Lienee kiistaton tosi, että NL oli voittaja kaikissa suurissa taisteluissa toisen maailmansodan loppupuolella. Tämän on sanottu johtuneen Saksan talouden pienuudesta ja sotatalouden ehtymisestä, amerikkalaisesta laajasta avusta, venäläisten johtajien kovuudesta, epäinhimillisyydestä ym. Kaikki on varmasti totta.
Kuitenkin on yksi asia, josta puhutaan vähän ainakin Suomessa. Tarkoitan NL:n armeijan johdon kaksijakoisuutta. Upseerin rinnalla oli joukko-osaston johdossa aina poliittinen komissaari, eli politrukki. Viime aikoina on suomennettu joukko neuvostoliittolaisia sotamuistelmia. Niissä on monesti nostettu politrukki arvoon arvaamattomaan.
Politrukeilla oli oma komentoketju aina korkeimmasta päämajasta pienimpään yksikköön. Politrukit oli valittu kansan "parhaimmistosta". He olivat aina kommunistipuolueen jäseniä tai ehdokasjäseniä. Heille annettiin poliittista "kasvatusta", jotta sodankäynnin poliittinen linja tulisi tietoon myös rintamajoukoissa. Samoin heidät koulutettiin ymmärtämään psygologiaa ja johtamisoppeja. Politrukki valvoi myös johtavan upseerin toimien sopivuutta annettuihin määräyksiin, sekä hänen työtehokkuuttaan. Hän valvoi joukko-osaston yleistä henkeä. Hän valvoi motivatiota, ja puuttui tarvittaessa asioihin, jotka olivat omiaan pudottamaan motivatiota. Hän oli toisin sanoen henkisen sodankäynnin johtaja ja asiantuntija. Komppanian tasolla politrukki tutustui henkilökohtaisesti yksityisiin miehiin ja otti osaa myös heidän yksityisiin murheisiinsä koettaen helpottaa esiintyviä ongelmia.Usein hän oli kuin sotilaan luottamismies.
Suomen armeijan sanottiin olleen väsynyt ja kyllästynyt ennen vuoden -44 tapauksia. Sodan päämäärää ei tietänyt kukaan. Esiupseerit olivat ulkona sodan arjesta. Pienet päälliköt järjestivät elämänsä niin miellyttäväksi kuin mahdollista. Korsuja koristeltiin ja niillä ylpeiltiin. Aika kului viihdytyskiertueen käynnistä seuraavaan. Vaimot vierailivat liki rintamalla viihdytämässä upseerimiehiään. Sotilaan saivat kotiloman kolmen kuukauden välein. Matka-aika oli loma-aikaa. Kaikki, joilla oli mahdollisuuksia, järjestivät itselleen kotirintamakomennuksen. Päämajan säännöllisestikään järjestetyt tarkistuskäynnit eivät voineen paljastaa sotilaiden todellisia mielipiteitä päämajalle.
Päämajan lukuisista huomautuksista huolimatta puolustuslaitteille ei saatu aikaan syvyyttä. Komentajat säälivät miehiä eivätkä viitsineet vaatia linjojen parantimista. Joukot askartelivat asevelitaloja tai viilailivat sormuksia. Koko organisatiosta oli henki poissa. NL:n hyökkäyksen sanotaan tulleen yllätyksenä, vaikka kaikki etulinjan miehet olivat varmoja hyökkäyksestä jo viikkoja etukäteen. Joukot hajosivat hyökkäyksen tullessa ja pakenivat silmittömästi. Viipuri menetettiin, koska tykistökomentajaa ei uskallettu herättää yöllä.
Mieleeni on monesti tullut ajatus, olisiko kyseinen sotaväsymys voitu poistaa hyvin järjestetyllä "politrukkitoiminnalla"? Onko tämä Suomessa halveksuttu organisatio perustavaa laatua oleva syy NL:n sotilaiden korkeaan motivaatioon.
Kuitenkin on yksi asia, josta puhutaan vähän ainakin Suomessa. Tarkoitan NL:n armeijan johdon kaksijakoisuutta. Upseerin rinnalla oli joukko-osaston johdossa aina poliittinen komissaari, eli politrukki. Viime aikoina on suomennettu joukko neuvostoliittolaisia sotamuistelmia. Niissä on monesti nostettu politrukki arvoon arvaamattomaan.
Politrukeilla oli oma komentoketju aina korkeimmasta päämajasta pienimpään yksikköön. Politrukit oli valittu kansan "parhaimmistosta". He olivat aina kommunistipuolueen jäseniä tai ehdokasjäseniä. Heille annettiin poliittista "kasvatusta", jotta sodankäynnin poliittinen linja tulisi tietoon myös rintamajoukoissa. Samoin heidät koulutettiin ymmärtämään psygologiaa ja johtamisoppeja. Politrukki valvoi myös johtavan upseerin toimien sopivuutta annettuihin määräyksiin, sekä hänen työtehokkuuttaan. Hän valvoi joukko-osaston yleistä henkeä. Hän valvoi motivatiota, ja puuttui tarvittaessa asioihin, jotka olivat omiaan pudottamaan motivatiota. Hän oli toisin sanoen henkisen sodankäynnin johtaja ja asiantuntija. Komppanian tasolla politrukki tutustui henkilökohtaisesti yksityisiin miehiin ja otti osaa myös heidän yksityisiin murheisiinsä koettaen helpottaa esiintyviä ongelmia.Usein hän oli kuin sotilaan luottamismies.
Suomen armeijan sanottiin olleen väsynyt ja kyllästynyt ennen vuoden -44 tapauksia. Sodan päämäärää ei tietänyt kukaan. Esiupseerit olivat ulkona sodan arjesta. Pienet päälliköt järjestivät elämänsä niin miellyttäväksi kuin mahdollista. Korsuja koristeltiin ja niillä ylpeiltiin. Aika kului viihdytyskiertueen käynnistä seuraavaan. Vaimot vierailivat liki rintamalla viihdytämässä upseerimiehiään. Sotilaan saivat kotiloman kolmen kuukauden välein. Matka-aika oli loma-aikaa. Kaikki, joilla oli mahdollisuuksia, järjestivät itselleen kotirintamakomennuksen. Päämajan säännöllisestikään järjestetyt tarkistuskäynnit eivät voineen paljastaa sotilaiden todellisia mielipiteitä päämajalle.
Päämajan lukuisista huomautuksista huolimatta puolustuslaitteille ei saatu aikaan syvyyttä. Komentajat säälivät miehiä eivätkä viitsineet vaatia linjojen parantimista. Joukot askartelivat asevelitaloja tai viilailivat sormuksia. Koko organisatiosta oli henki poissa. NL:n hyökkäyksen sanotaan tulleen yllätyksenä, vaikka kaikki etulinjan miehet olivat varmoja hyökkäyksestä jo viikkoja etukäteen. Joukot hajosivat hyökkäyksen tullessa ja pakenivat silmittömästi. Viipuri menetettiin, koska tykistökomentajaa ei uskallettu herättää yöllä.
Mieleeni on monesti tullut ajatus, olisiko kyseinen sotaväsymys voitu poistaa hyvin järjestetyllä "politrukkitoiminnalla"? Onko tämä Suomessa halveksuttu organisatio perustavaa laatua oleva syy NL:n sotilaiden korkeaan motivaatioon.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uhka kohdistui vielä omaisiinkin jos antautui vangiksi. Kyllä sen tiedon omaksuminen lisäsi motivaatiota.
omankädenoikeutta olisi pitänyt meilläkin lisätä. Se on kieltämättä kaksipiippuinen juttu. Ymmärtääkseni ne noin kymmenen suomalaista luikuria( sallittaneen tommonen pikkasen ryhditön ilmaisu)jotka menettivät henkensä esimiehen aseesta jätettyään aseveljensä hätään on kohtuuton tai suorastaan moraaliton teko puun ja kuoren välissä olleelle valtiolle. Kuuleppas nyt sikapossu. Se on yksinkertaisesti mahdoton edes ajatella ,että meillä olisi ollut politruukki/ komissaari/NKVD/KGB-Gulag järjestelmä joka olisi poikinut kymmeniä tuhansia tapettuja/ murhattuja tai raiskattuja. Pois se meistä. Pitäähän yksilölläkin jokin pieni arvo olla.
minkä NL tuosta järjestelmästä maksoi oli luultavasti enemmän kuin mitä he saivat käyttäessään tuota systeemiä. Pelkästään Stalingradissa sanotaan puna-armeijan ampuneen 50 000 omaa sotilasta. Kerrannaisvaikutusten kanssa laskettuna NL on syytänyt pelkästään sodan aikana miljoonia sotilaitaan/palvelevaa henkilökuntaansa tuon systeemin pyörittämiseen.
Viipuri menetettiin, koska tykistökomentajaa ei uskallettu herättää yöllä!!!!!
Ev. Sippolahan oli antanut Rautakorven AKM:n päällikölle määräyksen, ettei varikolta tipu mitään ilman hänen lupaansa. Sippolan määräystähän AKM:n päällikkö sitten noudatti.
Mene vaikka hakemaan toimeentulotukea, niin pääset politrukin vastaanotolla ja se on ilmeisesti välttämätöntä tämmöselle poliittiselle valvonnalle. Sodassa toimii aika huonosti, sillä politrukit eivät ymmärtäneet sodankäynnistä mitään. Järjestelmä oli ilmiantomielessä käytössä myös sota-ajan saksassa. Sen edut perustuvat urkkijoitten lukuisuuteen ja vankityövoiman halpuuteen ja se toimii parhaiten keskitysleiriolosuhteissa. Et varmaan tarkoita, että olisi pitänyt perustaa osasto Pärmin tapaisia yksiköitä, jotka ovat ikään kuin linnassa ja yrittävät sotia. Puna-armeijan motivaatio perustui ryöstelyyn, mitä pitemmäksi edettiin, niin saatiin sitä isompi saalis. Sitä paitsi hekin luopuivat politrukeista ja ottivat armeijaansa tilalle sotilaita, koska muuten koko systeemi olisi pysähtynyt täydelliseen aloitteettomuuteen kuten saksan hyökkäyksen alussa nähtiin. Budjonnyi vastaan saksalaiset kenraalit. Sorvari Voroshilov vastaan Guderian.
Erinomaisessa venäläisessä Rangaistuspataljoona-nimisessä TV-sarjassa se vanha jermu komppanianpäällikkö, olikos sen nimi Grimov, kysyi kerran yhdeltä alaiseltaan jotenkin tähän tyyliin: "Tiedätkös miksi sakemannien panssariprikaatissa on 50 tankkia, mutta meillä vain 26?"
"?"
"No siksi, että meillä on esikunta jopa komppaniatasolla, turhaa takalinjojen kaluunakalleja joka lähtöön vahtimassa toisiaan ja syömässä resursseja niin, ettei linjaan riitä miehiä."
Ottaisitko itse ennemmin panssariprikaatiisi 24 tankkia miehineen lisää kuin politrukit esikuntineen ja muine hössötyksineen? Kumpi on taistelukentällä tehokkaampi? ;)
Suomalainen prikaati on mitoitettu pysäyttämään venäläinen divisioona niille sijoilleen. Eipä ole edes haasteellista.
Niinhän se kävi kuin arvelinkin. Politrukki sanalla on sellainen kaiku, ettei sitä voi vakavasti harkitakaan Suomen voitokkaassa armeijassa. Politrukkia on propaganda 60 vuotta käyttänyt kirosanana.
Kiistämätön tosiasia oli, että monissa suomalaisissa joukko-osastoissa armeijan sotilaallinen moraali oli asemasodan aikana kovasti laskenut, ja monien esiupseerien käsitykset rintaman pitävyydestä olivat täysin pielessä. Olen yrittänyt mietiskellä sitä, miksi näin saattoi tapahtua. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?
Suomalaisilta puuttui liki kokonaan "luotettava" henkisen tason raportointa rintamalta päämajaan. Samoin joukkojen motivaatioon ei kiinnitetty mitään huomiota. Sensuurin havaitsema kirjeistä saatu mielialaraportointi oli liki ainoa asiaa sivuava menetelmä.
Neuvostoliitossa politrukkijärjestelmä poisti ison osan kyseisistä puutteista. Kokemus todisti sen oikeansuuntaiseksi. Mielihyvin kuulen arvioita siitä millä muulla tavoin sotimistamme olisi pitänyt muuttaa, jotta vielä keväällä 1944 meillä olisi ollut iskukyjyiset ja kestävät sotavoimat.
Tuntuisikohan paremmalta jos poistaisimmen politrukki-sanan. Oliko Suomen armeija tarvinnut upseeriston rinnalle jonkin toisen valvontaorganisation, joka olisi yltänyt kaikkiin joukkoihin, ja jonka edustajat olisivat samaistuneet sotilaisiin kaikissa arvoluokissa.
Nämä valitut hyvin valmennetut henkilöt olisivat huolehtineet armeijan moraalista pitkän sodan aikana. He olisivat valvoneet oman tasonsa toimintoja upseereista miehistöön. Erityisen tärkeätä olisi ollut itsenäisessä asemassa olevan upseeriston valvonta. Heidän velvollisuutensa olisi armeijan kaikkien tasojen motivatiosta huolehtiminen. Samoin heidän velvollisuutensa olisi ollut erilaisten tekosyiden paljastaminen, raportoimalla oman organisationsa kautta omille esimiehiolleen yksikön toiminnoista. Mahdollisesti heillä olisi pitänyt olla raportointioikeus myös komentavan upseerin esimiehelle, mikäli katsoo virallisen raportoinnin olleen virheellistä tai puutteellista.
Totta kait monen mielestä tälläinenkään ei sovi Suomen uljaalle armeijalle. Mutta mikä meni pieleen?