielä voit kääntyä Elkävän Jumalan puoleen!
- ole Daavidin

kaltainen - olet metsässä asuva harhainen pummi!! :D
- PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
kaltainen mies! kirjoitti:

Kirottu olkoon joka tapauksessa Jumalan silmien edessä sinun elämäsi nyt ja aina.Hävittäköön Jumala sinun sukusi maan päältä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
ole Daavidin kirjoitti:
kaltainen - olet metsässä asuva harhainen pummi!! :D
Aamen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- minua ja sukuani
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Aamen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kiroa! Minä olen kristitty terveellä tavalla ja kunnioituksella Jeesusta Kristusta kohtaan!!
Sinussa elää eksyttäjähenki, joka kuiskii korviisi älyttömiä lupauksia!!
PROFEETTA!!!!! = 0, ihan pyöreä nolla!!!
Henri, Henri, tule pois metsästä ja unohda nuo hömpötykset! Puumaloista ei ikinä tule presidenttiä, ei puolustusministeriä, ei uutta Daavidia, ei laivaston johtajaa, ei tehtaan johtajaa - ei mitään!! 0=0, eli nolla on nolla, vaikka miljoonaa huutomerkkiä käyttäisit!!!!!!!!!!!!
Sietäisit saada piiskaa paljaalle pyllylle, kun noin kiroat toisten sukuja!! Hyi Henkka, tuhma poika!! - PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
minua ja sukuani kirjoitti:
kiroa! Minä olen kristitty terveellä tavalla ja kunnioituksella Jeesusta Kristusta kohtaan!!
Sinussa elää eksyttäjähenki, joka kuiskii korviisi älyttömiä lupauksia!!
PROFEETTA!!!!! = 0, ihan pyöreä nolla!!!
Henri, Henri, tule pois metsästä ja unohda nuo hömpötykset! Puumaloista ei ikinä tule presidenttiä, ei puolustusministeriä, ei uutta Daavidia, ei laivaston johtajaa, ei tehtaan johtajaa - ei mitään!! 0=0, eli nolla on nolla, vaikka miljoonaa huutomerkkiä käyttäisit!!!!!!!!!!!!
Sietäisit saada piiskaa paljaalle pyllylle, kun noin kiroat toisten sukuja!! Hyi Henkka, tuhma poika!!Ensin sydämessäsi ja se ilmenee sinussa minua kohtaan arvosteluna,vähättelynä ja suoranaisena haukkumisena.Minä kiroan sinua vasta jälkeenpäin ja se on mielestäni moraalisestikin oikein!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- puuskuu koko
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Kirottu olkoon joka tapauksessa Jumalan silmien edessä sinun elämäsi nyt ja aina.Hävittäköön Jumala sinun sukusi maan päältä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
olemuksesi ja kirjoitukswesi. Jumala rakastaa minua ja on minun ainut Herrani. Ei Herra omiansa kiroa ja hävitä! Minulla on muuten kovin suuri suku etenkin äitini puolelta. Jälleen osuu oma vihasi sinuun itseesi!
- omia rakkaitaan
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Aamen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sinä puuskut vihaa ja olet täynnä katkeruutta ja olet kiinni vääryyden siteissä! Etkö jo huomaa miten saatana köäyttää sinua asenaan!
- PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
puuskuu koko kirjoitti:
olemuksesi ja kirjoitukswesi. Jumala rakastaa minua ja on minun ainut Herrani. Ei Herra omiansa kiroa ja hävitä! Minulla on muuten kovin suuri suku etenkin äitini puolelta. Jälleen osuu oma vihasi sinuun itseesi!
Onko sinulla raukalla pienintäkään käsitystä siitä,mikä on suku????????????????????????????????????????
- kirousta päällesi
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Ensin sydämessäsi ja se ilmenee sinussa minua kohtaan arvosteluna,vähättelynä ja suoranaisena haukkumisena.Minä kiroan sinua vasta jälkeenpäin ja se on mielestäni moraalisestikin oikein!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
mutta sinä toki langetat kirousta toisten päälle, jotka koettavat ohjata ja ojentaa sinua! Sinä olet saatanan talutusnuorassa ihan täydellisesti!
- PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!...
omia rakkaitaan kirjoitti:
Sinä puuskut vihaa ja olet täynnä katkeruutta ja olet kiinni vääryyden siteissä! Etkö jo huomaa miten saatana köäyttää sinua asenaan!
Olet pelkkä tahallaan riitaa haastava suunsoittaja.Kirotkoon Jumala sinun lapsesi minun sydämeeni.Siltä pohjalta aloitamme tästä eteenpäin.Opit tajuamaan,mitä on Profeetan PyhäViha.Kirotkoon Jumala minut nyt ja aina ja iankaikkisesti,ellen vihaa lapsiasi kuolemaani saakka.Korkeuksissa on Uskollinen todistaja.Aamen!!!!PS:Järjestäköön Jumala sinulle henkisiä ongelmia,niin opit nöyrtymään!!!!!!!!!!!!!!!!!
- ja todella
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Onko sinulla raukalla pienintäkään käsitystä siitä,mikä on suku????????????????????????????????????????
minulla on sukua kummaltakin puolelta, niin äitini kuin isänikin puolelta. Vaikka mistä kirjoita tai instansseista kyselisit, niiin kaikki jotka ovat jomman kumman puolelta sukua niin ovat sukua! Sitä sinä et pysty tekämään tyhjäksi millään perusteella, paitsi omissa luulotteluissasi. Kannattaa tutustua esim.lakikirjoihin, ennen kuin alat tuollaista väittämään! Kysy asiantuntijoilta asiasta, jos muuten et usko sitä kuka on sukulainen!
- minusta on kirous
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Olet pelkkä tahallaan riitaa haastava suunsoittaja.Kirotkoon Jumala sinun lapsesi minun sydämeeni.Siltä pohjalta aloitamme tästä eteenpäin.Opit tajuamaan,mitä on Profeetan PyhäViha.Kirotkoon Jumala minut nyt ja aina ja iankaikkisesti,ellen vihaa lapsiasi kuolemaani saakka.Korkeuksissa on Uskollinen todistaja.Aamen!!!!PS:Järjestäköön Jumala sinulle henkisiä ongelmia,niin opit nöyrtymään!!!!!!!!!!!!!!!!!
kaukana. Sinun kiroamisesi kilpistuyy sinuun itseesi! En ole suunsoittaja, vaan tahdon osoittaa sinulle sen, että et ole todellakaan Jumalan asettama profeetta, vaan saatana talutusnuorassa ainvan munaskuitasi myöten! Jumala ei myöskään kiroa jälkeläisiäni. Hw ovat menestyneet elämässä ja tunnustautuvat myös Jeesuksen seuraajiksi! Niin ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat! sanotaan Sanassa! Enpelkää sinun vihaasi, sillä sinulla ei ole muuta vihaa, kuin pimeyden ruhtinaalta saatu viha, Jeesus on saatanan voittanut ja tallannut rikki sen pään Golgatan sovitustyössään!
- Kauheaa tekstiä
PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:
Olet pelkkä tahallaan riitaa haastava suunsoittaja.Kirotkoon Jumala sinun lapsesi minun sydämeeni.Siltä pohjalta aloitamme tästä eteenpäin.Opit tajuamaan,mitä on Profeetan PyhäViha.Kirotkoon Jumala minut nyt ja aina ja iankaikkisesti,ellen vihaa lapsiasi kuolemaani saakka.Korkeuksissa on Uskollinen todistaja.Aamen!!!!PS:Järjestäköön Jumala sinulle henkisiä ongelmia,niin opit nöyrtymään!!!!!!!!!!!!!!!!!
Arkistosta!!!
- Itsehän joskus
kirjoittelit, että seurakuntaan pitää kuulua 10000 jäsentä, jota sinä sitten johdat! Monet paikkakunnat ova niin pieniä, ettei väkimäärää riittäisi vaikka useitakin kuntia liitettäisiin mukaan, sikseenkään kun kuntien asukkaista suurin osa ei ole edes uskovia! Ja monet jakautuvat eri uskonsuuntiin, jotka uskovat! Tosiasiassa monilla pikkupaikkakunnilla on helluntaisrk ja vapaakirkko. Tosin väkimäärä ei aina ole suuren suuri. Jollakin paikkakunnilla on hyvin elöävästi toimiva seurakunta, joillakin paikkakunnilla taas on kuivaakin kuivempaa seurakunnassa. Itse kuljen paljon maata ristiin rastiin ja jos mahdollista on niin käyn tutustumassa paikalliseen seurakuntaankin. Tosin Jumalan mielenmukainen seurakunta koostuu paikkakunnillaan olevista uskovista ilman noita kylttejä!
- sunnyriver
Ei kaikilla paikkakunnilla ole helluntaiseurakuntaa.
Voi olla niin, että paikkakunta on pieni,esim. Maaningalla Pohjois-Savossa on
asukkaita vähän, vapaiden suuntien uskovat käyvät Siilinjärvellä kokouksissa.
Omia kokouksia on pidetty vapaaseurakunnan ja helluntaiseurakunnan yhteisinä, mutta kyllä piru yrittää jatkuvasti saada työn loppumaan.
Eli rukousta tarvitaan!
Kyllä Jumalan tahto on, että uskovat voivat kokoontua kotipaikkakunnallaan,
vanhemmilla uhmisillä ei ole autoja ja bussiyhteydetkin on alasajettu.
Eli oletukseni on, että yleisimmät syyt ovat:
- paikkakunnan pienuus
- hajaannus. - hellari83
Mutta ensin kerron yhden syyn, miksi joillakin paikkakunnilla ei ole helluntaiseurakuntaa... syy on se, että siellä ei ole niin paljon uskovaisia helluntailaisia, että olisivat voineet perustaa oman seurakunnan. Tästä syystä he käyvät toisella paikkakunnalla toisen paikkakunnan helluntaiseurakunnan kokouksessa.
Ja nyt ne iloiset uutiset. Nämä uutiset ovat kahdesta seurakunnasta, toisesta olen kuullut, ja toisessa käynyt. Kummatkin ovat aika pieniä paikallisia seurakuntia. Toinen on tuolla pohjoisessa Oulun korkeudella, paikkakuntaa en muista, mutta se on jo useamman kerran joutunut laajentamaan seurakuntansa kokoontumistilaa, jotta sinne paremmin mahtuisi.
Toinen seurakunta on Kortesjärvellä, ainakin viimeksi kun siellä kävin, oli siellä rukoushuone niin täynnä, että väkeä oli eteisessä. Ja saattoipa olla että ulkona saakka, kun väkeä oli niin paljon.
Kortesjärvelle voisi saada lisää esim. istumatilaa, jos sinne saisi penkit tuolien sijaan.
Näiden molempien seurakuntien puolesta kannattaa varmasti rukoilla, että he saisivat tarpeeksi suuret tilat ja varat tiloihinsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631187- 1071183
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146866Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 68767
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108667Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto98637- 55625
- 78581
- 39538