Pyhän Hengen päivitys:

tms37 kirjoitti:

Harva kirkosta eronnut lienee joutunut eronsa syyt perustelemaan,
saati laatimaan kirjeen. Minun oli se kuitenkin tehtävä, kun Pyhä
Henki sen tehtäväksi antoi. 1.4.1996 oli se ilon päivän, kun tämän
kirjeen sain käydä lukemassa Ruukin seurakunnan kirkkoherra Reijo
Junttilalle:

VOIVATKO KRISTUS JA BELIAR OLLA YHTÄ - EIVÄT - SIKSI LÄHDEN

Toisenlainen on Teologisten tiedekuntien kuin teolgisen instituutin
jumala. Toisenlainen on piispa Rimpiläisen kuin muiden piispojen
jumala, Toisenlainen on Suomen Lähetysseuran kuin Lähetysyhdistys
Kylväjän jumala. Toisenlainen on Suomen Raamattuopiston kuin Suomen
rauhanyhdistysten jumala. Toisenlainen on Rukoilevaisten kuin
Rukouspalvelun, näiden kaatajien jumala. Toisenlainen on Paavalin
synodin kuin Hengen Uudistus Kirkossamme ry:n jumala. Toisenlainen on
sanansaattajien kuin Lestadiolaisten Esikoisten jumala. Toisenlainen
on Evankelisten kuin Uusherätyksen jumala.
Ja kaiken tämän, jumalten puiston - Suomen Siionin - yllä kaikuu
piispa Rimpiläisen ja hänen synodinsa jumalan voimakas ääni: "Nainen
vaietkoon seurakunnassa!" Mitä tämä käytännössä merkitsee? Siitä antaa
hyvän esimerkin lehtori, joka tämän piispan kätten alta kävi hakemassa
vihkimyksen, hengen ja siunauksen. Näin hän tunnusti sanomalehti
Kalevan haastattelussa:

"Saarnan pito jumalanpalveluksessa kuuluu Janatuisen mielestä papille.
Lehtorinakaan hän ei halua saarnata kirkossa kotimaassa, mutta
kylläkin pitää saarnaamista mahdollisena ulkomailla."

Ajatelkaa kaikki, minkälainen tämä piispa Rimpiläisen ja hänen
lahkonsa, Paavalin synodin, jumala todellisuudessa on? Kotimaa kun
taakse jää, ja lähetyskenttä häämöttää, ja kun ei enää olla piispan
valvovan katseen alla, niin nainenkin voi silloin tehdä hieman syntiä
- saarnata jopa kirkossa.
Jos on tämä jumala naisten suhteen tiukkapipoinen, niin
lestadiolaisten suhteen se on armahtava. Hyvä näyttö saatiin kesäkuun
30. päivänä 1995. Juuri Suviseurojen alla, kun piispa, sanomalehti
Kalevan palstatilaa hyväksi käyttäen valkaisi kalkilla kaikki
lestadiolaiset, miljoonakavalluksia tehneistä uskonveljistään lähtien,
vitivalkoisiksi:

"Sehän on ihan varmaa, että lestadiolainen herätysliike ei opeta
mitään muuta kuin rehellisyyttä ja ahkeruutta."

Tämä valkaisu lienee tehty siinä toivossa, että Suviseurojen
kansanjoukko vihdoinkin tunnustaisi hänet heidänkin jumalalleen
kelpaavaksi mieheksi, ja vastaisi hänen tervehdykseensä "Jumalan
terve!" - huudolla.
Jeesuksen seurassa lestadiolaisten miljoonakavalluksetkin olisivat
saaneet täysin toisenlaisen lopun. Jerikossakin oli kerran hyvin rikas
mies, Sakkeus. Mitä hän koki ja teki, kun sai kohdata Kristuksen?

"Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä
teen: puolet omaisyydestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa
kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin."
Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut
tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä
on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan."

Mikä oli Sakkeukselta kadonnut, kun hän oli omaisuuttaan kartuttanut?
Mikä on kadonnut tämän maan piispoilta, papeilta, lahkojohtajilta ja
lehtoreilta? TOTUUS. Ihmisten hätää tärkeämpää on valta ja oman lahkon
menestyminen. Se ei onnistu ilman rahaa, ja siksi heidän
kolminaisuusoppinsa kuuluu:
"On etsittävä, hoidettava ja rahastettava!" Kuinka hyvin tähän
sopivatkaan Jeesuksen sanat Matteuksen luvusta 23. Kirjoitan ne
nykysuomeksi, jotta ymmärtäisitte:

"Voi teitä, piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat! Te
teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten
edestä. Itse ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka
menisivät!
Voi teitä, te lähetysjohtajat ja teidän lähettinne! Te teeskentelijät!
Te kierrätte maat ja meret saadaksenne edes yhden uuden lahkonne
kannattajan, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman,
kahta vertaa pahemman kuin itse olette!"

Mitä tämä kaikki, jota tässä ja monissa muissa kirjeissä ja
kirjoituksissa olen julkituonut, oikein on? Tässäkö meillä on
Kristuksen nimeä kantava seurakunta, jolla on yksi Herra, yksi Henki,
yksi usko ja yksi kaste? Muut ovat kadonneet jo aikoja sitten, ja nyt
on viimeisenä menossa yksi kaste, kun huhut kertovat luterilaisten
pappienkin käyvän Israelin matkoilla salaa upotuskasteella Jordanissa.
Tässäkö meillä on seurakunta, jonka kaikki jäsenet ovat saavuttaneet
Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, jossa ei enää kukaan
alaikäisinä ajelehdi kaikenlaisten opintuulten heiteltävinä? Kenen
piispan, papin, lehtorin tai lahkojohtajan mielikuvitus tähän riittää?
Kyllä meillä tässä Suomen Luterilaisessa kirkossakin on malliesimerkki
lopun ajan Antikristuksen, Saatanan valhehengen, synnyttämästä
seurakunnasta. Se hallitsee omiaan eripuraisuudella ja
lahkolaisuudella. Jokaisen lahkonsa johtajan korvaan se on
kuiskuttanut: "Juuri sinä joukkoinesi olet Kristuksen asialla, älä
koskaan anna periksi!"
Todella paksu peite on piispojen, pappien, lehtorien ja lahkojohtajien
silmillä, kun eivät huomaa, että saman Saatanan synagogan kasvatteja
he kaikki ovat. Sen verran oli Martti Lutherillekin totuutta
kirkastunut, että pystyi kirjoittamaan tästä Latomukselle. Valitut
teokset osa III:

"Mutta kiitän Herraani Jeesusta Kristusta, joka tämän, minua
kohdanneen koettelemuksen on satakertaisesti jo ajassa palkinnut
antaessaan minulle oikean tiedon, että jo nyt olen aivan varma siitä,
että paavi on tuo viimeisen ajan peto, Antikristus, josta kaikki
kirjoitukset ovat ennustaneet: yliopistot taas ovat Saatanan
pääsynagogia, joissa sofistiset teologit, nuo epikurolaiset villisiat,
harjoittavat valtaansa."

Eivät ole antikristukset viidessäsadassa vuodessa suinkaan
vähentyneet, vaan räjähdyksenomaisesti lisääntyneet. Sen todistaa
kotikirkkomme tilanne, jossa ei totuutta vastassa ole yksi ainoa
antikristus, vaan tuhatpäinen antikristusten lauma, puettuna
piispoiksi, papeiksi ja lehtoreiksi.
Luulisi, että jo tässä - kun mukaan lasketaan vielä muutkin
kirkkokunnat ja ulkopuoliset lahkot - olisi näin pienelle kansalle
Saatanan eksytystä kylliksi - mutta ei-
Kansallakin on oma tahtonsa. Sen todisti helmikuussa julkaistu Kirkon
tutkimuskeskuksen tutkimus: "Kirkon tärkein tehtävä on hautaan
siunaaminen." Näin sanoi kansa ja viisveisasi Jumalasta, Jeesuksesta,
Pyhästä Hengestä ja iankaikkisesta elämästä. Kunhan vain ruumis
saadaan maatumaan piispojen ja pappien tekopyhyydellä siunaamaan
multaan. Se on tälle kansalle elämän kallein asia.
Ja - toden totta! Kalliiksi tämä kalliisti palkattujen piispojen,
pappien, kirkkohallituksen ja tuomiokapitulien johdolla tapahtuva
hautausurakointi kansalle tuleekin. Mutta kun kansa näin tahtoo, se
myös sen maksaa.
Joko eksytykset tähän loppuivat? Eivät suinkaan! Nyt kansalle
pohjustetaan Rooman matkaa. Vanha rakkaus janottaa: "Oppituomiot
uuteen harkintaan. Luterilaiset ja katolilaiset vertailevat
vanhurskauttamisoppejaan." Näin otsikoi kirjoituksensa Kalevassa
6.2.1996 Oulun tuomiorovasti, teologian tohtori Arvi Seppänen, ja
jatkaa:

"Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista tähtää siihen, että
luterilaiset ja katolinen kirkko tunnustaisivat molemminpuolisesti,
että 1500-luvun oppituomiot eivät satu toiseen osapuoleen. Näin ne
eivät enää tuomitsisi toistensa vanhurskauttamisoppeja."

Viikon kuluttua, 14.2.1996, kuuluttaa arkkipiispa Joh Vikström samassa
lehdessä: "Kirkon suhe katolilaisiin on ykkösasia", ja jatkaa:

Pyrkimyksenä on sekä johtaa toisitaan erossa eläviä kirkkoja
ykseyteen, että ilmentää niiden kesken jo vallitsevaa ykseyttä."

Tästä vierähti pari viikkoa, kun jälleen saman lehden palstoilla,
27.2.1996, jatkaa teologian lisensiaatti Kari Kuula samasta asiasta:

"Kristinuskon suhde muihin uskontoihin on vapautumassa. Lisääntynyt
tieto muista uskonnoista on kuitenkin tehnyt osalle kristikuntaa yhä
vaikeammaksi pitää kiinni perinteisestä käsityksestä. Heidän
tulkintansa mukaan myös muiden uskontojen piirissä esiintyy todellista
ja merkittävää uskonnollista kokemusta. Tällä vuosisadalla katolinen
kirkko on virallisesti esittänyt tämän näkemyksen ja myös lukuisat
protestanttiset teologit kannattavat sitä. Erityisesti johtava
katolinen teologi Karl Rahner ja protestanttinen Birminghamin
yliopiston professoti John Hick ovat esittäneet, että aito pelastava
usko ei rajoitu vain kristinuskoon, vaan sitä on kaikissa
maailmanuskonnoissa."

Tähän on ihmiskunta eksytyksen tiellä tullut. En voi muuta kuin
iloita, kun näen, miten hyvin nämä valheet sopivat asioihin, joista
olen vuosien varrella kirjoittanut. Ei tässä mitään erikoista ja
ihmeellistä ole. Raamatun kirjoitukset, ne, jotka eivät vielä ole
toteutuneet, alkavat kiihtyvällä vauhdilla toteutua. Niin kuin
nämäkin:

"Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät
pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat
teitä minun nimeni ntähden.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen
toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita
harhaan.
Ja kun laittomus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää
loppuun asti, pelastuu.
Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan,
kaikille kansoille TODISTUKSEKSI, ja sitten tulee loppu."

"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia
vaan haalivat itsellen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä
mitä kulloinkin mieli tekee.
He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."

Tätä aikaa jo elämme. Enää ei Kristus ole ainoa pelastaja, niin kuin
teologian lisensiaatti Kari Kuula kirjoituksessaan toi julki. Taruiksi
ovat teolgit tehneet nämäkin Jeesuksen sanat:

"Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on
tullut kulmakivi.
Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät
pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."

Saatana kokoaa omiaan viimeiseen taisteluun Kristuksen omia vastaan,
ja siksi ollaan nyt menossa Roomaan. Ei tässä mitään ihmettä ole
tapahtumassa. Kirjoitukset vain käyvät toteen. Haluan kuitenkin vielä
palauttaa mieleen Martti Lutherin sanat Roomasta. Valitut teokset osa
III:

"Mene siis vain Roomaan, hae sieltä aneita ja voikirjeitä, maksa rahaa
ja hanki itsellesi erivapauksia, anna vihkiä itsesi luostarin
jäseneksi tai rupea piispaksi, kulje pyhiinvaellusmatkoilla, huuda
avuksesi pyhimyksiä, lunasta itsesi vapaaksi kiirastulesta, tunnusta
syntisi tuollaisille papeille jne. niin joudutpa vihdoin siihen
pisteeseen, ettet tiedä, mitä teet, mitä sinulla on tai mitä olet
Jumalan edessä, niin sinut on viety harhaan, ja molemmille osapuolille
käykin aivan oikein.
Niin kuin Kristuksella ja paavilla on kaksi avainta, niin on myös
kaksi eri taivaan valtakuntaa, joihin nuo kaksi eri avainta
kuljettavat. Toinen taivaan valtakunta on iankaikkinen elämä, johon
meitä syntiraukkoja auttavat Kristuksen avaimet syntien
anteeksiantamisella, jonka Kristus on hankkinut kuolemallaan, eivät
meidän tekomme. Tämä on Jumalan valtakunta.
Toinen taivaan valtakunta on tuolla ylhäällä ilmassa, jossa perkeleet
hallitsevat, niin kuin pyhä Paavali sanoo: sinne auttavat paavin
avaimet kaikkia hänen pyhiänsä, jotka pitävät hänen kahleensa ja
lakinsa. Sillä sellaisille kuuluu sellainen taivas, ja sellainen
taivas ansaitaan ihmislaeilla ja -teoilla.
Sentähden on Kristus todella erinomaisesti jakanut avaimet paavin
kanssa. Hän pitää itse omat avaimet, ja antaa paaville maalatut, jotka
tämä mielensä mukaan asettaa vaajunaansa tai seinälle. Kristuksen
kirkossa niillä ei ole tilaa eikä paikkaa.
Millainen kirkko on siis paavin kirkko? Se on epävarma ja horjuva
kirkko, oikea petollinen valhekirkko, joka häilyy epäilyksessä ja
uskottomuudessa ilman Jmalan sanaa, sillä se opettaa harha-avaimineen
epäilemään ja olemaan epävarma. Mutta kun se on horjuva kirkko, niin
se ei ole uskon kirkko, sillä tämä seisoo kalliolla helvetin
porttejakin vastaan. Matt.16:18.
Mutta kun se ei ole uskon kirkko, niin se ei myöskään ole Kristillinen
kirkko, vaan epäkristillinen kirkko, uskoton kirkko, joka hajottaa ja
turmelee oikeaa pyhää, kristillistä kirkkoa. Niin he siis tässä omalla
suullaan todistavat, että paavin täytyy olla oikea Antikristus, joka
istuu Jumalan temppelissä ja on oikea turmelija ja synnin ihminen,
niin kuin pyhä Paavali sanoo:

"Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen
tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse
laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen.
Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle,
asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Muistattehan, että puhuin tästä teille jo silloin, kun olin luonanne.
Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta
kun hänen hetkensä koittaa."

Mene siis vain Roomaan, sinä luterilainen kirkko. Tämä on vain pieni
harha-askel sen haureuden rinnalla, jota olet vuosisadat harjoittanut.
Men siis vain Roomaan, mutta minu tuelleni ja rahoillani et enää tuota
porttoa rakastele. Saatuani tämän kirjeen valmiiksi, menen lukemaan
sen seurakuntani kirkkoherralle ja ilmoitan samalla jättäväni tämän
kirkon.
Kun minut vuonna 1987 kutsuttiin kirkkoneuvostoon, pidin sitä suurena
ihmeenä, kun en entisenä sotilaana omistanut minkään puolueen
jäsenkirjaa. Sitä piti kysyä Jumalalta: "Miksi johdatit minut
seurakunnan hallintoon?" Helmikuussa 1989 sain vastauksen: "Jotta
näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa johdeta näin!"
Tämän, jos minkä, olen kyllä saanut monella tavalla todeksi nähdä ja
kokea. Siitä ovat todistuksena ne monet kirjeet ja kirjoitukset,
joissa olen näistä asioista kertonut. Hiljaisella viikolla, 1989, sain
viedä ensimmäiset Pyhän hengen viestit seurakuntaani, sen
rauhanyhdistyksille ja Oulun piispalle. Ne kutsuivat totuuteen ja
parannukseen. Ja nyt - hiljaisella viikolla 1996 - seitsemän vuotta
tuon ensimmäisen viestin jälkeen, on Pyhä Henki selvästi ilmoittanut,
että tämä on viimeinen hätähuuto ja kutsu tälle kirkolle.
Näin voin puhtaalla omallatunnolla tehdä ratkaisun, jonka oman lihani
ääntä kuunnellen olisin jo neljä vuotta aikaisemmin tehnyt:

"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
oikeudella ja vääryydellä? Mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme
elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen
oleva heidän Jmalansa ja he minun kansani.
Siksi Herra sanoo: - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä
älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan nteidät vastaan ja
olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias."

Tämän ratkaisun jälkeen saattavat piispat, papit, lejtorit,
lahkojohtajat ja kaatajapapit papittarineen kokea suuren helpotuksen.
Erittäin suuri paino putoaa myös seurakuntani kirkkoherran sekä Oulun
tuomiorovastin ja asessorien sydämeltä. Nyt voitte ilman pelkoa
suunnitella piispan seuraavaa tarkastusmatkaa tähänkin seurakuntaan.
Enää ei tarvitse lähteä pakoon, sillä tämän jälkeen en ole teidän
valheitanne seurakuntalaisille paljastamassa.
Älköön nyt vain kukaan erehtykö luulemaan, että Ruukin seurakunnassa
ja Oulun tuomiokapitulissa olisi ainoat Saatanan pesäkkeet tässä
maassa, kun niin paljon olen niitä kirjeilläni ahdistellut. Ei
suinkaan, sillä niin kuin aikaisemmin tuli jo selväksi, niin Saatanan
pääsynagogan - teolgisten tiedekuntien - kasvatteja ovat kaikki
piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat.
Nyt vain kävi niin, että jo sangen varhain, vuonna 1958, Jumala
johdatti minut, Etelä-Karjalassa syntyneen ja siellä lapsuuden ja
nuoruuden viettäneen tänne Pohjois-Pojjanmaalle. Tämäkin oli niin
suuri ihme, että se kaipasi Jumalan selitystä. "Täällä minä haluan
sinua käyttää", oli vastaus.
Jospa tämänkin prosessin perimmäisen syyn ovat profeetat ennalta ilmoittaneet:

"Herra sanoi minulle: "Pohjoiseta purkautuu onnettomuus tämän maan
asukkaiden päälle."

"Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun
suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.
Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan.
Kuka teistä kertoi sen ennakolta, niin että nyt voisimme sanoa: "Hän
puhui totta."
Ei teistä ollut kertojiksi, ei ilmoittajiksi, kukaan ei kuullut teidän
tästä puhuvan."

Profeetallinen oli se sunnuntaikin 11.8.1985 Lappeenrannassa, jossa
Kristus ilmestyi ensimmäisen kerran. Näytti taivaan kirkkauden ja
helvetin mustan pimeyden, ja valtavana taivaan lahjana poisti kaikki
mennen elämän traumat, ja siksi lupasin lähteä mihin hän vain haluaa
minut lähettää. Tuo näkyhän alkoi siitä, kun kirkon alttariseinä
muuttui täysin mustaksi, ja siihen ilmestyi kultakirjaimin sanat:
RAAMATTU ON TOTTA.
Tuo päivä oli Sanna-myrskyn päivä. Se syntyi siellä Etelä-Karjalassa,
kulki läpi Savon ja teki suurimmat tuhonsa täällä
Pohjois-Pohjanmaalla.

Kun Kristusta sanottiin riivaajaksi ja apostoleja hulluiksi, eivät
ajat ole siitä mihinkään muuttuneet. Kuten olen monissa kirjoituksissa
julkituonut saamani palautteen, olen minäkin mielenhäiriöön joutunut
ihminen, joka näiden kirjoitusten kautta vain purkaa ja läpikäy omaa
traumaansa. Miksi näin? Siksi, että Raamattu on totta. Se on ollut
sitä aina ja on tänäkin päivänä, ja tulee sitä loppuun saakka olemaan
- tässäkin maassa:

"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut
minua. Jos te kuuluisitte ntähän maailmaan, se rakastaisi teitä,
omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä
omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."

Viimeisen kerran, piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat, muistakaa
tämä: jos Kristus ei olisi tullut, ja jos hänen valittunsa eivät
tässäkäään ajassa olisi teidän valheitanne paljastaneet, te ette olisi
syyllisiä, mutta nyt teidän on mahdotonta puolustella valheellisia
tekojanne.
Muistakaa siis: kerran me kaikki olemme tarkastuksessa, josta ei
pakoon pötkitä, ei mpeitetä totuutta pöytäkirjaan valheilla, ei
heitetä totuuden kirjeitä avaamattomina roskiin, eikä palauteta niitä
avaamattomina lähettäjälle, eikä isketä puhelimen luuria korvaan.
Miettikää, missä on se suuri joukko tänään, joka tuossa viimeisessä
tarkastuksessa huutaa:

"Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me
karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja!"
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: "En tunne teitä. Menkää
pois minun luotani, vääryydentekijät!"

Ei löydy apua, vaikka huutaisitte: "Herra, toisin olisimme toimineet,
jos olisimme totuuden tienneet!"
Arkkipiispasta alkaen on jokainen piispa saanut sen tietää, mutta
varoituksista huolimatta, Saatanan evankeliumi on miellyttävämpi.
Voin vain ihmetellä sitäkin, miten hyvään ajankohtaan Pyhä Henki tämän
eron ajoitti. Miettiväthän oikeusviranomaiset parhaillaan: pitäisikö
rikollisiin järjestöihin kuuluminen lailla kieltää?
Voiko tämän rikollisempia järjestöjä maassa ollakaan, kuin mitä ovat
nämä kirkkokunnat ja uskonlahkot, jotka Saatanan valheilla kuljettavat
joukkojaan laveaa tietä pitkin suoraan helvettiin.
Saatanaa pelätään, mutta jumalanpelko on täysin kadotettu, vaikka
Jeesus sen näin selvästi sanoo:

"Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene
tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että
ruumiin hukuttaa helvettiin."

Nyt kun tämän luterilaisen porttokirkon jätän, voin tehdä sen
turvallisella mielellä. Niin kuin Pyhä Henki on elämääni tähänkin asti
johdattanut, niin hän edelleen johdattaa, kunhan vain itse olen
kuuliainen. Sanoihan hän 8.11.1988, kun neljännen kerran minulle
ilmestyi ja muuti omat eläkepäivien suunnitelmat uusiksi:

"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se
eläketulo mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet
minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut
kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä
olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu, etten minä
kauhistuttaisi sinua heidän edessään."

Eikä hän ole tätä kutsumistaan peruuttanut. Saan edelleen kertoa hänen
totuuttaa niille, jotka sitä vielä haluavat kuulla, ja vaieta siellä,
missä totuudelle on jo selkä käännetty, sillä näin sanoo Herra:

"Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne
sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän
kimppuunne ja raatele teitä."

"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungiossa ei oteta vastaan, eikä
teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly
jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä
kuin se kaupunki."

"Lähtekää pois, jättäkää hänet te, jotka olette minun kansaani,
ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä, ettekä jäisi
alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda
hänen pahoja tekojaan."

Tapani mukaan lähetin tämän kirjeen jokaiselle piispalle ja kymmenille
lehdille. Mutta tapansa mukaan eivät he tätäkään uskaltaneet
julkaista.

että nielee nuo sinun päättömät juttusi, historistakaan et mitää näy tietävän, raamatun ymmärrys puuttuu kokonaan.

ei ole niin sekaisin kirjoitti:

että nielee nuo sinun päättömät juttusi, historistakaan et mitää näy tietävän, raamatun ymmärrys puuttuu kokonaan.

Seurakunnan syntyminen ja uskonvainot

Ensimmäiset kristilliset seurakunnan syntyivät helluntaipäivän jälkeen lähes kaksituhatta vuotta sitten. Seurakunnat olivat aluksi itsenäisiä paikallisseurakuntia, joilla ei ollut yhtenäistä kirkko-organisaatioita. Seurakunnat lisääntyivät sitä mukaan, kun ihmisiä tuli uskoon. Uskoon tulleet ihmiset kastettiin upottamalla, ja he liittyivät paikallisiin seurakuntiin.

"Uskossa otettiin vastaan kaste; ja kaste pesi synnit pois. Seurakunnan tuli olla kokoonpantu pyhistä. Syntinen ei voinut periaatteellisesti kuulua Kristuksen eklesiaan. Pahennusta herättävät synnit aiheuttivatkin kirkosta erottamisen ainaiseksi", (Kirkkohistoria, Hjalmar Holmquist, suom. A. E.Jokipii, sivu 77).

Apostolisen ajan uskovat joutuivat Rooman keisarivallan aikana olemaan vainon kohteena. Heitä kidutettiin ja monet kärsivät marttyyrikuoleman. Tosin välillä, riippuen hallitsevista keisareista, oli kristityillä välillä rauhankin aikaa.
Keisari Septimius Severus lopetti v. 202 suvaitsevuuden kristittyjä kohtaan ja kielsi ankarasti kääntymisen kristinuskoon. Tätä vainon kautta (v. 202-203) seurasi 40-vuotinen rauhan aika kristityille, jonka katkaisi jälleen keisari Deciuksen toimesta v. 249 alkanut uskonvaino, jonka Gallenius lopetti v. 260.
Seurakuntien toiminta jatkui tällä tavalla aina vuoteen 313 jKr, jolloin Rooman keisari Konstantinus julisti kristinuskon pakanauskontojen vertaiseksi ja lopetti kristittyjen vainot.

Kirkkolaitoksen syntyminen ja sen kehittyminen katolisuutta kohti alkoi siten, että pelastusasia alkoi vähitellen peittyä näkymättömiin ja siihen alkoi sekoittua vieraita aineksia itämaisesta, juutalaisesta, roomalaisesta ja helleenisestä uskonnollisuudesta ja kulttuurista.

Seurakuntien toiminta apostolisen ajan jälkeen

Apostolisena aikana seurakuntien välistä yhteyttä hoitivat apostolit, he pitivät yhteyttä seurakuntiin opettaen ja samalla myös ohjaten niitä Jumalan sanalla. Tämä käy selvästi ilmi apostoli Paavalin kirjeistä seurakunnille. Seurakuntien välistä yhteyttä apostoli Paavalin jälkeen jatkoivat karismaattiset henkilöt ja muut matkustavaiset. Heidän lisäkseen seurakuntien hengellisessä rakentamisessa ja vahvistamisessa palvelivat profetoimisen lahjalla varustetut henkilöt ja sanan opettajat. Seurakunnat pitivät yhteyttä toisiinsa myös kirjeenvaihdon avulla. Tästä johtuen seurakuntien toiminta oli käytännössä varsin samanlaista eri seurakunnissa. Jokainen seurakunta oli itsenäinen eikä niillä ollut yhteistä johtoa ja organisaatiota, ja se valitsi itse henkilöt eri tehtäviin. Seurakuntia sitoi toisiinsa vain yhteinen usko. Apostolisen ajan jälkeistä aikaa nimitetään historiassa vanhan kirkon ajaksi, vaikka varsinaista kirkkoa edellä mainitussa muodossa ei vielä ollut.

Myöhemmin kun alkoi esiintyä runsaammin profeettoja - heistä osa oli vääriä - seurakunnat asettivat kaitsijoita valvomaan profeettoja ja heidän profetoimistaan. Nämä virat olivat omiaan johtamaan seurakuntia vähitellen katolisuuteen. Näistä seurakunnan kaitsijoiden tehtävistä kehittyivät piispan (kreik. episkopos = kaitsija) virat. Kaitsijan alaisena olivat kaikki seurakunnan eri tehtävät. Myöhemmin heidän valtansa laajeni. Seurakuntien muodostuminen katoliseksi kirkoksi tapahtui näin ilman varsinaiseksi kirkkolaitokseksi järjestäytymistä. Piispojen kasvavan vallan avulla muodostui vähitellen yhtenäinen kirkko-organisaatio. Tämä johti samalla kohti yksinvaltiasta piispuutta kohti.

Ongelmia seurakunnissa ensimmäisinä vuosisatoina

Apostolisen ajan jälkeen ei tullut enää samalla armoituksella ja auktoriteetilla varustettuja opettajia. Sen sijaan seurakuntien johtoon nousi henkilöitä, jotka olivat saaneet vaikutteita pakanallisista filosofioista ja helleenisestä ym. kulttuureista. Tämän johdosta seurakuntien toimintaan ja niiden opetukseen alkoi tulla vieraita vaikutteita. Olosuhteet olivat sellaiselle kehitykselle muutenkin suotuisat, koska seurakunnilla ei ollut tuolloin vielä yhtenäistä ja kokonaista Jumalan sanaa, Raamattua, joka koottiin vasta myöhemmin. Kaikilla seurakunnilla ei ollut edes kaikkia Raamatun osia. Seurakuntien käytössä oli irrallisia evankeliumeita ja apostolien kirjeitä. Vallitsevat olosuhteet antoivat näin myös hyvät mahdollisuudet erilaisten harhaoppien leviämiselle.

Apostolien jälkeisinä ensimmäisinä vuosisatoina opillinen hajanaisuus alkoi olla varsin suurta. Tästä on osoituksena suuri määrä erilaisia harhaoppeja, joita oli syntynyt väärän opetuksen johdosta. Siihen olivat vaikuttamassa myös sen ajan epävakaat ajat kristityillä, sillä yksityiset kristityt ja seurakunnat elivät vainojen keskellä, ja monet kärsivät marttyyrikuoleman. Marttyyrikuolema kohtasi useammin seurakunnan johdossa olevia vanhimpia ja opettajia. Tämän johdosta seurakunnilla ei ollut aina kokeneita Sanan opettajia, mikä oli omiaan lisäämään harhaoppien lisääntymistä.
Seurakuntien kehitys kohti katolista kirkkoa

Seurakunnan ensimmäinen lähes 300 vuoden aika oli voimakasta evankeliumin voittokulkua. Evankeliumin sanoma oli saavuttanut tänä aikana suuren osan maailman väestöstä. Tämä aika oli myös vainojen ja erilaisten harhaoppien kautta, jolloin sielunvihollinen yritti tuhota saavutetut voitot.
Historiallinen kehitys osoittaa, etteivät Jumalan valtakunnan työtä ole tuhonneet seurakuntien välisen yhteistyön järjestämismuodot tai uskonvainot vaan maallistuminen ja luopumus sekä harhaopit ja liittoutumiset maallisten vallanpitäjien kanssa.

Katoliseksi kirkoksi kehittymiseen vaikutti ennen kaikkea seurakuntien maallistuminen. Seurakuntien jäseniksi oli tullut ihmisiä, jotka eivät olleet kokeneet todellista uskoon tulemista tai olivat uskossaan kylmentyneet. Tämän seurauksena Hengen vapauden tilalle olivat tulleet dogmit ja virat. Karismaattiset uskovat olivat tulleet harvinaisiksi, ja monet olivat odottaneet Jeesuksen pikaista takaisintuloa ja pettyneet. Kirkkoa sanan varsinaisessa merkityksessään ei vielä ollut olemassa, vaikka historiassa puhutaan kirkosta.

Kristikuntaa hallitsivat useat eri oppisuunnat, jotka olivat muodostuneet erilaisten käsitysten ja eri henkilöiden opetuksien pohjalta. Näitä olivat muiden muassa gnostilaisuus, markionilaisuus ja montanalaisuus. Rooman seurakunta suurimpana seurakuntana oli johtavassa asemassa jo hyvin varhain. Sen piispa sai lopulta ylimmän viran. Yhtenäiseksi katoliseksi kirkoksi päädyttiin vasta valtion pakkotoimien avulla.
Seurakunta muuttui kirkoksi

Seurakunta-nimen, kreikaksi ekklesia, tilalle tuli sana kirkko, kreikaksi kyriekee, kyriakon, jota sanaa ei esiinny missään kohdassa Raamattua siten, että sillä tarkoitettaisiin seurakuntaa.

Kirkon sijasta Uusi Testamentti puhuu seurakunnasta (ekklesia). Kysymyksessä on "Jumalan seurakunta" tai "Kristuksessa Jeesuksessa oleva seurakunta", (Kirkko Suomessa, s.10).

Historia käyttää seurakuntien yhteisistä kokouksista nimitystä kirkolliskokous, joka on katolisen kirkonmiesten ja historioitsijoiden käyttämä nimitys. Seurakunnan nimittäminen kirkoksi, ja kirkolliskokoukset niiden varsinaisessa merkityksessä, syntyivät vasta myöhemmin.

Tarkkaa rajaa on vaikea vetää siitä, koska apostolinen seurakuntanäkemys muuttui kirkkojärjestelmäksi. Kirkkoa laitoksena sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut mahdollista olla edes olemassa ennen kristinuskon hyväksytyksi tulemista, joka tapahtui vasta 300 -luvulla, jolloin tuli uskonnonvapaus.

"Jokainen seurakunta virkamiehineen oli täysin itsenäinen suhteessa toisiin seurakuntiin. Mitään yleistä kristillistä kirkkoa siinä mielessä, että sillä olisi ollut ulkonainen yhtenäisyys, ei ollut olemassa". "Mutta se antaa täyden oikeuden käyttää jo alkukristillisestä ajasta nimitystä: kristillinen kirkko", (Kirkkohistoria: Hjalmar Holmquist, suom. A.E. Jokipii, sivut 68 ja 69).
Lapsikaste käyttöön vähitellen

Kristinuskon historialliseen kehitykseen on vaikuttanut eniten lapsikasteen tuleminen kirkon toimintaan. Lapsikaste syrjäytti uskoville ihmisille tarkoitetun kasteen, ja muutti sen alkuperäisen tarkoituksen ja raamatullisen merkityksen. Lapsikaste siinä muodossa, jossa se kirkoissa esiintyy, tuli vähitellen erilaisten muidenkin harhaoppien kanssa ja vakiinnutti asemansa myöhemmin roomalaiskatolisessa kirkossa, josta se kirkon hajaannuksen myötä levisi siitä syntyneisiin moniin muihinkin kirkkokuntiin.

Puolustettaessa uskovien kastetta on perinteisesti tuotu esiin yleensä vain Raamatun kanta asiassa. Vähemmälle huomiolle kastetta koskevissa keskusteluissa on jäänyt sen historiallinen tausta, koska uskovien kasteen puolustamiseksi on Raamatusta saatu muutenkin riittävät perusteet.

Vaikka Raamatussa ei puhuta muusta kuin uskovien kasteesta, on paradoksaalista, että sitä on pidetty kirkollisessa julistuksessa epäraamatullisena ja lapsikastetta, jota Raamatussa ei edes mainita, on pidetty sitä vastoin oikeana kasteena.

Vallitsevista oloista johtuen seurakunnat ja uskovat joutuivat olemaan hajallaan. Aluksi ei ollut myöskään yhtenäistä Jumalan sanaa, Raamattua, vaan julistus tapahtui suullisen ja kuullun sanoman perusteella. Luku- ja kirjoitustaito olivat harvinaista.
Näissä olosuhteissa oli hyvät mahdollisuudet, että erilaiset harhaopit pääsivät syntymään ja leviämään. Huolimatta tästä lapsikaste alkoi saada jalansijaa vasta toisen vuosisadan lopulla ennen kaikkea sen harhaopin johdosta, että lapset joutuvat kastamattomina kadotukseen.

Imeväisikäisten lasten kastamista ei pidetty tähän saakka edes tarpeellisena, sen perusteella, että vallitsevana oppina oli tällöin uskovien vanhempien lasten synnittömyys. Kastaminen katsottiin tarpeelliseksi vasta sen jälkeen, kun lapsi alkoi tietoisesti tekemään syntiä. "Lopullisesti lapsikasteen teologisen perustan loi kirkkoisä Augustinus (k. 430) perisyntiopin pohjalta", (Pentti Lempiäinen: Pyhät toimitukset, Kirjapaja s. 22).

Kastamista pyrittiin myös viivyttämään erään harhaopin johdosta ainakin 300-400 luvulla, jopa lähelle kuolemaa, jotta ei olisi tehty syntiä enää kasteen jälkeen. Tätä oppia oli esiintynyt jo tätä aikaisemminkin. Ainakin Tertulianus mainitsee tästä n. v. 203. Samalla tähän viittaa myös se, ettei sylilasten kastaminen ollut kovin yleinen tapa ennen 300 -lukua.
Kirkkoisä Tertulianus (kuollut luultavasti v. 220) vastusti lasten kastamista. Hän halusi varmistaa, että kastettavat ovat henkilökohtaisesti uskossa, ja viivyttää sen vuoksi lasten, joilla hän tarkoitti 6-12 vuoden ikäisiä lapsia, kastamista liian aikaisin.

Tertulianus mainitsee tästä kirjassa De baptismo. Tertulianuksen kirjoituksista ilmenee selvästi se, että hän tarkoittaa tällä sellaisia lapsia, jotka ovat sen ikäisiä, että he ymmärtävät uskon ja kasteen merkityksen. Näyttää siltä, että Tertulianus pelkäsi kastetun pakanuuden syntymistä. Tämän vuoksi hän suhtautui kielteisesti varsinkin pakanvanhempien lasten kastamiseen, koska heidän uskostaan ei voitu olla varmoja vanhempien pakanallisen taustan vuoksi. Hänen mukaansa tuli odottaa, jotta olisi oltu varmoja siitä, etteivät he ottaisi kastetta vain vanhempiensa esimerkin perusteella, omaamatta vielä itse todellista uskoa.

Kirkkoisä Origenestä (182-254) kirkko on pitänyt lapsikasteen puoltajana. Origenes käytti puhuessaan lapsista jopa vielä 12-vuotiaista, kuten esim. Jeesuksesta hänen temppelissä ollessaan 12-vuotiaana, sanaa (parvulus), joka tarkoittaa pikkulasta, imeväinen lapsi (infantes).

Origenes ei puhunut rintalasten kastamisesta, vaan pikkulasten. Origeneksen lausunto ei siten anna tukea sylilasten kastamiselle (kastaa imeväisikäisiä lapsia). "Origeneelle omistettu lause kirkon tavasta kastaa lapsia puuttuu alkukielisestä tekstistä. Se esiintyy ainoastaan latinankielisessä käännöksessä. Hieronymus ja Rufinus, jotka käänsivät Origeneen kirjoituksia latinaksi, tunnustivat itse tehneensä lisäyksiä tähän tekstiin" (Yksi kaste, Juhani Lehmuskoski, sivu 127).

Varttuneimpia lapsia, jotka ymmärsivät jo kasteen ja uskon merkityksen, oli kastettu aikaisemminkin heidän henkilökohtaisen uskoontulonsa perusteella, jo todennäköisesti apostolisena aikana. Historiassa mainitut henkilöt, esim. Gregorius Nazaianzilainen, Pelagius, Krysostomus, Origenes, Augustinus ja Justinus Marttyyri ovat lausunnoissaan tarkoittaneet juuri mahdollisesti tällaisia lapsia, jotka olivat kastettu heidän henkilökohtaisen uskonsa perusteella.

Sylilasten kastamisen tueksi esitetyt lausunnot eivät anna varmaa tietoa kastettavien tarkasta iästä. Kaikki, heidän lausuntojensa perusteella tehdyt johtopäätökset ovat tästä syystä johtuen olettamuksia, joita ei voida todistaa oikeiksi.
Kiistely lapsikasteesta v. 253

Siitä, voitaisiinko kastaa myös sylilapset, kiisteltiin seurakuntien yhteisessä kokouksessa vuonna 253. Todisteet imeväisikäisten lasten kastamisesta jo apostolisena aikana perustuvat olettamuksiin, samoin kuin kirkkoisien kirjoitusten tulkinnat siitä, että se olisi yleisesti käytössä ollut tapa.

Sylilapsia eli imeväisikäisiä lapsia on kastettu todennäköisesti jo vähän ennen v. 253, jolloin siitä kiisteltiin. Tällaiset lasten kastamiset perustuivat harhaoppeihin, joita esiintyi toisella ja kolmannella vuosisadalla sangen runsaasti. Jo apostoli Paavalinkin aikana esiintyi sellaistakin harhaoppia, että ihmiset kastattivat itsensä jopa kuolleitten puolesta, 1. Kor. 15:29. Harhaoppien varaan ei voida rakentaa oppia raamatullisesta kasteesta, eikä niiden perusteella voida sivuuttaa Raamatun varmaa ilmoitusta ja siellä mainittua kastekäytäntöä.
Käytettävissä olevien asiatietojen perusteella, joita on apostolisen ajan jälkeiseltä ajalta peräisin, näyttää siltä, ettei sylilasten kastaminen ollut yleinen tapa ennen 300- lukua. Lapsikaste siinä muodossa, jossa se monissa kirkoissa esiintyy, tuli kirkkoon vähitellen. Uskovien kaste oli yhä sen rinnalla vielä pitkään.

Tätä osoittaa sekin, että monet katolisen kirkon johtomiehetkin kastettiin vasta aikuisena, vaikka he olivat syntyisin kristityistä perheistä. Esimerkkeinä tästä ovat Gregorius Nyssalainen, Basilius, Gerogorius Nazianzalainen ja Augustinus. Vaikka Augustinuksen äiti oli hurskas kristitty, kastatti Augustinuskin itsensä uskoon tultuaan vasta 30-vuotiaana, vuonna 387. Augustinus kuoli v. 430.

Uskovien kastekäytäntöön viittaa myös ennen kastetta annettu katekumenaattiopetus (opetus kasteoppilaille), jota annettiin vielä 300- luvulla. Tähän alkoi tulla mukaan tällöin myös maagisia seremonioita sekä opetukseen pääsemisessä että itse kasteeseenkin, samalla myös pakanalliset mysteerikäsitykset alkoivat saada niissä valtaa.

"Luterilaiset pitävät jyrkästi kiinni lapsikasteesta. Heidän oppinsa johtaa tässä asiassa vaikeuteen siinä, että sakramenttien siunaus riippuu uskosta, eikä imeväisillä voi olla vielä mitään uskoa", (Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt, Osmo Tiililä, sivu 259).

Koska raamatusta ei löydy tukea lapsikasteopille, on tämän opin tueksi haettu tukea mm. kirkkoisien lausunnoista, proselyyttikasteista, hautakirjoituksista ym. On pyritty esittämään arvioita joidenkin henkilöiden kuolinajoista ja arvioimaan, koska heidät olisi mahdollisesti kastettu. Lapsikasteen esiintymistä ennen sen yleistymistä on perusteltu sanoilla: luultavasti, mahdollisesti, lienee, todennäköisesti jne.
Yksinkertaisempaa olisi toimia sen mukaan, mitä tästä asiasta on Raamatussa selvästi sanottu.

Pentti Lempiäinen toteaa kirjassaan Pyhät toimitukset, sivulla 22: "Pikkulasten kasteen alkuhistoria jää siis epäselväksi, mutta varmaa on, että jo toisen vuosisadan lopussa se oli yleinen käytäntö".

Miten yleinen käytäntö se oli tällöin, on samalla myös arvaillun varassa, kuten seuraavastakin lainauksestakin ilmenee. "Kirkko oli näkyväinen, sikäli kuin kaikki otettiin siihen kristillisen kasteen kautta (aikuisten kasteen; lapsikaste lienee alusta saakka käytetty myöskin lapsikastetta; lapsikaste on yleinen kolmannen vuosisadan alussa)", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 49).
Kastetapa

Raamatun esimerkkien mukaan kaste toimitettiin upottamalla, ja tätä merkitsee kreikankielinen kastetta tarkoittava sana baptidzö. Upotuskaste oli käytössä myös sylilapsiakin kastettaessa aina 1400-luvulle saakka, jolloin se oli virallisena kastetapana myös Rooman kirkossa. Vihmonnat ja valelukasteet ovat tulleet varsinaisesti käyttöön vasta sen jälkeen.
Kreikkalaiskatolinen kirkko ja eräät itämaiset kirkot ovat käyttäneet aivan viime aikoihin saakka virallisesti upotuskastetta. "...kristillinen kaste perustavana tekijänä kristittyjen yhteydelle... se toimitettiin tavallisesti upottamalla kastettava kolme kertaa juoksevaan veteen...", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 75).
Katolisen kirkon syntyminen

Katolisen kirkon muodostuminen valtiokirkoksi oli ennen kaikkea historiallisen kehityksen tulosta. Rooman keisarivalta ei ollut voinut tukahduttaa seurakuntien kasvua, ja seurakunnat olivat levittäytyneet laajasti Rooman valtion alueelle.
Rooman keisari Konstantinus näki tämän tilanteen ja päätti käyttää asian hyödykseen. Hän antoi uskonnonvapauden kristityille vuonna 313, jonka seurauksena syntyi katolinen kirkko.

Tämä merkitsi asteittain katoliseksi kirkoksi muuttuneiden seurakuntien itsenäisyyden päättymistä ja niiden tulemista valtiovallan päätöksistä riippuvaisiksi.

Katolinen kirkko muodostui valtionkirkoksi vuonna 380, jolloin Rooman keisari Theodosius Suuri teki kristinuskosta valtionuskonnon. Vuonna 381 hän julisti Rooman kirkon ainoaksi ja hyväksytyksi uskonnoksi. Tämä antoi perusteet jälleen kristittyjen vainoille, niitä kohtaan, jotka eivät hyväksyneet Rooman kirkon oppeja. Keisari Theodosius Suuren kuoltua v. 395 hajosi roomalainen maailmanvalta länsiroomalaiseen ja itäroomalaiseen valtakuntaan. Uskovien kaste kiellettiin v. 413 kuolemanrangaistuksen uhalla.

Kirkkolaitoksen syntyminen merkitsi samalla raamatullisten seurakuntien lakkaamista. Kaikki hengellinen toiminta tuli kirkkolaitoksen yksinoikeudeksi, ja kirkko alkoi vainota kerettiläisinä sen ulkopuolella olevia uskovia. Raamattu oli latinankielinen, Vulgatan, jota tavallinen kansa ei ymmärtänyt. Tämä käännös, jonka Hieronymos teki, antoi pohjan katolisen kirkon kehittymiselle.

Kansalle messuttiin latinaksi ja opetettiin oppeja, jotka olivat Raamatun vastaisia. Kansan omalla kielellä kirjoitetut Raamatun osat, mikäli niitä löydettiin, poltettiin kirkon toimesta. Papit eivät saaneet rangaistuksen uhalla paljastaa Raamatun sisältöä tavalliselle kansalle.

Kirkko otti käyttöön monia pakanakulttuurissa olleita tapoja, seremonioita, muotomenoja ja kaapuja. Kirkkolaitoksen kehittymisen myötä syntyivät myöhemmin munkki- ja nunnaluostarit, ritarikunnat, inkvisitiolaitos ja jesuiittaveljeskunta.
Paavinvalta kirkossa

Paavinvalta Roomassa sai alkunsa keisari Innocentius I (402-417) vaatimuksesta, että Rooman piispalle tulee antaa ylin valta kirkossa. Ensimmäinen paavi oli Leo Suuri (440-461). Häntä voidaan pitää perustellusti ensimmäisenä paavina, vaikka katolisen kirkon mukaan ensimmäinen paavi olisi apostoli Pietari. Paavien ja kirkon valta kasvoi valtakunnan rappeutumisen myötä. Toisten piispojen tyytymättömyys Rooman piispan ylivaltaan johti valtakunnankirkon jakaantumiseen.

Rooman syrjäyttäminen johdosta Paavi Felix III katkaisi kirkkoyhteyden Kontantinopolin patriarkka Akaciuksen kanssa, jolloin alkoi ensimmäinen avoin riita Rooman ja Kontantinnopolin välillä (484-519). Tämä oli myös alku kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kirkon muodostumiselle, jonka pääpaikka oli Konstantinopoli. Akacius otti vuonna 518 arvonimekseen ekumeeninen patriarkka. Lopullisesti kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kirkko muodostui myöhemmin v. 1054.
Rooman kirkon hajaannus ja Islamin opin synty

Katolisessa kirkossa käynnissä ollut hajaannustila johti Islamin opin syntymiseen. Vuonna 499 Suuressa synodissa Seleukia-Ktesifonissa itäsyyrialainen ja persialainen kirkko erosivat Rooman kirkosta ja myöhemmin Egyptin ja sen jälkeen Abessinian kirkko. Nämä antoivat vauhtia Islamin kehitykselle.

Arabialainen valtiomies ja Islamin opin profeetta, Muhammed (571-632) oli tutustunut matkoillaan juutalaisuuteen ja Rooman kirkon oppeihin, joista hän sai vaikutteita, erikoisesti juutalaiskristillisestä ebionilaisesta lahkosta (juutalais-kristillisen lahkon jyrkempi muoto). He korostivat lakia eivätkä hyväksyneet mm. Jeesuksen neitseestä syntymistä tai apostoli Paavalin opetuksia.

Muhammedin opetuksien pohjalta kirjoitettiin myöhemmin Koraani. Muhammedin liikkeellepanema arabialainen kansainvaellus teki vähitellen samalla lopun roomalaisesta maailmanvallasta.
Kasteesta ja ehtoollisesta mysteerioppi

Kaste ja ehtoollinen muodostuivat mysteeriopeiksi, joiden mukaan ne puhdistivat ihmiset ilman parannusta ja mielenmuutosta kaikista synneistä, synnyttivät uudesti ja tekivät ihmiset kuolemattomiksi.

"Kun näin muodoin ei kukaan voinut tulla autuaaksi ilman kastetta, niin tuli lapsikasteen välttämättömyys toisen vuosisadan lopulta lähtien selväksi", (Kirkkohistoria - Hjalmar Holmquist, suomentanut A.E.Jokipii, sivu 106.)

Lapsikasteella oli kirkon kannalta suuri merkitys, ihmiset saatiin sen avulla kaikki kirkon jäseniksi ja ylläpitäjiksi. Toiminnan ja virkavallan lisääntyminen lisäsivät samalla menoja. Tämä johti lopulta siihen, että alettiin myydä syntejä rahalla anteeksi. Syntyi anekauppa: "Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa."
Uskonpuhdistuksen alku ja kerettiläisroviot

Rooman kirkko ei onnistunut hävittämään kokonaan kaikkea alkuperäistä kristinuskoa. Koko kirkkolaitoksen ajan oli aina niitä ihmisiä, esim. valdolaiset ja osa fransiskaaneista, jotka opettivat ja toimivat Raamatun mukaan. Kirkko vainosi heitä vääräoppisina ja nimitti heitä kerettiläisiksi.
Vuonna 404 säädettiin laki, jonka mukaan ne, jotka opettivat vastoin Rooman kirkon oppia, voitiin tuomita kuolemaan. Rooman keisari Justianus I:n lakien mukaan "harhaoppiset" tuli tuomita kuolemaan polttamalla heidät elävältä. Ensimmäinen tunnetuin kerettiläisrovio syttyi v. 1022 Orleansissa Ranskassa. Tämän jälkeen polttaminen tuli yleiseksi tavaksi.

Vuonna 1229 säädettiin laki, jolloin polttorovio tuli virallisesti "harhaoppisten" kuolemanrangaistusmuodoksi. Vuonna 1252 Innocenttius 1V eräässä bullassa hyväksyi myös kidutuksen - kirkolliseksi tavaksi totuuden esille saamiseksi. On laskettu, että näissä puhdistuksissa olisi tapettu 10 miljoonaa uskovaa. Tarkkoja lukuja ei ole olemassa, jotkut ovat arvioineet määräksi 50-60 miljoonaa uskovaista, joita katolinen kirkko piti vääräoppisina.
Monet uskonpuhdistajat vaiennettiin

Kirkon palveluksessa oli pappeja, jotka yrittivät saada muutosta aikaan, mutta heidät vaiennettiin. Tunnetuin heistä oli ehkä Prahan yliopiston rehtori Juhana Hus. Hänet poltettiin kerettiläisroviolla v. 1414.

Toinen vähemmän tunnettu uskonpuhdistaja, joka myös surmattiin, oli teologian tohtori ja yliopiston professori Balthasar Hubmaier. Hän vaati palaamista takaisin alkuperäiseen apostoliseen oppiin ja lapsikasteen hylkäämistä Raamatun vastaisena.
Hubmaierin mukaan uskonpuhdistus olisi pitänyt toteuttaa täydellisemmin ja palata takaisin apostolisen seurakunnan kastekäytäntöön. Hän julkaisi v. 1525 kirjan Avoin vetoomus kaikille uskoville kristityille.

Hubmaier ei saanut uskonpuhdistusta toteutettua, sillä hänet vangittiin keisari Ferdinandin toimesta. Häntä kidutettiin ja hänet poltettiin roviolla Wienin torilla 1528, ja hänen vaimonsa surmattiin hukuttamalla hänet Tonavaan.

Englannissa uskonpuhdistajana vaikutti juristi ja teologi John Wycliff (1324-1384). Uskonpuhdistuksen Saksassa sai toteutettua katolisen kirkon pappi ja teologian tohtori Martti Luther (1483-1546), Sveitsissä pappi ja poliitikko Ulrich Zvinglin (kuoli 1531) ja Jean Calvin (1509-1564).
Vainoja "uudestikastajia" kohtaan keskiajalla

Katolinen kirkko ryhtyi ankaraan taisteluun erikoisesti niitä uskonpuhdistajia ja ihmisiä vastaan, jotka eivät hyväksyneet kirkon lapsikastetta. Vuonna 1525 säädettiin laki, joka määräsi maanpakoon jokaisen, joka ei kastata lastaan viikon kuluttua lapsen syntymästä.

Vuonna 1528 säädettiin laki, joka määräsi jokaiselle "uudestikastajalle" kuolemantuomion. Lisäksi heidän kokouksiinsa osallistujia rangaistiin vankeudella.
Luterilainen kirkko jatkoi vanhoja perinteitä

Luther ja toiset edellä mainitut uskonpuhdistajat tyytyivät siihen, että räikeimmät epäkohdat poistetaan kirkon opista. He halusivat säilyttää kirkon. Katolisen kirkon muuttaminen ei onnistunut kuitenkaan heidän vaatimillaan tavoilla, ja näin syntyi uusia kirkkokuntia: anglikaaninen, luterilainen ja reformoidut kirkot, jotka säilyttivät suuren osan katolisen kirkon opeista ja sen muotomenoista.

Luterilainen kirkko jatkoi edelleen uskonvainoja, tosin lievemmässä muodossa erityisesti niitä kohtaan, jotka opettivat Raamattua niin kuin se on kirjoitettu, tulkitsematta sitä kirkon dogmien mukaan.
Uskonpuhdistus Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsissa ja Suomessa oli alkuaan roomalaiskatolinen kirkko, joka vakiintui 1100-luvun alussa Ruotsissa ja tuli Suomeen v. 1155. Uskonpuhdistuksen aika alkoi 1521 Kustaa Vaasan noustua valtaan Ruotsissa. Vuonna 1527 huomattava osa kirkon omaisuudesta otettiin kuninkaan haltuun ja kuningas liittyi uskonpuhdistajien tuomaan luterilaisuuteen.

Uskonpuhdistus luterilaisessa muodossa vakiinnutti asemansa, kuten Upsalan kokouksessa oli päätetty v.1593, Kaarle IX tultua valtaan Ruotsissa v.1599. On ymmärrettävää, ettei katolisuuden ote ja vaikutus kirkossa muuttunut hetkessä, koska papisto oli katolisen koulutuksen saanutta.
Tämä heijastui pitkään kirkon toimintaan ja sen suhtautumisessa samalla ns. maallikkojen toimintaan kirkossa. Kirkon oppia puolustettaessa epäiltyjen joukkoon tulivat helposti kaikki ne, jotka eivät kirjaimellisesti opettaneet ja toimineet vakiintuneen luterilaisen opin mukaan.

Meidän maassamme v. 1869 voimaan tullut eriuskoislaki antoi vähän paremmat toimintamahdollisuudet niille uskoville, jotka eivät hyväksyneet luterilaisen kirkon oppia. Uskonvapauslaki v.1921 antoi mahdollisuuksia vapaiden seurakuntien toiminnalle, joskin kirkon taholta toimintaa hyvin paljon vaikeutettiin.

Helluntaiherätyksen, joka on suurin vapaista herätysliikkeistä Suomessa, toiminta alkoi maassamme vuonna 1908, ensin ruotsinkielisellä alueella, sitten suomenkielisellä alueella v. 1911.
Martti Luther ja kastekysymys

Kastekysymys oli Martti Lutherille vaikea kysymys, kuuluihan katolisen kirkon teologiaan sellainen käsitys, että sakramentit antavat armon sen vastaanottajalle "tehdyn teon perusteella" (ex opere operato).

Lutherin käsitys oli, ettei sakramentti voi vanhurskauttaa ketään, vaan ainoastaan usko. Luther ei hyväksynyt katolisen kirkon lapsikasteen perusteita. Hänen oli kuitenkin pakko keksiä jokin muu ratkaisu, joka olisi tyydyttänyt samalla myös hänen omaatuntoaan asiassa, sen ohella, että hän katolisen kirkon pappina halusi säilyttää kirkon, tarkoituksenaan puhdistaa se vain räikeimmistä väärinkäytöksistä.

Lapsikasteesta luopuminen olisi merkinnyt samalla koko kirkkolaitoksen hajoamista. Mistä kirkko olisi saanut vallitsevissa olosuhteissa varat toimintaansa varten ja jäsenensä, jos lapsia ei olisi enää kastettu kirkon jäseniksi ja veron maksajiksi?

Lapsen uskosta piti laatia oma teoria, jotta tämä katolilaisuudesta peräisin oleva oppi olisi voitu säilyttää. Luther selvitti asian siten, että kasteessa jo pienelle lapselle lahjoitetaan "vuodatettu usko", joka kirkon rukouksen kautta "muuttaa, puhdistaa ja uudistaa lapsen".

Luther toteaa: "Meidän kantamme tähän asiaan on, että kasteessa lapset itse uskovat, ja että heillä on oma usko. Juuri sen Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen kirkon uskossa rukoilevat heidän puolestaan ja tuovat heidät kasteelle", (Kaste ja Usko, Martti Luther, suom. Eero Huovinen sivu 18).

Vallitsevien olosuhteiden pohjalta on ymmärrettävää, että Martti Luther joutui vaikeaan ristiriitaan lapsikasteasiassa. Mikäli hän olisi päätynyt opillisesti kastekysymyksessä samaan ratkaisuun kuin Hubmaier, hän olisi joutunut vielä suurempaan ristiriitaan katolisen kirkon kanssa mitä hän jo oli, ja mahdollisesti myös häntä tukeneiden tahojen kanssa. Sopii vain arvailla, olisiko hänkään voinut toteuttaa uskonpuhdistusta yhtä radikaalisilla muutoksilla, mihin Hubmaier pyrki?
--------------------------------------------------------------------------------
Lutherin kirje "kahdelle papille"

Martti Lutherin kirjeessä kahdelle papille hän puolustaa lapsikastetta mm. seuraavasti: "Jos lapsikaste ei siis olisikaan oikea, Jumala ei varmastikaan olisi sallinut sen jatkua eikä säilyä näin pitkään". "Samaan aikaan ovat kuitenkin kaikenlaiset harhaopit tuhoutuneet, vaikka ne ovatkin paljon myöhäissyntyisempiä kuin lapsikaste. Tämä Jumalan ihmeteko osoittaa, että lapsikasteen täytyy olla oikea....Sinä ehkä sanot: Tämä ei vielä todista, että lapsikaste on varma, sillä eihän yksikään raamatunlause puhu siitä. Minä vastaan: Tuo on kyllä totta. Ei ole olemassa tarpeeksi päteviä raamatunlauseita, joiden nojalla sinä voisit osoittaa lasten kastamisen alkaneen ensimmäisten kristittyjen keskuudessa apostolien jälkeen. Mutta siihen on kyllin pätevät perustelut, ettei meidän aikanamme kukaan voi torjua eikä hylätä lapsikastetta, onhan sillä niin pitkä perinne. Jumala ei näet ainoastaan siedä lapsikastetta, vaan on alusta alkaen pitänyt huolta niin, ettei se ole koskaan tuhoutunut", (Martti Luther Kaste ja Usko, sivu 115. Suom. Eero Huovinen).

Heppoiset olivat Lutherin perustelut lapsikasteopille. Onhan niitä edelleen muitakin vääriä oppeja ja käsityksiä, jotka ovat säilyneet jopa vuosituhansia. Yhtä hataralla pohjalla ovat muutkin lapsikasteopin tueksi hankitut perusteet.


Lutherin oppi lapsikasteesta perustui katolisen kirkon oppiin. Luther on itse sanonut; (Galatalaiskirjeen selitys, sivu 100) hän on todennut; ettei hän ole saanut lapsikastetta kuten vanhurskauttamisoppia Jumalalta, vaan paavilta.

Lutherille lapsikasteoppi oli vaikea kysymys, hän taisteli tämän asian kanssa paljon. Välillä hän hyökkäsi katolista kirkkoa vastaan tämän opin vuoksi, koska hän ei halunnut uskoa periaatteessa siihen, mutta ei voinut luopuakaan siitä.

Lopulta hän päätyi siihen, mitä katolinen kirkko opetti kasteesta, selittäen kuitenkin sen sisältöä vähän toisin.
--------------------------------------------------------------------------------
Otteita Lutherin eräästä saarnasta

Eräässä saarnassaan kolmantena sunnuntaina loppiaisesta hän arvostelee valdolaisveljeksiä. Luther sanoo mm. näin: "Uskon pitää löytymän jo ennen tai ainakin kasteessa, sillä muutoin ei lapsi pääse vapaaksi synnistä ja perkeleestä. Jos nyt heidän mielipiteensä olisi oikea, olisi paljasta valhetta ja ilvettä kaikki se, mitä lapsille kasteessa tehdään. Kastaja näet kysyy, uskooko lapsi, johon lapsen puolesta vastataan "uskon"; tahtooko hän tulla kastetuksi, johon myös hänen puolestaan suostutaan. Nyt ei kuitenkaan ketään lapsen asemasta kasteta, vaan se itse kastetaan; sen vuoksi täytyy sen itse evankeliumia uskoa tai sitten kummien valheella sanoessaan lapsen puolesta: "minä uskon". Sitten vielä kastaja lukee lapsen uudestisyntyneen, saaneen synnit anteeksi ja olevan vapahdettu perkeleen vallasta; merkiksi siitä pukee hän lapsen valkeaan paitaan ja käsittelee häntä kaikin puolin uutena pyhänä Jumalan lapsena. Tämän kaiken täytyy olla petosta, ellei lapsella omaa uskoa olisi, ja parempi olisi olla yhtäkään lasta kastamatta, kuin tuolla tavoilla ilvehtiä ja leikitellä Jumalan sanan ja sakramenttien kanssa, ikään kuin Jumala olisi joku narri", (Kaste ja usko. Martti Luther ).

Näin Luther yrittäessään etsiä parempaa selitystä ja puolustusta jatkaa katolisen kirkon kanssa samanlaista käytäntöä edelleen. Vaikeutena hänellä oli se, miten saada pienet sylilapset uskoviksi.

Lopulta Luther uskoo löytäneensä ratkaisun tähän ongelmaan, ja hän toteaa galatalaiskirjeen selityksessään: "Lapset itse uskovat kasteessa ja heillä on oma uskonsa, jonka Jumala heissä vaikuttaa saapuvilla olevien kummien esirukousten kautta ja sen kautta, että nämä tuovat lapsen kasteelle kristillisen seurakunnan uskossa". Lutherin ratkaisu lapsen uskosta ei oikeastaan eroa käytännössä katolisen kirkon opista, lopputulos on kuitenkin aivan sama.

Martti Luther joutui tekemään monet ratkaisut hyvin vaikeissa olosuhteissa, hänellä oli vaara menettää jopa henkensä. Hän oli mahdollisesti riippuvainen myös suojelijoistaan ja heidän mielipiteistään sekä opillisista käsityksistään. Lisäksi hän oli kasvanut ja elänyt sekä saanut koulutuksensa katolisen kirkon puitteissa. Ympäristön olosuhteet olivat hänellä aivan toiset, mitä ne ovat nykyaikana. Saatavana oleva tieto oli myös varsin yksipuolista.

Kirkko on joutunut ottamaan lapsikasteoppinsa tueksi monia sellaisia oppeja, jotka ovat raamatulle täysin vieraita, ja joita se ei lainkaan tunne. Näistä mainittakoon mm: Oppi kasteen armosta, hätäkaste, kummit, kasteenliiton uudistaminen ja oppi siitä, että kaste on Jumalan teko.


Raamatussa ei puhuta missään paikassa kasteen armosta, Jumalan armosta sen sijaan kyllä. Eikä missään kohdassa, että kaste olisi Jumalan teko. Jeesus sanoi Jumalan teoksi sen, että "Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh.6:29). Siis usko Jeesukseen Kristukseen on Jumalan teko.

--------------------------------------------------------------------------------
Olosuhteet ovat muuttuneet Martti Lutherin ajoista

Olosuhteet ovat nyt toiset, mitä ne olivat Martti Lutherin aikakaudella, ja erilaisen tiedon määrä on myös kasvanut. Ei voi muuta kuin ihmetellä, että vielä nykyaikanakin voidaan esittää aivan perusteettomia väitteitä sylilasten kastamisen puolesta, vaikka Raamatussa ei puhuta siitä mitään.

Joku voi sanoa tähän, että kasteasia on tulkintakysymys. Miksi Raamattua pitää tulkita eri tavalla, miten se on kirjoitettu? Eihän muitakaan kirjoja tulkita eri tavalla kuin, miten ne on kirjoitettu.

--------------------------------------------------------------------------------
"Kasteen armo" nukuttanut ihmisiä väärään rauhaan

Monet ihmiset elävät, huolimatta siitä, että heidät on lapsena kastettu, Jeesuksen ristin vihollisina, ilman Jumalaa ja toivoa maailmassa. Eikö olisi tärkeämpää olla puhumatta lapsikasteesta ja keskittyä julistamaan henkilökohtaista uskoa Jeesukseen Kristukseen.

Käytäntö on osoittanut selvästi, ettei kastamalla voida tehdä ihmisistä Jumalaan uskovia, sillä saadaan aikaan vain kastettua pakanuutta.

Apostoli Paavali (ja myös toiset apostolit) ei julistanut ihmisille "kasteen armoa", vaan hän julisti heille pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa., Hän sanoi: "Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu" (Gal. 1:8).

On suuri vastuu Jumalan edessä, jos nukuttaa ihmiset uskomaan "kasteen armoon", eikä julisteta, että synnistä on tehtävä parannus.

--------------------------------------------------------------------------------
Lapsikasteoppi on tullut jäädäkseen

Lapsikaste on kirkossa se peruspilari, jonka varassa lepää koko valtiokirkkojärjestelmä. Sen poistaminen käytöstä kaataisi koko järjestelmän. Tämän vuoksi kirkon on pakko puolustaa lapsikastetta ja yrittää epätoivoisesti etsiä sille tukea myös Raamatun sanan ulkopuolelta.

Lapsikaste on kirkossa historiallisen kehityksen tulos. Lapsikasteoppi on luterilaisen kirkon työntekijän ja kirkon kannalta myös arvovaltakysymys, on vaikea myöntää ainakin julkisesti, että oppi, jota julistaa, ei ole totuus asiasta.

Lapsikasteoppi on jäänne roomalaiskatolisesta kirkosta, jossa on edelleen vielä paljon muutakin raamatunvastaista, mm. sakramenttiopeissa, Marian palvonnassa, ym. Lapsikasteopille kirkon työntekijät eivät voi mitään, se on tullut jäädäkseen, mutta se ei merkitse sitä, että opetuksen pääpaino tarvitsisi olla siinä. Vaikka ei hyväksyisi lapsikastetta ja pitäisi sitä raamatunmukaisena oppina, siitä ei ole hyödyllistä puhua. Puhuminen tästä, ei poista kirkosta tätä käytäntöä. Luterilaisen kirkon työntekijöiltä odottaisi myös korrektimpaa suhtautumista tässä asiassa niitä uskontokuntia ja kirkkokuntia kohtaan, joilla on käytössään Raamatun alkuperäinen kastekäytäntö.

--------------------------------------------------------------------------------

Kristittyjen määrä maailmassa

Katolisen kirkon maailman laajuisen valta-aseman kaatuminen uskonpuhdistuksen seurauksena on muuttanut huomattavasti aikaisempaa tilannetta kirkkokuntien kohdalla kaikkialla maailmassa. Roomalaiskatolinen kirkko on säilyttänyt tästä huolimatta varsin määräävän aseman kristillisten kirkkojen jäsenmäärässä. Jäsenmäärän kasvu perustunut samoin kuin Islamin opissa siihen, että opin kannattajiksi tullaan luonnollisen syntymän perusteella, eikä omakohtaisen uskoon tulemisen kautta. Sama koskee myös kaikkia niitä kirkkokuntia, joilla on käytössä lapsikaste.

Maailman yli kuuden miljardin väestöstä on kristittyjä lähes kaksi miljardia, ilmenee amerikkalaisen lähetystieteilijä David B. Barretin uskontotilastosta. Toiseksi eniten on muslimeja, joita on lähes 1,2 miljardia.

Prosenteissa ilmaistuna kristittyjä on 33 % ja muslimeja 19,6 % maailman väestöstä. Muita pienempiä uskontokuntia, joihin kuuluvat mm. juutalaiset, on 7,3 %.

Uskontokuntiin kuulumattomia on 12,7 % ja ateisteja 2,5 %. Loput 24,9 % koostuvat hinduista, buddhalaisista, heimouskonnoista, uususkoisista.


Kristittyjen määrä

* Katolilaisia 1.056.920.000
* Helluntailais- karismaattisia 523.767.000
* Muita protestantteja 342.035.000
* Ortodokseja 215.129.000
* Anglikaaneja 79.650.000
* Luterilaisia 63.000.000


Helluntailais-karismaattisista varsinaisiin helluntaikirkkoihin kuuluu noin lähes 300.000.000.

Osa yli puolesta miljardista helluntalais-karismaattisista kuuluu samanaikaisesti muihin kirkkokuntiin ns. kaksoisjäseninä. Esim. Suomessa osa helluntailaisista kuuluu samalla myös mm. luterilaiseen kirkkoon. Tämän vuoksi eri kirkkojen jäsenmäärät eriteltyinä on suurempi kuin kristittyjen yhteismäärä.

--------------------------------------------------------------------------------
Yhteenveto

Seurakunnan historiallisen kehitykseen on kaikkein eniten vaikuttanut sylilasten kastaminen. Sen avulla poistui seurakunnan ja maailman välinen raja. Se loi pohjan valtiokirkko-järjestelmälle ja esti evankeliumin sanoman viemisen koko maailmaan sekä mahdollisti välillisesti Islamin opin leviämisen.
Seurakunnasta muodostui sen avulla maallinen instituutio, jonka toiminnan tarkoitusperät ja toimintatavat loittonivat yhä etäämmälle alkuperäisestä kristillisestä sanomasta. Maallinen valta ja vallanpitäjien raakuus ja julmuus, kunnianoja vallanhimo tulivat kristillisen rakkauden tilalle. Seuraukset ovat olleet sen mukaisia.


Tämä läpileikkaus seurakunnan ja kirkon historiasta osoittaa sen, missä asemassa ovat olleet ne ihmiset, jotka ovat halunneet pitäytyä alkuperäisessä apostolisessa opissa. Samalla se on osoitus myös siitä, mitä sielunvihollinen Saatana on saanut aikaan. Ensin se vainosi uskovia ja heidän muodostamiaan seurakuntia Rooman keisarivallan avulla. Tämän jälkeen se otti avukseen katolisen kirkon, jonka avulla alkoi vainota jälleen uskovia.

Huolimatta monista vaikeuksista seurakunta on pysynyt aina olemassa jollakin tavalla vainojenkin aikana, usein ns. maan alla, kuten Neuvostoliitossa ja Saksassa Stalinin ja Hitlerin vainojen aikana. Jeesus sanoi Pietarille: "Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät sitä voita" (Matt.16:18).


--------------------------------------------------------------------------------
Kirjallisuutta:

* Kirkkohistoria, Hjalmar Holmquist, suom. A.E.Jokipii. WSOY
* Iso Raamatun tietosanakirja, Raamatun Tietokirja. Tikkurila 1975
* Novum, Raamatun Tietokirja. Vantaa 1984
* Tietosanakirja Fakta. Tietosanakirja Oy
* Herätyksen historia, Juhani Kuosmanen. Ristin Voitto ry
* Kaste ja Usko, Martti Luther, suom. Eero Huovinen. Herättäjä-Yhdistys Lapua
* Jerusalemista Satakuntaan, Taisto Vahtera. Satakunnan Helluntaiseurakunnat
* Yksi kaste, Juhana Lehmuskoski. RV -Kirjat Vantaa
* Kasteen lahja elämälle, Lauri Huovinen. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys
* Rajankäyntiä kastekysymyksessä, Pekka Lattu. Ristin Voitto ry
* Evankeliumin kaste, Eino Manninen. Ristin Voitto ry
* Orjasta piispaksi, Matti A. Mustonen. Kirjapaja
* Uudistuva kirkko, Seppo A. Teinonen. Kirjaneliö
* Kristinuskon syntyhistoria, Michael Walsh. Veilin+Göös
* Kirkko ja lahko, K.A. Pohjakallio. Ristin Voitto ry
* Nainen ja pappisvirka, Eero Huovinen, Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julk. 116.
* Puukenkäkansa, Arthur Sundstedt. Ristin Voitto ry
* Kirkkohistoria, Jaakko Gummerus ja V.T. Rosenqvist. K.J. Gummerus Oy
* Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt, Osmo Tiililä. WSOY
* Kodin kirkolliset juhlat, Jorma Parviainen. WSOY
* Apostoleista atomiaikaan, Hal Koch. Kirjayhtymä
* Pyhät toimitukset, Pentti Lempiäinen. Kirjapaja
* Lapsikaste kirkon alkuaikoina, Joahim Jeremias. Sley Kirjat
* Kirkon armonvälineet, Fredrik Wislöff. Kirjaneliö Helsinki
* Pontius Pilatuksen Viralliset Asiakirjat, W.O. Clough. Akateeminen Kustannusliike
* Kirkko Suomessa, toimituskunta: Aimo T. Nikolainen, Kauko Pirinen,
* Martti Simojoki ja Maunu Sinnemäki
* Suuri Tietokirja. WSOY
* Kristinuskon historia, Fredrik Nielsen ja Jaakko Gummerrus. Kustannusosakeyhtiö Otava
* Miten kirkko ymmärtää sanomansa? Markku Koivisto. Helsingin yliopiston teologisen laitoksen julkaisuja.

ja muillekin kirjoitti:

Seurakunnan syntyminen ja uskonvainot

Ensimmäiset kristilliset seurakunnan syntyivät helluntaipäivän jälkeen lähes kaksituhatta vuotta sitten. Seurakunnat olivat aluksi itsenäisiä paikallisseurakuntia, joilla ei ollut yhtenäistä kirkko-organisaatioita. Seurakunnat lisääntyivät sitä mukaan, kun ihmisiä tuli uskoon. Uskoon tulleet ihmiset kastettiin upottamalla, ja he liittyivät paikallisiin seurakuntiin.

"Uskossa otettiin vastaan kaste; ja kaste pesi synnit pois. Seurakunnan tuli olla kokoonpantu pyhistä. Syntinen ei voinut periaatteellisesti kuulua Kristuksen eklesiaan. Pahennusta herättävät synnit aiheuttivatkin kirkosta erottamisen ainaiseksi", (Kirkkohistoria, Hjalmar Holmquist, suom. A. E.Jokipii, sivu 77).

Apostolisen ajan uskovat joutuivat Rooman keisarivallan aikana olemaan vainon kohteena. Heitä kidutettiin ja monet kärsivät marttyyrikuoleman. Tosin välillä, riippuen hallitsevista keisareista, oli kristityillä välillä rauhankin aikaa.
Keisari Septimius Severus lopetti v. 202 suvaitsevuuden kristittyjä kohtaan ja kielsi ankarasti kääntymisen kristinuskoon. Tätä vainon kautta (v. 202-203) seurasi 40-vuotinen rauhan aika kristityille, jonka katkaisi jälleen keisari Deciuksen toimesta v. 249 alkanut uskonvaino, jonka Gallenius lopetti v. 260.
Seurakuntien toiminta jatkui tällä tavalla aina vuoteen 313 jKr, jolloin Rooman keisari Konstantinus julisti kristinuskon pakanauskontojen vertaiseksi ja lopetti kristittyjen vainot.

Kirkkolaitoksen syntyminen ja sen kehittyminen katolisuutta kohti alkoi siten, että pelastusasia alkoi vähitellen peittyä näkymättömiin ja siihen alkoi sekoittua vieraita aineksia itämaisesta, juutalaisesta, roomalaisesta ja helleenisestä uskonnollisuudesta ja kulttuurista.

Seurakuntien toiminta apostolisen ajan jälkeen

Apostolisena aikana seurakuntien välistä yhteyttä hoitivat apostolit, he pitivät yhteyttä seurakuntiin opettaen ja samalla myös ohjaten niitä Jumalan sanalla. Tämä käy selvästi ilmi apostoli Paavalin kirjeistä seurakunnille. Seurakuntien välistä yhteyttä apostoli Paavalin jälkeen jatkoivat karismaattiset henkilöt ja muut matkustavaiset. Heidän lisäkseen seurakuntien hengellisessä rakentamisessa ja vahvistamisessa palvelivat profetoimisen lahjalla varustetut henkilöt ja sanan opettajat. Seurakunnat pitivät yhteyttä toisiinsa myös kirjeenvaihdon avulla. Tästä johtuen seurakuntien toiminta oli käytännössä varsin samanlaista eri seurakunnissa. Jokainen seurakunta oli itsenäinen eikä niillä ollut yhteistä johtoa ja organisaatiota, ja se valitsi itse henkilöt eri tehtäviin. Seurakuntia sitoi toisiinsa vain yhteinen usko. Apostolisen ajan jälkeistä aikaa nimitetään historiassa vanhan kirkon ajaksi, vaikka varsinaista kirkkoa edellä mainitussa muodossa ei vielä ollut.

Myöhemmin kun alkoi esiintyä runsaammin profeettoja - heistä osa oli vääriä - seurakunnat asettivat kaitsijoita valvomaan profeettoja ja heidän profetoimistaan. Nämä virat olivat omiaan johtamaan seurakuntia vähitellen katolisuuteen. Näistä seurakunnan kaitsijoiden tehtävistä kehittyivät piispan (kreik. episkopos = kaitsija) virat. Kaitsijan alaisena olivat kaikki seurakunnan eri tehtävät. Myöhemmin heidän valtansa laajeni. Seurakuntien muodostuminen katoliseksi kirkoksi tapahtui näin ilman varsinaiseksi kirkkolaitokseksi järjestäytymistä. Piispojen kasvavan vallan avulla muodostui vähitellen yhtenäinen kirkko-organisaatio. Tämä johti samalla kohti yksinvaltiasta piispuutta kohti.

Ongelmia seurakunnissa ensimmäisinä vuosisatoina

Apostolisen ajan jälkeen ei tullut enää samalla armoituksella ja auktoriteetilla varustettuja opettajia. Sen sijaan seurakuntien johtoon nousi henkilöitä, jotka olivat saaneet vaikutteita pakanallisista filosofioista ja helleenisestä ym. kulttuureista. Tämän johdosta seurakuntien toimintaan ja niiden opetukseen alkoi tulla vieraita vaikutteita. Olosuhteet olivat sellaiselle kehitykselle muutenkin suotuisat, koska seurakunnilla ei ollut tuolloin vielä yhtenäistä ja kokonaista Jumalan sanaa, Raamattua, joka koottiin vasta myöhemmin. Kaikilla seurakunnilla ei ollut edes kaikkia Raamatun osia. Seurakuntien käytössä oli irrallisia evankeliumeita ja apostolien kirjeitä. Vallitsevat olosuhteet antoivat näin myös hyvät mahdollisuudet erilaisten harhaoppien leviämiselle.

Apostolien jälkeisinä ensimmäisinä vuosisatoina opillinen hajanaisuus alkoi olla varsin suurta. Tästä on osoituksena suuri määrä erilaisia harhaoppeja, joita oli syntynyt väärän opetuksen johdosta. Siihen olivat vaikuttamassa myös sen ajan epävakaat ajat kristityillä, sillä yksityiset kristityt ja seurakunnat elivät vainojen keskellä, ja monet kärsivät marttyyrikuoleman. Marttyyrikuolema kohtasi useammin seurakunnan johdossa olevia vanhimpia ja opettajia. Tämän johdosta seurakunnilla ei ollut aina kokeneita Sanan opettajia, mikä oli omiaan lisäämään harhaoppien lisääntymistä.
Seurakuntien kehitys kohti katolista kirkkoa

Seurakunnan ensimmäinen lähes 300 vuoden aika oli voimakasta evankeliumin voittokulkua. Evankeliumin sanoma oli saavuttanut tänä aikana suuren osan maailman väestöstä. Tämä aika oli myös vainojen ja erilaisten harhaoppien kautta, jolloin sielunvihollinen yritti tuhota saavutetut voitot.
Historiallinen kehitys osoittaa, etteivät Jumalan valtakunnan työtä ole tuhonneet seurakuntien välisen yhteistyön järjestämismuodot tai uskonvainot vaan maallistuminen ja luopumus sekä harhaopit ja liittoutumiset maallisten vallanpitäjien kanssa.

Katoliseksi kirkoksi kehittymiseen vaikutti ennen kaikkea seurakuntien maallistuminen. Seurakuntien jäseniksi oli tullut ihmisiä, jotka eivät olleet kokeneet todellista uskoon tulemista tai olivat uskossaan kylmentyneet. Tämän seurauksena Hengen vapauden tilalle olivat tulleet dogmit ja virat. Karismaattiset uskovat olivat tulleet harvinaisiksi, ja monet olivat odottaneet Jeesuksen pikaista takaisintuloa ja pettyneet. Kirkkoa sanan varsinaisessa merkityksessään ei vielä ollut olemassa, vaikka historiassa puhutaan kirkosta.

Kristikuntaa hallitsivat useat eri oppisuunnat, jotka olivat muodostuneet erilaisten käsitysten ja eri henkilöiden opetuksien pohjalta. Näitä olivat muiden muassa gnostilaisuus, markionilaisuus ja montanalaisuus. Rooman seurakunta suurimpana seurakuntana oli johtavassa asemassa jo hyvin varhain. Sen piispa sai lopulta ylimmän viran. Yhtenäiseksi katoliseksi kirkoksi päädyttiin vasta valtion pakkotoimien avulla.
Seurakunta muuttui kirkoksi

Seurakunta-nimen, kreikaksi ekklesia, tilalle tuli sana kirkko, kreikaksi kyriekee, kyriakon, jota sanaa ei esiinny missään kohdassa Raamattua siten, että sillä tarkoitettaisiin seurakuntaa.

Kirkon sijasta Uusi Testamentti puhuu seurakunnasta (ekklesia). Kysymyksessä on "Jumalan seurakunta" tai "Kristuksessa Jeesuksessa oleva seurakunta", (Kirkko Suomessa, s.10).

Historia käyttää seurakuntien yhteisistä kokouksista nimitystä kirkolliskokous, joka on katolisen kirkonmiesten ja historioitsijoiden käyttämä nimitys. Seurakunnan nimittäminen kirkoksi, ja kirkolliskokoukset niiden varsinaisessa merkityksessä, syntyivät vasta myöhemmin.

Tarkkaa rajaa on vaikea vetää siitä, koska apostolinen seurakuntanäkemys muuttui kirkkojärjestelmäksi. Kirkkoa laitoksena sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut mahdollista olla edes olemassa ennen kristinuskon hyväksytyksi tulemista, joka tapahtui vasta 300 -luvulla, jolloin tuli uskonnonvapaus.

"Jokainen seurakunta virkamiehineen oli täysin itsenäinen suhteessa toisiin seurakuntiin. Mitään yleistä kristillistä kirkkoa siinä mielessä, että sillä olisi ollut ulkonainen yhtenäisyys, ei ollut olemassa". "Mutta se antaa täyden oikeuden käyttää jo alkukristillisestä ajasta nimitystä: kristillinen kirkko", (Kirkkohistoria: Hjalmar Holmquist, suom. A.E. Jokipii, sivut 68 ja 69).
Lapsikaste käyttöön vähitellen

Kristinuskon historialliseen kehitykseen on vaikuttanut eniten lapsikasteen tuleminen kirkon toimintaan. Lapsikaste syrjäytti uskoville ihmisille tarkoitetun kasteen, ja muutti sen alkuperäisen tarkoituksen ja raamatullisen merkityksen. Lapsikaste siinä muodossa, jossa se kirkoissa esiintyy, tuli vähitellen erilaisten muidenkin harhaoppien kanssa ja vakiinnutti asemansa myöhemmin roomalaiskatolisessa kirkossa, josta se kirkon hajaannuksen myötä levisi siitä syntyneisiin moniin muihinkin kirkkokuntiin.

Puolustettaessa uskovien kastetta on perinteisesti tuotu esiin yleensä vain Raamatun kanta asiassa. Vähemmälle huomiolle kastetta koskevissa keskusteluissa on jäänyt sen historiallinen tausta, koska uskovien kasteen puolustamiseksi on Raamatusta saatu muutenkin riittävät perusteet.

Vaikka Raamatussa ei puhuta muusta kuin uskovien kasteesta, on paradoksaalista, että sitä on pidetty kirkollisessa julistuksessa epäraamatullisena ja lapsikastetta, jota Raamatussa ei edes mainita, on pidetty sitä vastoin oikeana kasteena.

Vallitsevista oloista johtuen seurakunnat ja uskovat joutuivat olemaan hajallaan. Aluksi ei ollut myöskään yhtenäistä Jumalan sanaa, Raamattua, vaan julistus tapahtui suullisen ja kuullun sanoman perusteella. Luku- ja kirjoitustaito olivat harvinaista.
Näissä olosuhteissa oli hyvät mahdollisuudet, että erilaiset harhaopit pääsivät syntymään ja leviämään. Huolimatta tästä lapsikaste alkoi saada jalansijaa vasta toisen vuosisadan lopulla ennen kaikkea sen harhaopin johdosta, että lapset joutuvat kastamattomina kadotukseen.

Imeväisikäisten lasten kastamista ei pidetty tähän saakka edes tarpeellisena, sen perusteella, että vallitsevana oppina oli tällöin uskovien vanhempien lasten synnittömyys. Kastaminen katsottiin tarpeelliseksi vasta sen jälkeen, kun lapsi alkoi tietoisesti tekemään syntiä. "Lopullisesti lapsikasteen teologisen perustan loi kirkkoisä Augustinus (k. 430) perisyntiopin pohjalta", (Pentti Lempiäinen: Pyhät toimitukset, Kirjapaja s. 22).

Kastamista pyrittiin myös viivyttämään erään harhaopin johdosta ainakin 300-400 luvulla, jopa lähelle kuolemaa, jotta ei olisi tehty syntiä enää kasteen jälkeen. Tätä oppia oli esiintynyt jo tätä aikaisemminkin. Ainakin Tertulianus mainitsee tästä n. v. 203. Samalla tähän viittaa myös se, ettei sylilasten kastaminen ollut kovin yleinen tapa ennen 300 -lukua.
Kirkkoisä Tertulianus (kuollut luultavasti v. 220) vastusti lasten kastamista. Hän halusi varmistaa, että kastettavat ovat henkilökohtaisesti uskossa, ja viivyttää sen vuoksi lasten, joilla hän tarkoitti 6-12 vuoden ikäisiä lapsia, kastamista liian aikaisin.

Tertulianus mainitsee tästä kirjassa De baptismo. Tertulianuksen kirjoituksista ilmenee selvästi se, että hän tarkoittaa tällä sellaisia lapsia, jotka ovat sen ikäisiä, että he ymmärtävät uskon ja kasteen merkityksen. Näyttää siltä, että Tertulianus pelkäsi kastetun pakanuuden syntymistä. Tämän vuoksi hän suhtautui kielteisesti varsinkin pakanvanhempien lasten kastamiseen, koska heidän uskostaan ei voitu olla varmoja vanhempien pakanallisen taustan vuoksi. Hänen mukaansa tuli odottaa, jotta olisi oltu varmoja siitä, etteivät he ottaisi kastetta vain vanhempiensa esimerkin perusteella, omaamatta vielä itse todellista uskoa.

Kirkkoisä Origenestä (182-254) kirkko on pitänyt lapsikasteen puoltajana. Origenes käytti puhuessaan lapsista jopa vielä 12-vuotiaista, kuten esim. Jeesuksesta hänen temppelissä ollessaan 12-vuotiaana, sanaa (parvulus), joka tarkoittaa pikkulasta, imeväinen lapsi (infantes).

Origenes ei puhunut rintalasten kastamisesta, vaan pikkulasten. Origeneksen lausunto ei siten anna tukea sylilasten kastamiselle (kastaa imeväisikäisiä lapsia). "Origeneelle omistettu lause kirkon tavasta kastaa lapsia puuttuu alkukielisestä tekstistä. Se esiintyy ainoastaan latinankielisessä käännöksessä. Hieronymus ja Rufinus, jotka käänsivät Origeneen kirjoituksia latinaksi, tunnustivat itse tehneensä lisäyksiä tähän tekstiin" (Yksi kaste, Juhani Lehmuskoski, sivu 127).

Varttuneimpia lapsia, jotka ymmärsivät jo kasteen ja uskon merkityksen, oli kastettu aikaisemminkin heidän henkilökohtaisen uskoontulonsa perusteella, jo todennäköisesti apostolisena aikana. Historiassa mainitut henkilöt, esim. Gregorius Nazaianzilainen, Pelagius, Krysostomus, Origenes, Augustinus ja Justinus Marttyyri ovat lausunnoissaan tarkoittaneet juuri mahdollisesti tällaisia lapsia, jotka olivat kastettu heidän henkilökohtaisen uskonsa perusteella.

Sylilasten kastamisen tueksi esitetyt lausunnot eivät anna varmaa tietoa kastettavien tarkasta iästä. Kaikki, heidän lausuntojensa perusteella tehdyt johtopäätökset ovat tästä syystä johtuen olettamuksia, joita ei voida todistaa oikeiksi.
Kiistely lapsikasteesta v. 253

Siitä, voitaisiinko kastaa myös sylilapset, kiisteltiin seurakuntien yhteisessä kokouksessa vuonna 253. Todisteet imeväisikäisten lasten kastamisesta jo apostolisena aikana perustuvat olettamuksiin, samoin kuin kirkkoisien kirjoitusten tulkinnat siitä, että se olisi yleisesti käytössä ollut tapa.

Sylilapsia eli imeväisikäisiä lapsia on kastettu todennäköisesti jo vähän ennen v. 253, jolloin siitä kiisteltiin. Tällaiset lasten kastamiset perustuivat harhaoppeihin, joita esiintyi toisella ja kolmannella vuosisadalla sangen runsaasti. Jo apostoli Paavalinkin aikana esiintyi sellaistakin harhaoppia, että ihmiset kastattivat itsensä jopa kuolleitten puolesta, 1. Kor. 15:29. Harhaoppien varaan ei voida rakentaa oppia raamatullisesta kasteesta, eikä niiden perusteella voida sivuuttaa Raamatun varmaa ilmoitusta ja siellä mainittua kastekäytäntöä.
Käytettävissä olevien asiatietojen perusteella, joita on apostolisen ajan jälkeiseltä ajalta peräisin, näyttää siltä, ettei sylilasten kastaminen ollut yleinen tapa ennen 300- lukua. Lapsikaste siinä muodossa, jossa se monissa kirkoissa esiintyy, tuli kirkkoon vähitellen. Uskovien kaste oli yhä sen rinnalla vielä pitkään.

Tätä osoittaa sekin, että monet katolisen kirkon johtomiehetkin kastettiin vasta aikuisena, vaikka he olivat syntyisin kristityistä perheistä. Esimerkkeinä tästä ovat Gregorius Nyssalainen, Basilius, Gerogorius Nazianzalainen ja Augustinus. Vaikka Augustinuksen äiti oli hurskas kristitty, kastatti Augustinuskin itsensä uskoon tultuaan vasta 30-vuotiaana, vuonna 387. Augustinus kuoli v. 430.

Uskovien kastekäytäntöön viittaa myös ennen kastetta annettu katekumenaattiopetus (opetus kasteoppilaille), jota annettiin vielä 300- luvulla. Tähän alkoi tulla mukaan tällöin myös maagisia seremonioita sekä opetukseen pääsemisessä että itse kasteeseenkin, samalla myös pakanalliset mysteerikäsitykset alkoivat saada niissä valtaa.

"Luterilaiset pitävät jyrkästi kiinni lapsikasteesta. Heidän oppinsa johtaa tässä asiassa vaikeuteen siinä, että sakramenttien siunaus riippuu uskosta, eikä imeväisillä voi olla vielä mitään uskoa", (Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt, Osmo Tiililä, sivu 259).

Koska raamatusta ei löydy tukea lapsikasteopille, on tämän opin tueksi haettu tukea mm. kirkkoisien lausunnoista, proselyyttikasteista, hautakirjoituksista ym. On pyritty esittämään arvioita joidenkin henkilöiden kuolinajoista ja arvioimaan, koska heidät olisi mahdollisesti kastettu. Lapsikasteen esiintymistä ennen sen yleistymistä on perusteltu sanoilla: luultavasti, mahdollisesti, lienee, todennäköisesti jne.
Yksinkertaisempaa olisi toimia sen mukaan, mitä tästä asiasta on Raamatussa selvästi sanottu.

Pentti Lempiäinen toteaa kirjassaan Pyhät toimitukset, sivulla 22: "Pikkulasten kasteen alkuhistoria jää siis epäselväksi, mutta varmaa on, että jo toisen vuosisadan lopussa se oli yleinen käytäntö".

Miten yleinen käytäntö se oli tällöin, on samalla myös arvaillun varassa, kuten seuraavastakin lainauksestakin ilmenee. "Kirkko oli näkyväinen, sikäli kuin kaikki otettiin siihen kristillisen kasteen kautta (aikuisten kasteen; lapsikaste lienee alusta saakka käytetty myöskin lapsikastetta; lapsikaste on yleinen kolmannen vuosisadan alussa)", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 49).
Kastetapa

Raamatun esimerkkien mukaan kaste toimitettiin upottamalla, ja tätä merkitsee kreikankielinen kastetta tarkoittava sana baptidzö. Upotuskaste oli käytössä myös sylilapsiakin kastettaessa aina 1400-luvulle saakka, jolloin se oli virallisena kastetapana myös Rooman kirkossa. Vihmonnat ja valelukasteet ovat tulleet varsinaisesti käyttöön vasta sen jälkeen.
Kreikkalaiskatolinen kirkko ja eräät itämaiset kirkot ovat käyttäneet aivan viime aikoihin saakka virallisesti upotuskastetta. "...kristillinen kaste perustavana tekijänä kristittyjen yhteydelle... se toimitettiin tavallisesti upottamalla kastettava kolme kertaa juoksevaan veteen...", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 75).
Katolisen kirkon syntyminen

Katolisen kirkon muodostuminen valtiokirkoksi oli ennen kaikkea historiallisen kehityksen tulosta. Rooman keisarivalta ei ollut voinut tukahduttaa seurakuntien kasvua, ja seurakunnat olivat levittäytyneet laajasti Rooman valtion alueelle.
Rooman keisari Konstantinus näki tämän tilanteen ja päätti käyttää asian hyödykseen. Hän antoi uskonnonvapauden kristityille vuonna 313, jonka seurauksena syntyi katolinen kirkko.

Tämä merkitsi asteittain katoliseksi kirkoksi muuttuneiden seurakuntien itsenäisyyden päättymistä ja niiden tulemista valtiovallan päätöksistä riippuvaisiksi.

Katolinen kirkko muodostui valtionkirkoksi vuonna 380, jolloin Rooman keisari Theodosius Suuri teki kristinuskosta valtionuskonnon. Vuonna 381 hän julisti Rooman kirkon ainoaksi ja hyväksytyksi uskonnoksi. Tämä antoi perusteet jälleen kristittyjen vainoille, niitä kohtaan, jotka eivät hyväksyneet Rooman kirkon oppeja. Keisari Theodosius Suuren kuoltua v. 395 hajosi roomalainen maailmanvalta länsiroomalaiseen ja itäroomalaiseen valtakuntaan. Uskovien kaste kiellettiin v. 413 kuolemanrangaistuksen uhalla.

Kirkkolaitoksen syntyminen merkitsi samalla raamatullisten seurakuntien lakkaamista. Kaikki hengellinen toiminta tuli kirkkolaitoksen yksinoikeudeksi, ja kirkko alkoi vainota kerettiläisinä sen ulkopuolella olevia uskovia. Raamattu oli latinankielinen, Vulgatan, jota tavallinen kansa ei ymmärtänyt. Tämä käännös, jonka Hieronymos teki, antoi pohjan katolisen kirkon kehittymiselle.

Kansalle messuttiin latinaksi ja opetettiin oppeja, jotka olivat Raamatun vastaisia. Kansan omalla kielellä kirjoitetut Raamatun osat, mikäli niitä löydettiin, poltettiin kirkon toimesta. Papit eivät saaneet rangaistuksen uhalla paljastaa Raamatun sisältöä tavalliselle kansalle.

Kirkko otti käyttöön monia pakanakulttuurissa olleita tapoja, seremonioita, muotomenoja ja kaapuja. Kirkkolaitoksen kehittymisen myötä syntyivät myöhemmin munkki- ja nunnaluostarit, ritarikunnat, inkvisitiolaitos ja jesuiittaveljeskunta.
Paavinvalta kirkossa

Paavinvalta Roomassa sai alkunsa keisari Innocentius I (402-417) vaatimuksesta, että Rooman piispalle tulee antaa ylin valta kirkossa. Ensimmäinen paavi oli Leo Suuri (440-461). Häntä voidaan pitää perustellusti ensimmäisenä paavina, vaikka katolisen kirkon mukaan ensimmäinen paavi olisi apostoli Pietari. Paavien ja kirkon valta kasvoi valtakunnan rappeutumisen myötä. Toisten piispojen tyytymättömyys Rooman piispan ylivaltaan johti valtakunnankirkon jakaantumiseen.

Rooman syrjäyttäminen johdosta Paavi Felix III katkaisi kirkkoyhteyden Kontantinopolin patriarkka Akaciuksen kanssa, jolloin alkoi ensimmäinen avoin riita Rooman ja Kontantinnopolin välillä (484-519). Tämä oli myös alku kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kirkon muodostumiselle, jonka pääpaikka oli Konstantinopoli. Akacius otti vuonna 518 arvonimekseen ekumeeninen patriarkka. Lopullisesti kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kirkko muodostui myöhemmin v. 1054.
Rooman kirkon hajaannus ja Islamin opin synty

Katolisessa kirkossa käynnissä ollut hajaannustila johti Islamin opin syntymiseen. Vuonna 499 Suuressa synodissa Seleukia-Ktesifonissa itäsyyrialainen ja persialainen kirkko erosivat Rooman kirkosta ja myöhemmin Egyptin ja sen jälkeen Abessinian kirkko. Nämä antoivat vauhtia Islamin kehitykselle.

Arabialainen valtiomies ja Islamin opin profeetta, Muhammed (571-632) oli tutustunut matkoillaan juutalaisuuteen ja Rooman kirkon oppeihin, joista hän sai vaikutteita, erikoisesti juutalaiskristillisestä ebionilaisesta lahkosta (juutalais-kristillisen lahkon jyrkempi muoto). He korostivat lakia eivätkä hyväksyneet mm. Jeesuksen neitseestä syntymistä tai apostoli Paavalin opetuksia.

Muhammedin opetuksien pohjalta kirjoitettiin myöhemmin Koraani. Muhammedin liikkeellepanema arabialainen kansainvaellus teki vähitellen samalla lopun roomalaisesta maailmanvallasta.
Kasteesta ja ehtoollisesta mysteerioppi

Kaste ja ehtoollinen muodostuivat mysteeriopeiksi, joiden mukaan ne puhdistivat ihmiset ilman parannusta ja mielenmuutosta kaikista synneistä, synnyttivät uudesti ja tekivät ihmiset kuolemattomiksi.

"Kun näin muodoin ei kukaan voinut tulla autuaaksi ilman kastetta, niin tuli lapsikasteen välttämättömyys toisen vuosisadan lopulta lähtien selväksi", (Kirkkohistoria - Hjalmar Holmquist, suomentanut A.E.Jokipii, sivu 106.)

Lapsikasteella oli kirkon kannalta suuri merkitys, ihmiset saatiin sen avulla kaikki kirkon jäseniksi ja ylläpitäjiksi. Toiminnan ja virkavallan lisääntyminen lisäsivät samalla menoja. Tämä johti lopulta siihen, että alettiin myydä syntejä rahalla anteeksi. Syntyi anekauppa: "Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa."
Uskonpuhdistuksen alku ja kerettiläisroviot

Rooman kirkko ei onnistunut hävittämään kokonaan kaikkea alkuperäistä kristinuskoa. Koko kirkkolaitoksen ajan oli aina niitä ihmisiä, esim. valdolaiset ja osa fransiskaaneista, jotka opettivat ja toimivat Raamatun mukaan. Kirkko vainosi heitä vääräoppisina ja nimitti heitä kerettiläisiksi.
Vuonna 404 säädettiin laki, jonka mukaan ne, jotka opettivat vastoin Rooman kirkon oppia, voitiin tuomita kuolemaan. Rooman keisari Justianus I:n lakien mukaan "harhaoppiset" tuli tuomita kuolemaan polttamalla heidät elävältä. Ensimmäinen tunnetuin kerettiläisrovio syttyi v. 1022 Orleansissa Ranskassa. Tämän jälkeen polttaminen tuli yleiseksi tavaksi.

Vuonna 1229 säädettiin laki, jolloin polttorovio tuli virallisesti "harhaoppisten" kuolemanrangaistusmuodoksi. Vuonna 1252 Innocenttius 1V eräässä bullassa hyväksyi myös kidutuksen - kirkolliseksi tavaksi totuuden esille saamiseksi. On laskettu, että näissä puhdistuksissa olisi tapettu 10 miljoonaa uskovaa. Tarkkoja lukuja ei ole olemassa, jotkut ovat arvioineet määräksi 50-60 miljoonaa uskovaista, joita katolinen kirkko piti vääräoppisina.
Monet uskonpuhdistajat vaiennettiin

Kirkon palveluksessa oli pappeja, jotka yrittivät saada muutosta aikaan, mutta heidät vaiennettiin. Tunnetuin heistä oli ehkä Prahan yliopiston rehtori Juhana Hus. Hänet poltettiin kerettiläisroviolla v. 1414.

Toinen vähemmän tunnettu uskonpuhdistaja, joka myös surmattiin, oli teologian tohtori ja yliopiston professori Balthasar Hubmaier. Hän vaati palaamista takaisin alkuperäiseen apostoliseen oppiin ja lapsikasteen hylkäämistä Raamatun vastaisena.
Hubmaierin mukaan uskonpuhdistus olisi pitänyt toteuttaa täydellisemmin ja palata takaisin apostolisen seurakunnan kastekäytäntöön. Hän julkaisi v. 1525 kirjan Avoin vetoomus kaikille uskoville kristityille.

Hubmaier ei saanut uskonpuhdistusta toteutettua, sillä hänet vangittiin keisari Ferdinandin toimesta. Häntä kidutettiin ja hänet poltettiin roviolla Wienin torilla 1528, ja hänen vaimonsa surmattiin hukuttamalla hänet Tonavaan.

Englannissa uskonpuhdistajana vaikutti juristi ja teologi John Wycliff (1324-1384). Uskonpuhdistuksen Saksassa sai toteutettua katolisen kirkon pappi ja teologian tohtori Martti Luther (1483-1546), Sveitsissä pappi ja poliitikko Ulrich Zvinglin (kuoli 1531) ja Jean Calvin (1509-1564).
Vainoja "uudestikastajia" kohtaan keskiajalla

Katolinen kirkko ryhtyi ankaraan taisteluun erikoisesti niitä uskonpuhdistajia ja ihmisiä vastaan, jotka eivät hyväksyneet kirkon lapsikastetta. Vuonna 1525 säädettiin laki, joka määräsi maanpakoon jokaisen, joka ei kastata lastaan viikon kuluttua lapsen syntymästä.

Vuonna 1528 säädettiin laki, joka määräsi jokaiselle "uudestikastajalle" kuolemantuomion. Lisäksi heidän kokouksiinsa osallistujia rangaistiin vankeudella.
Luterilainen kirkko jatkoi vanhoja perinteitä

Luther ja toiset edellä mainitut uskonpuhdistajat tyytyivät siihen, että räikeimmät epäkohdat poistetaan kirkon opista. He halusivat säilyttää kirkon. Katolisen kirkon muuttaminen ei onnistunut kuitenkaan heidän vaatimillaan tavoilla, ja näin syntyi uusia kirkkokuntia: anglikaaninen, luterilainen ja reformoidut kirkot, jotka säilyttivät suuren osan katolisen kirkon opeista ja sen muotomenoista.

Luterilainen kirkko jatkoi edelleen uskonvainoja, tosin lievemmässä muodossa erityisesti niitä kohtaan, jotka opettivat Raamattua niin kuin se on kirjoitettu, tulkitsematta sitä kirkon dogmien mukaan.
Uskonpuhdistus Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsissa ja Suomessa oli alkuaan roomalaiskatolinen kirkko, joka vakiintui 1100-luvun alussa Ruotsissa ja tuli Suomeen v. 1155. Uskonpuhdistuksen aika alkoi 1521 Kustaa Vaasan noustua valtaan Ruotsissa. Vuonna 1527 huomattava osa kirkon omaisuudesta otettiin kuninkaan haltuun ja kuningas liittyi uskonpuhdistajien tuomaan luterilaisuuteen.

Uskonpuhdistus luterilaisessa muodossa vakiinnutti asemansa, kuten Upsalan kokouksessa oli päätetty v.1593, Kaarle IX tultua valtaan Ruotsissa v.1599. On ymmärrettävää, ettei katolisuuden ote ja vaikutus kirkossa muuttunut hetkessä, koska papisto oli katolisen koulutuksen saanutta.
Tämä heijastui pitkään kirkon toimintaan ja sen suhtautumisessa samalla ns. maallikkojen toimintaan kirkossa. Kirkon oppia puolustettaessa epäiltyjen joukkoon tulivat helposti kaikki ne, jotka eivät kirjaimellisesti opettaneet ja toimineet vakiintuneen luterilaisen opin mukaan.

Meidän maassamme v. 1869 voimaan tullut eriuskoislaki antoi vähän paremmat toimintamahdollisuudet niille uskoville, jotka eivät hyväksyneet luterilaisen kirkon oppia. Uskonvapauslaki v.1921 antoi mahdollisuuksia vapaiden seurakuntien toiminnalle, joskin kirkon taholta toimintaa hyvin paljon vaikeutettiin.

Helluntaiherätyksen, joka on suurin vapaista herätysliikkeistä Suomessa, toiminta alkoi maassamme vuonna 1908, ensin ruotsinkielisellä alueella, sitten suomenkielisellä alueella v. 1911.
Martti Luther ja kastekysymys

Kastekysymys oli Martti Lutherille vaikea kysymys, kuuluihan katolisen kirkon teologiaan sellainen käsitys, että sakramentit antavat armon sen vastaanottajalle "tehdyn teon perusteella" (ex opere operato).

Lutherin käsitys oli, ettei sakramentti voi vanhurskauttaa ketään, vaan ainoastaan usko. Luther ei hyväksynyt katolisen kirkon lapsikasteen perusteita. Hänen oli kuitenkin pakko keksiä jokin muu ratkaisu, joka olisi tyydyttänyt samalla myös hänen omaatuntoaan asiassa, sen ohella, että hän katolisen kirkon pappina halusi säilyttää kirkon, tarkoituksenaan puhdistaa se vain räikeimmistä väärinkäytöksistä.

Lapsikasteesta luopuminen olisi merkinnyt samalla koko kirkkolaitoksen hajoamista. Mistä kirkko olisi saanut vallitsevissa olosuhteissa varat toimintaansa varten ja jäsenensä, jos lapsia ei olisi enää kastettu kirkon jäseniksi ja veron maksajiksi?

Lapsen uskosta piti laatia oma teoria, jotta tämä katolilaisuudesta peräisin oleva oppi olisi voitu säilyttää. Luther selvitti asian siten, että kasteessa jo pienelle lapselle lahjoitetaan "vuodatettu usko", joka kirkon rukouksen kautta "muuttaa, puhdistaa ja uudistaa lapsen".

Luther toteaa: "Meidän kantamme tähän asiaan on, että kasteessa lapset itse uskovat, ja että heillä on oma usko. Juuri sen Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen kirkon uskossa rukoilevat heidän puolestaan ja tuovat heidät kasteelle", (Kaste ja Usko, Martti Luther, suom. Eero Huovinen sivu 18).

Vallitsevien olosuhteiden pohjalta on ymmärrettävää, että Martti Luther joutui vaikeaan ristiriitaan lapsikasteasiassa. Mikäli hän olisi päätynyt opillisesti kastekysymyksessä samaan ratkaisuun kuin Hubmaier, hän olisi joutunut vielä suurempaan ristiriitaan katolisen kirkon kanssa mitä hän jo oli, ja mahdollisesti myös häntä tukeneiden tahojen kanssa. Sopii vain arvailla, olisiko hänkään voinut toteuttaa uskonpuhdistusta yhtä radikaalisilla muutoksilla, mihin Hubmaier pyrki?
--------------------------------------------------------------------------------
Lutherin kirje "kahdelle papille"

Martti Lutherin kirjeessä kahdelle papille hän puolustaa lapsikastetta mm. seuraavasti: "Jos lapsikaste ei siis olisikaan oikea, Jumala ei varmastikaan olisi sallinut sen jatkua eikä säilyä näin pitkään". "Samaan aikaan ovat kuitenkin kaikenlaiset harhaopit tuhoutuneet, vaikka ne ovatkin paljon myöhäissyntyisempiä kuin lapsikaste. Tämä Jumalan ihmeteko osoittaa, että lapsikasteen täytyy olla oikea....Sinä ehkä sanot: Tämä ei vielä todista, että lapsikaste on varma, sillä eihän yksikään raamatunlause puhu siitä. Minä vastaan: Tuo on kyllä totta. Ei ole olemassa tarpeeksi päteviä raamatunlauseita, joiden nojalla sinä voisit osoittaa lasten kastamisen alkaneen ensimmäisten kristittyjen keskuudessa apostolien jälkeen. Mutta siihen on kyllin pätevät perustelut, ettei meidän aikanamme kukaan voi torjua eikä hylätä lapsikastetta, onhan sillä niin pitkä perinne. Jumala ei näet ainoastaan siedä lapsikastetta, vaan on alusta alkaen pitänyt huolta niin, ettei se ole koskaan tuhoutunut", (Martti Luther Kaste ja Usko, sivu 115. Suom. Eero Huovinen).

Heppoiset olivat Lutherin perustelut lapsikasteopille. Onhan niitä edelleen muitakin vääriä oppeja ja käsityksiä, jotka ovat säilyneet jopa vuosituhansia. Yhtä hataralla pohjalla ovat muutkin lapsikasteopin tueksi hankitut perusteet.


Lutherin oppi lapsikasteesta perustui katolisen kirkon oppiin. Luther on itse sanonut; (Galatalaiskirjeen selitys, sivu 100) hän on todennut; ettei hän ole saanut lapsikastetta kuten vanhurskauttamisoppia Jumalalta, vaan paavilta.

Lutherille lapsikasteoppi oli vaikea kysymys, hän taisteli tämän asian kanssa paljon. Välillä hän hyökkäsi katolista kirkkoa vastaan tämän opin vuoksi, koska hän ei halunnut uskoa periaatteessa siihen, mutta ei voinut luopuakaan siitä.

Lopulta hän päätyi siihen, mitä katolinen kirkko opetti kasteesta, selittäen kuitenkin sen sisältöä vähän toisin.
--------------------------------------------------------------------------------
Otteita Lutherin eräästä saarnasta

Eräässä saarnassaan kolmantena sunnuntaina loppiaisesta hän arvostelee valdolaisveljeksiä. Luther sanoo mm. näin: "Uskon pitää löytymän jo ennen tai ainakin kasteessa, sillä muutoin ei lapsi pääse vapaaksi synnistä ja perkeleestä. Jos nyt heidän mielipiteensä olisi oikea, olisi paljasta valhetta ja ilvettä kaikki se, mitä lapsille kasteessa tehdään. Kastaja näet kysyy, uskooko lapsi, johon lapsen puolesta vastataan "uskon"; tahtooko hän tulla kastetuksi, johon myös hänen puolestaan suostutaan. Nyt ei kuitenkaan ketään lapsen asemasta kasteta, vaan se itse kastetaan; sen vuoksi täytyy sen itse evankeliumia uskoa tai sitten kummien valheella sanoessaan lapsen puolesta: "minä uskon". Sitten vielä kastaja lukee lapsen uudestisyntyneen, saaneen synnit anteeksi ja olevan vapahdettu perkeleen vallasta; merkiksi siitä pukee hän lapsen valkeaan paitaan ja käsittelee häntä kaikin puolin uutena pyhänä Jumalan lapsena. Tämän kaiken täytyy olla petosta, ellei lapsella omaa uskoa olisi, ja parempi olisi olla yhtäkään lasta kastamatta, kuin tuolla tavoilla ilvehtiä ja leikitellä Jumalan sanan ja sakramenttien kanssa, ikään kuin Jumala olisi joku narri", (Kaste ja usko. Martti Luther ).

Näin Luther yrittäessään etsiä parempaa selitystä ja puolustusta jatkaa katolisen kirkon kanssa samanlaista käytäntöä edelleen. Vaikeutena hänellä oli se, miten saada pienet sylilapset uskoviksi.

Lopulta Luther uskoo löytäneensä ratkaisun tähän ongelmaan, ja hän toteaa galatalaiskirjeen selityksessään: "Lapset itse uskovat kasteessa ja heillä on oma uskonsa, jonka Jumala heissä vaikuttaa saapuvilla olevien kummien esirukousten kautta ja sen kautta, että nämä tuovat lapsen kasteelle kristillisen seurakunnan uskossa". Lutherin ratkaisu lapsen uskosta ei oikeastaan eroa käytännössä katolisen kirkon opista, lopputulos on kuitenkin aivan sama.

Martti Luther joutui tekemään monet ratkaisut hyvin vaikeissa olosuhteissa, hänellä oli vaara menettää jopa henkensä. Hän oli mahdollisesti riippuvainen myös suojelijoistaan ja heidän mielipiteistään sekä opillisista käsityksistään. Lisäksi hän oli kasvanut ja elänyt sekä saanut koulutuksensa katolisen kirkon puitteissa. Ympäristön olosuhteet olivat hänellä aivan toiset, mitä ne ovat nykyaikana. Saatavana oleva tieto oli myös varsin yksipuolista.

Kirkko on joutunut ottamaan lapsikasteoppinsa tueksi monia sellaisia oppeja, jotka ovat raamatulle täysin vieraita, ja joita se ei lainkaan tunne. Näistä mainittakoon mm: Oppi kasteen armosta, hätäkaste, kummit, kasteenliiton uudistaminen ja oppi siitä, että kaste on Jumalan teko.


Raamatussa ei puhuta missään paikassa kasteen armosta, Jumalan armosta sen sijaan kyllä. Eikä missään kohdassa, että kaste olisi Jumalan teko. Jeesus sanoi Jumalan teoksi sen, että "Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh.6:29). Siis usko Jeesukseen Kristukseen on Jumalan teko.

--------------------------------------------------------------------------------
Olosuhteet ovat muuttuneet Martti Lutherin ajoista

Olosuhteet ovat nyt toiset, mitä ne olivat Martti Lutherin aikakaudella, ja erilaisen tiedon määrä on myös kasvanut. Ei voi muuta kuin ihmetellä, että vielä nykyaikanakin voidaan esittää aivan perusteettomia väitteitä sylilasten kastamisen puolesta, vaikka Raamatussa ei puhuta siitä mitään.

Joku voi sanoa tähän, että kasteasia on tulkintakysymys. Miksi Raamattua pitää tulkita eri tavalla, miten se on kirjoitettu? Eihän muitakaan kirjoja tulkita eri tavalla kuin, miten ne on kirjoitettu.

--------------------------------------------------------------------------------
"Kasteen armo" nukuttanut ihmisiä väärään rauhaan

Monet ihmiset elävät, huolimatta siitä, että heidät on lapsena kastettu, Jeesuksen ristin vihollisina, ilman Jumalaa ja toivoa maailmassa. Eikö olisi tärkeämpää olla puhumatta lapsikasteesta ja keskittyä julistamaan henkilökohtaista uskoa Jeesukseen Kristukseen.

Käytäntö on osoittanut selvästi, ettei kastamalla voida tehdä ihmisistä Jumalaan uskovia, sillä saadaan aikaan vain kastettua pakanuutta.

Apostoli Paavali (ja myös toiset apostolit) ei julistanut ihmisille "kasteen armoa", vaan hän julisti heille pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa., Hän sanoi: "Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu" (Gal. 1:8).

On suuri vastuu Jumalan edessä, jos nukuttaa ihmiset uskomaan "kasteen armoon", eikä julisteta, että synnistä on tehtävä parannus.

--------------------------------------------------------------------------------
Lapsikasteoppi on tullut jäädäkseen

Lapsikaste on kirkossa se peruspilari, jonka varassa lepää koko valtiokirkkojärjestelmä. Sen poistaminen käytöstä kaataisi koko järjestelmän. Tämän vuoksi kirkon on pakko puolustaa lapsikastetta ja yrittää epätoivoisesti etsiä sille tukea myös Raamatun sanan ulkopuolelta.

Lapsikaste on kirkossa historiallisen kehityksen tulos. Lapsikasteoppi on luterilaisen kirkon työntekijän ja kirkon kannalta myös arvovaltakysymys, on vaikea myöntää ainakin julkisesti, että oppi, jota julistaa, ei ole totuus asiasta.

Lapsikasteoppi on jäänne roomalaiskatolisesta kirkosta, jossa on edelleen vielä paljon muutakin raamatunvastaista, mm. sakramenttiopeissa, Marian palvonnassa, ym. Lapsikasteopille kirkon työntekijät eivät voi mitään, se on tullut jäädäkseen, mutta se ei merkitse sitä, että opetuksen pääpaino tarvitsisi olla siinä. Vaikka ei hyväksyisi lapsikastetta ja pitäisi sitä raamatunmukaisena oppina, siitä ei ole hyödyllistä puhua. Puhuminen tästä, ei poista kirkosta tätä käytäntöä. Luterilaisen kirkon työntekijöiltä odottaisi myös korrektimpaa suhtautumista tässä asiassa niitä uskontokuntia ja kirkkokuntia kohtaan, joilla on käytössään Raamatun alkuperäinen kastekäytäntö.

--------------------------------------------------------------------------------

Kristittyjen määrä maailmassa

Katolisen kirkon maailman laajuisen valta-aseman kaatuminen uskonpuhdistuksen seurauksena on muuttanut huomattavasti aikaisempaa tilannetta kirkkokuntien kohdalla kaikkialla maailmassa. Roomalaiskatolinen kirkko on säilyttänyt tästä huolimatta varsin määräävän aseman kristillisten kirkkojen jäsenmäärässä. Jäsenmäärän kasvu perustunut samoin kuin Islamin opissa siihen, että opin kannattajiksi tullaan luonnollisen syntymän perusteella, eikä omakohtaisen uskoon tulemisen kautta. Sama koskee myös kaikkia niitä kirkkokuntia, joilla on käytössä lapsikaste.

Maailman yli kuuden miljardin väestöstä on kristittyjä lähes kaksi miljardia, ilmenee amerikkalaisen lähetystieteilijä David B. Barretin uskontotilastosta. Toiseksi eniten on muslimeja, joita on lähes 1,2 miljardia.

Prosenteissa ilmaistuna kristittyjä on 33 % ja muslimeja 19,6 % maailman väestöstä. Muita pienempiä uskontokuntia, joihin kuuluvat mm. juutalaiset, on 7,3 %.

Uskontokuntiin kuulumattomia on 12,7 % ja ateisteja 2,5 %. Loput 24,9 % koostuvat hinduista, buddhalaisista, heimouskonnoista, uususkoisista.


Kristittyjen määrä

* Katolilaisia 1.056.920.000
* Helluntailais- karismaattisia 523.767.000
* Muita protestantteja 342.035.000
* Ortodokseja 215.129.000
* Anglikaaneja 79.650.000
* Luterilaisia 63.000.000


Helluntailais-karismaattisista varsinaisiin helluntaikirkkoihin kuuluu noin lähes 300.000.000.

Osa yli puolesta miljardista helluntalais-karismaattisista kuuluu samanaikaisesti muihin kirkkokuntiin ns. kaksoisjäseninä. Esim. Suomessa osa helluntailaisista kuuluu samalla myös mm. luterilaiseen kirkkoon. Tämän vuoksi eri kirkkojen jäsenmäärät eriteltyinä on suurempi kuin kristittyjen yhteismäärä.

--------------------------------------------------------------------------------
Yhteenveto

Seurakunnan historiallisen kehitykseen on kaikkein eniten vaikuttanut sylilasten kastaminen. Sen avulla poistui seurakunnan ja maailman välinen raja. Se loi pohjan valtiokirkko-järjestelmälle ja esti evankeliumin sanoman viemisen koko maailmaan sekä mahdollisti välillisesti Islamin opin leviämisen.
Seurakunnasta muodostui sen avulla maallinen instituutio, jonka toiminnan tarkoitusperät ja toimintatavat loittonivat yhä etäämmälle alkuperäisestä kristillisestä sanomasta. Maallinen valta ja vallanpitäjien raakuus ja julmuus, kunnianoja vallanhimo tulivat kristillisen rakkauden tilalle. Seuraukset ovat olleet sen mukaisia.


Tämä läpileikkaus seurakunnan ja kirkon historiasta osoittaa sen, missä asemassa ovat olleet ne ihmiset, jotka ovat halunneet pitäytyä alkuperäisessä apostolisessa opissa. Samalla se on osoitus myös siitä, mitä sielunvihollinen Saatana on saanut aikaan. Ensin se vainosi uskovia ja heidän muodostamiaan seurakuntia Rooman keisarivallan avulla. Tämän jälkeen se otti avukseen katolisen kirkon, jonka avulla alkoi vainota jälleen uskovia.

Huolimatta monista vaikeuksista seurakunta on pysynyt aina olemassa jollakin tavalla vainojenkin aikana, usein ns. maan alla, kuten Neuvostoliitossa ja Saksassa Stalinin ja Hitlerin vainojen aikana. Jeesus sanoi Pietarille: "Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät sitä voita" (Matt.16:18).


--------------------------------------------------------------------------------
Kirjallisuutta:

* Kirkkohistoria, Hjalmar Holmquist, suom. A.E.Jokipii. WSOY
* Iso Raamatun tietosanakirja, Raamatun Tietokirja. Tikkurila 1975
* Novum, Raamatun Tietokirja. Vantaa 1984
* Tietosanakirja Fakta. Tietosanakirja Oy
* Herätyksen historia, Juhani Kuosmanen. Ristin Voitto ry
* Kaste ja Usko, Martti Luther, suom. Eero Huovinen. Herättäjä-Yhdistys Lapua
* Jerusalemista Satakuntaan, Taisto Vahtera. Satakunnan Helluntaiseurakunnat
* Yksi kaste, Juhana Lehmuskoski. RV -Kirjat Vantaa
* Kasteen lahja elämälle, Lauri Huovinen. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys
* Rajankäyntiä kastekysymyksessä, Pekka Lattu. Ristin Voitto ry
* Evankeliumin kaste, Eino Manninen. Ristin Voitto ry
* Orjasta piispaksi, Matti A. Mustonen. Kirjapaja
* Uudistuva kirkko, Seppo A. Teinonen. Kirjaneliö
* Kristinuskon syntyhistoria, Michael Walsh. Veilin+Göös
* Kirkko ja lahko, K.A. Pohjakallio. Ristin Voitto ry
* Nainen ja pappisvirka, Eero Huovinen, Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julk. 116.
* Puukenkäkansa, Arthur Sundstedt. Ristin Voitto ry
* Kirkkohistoria, Jaakko Gummerus ja V.T. Rosenqvist. K.J. Gummerus Oy
* Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt, Osmo Tiililä. WSOY
* Kodin kirkolliset juhlat, Jorma Parviainen. WSOY
* Apostoleista atomiaikaan, Hal Koch. Kirjayhtymä
* Pyhät toimitukset, Pentti Lempiäinen. Kirjapaja
* Lapsikaste kirkon alkuaikoina, Joahim Jeremias. Sley Kirjat
* Kirkon armonvälineet, Fredrik Wislöff. Kirjaneliö Helsinki
* Pontius Pilatuksen Viralliset Asiakirjat, W.O. Clough. Akateeminen Kustannusliike
* Kirkko Suomessa, toimituskunta: Aimo T. Nikolainen, Kauko Pirinen,
* Martti Simojoki ja Maunu Sinnemäki
* Suuri Tietokirja. WSOY
* Kristinuskon historia, Fredrik Nielsen ja Jaakko Gummerrus. Kustannusosakeyhtiö Otava
* Miten kirkko ymmärtää sanomansa? Markku Koivisto. Helsingin yliopiston teologisen laitoksen julkaisuja.

...kattavasta kirkkohistorian läpileikkauksesta pähkinänkuoressa. Huomasin vaan, että jotain
on unohtunut sitten opiskeluaikojen.

tms37 kirjoitti:

Harva kirkosta eronnut lienee joutunut eronsa syyt perustelemaan,
saati laatimaan kirjeen. Minun oli se kuitenkin tehtävä, kun Pyhä
Henki sen tehtäväksi antoi. 1.4.1996 oli se ilon päivän, kun tämän
kirjeen sain käydä lukemassa Ruukin seurakunnan kirkkoherra Reijo
Junttilalle:

VOIVATKO KRISTUS JA BELIAR OLLA YHTÄ - EIVÄT - SIKSI LÄHDEN

Toisenlainen on Teologisten tiedekuntien kuin teolgisen instituutin
jumala. Toisenlainen on piispa Rimpiläisen kuin muiden piispojen
jumala, Toisenlainen on Suomen Lähetysseuran kuin Lähetysyhdistys
Kylväjän jumala. Toisenlainen on Suomen Raamattuopiston kuin Suomen
rauhanyhdistysten jumala. Toisenlainen on Rukoilevaisten kuin
Rukouspalvelun, näiden kaatajien jumala. Toisenlainen on Paavalin
synodin kuin Hengen Uudistus Kirkossamme ry:n jumala. Toisenlainen on
sanansaattajien kuin Lestadiolaisten Esikoisten jumala. Toisenlainen
on Evankelisten kuin Uusherätyksen jumala.
Ja kaiken tämän, jumalten puiston - Suomen Siionin - yllä kaikuu
piispa Rimpiläisen ja hänen synodinsa jumalan voimakas ääni: "Nainen
vaietkoon seurakunnassa!" Mitä tämä käytännössä merkitsee? Siitä antaa
hyvän esimerkin lehtori, joka tämän piispan kätten alta kävi hakemassa
vihkimyksen, hengen ja siunauksen. Näin hän tunnusti sanomalehti
Kalevan haastattelussa:

"Saarnan pito jumalanpalveluksessa kuuluu Janatuisen mielestä papille.
Lehtorinakaan hän ei halua saarnata kirkossa kotimaassa, mutta
kylläkin pitää saarnaamista mahdollisena ulkomailla."

Ajatelkaa kaikki, minkälainen tämä piispa Rimpiläisen ja hänen
lahkonsa, Paavalin synodin, jumala todellisuudessa on? Kotimaa kun
taakse jää, ja lähetyskenttä häämöttää, ja kun ei enää olla piispan
valvovan katseen alla, niin nainenkin voi silloin tehdä hieman syntiä
- saarnata jopa kirkossa.
Jos on tämä jumala naisten suhteen tiukkapipoinen, niin
lestadiolaisten suhteen se on armahtava. Hyvä näyttö saatiin kesäkuun
30. päivänä 1995. Juuri Suviseurojen alla, kun piispa, sanomalehti
Kalevan palstatilaa hyväksi käyttäen valkaisi kalkilla kaikki
lestadiolaiset, miljoonakavalluksia tehneistä uskonveljistään lähtien,
vitivalkoisiksi:

"Sehän on ihan varmaa, että lestadiolainen herätysliike ei opeta
mitään muuta kuin rehellisyyttä ja ahkeruutta."

Tämä valkaisu lienee tehty siinä toivossa, että Suviseurojen
kansanjoukko vihdoinkin tunnustaisi hänet heidänkin jumalalleen
kelpaavaksi mieheksi, ja vastaisi hänen tervehdykseensä "Jumalan
terve!" - huudolla.
Jeesuksen seurassa lestadiolaisten miljoonakavalluksetkin olisivat
saaneet täysin toisenlaisen lopun. Jerikossakin oli kerran hyvin rikas
mies, Sakkeus. Mitä hän koki ja teki, kun sai kohdata Kristuksen?

"Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä
teen: puolet omaisyydestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa
kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin."
Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut
tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä
on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan."

Mikä oli Sakkeukselta kadonnut, kun hän oli omaisuuttaan kartuttanut?
Mikä on kadonnut tämän maan piispoilta, papeilta, lahkojohtajilta ja
lehtoreilta? TOTUUS. Ihmisten hätää tärkeämpää on valta ja oman lahkon
menestyminen. Se ei onnistu ilman rahaa, ja siksi heidän
kolminaisuusoppinsa kuuluu:
"On etsittävä, hoidettava ja rahastettava!" Kuinka hyvin tähän
sopivatkaan Jeesuksen sanat Matteuksen luvusta 23. Kirjoitan ne
nykysuomeksi, jotta ymmärtäisitte:

"Voi teitä, piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat! Te
teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten
edestä. Itse ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka
menisivät!
Voi teitä, te lähetysjohtajat ja teidän lähettinne! Te teeskentelijät!
Te kierrätte maat ja meret saadaksenne edes yhden uuden lahkonne
kannattajan, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman,
kahta vertaa pahemman kuin itse olette!"

Mitä tämä kaikki, jota tässä ja monissa muissa kirjeissä ja
kirjoituksissa olen julkituonut, oikein on? Tässäkö meillä on
Kristuksen nimeä kantava seurakunta, jolla on yksi Herra, yksi Henki,
yksi usko ja yksi kaste? Muut ovat kadonneet jo aikoja sitten, ja nyt
on viimeisenä menossa yksi kaste, kun huhut kertovat luterilaisten
pappienkin käyvän Israelin matkoilla salaa upotuskasteella Jordanissa.
Tässäkö meillä on seurakunta, jonka kaikki jäsenet ovat saavuttaneet
Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, jossa ei enää kukaan
alaikäisinä ajelehdi kaikenlaisten opintuulten heiteltävinä? Kenen
piispan, papin, lehtorin tai lahkojohtajan mielikuvitus tähän riittää?
Kyllä meillä tässä Suomen Luterilaisessa kirkossakin on malliesimerkki
lopun ajan Antikristuksen, Saatanan valhehengen, synnyttämästä
seurakunnasta. Se hallitsee omiaan eripuraisuudella ja
lahkolaisuudella. Jokaisen lahkonsa johtajan korvaan se on
kuiskuttanut: "Juuri sinä joukkoinesi olet Kristuksen asialla, älä
koskaan anna periksi!"
Todella paksu peite on piispojen, pappien, lehtorien ja lahkojohtajien
silmillä, kun eivät huomaa, että saman Saatanan synagogan kasvatteja
he kaikki ovat. Sen verran oli Martti Lutherillekin totuutta
kirkastunut, että pystyi kirjoittamaan tästä Latomukselle. Valitut
teokset osa III:

"Mutta kiitän Herraani Jeesusta Kristusta, joka tämän, minua
kohdanneen koettelemuksen on satakertaisesti jo ajassa palkinnut
antaessaan minulle oikean tiedon, että jo nyt olen aivan varma siitä,
että paavi on tuo viimeisen ajan peto, Antikristus, josta kaikki
kirjoitukset ovat ennustaneet: yliopistot taas ovat Saatanan
pääsynagogia, joissa sofistiset teologit, nuo epikurolaiset villisiat,
harjoittavat valtaansa."

Eivät ole antikristukset viidessäsadassa vuodessa suinkaan
vähentyneet, vaan räjähdyksenomaisesti lisääntyneet. Sen todistaa
kotikirkkomme tilanne, jossa ei totuutta vastassa ole yksi ainoa
antikristus, vaan tuhatpäinen antikristusten lauma, puettuna
piispoiksi, papeiksi ja lehtoreiksi.
Luulisi, että jo tässä - kun mukaan lasketaan vielä muutkin
kirkkokunnat ja ulkopuoliset lahkot - olisi näin pienelle kansalle
Saatanan eksytystä kylliksi - mutta ei-
Kansallakin on oma tahtonsa. Sen todisti helmikuussa julkaistu Kirkon
tutkimuskeskuksen tutkimus: "Kirkon tärkein tehtävä on hautaan
siunaaminen." Näin sanoi kansa ja viisveisasi Jumalasta, Jeesuksesta,
Pyhästä Hengestä ja iankaikkisesta elämästä. Kunhan vain ruumis
saadaan maatumaan piispojen ja pappien tekopyhyydellä siunaamaan
multaan. Se on tälle kansalle elämän kallein asia.
Ja - toden totta! Kalliiksi tämä kalliisti palkattujen piispojen,
pappien, kirkkohallituksen ja tuomiokapitulien johdolla tapahtuva
hautausurakointi kansalle tuleekin. Mutta kun kansa näin tahtoo, se
myös sen maksaa.
Joko eksytykset tähän loppuivat? Eivät suinkaan! Nyt kansalle
pohjustetaan Rooman matkaa. Vanha rakkaus janottaa: "Oppituomiot
uuteen harkintaan. Luterilaiset ja katolilaiset vertailevat
vanhurskauttamisoppejaan." Näin otsikoi kirjoituksensa Kalevassa
6.2.1996 Oulun tuomiorovasti, teologian tohtori Arvi Seppänen, ja
jatkaa:

"Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista tähtää siihen, että
luterilaiset ja katolinen kirkko tunnustaisivat molemminpuolisesti,
että 1500-luvun oppituomiot eivät satu toiseen osapuoleen. Näin ne
eivät enää tuomitsisi toistensa vanhurskauttamisoppeja."

Viikon kuluttua, 14.2.1996, kuuluttaa arkkipiispa Joh Vikström samassa
lehdessä: "Kirkon suhe katolilaisiin on ykkösasia", ja jatkaa:

Pyrkimyksenä on sekä johtaa toisitaan erossa eläviä kirkkoja
ykseyteen, että ilmentää niiden kesken jo vallitsevaa ykseyttä."

Tästä vierähti pari viikkoa, kun jälleen saman lehden palstoilla,
27.2.1996, jatkaa teologian lisensiaatti Kari Kuula samasta asiasta:

"Kristinuskon suhde muihin uskontoihin on vapautumassa. Lisääntynyt
tieto muista uskonnoista on kuitenkin tehnyt osalle kristikuntaa yhä
vaikeammaksi pitää kiinni perinteisestä käsityksestä. Heidän
tulkintansa mukaan myös muiden uskontojen piirissä esiintyy todellista
ja merkittävää uskonnollista kokemusta. Tällä vuosisadalla katolinen
kirkko on virallisesti esittänyt tämän näkemyksen ja myös lukuisat
protestanttiset teologit kannattavat sitä. Erityisesti johtava
katolinen teologi Karl Rahner ja protestanttinen Birminghamin
yliopiston professoti John Hick ovat esittäneet, että aito pelastava
usko ei rajoitu vain kristinuskoon, vaan sitä on kaikissa
maailmanuskonnoissa."

Tähän on ihmiskunta eksytyksen tiellä tullut. En voi muuta kuin
iloita, kun näen, miten hyvin nämä valheet sopivat asioihin, joista
olen vuosien varrella kirjoittanut. Ei tässä mitään erikoista ja
ihmeellistä ole. Raamatun kirjoitukset, ne, jotka eivät vielä ole
toteutuneet, alkavat kiihtyvällä vauhdilla toteutua. Niin kuin
nämäkin:

"Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät
pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat
teitä minun nimeni ntähden.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen
toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita
harhaan.
Ja kun laittomus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää
loppuun asti, pelastuu.
Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan,
kaikille kansoille TODISTUKSEKSI, ja sitten tulee loppu."

"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia
vaan haalivat itsellen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä
mitä kulloinkin mieli tekee.
He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."

Tätä aikaa jo elämme. Enää ei Kristus ole ainoa pelastaja, niin kuin
teologian lisensiaatti Kari Kuula kirjoituksessaan toi julki. Taruiksi
ovat teolgit tehneet nämäkin Jeesuksen sanat:

"Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on
tullut kulmakivi.
Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät
pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."

Saatana kokoaa omiaan viimeiseen taisteluun Kristuksen omia vastaan,
ja siksi ollaan nyt menossa Roomaan. Ei tässä mitään ihmettä ole
tapahtumassa. Kirjoitukset vain käyvät toteen. Haluan kuitenkin vielä
palauttaa mieleen Martti Lutherin sanat Roomasta. Valitut teokset osa
III:

"Mene siis vain Roomaan, hae sieltä aneita ja voikirjeitä, maksa rahaa
ja hanki itsellesi erivapauksia, anna vihkiä itsesi luostarin
jäseneksi tai rupea piispaksi, kulje pyhiinvaellusmatkoilla, huuda
avuksesi pyhimyksiä, lunasta itsesi vapaaksi kiirastulesta, tunnusta
syntisi tuollaisille papeille jne. niin joudutpa vihdoin siihen
pisteeseen, ettet tiedä, mitä teet, mitä sinulla on tai mitä olet
Jumalan edessä, niin sinut on viety harhaan, ja molemmille osapuolille
käykin aivan oikein.
Niin kuin Kristuksella ja paavilla on kaksi avainta, niin on myös
kaksi eri taivaan valtakuntaa, joihin nuo kaksi eri avainta
kuljettavat. Toinen taivaan valtakunta on iankaikkinen elämä, johon
meitä syntiraukkoja auttavat Kristuksen avaimet syntien
anteeksiantamisella, jonka Kristus on hankkinut kuolemallaan, eivät
meidän tekomme. Tämä on Jumalan valtakunta.
Toinen taivaan valtakunta on tuolla ylhäällä ilmassa, jossa perkeleet
hallitsevat, niin kuin pyhä Paavali sanoo: sinne auttavat paavin
avaimet kaikkia hänen pyhiänsä, jotka pitävät hänen kahleensa ja
lakinsa. Sillä sellaisille kuuluu sellainen taivas, ja sellainen
taivas ansaitaan ihmislaeilla ja -teoilla.
Sentähden on Kristus todella erinomaisesti jakanut avaimet paavin
kanssa. Hän pitää itse omat avaimet, ja antaa paaville maalatut, jotka
tämä mielensä mukaan asettaa vaajunaansa tai seinälle. Kristuksen
kirkossa niillä ei ole tilaa eikä paikkaa.
Millainen kirkko on siis paavin kirkko? Se on epävarma ja horjuva
kirkko, oikea petollinen valhekirkko, joka häilyy epäilyksessä ja
uskottomuudessa ilman Jmalan sanaa, sillä se opettaa harha-avaimineen
epäilemään ja olemaan epävarma. Mutta kun se on horjuva kirkko, niin
se ei ole uskon kirkko, sillä tämä seisoo kalliolla helvetin
porttejakin vastaan. Matt.16:18.
Mutta kun se ei ole uskon kirkko, niin se ei myöskään ole Kristillinen
kirkko, vaan epäkristillinen kirkko, uskoton kirkko, joka hajottaa ja
turmelee oikeaa pyhää, kristillistä kirkkoa. Niin he siis tässä omalla
suullaan todistavat, että paavin täytyy olla oikea Antikristus, joka
istuu Jumalan temppelissä ja on oikea turmelija ja synnin ihminen,
niin kuin pyhä Paavali sanoo:

"Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen
tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse
laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen.
Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle,
asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Muistattehan, että puhuin tästä teille jo silloin, kun olin luonanne.
Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta
kun hänen hetkensä koittaa."

Mene siis vain Roomaan, sinä luterilainen kirkko. Tämä on vain pieni
harha-askel sen haureuden rinnalla, jota olet vuosisadat harjoittanut.
Men siis vain Roomaan, mutta minu tuelleni ja rahoillani et enää tuota
porttoa rakastele. Saatuani tämän kirjeen valmiiksi, menen lukemaan
sen seurakuntani kirkkoherralle ja ilmoitan samalla jättäväni tämän
kirkon.
Kun minut vuonna 1987 kutsuttiin kirkkoneuvostoon, pidin sitä suurena
ihmeenä, kun en entisenä sotilaana omistanut minkään puolueen
jäsenkirjaa. Sitä piti kysyä Jumalalta: "Miksi johdatit minut
seurakunnan hallintoon?" Helmikuussa 1989 sain vastauksen: "Jotta
näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa johdeta näin!"
Tämän, jos minkä, olen kyllä saanut monella tavalla todeksi nähdä ja
kokea. Siitä ovat todistuksena ne monet kirjeet ja kirjoitukset,
joissa olen näistä asioista kertonut. Hiljaisella viikolla, 1989, sain
viedä ensimmäiset Pyhän hengen viestit seurakuntaani, sen
rauhanyhdistyksille ja Oulun piispalle. Ne kutsuivat totuuteen ja
parannukseen. Ja nyt - hiljaisella viikolla 1996 - seitsemän vuotta
tuon ensimmäisen viestin jälkeen, on Pyhä Henki selvästi ilmoittanut,
että tämä on viimeinen hätähuuto ja kutsu tälle kirkolle.
Näin voin puhtaalla omallatunnolla tehdä ratkaisun, jonka oman lihani
ääntä kuunnellen olisin jo neljä vuotta aikaisemmin tehnyt:

"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
oikeudella ja vääryydellä? Mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme
elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen
oleva heidän Jmalansa ja he minun kansani.
Siksi Herra sanoo: - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä
älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan nteidät vastaan ja
olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias."

Tämän ratkaisun jälkeen saattavat piispat, papit, lejtorit,
lahkojohtajat ja kaatajapapit papittarineen kokea suuren helpotuksen.
Erittäin suuri paino putoaa myös seurakuntani kirkkoherran sekä Oulun
tuomiorovastin ja asessorien sydämeltä. Nyt voitte ilman pelkoa
suunnitella piispan seuraavaa tarkastusmatkaa tähänkin seurakuntaan.
Enää ei tarvitse lähteä pakoon, sillä tämän jälkeen en ole teidän
valheitanne seurakuntalaisille paljastamassa.
Älköön nyt vain kukaan erehtykö luulemaan, että Ruukin seurakunnassa
ja Oulun tuomiokapitulissa olisi ainoat Saatanan pesäkkeet tässä
maassa, kun niin paljon olen niitä kirjeilläni ahdistellut. Ei
suinkaan, sillä niin kuin aikaisemmin tuli jo selväksi, niin Saatanan
pääsynagogan - teolgisten tiedekuntien - kasvatteja ovat kaikki
piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat.
Nyt vain kävi niin, että jo sangen varhain, vuonna 1958, Jumala
johdatti minut, Etelä-Karjalassa syntyneen ja siellä lapsuuden ja
nuoruuden viettäneen tänne Pohjois-Pojjanmaalle. Tämäkin oli niin
suuri ihme, että se kaipasi Jumalan selitystä. "Täällä minä haluan
sinua käyttää", oli vastaus.
Jospa tämänkin prosessin perimmäisen syyn ovat profeetat ennalta ilmoittaneet:

"Herra sanoi minulle: "Pohjoiseta purkautuu onnettomuus tämän maan
asukkaiden päälle."

"Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun
suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.
Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan.
Kuka teistä kertoi sen ennakolta, niin että nyt voisimme sanoa: "Hän
puhui totta."
Ei teistä ollut kertojiksi, ei ilmoittajiksi, kukaan ei kuullut teidän
tästä puhuvan."

Profeetallinen oli se sunnuntaikin 11.8.1985 Lappeenrannassa, jossa
Kristus ilmestyi ensimmäisen kerran. Näytti taivaan kirkkauden ja
helvetin mustan pimeyden, ja valtavana taivaan lahjana poisti kaikki
mennen elämän traumat, ja siksi lupasin lähteä mihin hän vain haluaa
minut lähettää. Tuo näkyhän alkoi siitä, kun kirkon alttariseinä
muuttui täysin mustaksi, ja siihen ilmestyi kultakirjaimin sanat:
RAAMATTU ON TOTTA.
Tuo päivä oli Sanna-myrskyn päivä. Se syntyi siellä Etelä-Karjalassa,
kulki läpi Savon ja teki suurimmat tuhonsa täällä
Pohjois-Pohjanmaalla.

Kun Kristusta sanottiin riivaajaksi ja apostoleja hulluiksi, eivät
ajat ole siitä mihinkään muuttuneet. Kuten olen monissa kirjoituksissa
julkituonut saamani palautteen, olen minäkin mielenhäiriöön joutunut
ihminen, joka näiden kirjoitusten kautta vain purkaa ja läpikäy omaa
traumaansa. Miksi näin? Siksi, että Raamattu on totta. Se on ollut
sitä aina ja on tänäkin päivänä, ja tulee sitä loppuun saakka olemaan
- tässäkin maassa:

"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut
minua. Jos te kuuluisitte ntähän maailmaan, se rakastaisi teitä,
omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä
omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."

Viimeisen kerran, piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat, muistakaa
tämä: jos Kristus ei olisi tullut, ja jos hänen valittunsa eivät
tässäkäään ajassa olisi teidän valheitanne paljastaneet, te ette olisi
syyllisiä, mutta nyt teidän on mahdotonta puolustella valheellisia
tekojanne.
Muistakaa siis: kerran me kaikki olemme tarkastuksessa, josta ei
pakoon pötkitä, ei mpeitetä totuutta pöytäkirjaan valheilla, ei
heitetä totuuden kirjeitä avaamattomina roskiin, eikä palauteta niitä
avaamattomina lähettäjälle, eikä isketä puhelimen luuria korvaan.
Miettikää, missä on se suuri joukko tänään, joka tuossa viimeisessä
tarkastuksessa huutaa:

"Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me
karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja!"
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: "En tunne teitä. Menkää
pois minun luotani, vääryydentekijät!"

Ei löydy apua, vaikka huutaisitte: "Herra, toisin olisimme toimineet,
jos olisimme totuuden tienneet!"
Arkkipiispasta alkaen on jokainen piispa saanut sen tietää, mutta
varoituksista huolimatta, Saatanan evankeliumi on miellyttävämpi.
Voin vain ihmetellä sitäkin, miten hyvään ajankohtaan Pyhä Henki tämän
eron ajoitti. Miettiväthän oikeusviranomaiset parhaillaan: pitäisikö
rikollisiin järjestöihin kuuluminen lailla kieltää?
Voiko tämän rikollisempia järjestöjä maassa ollakaan, kuin mitä ovat
nämä kirkkokunnat ja uskonlahkot, jotka Saatanan valheilla kuljettavat
joukkojaan laveaa tietä pitkin suoraan helvettiin.
Saatanaa pelätään, mutta jumalanpelko on täysin kadotettu, vaikka
Jeesus sen näin selvästi sanoo:

"Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene
tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että
ruumiin hukuttaa helvettiin."

Nyt kun tämän luterilaisen porttokirkon jätän, voin tehdä sen
turvallisella mielellä. Niin kuin Pyhä Henki on elämääni tähänkin asti
johdattanut, niin hän edelleen johdattaa, kunhan vain itse olen
kuuliainen. Sanoihan hän 8.11.1988, kun neljännen kerran minulle
ilmestyi ja muuti omat eläkepäivien suunnitelmat uusiksi:

"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se
eläketulo mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet
minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut
kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä
olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu, etten minä
kauhistuttaisi sinua heidän edessään."

Eikä hän ole tätä kutsumistaan peruuttanut. Saan edelleen kertoa hänen
totuuttaa niille, jotka sitä vielä haluavat kuulla, ja vaieta siellä,
missä totuudelle on jo selkä käännetty, sillä näin sanoo Herra:

"Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne
sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän
kimppuunne ja raatele teitä."

"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungiossa ei oteta vastaan, eikä
teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly
jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä
kuin se kaupunki."

"Lähtekää pois, jättäkää hänet te, jotka olette minun kansaani,
ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä, ettekä jäisi
alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda
hänen pahoja tekojaan."

Tapani mukaan lähetin tämän kirjeen jokaiselle piispalle ja kymmenille
lehdille. Mutta tapansa mukaan eivät he tätäkään uskaltaneet
julkaista.

Kirjoitit mm. seuraavaa:

"...ja nyt on viimeisenä menossa yksi kaste, kun huhut kertovat luterilaisten
pappienkin käyvän Israelin matkoilla salaa upotuskasteella Jordanissa."

Tuohon voin sanoa vain, että HALLELUYAH! Vihdoinkin he ovat joukoittain saaneet ymmärrystä ja rohkeutta ottaa se YKSI, OIKEA, Apostolien ja Herramme Yeshuan opettama vain uskoville suoritettava upotuskaste!

Asiahan ei ole uusi, vaan jo vuosikymmenten ajan aidosti totuutta rakastavat rakkaat 'luttarit' ovat menneet uskovien upotuskasteelle ja kokeneet aidon Pyhällä Hengellä täyttymisen sen seurauksena.

Jos veljeni Teuvokin kaipaa tätä terveesti Raamattuun pohjautuvaa kastetta, eikä sulla ole mahdollisuutta matkata Jordanin rannoille kasteelle, niin allekirjoittanut suostuu kastamaan ihan täällä kotosuomessa, josta ei järviä puutu.

Olen vuorenvarma siitä, että aidon YHDEN OIKEAN vesikasteen saatuasi ja aidosti Pyhällä Hengellä täytyttyäsi muuttuvat kirjoituksesikin aivan erilaisiksi. Ne tulevat saamaan suorastaan taivaallisen soinnun :)


Shabbat shalom Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

ole vielä tähän päivään mennessä ilmestynyt ainuttakaan ihmistä,
jossa olisi Antikristuksen tekopyhyyden hengen sijasta
Jeesuksen Kristuksen Totuuden Henki?

Tätä olen yli 20 vuotta ihmetellyt. Enää en ihmettele, koska
tiedän syynkin siihen, koska heidät on Jumala jättänyt Saatanan
hallintavallan alle, kun ovat totuudesta luopuneet:

"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti.
Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle,
siihen saakka kun Jumalan sanat toteutuvat."

Näin on sinullekin käynyt.

Teuvoa, Armia ja Karia, jotka ovat maailmankaikke-
dessa ainoat, jotka ovat löytäneet totuuden hengen?

Oletko harkinnut vielä hoitoon menoa?
Siellä on moni "messias" saanut avun harhakuvitel-
miinsa.

tms37 kirjoitti:

ole vielä tähän päivään mennessä ilmestynyt ainuttakaan ihmistä,
jossa olisi Antikristuksen tekopyhyyden hengen sijasta
Jeesuksen Kristuksen Totuuden Henki?

Tätä olen yli 20 vuotta ihmetellyt. Enää en ihmettele, koska
tiedän syynkin siihen, koska heidät on Jumala jättänyt Saatanan
hallintavallan alle, kun ovat totuudesta luopuneet:

"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti.
Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle,
siihen saakka kun Jumalan sanat toteutuvat."

Näin on sinullekin käynyt.

...Nimittäin Raamattuun pohjautuvat perustelut puuttuvat vastauksestasi kokonaan!

Oletko tietoinen siitä, että alunperin roomalaiskatolisten piispojen toimeenpanema, sylivauvoille otsalle suoritettu vedenpirskotusrituaali on täysin pakanallinen?

Pari kysymystä:

1) Miten perustelet roomalaiskatolisten sylivauvoille otsaan suorittaman vedenpirskotusrituaalin olevan Raamattuun perustuvan? (Anna vähintään kaksi UT:n kohtaa ilman tulkintamahdollisuutta)

2) Uskotko Yeshuaan ja Apostolien tekoihin koskien uskoville upottamalla suoritettavaa vesikastetta?
(Anna vähintään kaksi UT:n kohtaa, joissa kielletään tällä tavalla kastamasta)

Pyydän, ettet plänttää tänne puhelinluettelon kokoista kopiota arkistostasi, vaan kerrot yhtä lyhyesti vastauksen, kuin tässä kyselenkin sulta.

- - -

Jos joku uskoo korkeakirkollisten toimesta sylivauvoille tehtävän vedenpirskotusrituaalin pelastavaan ja autuaaksitekevään voimaan sinun tavallasi, niin kehoitan kaikkia teitä, vielä kasteasiaa ymmärtämättömiä rukouksin kääntymään Yeshuan puoleen!

En pidä teitä harhaoppisina tai pelastuksesta osattomina, vaan hengellisinä vauvoina, jotka tarvitsevat vielä maitoruokaa ja ohjausta Messiaamme opin alkeissa :)


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

minkälaisilla mantroilla Saatana valituitaan kastaa,
ja kuinka paljon ja millaista vettä se siihen käyttää,
kun lopputulos on kuitenkin se, ettei näiden kastettujen
joukosta ole vielä tähän päivään mennessä ilmestynyt ainuttakaan
Totuuden Hengen saanutta ihmistä.

Jokin siina kasteessa on sellaista, johon Jumalan Totuuden Henki
ei halua mukaan tulla, eikä Henkeään näille ihmisille antaa.

kelpaa se saatanan kaste, jonka olet saanut port-
topapin käsien alla?
Olethan itsekin huomannut, että Pyhä-Henki ei siihen yhdy.

tms37 kirjoitti:

minkälaisilla mantroilla Saatana valituitaan kastaa,
ja kuinka paljon ja millaista vettä se siihen käyttää,
kun lopputulos on kuitenkin se, ettei näiden kastettujen
joukosta ole vielä tähän päivään mennessä ilmestynyt ainuttakaan
Totuuden Hengen saanutta ihmistä.

Jokin siina kasteessa on sellaista, johon Jumalan Totuuden Henki
ei halua mukaan tulla, eikä Henkeään näille ihmisille antaa.

...voi käsittää väitettäsi, etteikö apostolisella vesikasteella käyville olisi annettu Pyhää Henkeä eli Totuuden Henkeä. Juuri meille apostolisen vesikasteen ottaneille on annettu lupaus Pyhän Hengen lahjan saamisesta, kuten voimme lukea: Apt.2:38-41 (huomaa isonnettu teksti!)

"38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja OTTAKOON KUKIN TEISTÄ KASTEEN Yeshua HaMashiach'n nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, NIIN TE SAATTE Pyhän Hengen lahjan.

39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

40. Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".

41. JOTKA nyt OTTIVAT HÄNEN SANANSA VASTAAN, NE KASTETTIIN, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua."

-Siis vain ne kastettiin, jotka ottivat Pietarin julistaman evankeliumin sanoman vastaan, ei ketään muita kastettu!

Olemme nimittäin todenneet, että juuri meidän kokouksissamme toimivat raittiimmin Pyhän Hengen armolahjat, jotka on lueteltu 1.Kor.12 luvussa ja J-lan rakkauden Henki on tunnusomaista juuri niille meidän kokouksistamme, joissa sairaat paranevat ja profetian lahja toimii.

Ellei profetian lahja olisi toiminut seurakunnassamme ja ellen olisi uskonut minulle kasvotusten tuotua erästä varoittavaa profetian sanomaa, olisin tänään vainaa.

Sitävastoin niissä seurakunnissa, joissa ei hyväksytä apostolista opetusta kasteista ja Pyhän Hengen armolahjoista, eivät toimi Pyhän Hengen armolahjat, vaan toiminta on sielullista ja hengetöntä. Poikkeapa joskus sellaisiin hengellisiin kokouksiin, jossa julistetaan apostolista evankeliumia koko täyteydessään, niin huomaa selvän eron kirkollisiin ihmistekoisiin liturgioihin!

En muuten löytänyt vastauksestasi pyytämiäni perusteluja. Unohtuivatko ne?


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

Pyhän Hengen saamisen kaksi tärkeintä ehtoa ovat tässä:

"Jos te rakastette minua, te noudatatte minun käskyjäni."

"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki,
jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

Kun Pyhä Henki sanoo: "Yksi on Herra, yksi Henki, yksi usko, yksi kaste."

Ei tätä tavitse minkäälaisilla lisälauseilla
ruveta muuksi muutaamaan.

Miksi sinä itse olet malliesimerkki siitä, että pidät
sydämessäsi asuvaa Saatanan hurmahenkeä Pyhänä Henkenä?

...sellaisen ihmisen on käsittää apostolinen kaste ja apostolinen usko, joka on omaksunut muunlaisen kasteen ja uskon.

Tiedän, että Pyhä Henki voi johdattaa myös tuollaisesta umpikujasta ihmisen apostoliselle perustalle ja aidon kasteen vastaanottamiseen. Tunnen erään työkaverin ja aktiiviuskovan luterilaisen miehen, joka aikoinaan kovasti hyökkäsi tätä oppia vastaan ja halusi aina väitellä siitä.

Sanoin hänelle, etten tahdo näistä pyhistä asioista riidellä, vaan kyllä Yeshua ajallaan avaa sinunkin ymmärryksesi käsittämään miten asia on.

Niin myös kävi. Mies ja tämän vaimo kastettiin samanaikaisesti ja he saivat kohta sen jälkeen Pyhän Hengen kasteen kuten apostolit muinoin!


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

ja siksi se Jumalalle kelpasi.
Olenhan kertonut, miten minä oman lihani ääntä kuunnellen
olin kerran lähdössä Raaheen helluntailaisten tilaisuuteen.
Ajattelemattakaan kastetta, mutta se matka tyssäsi heti
alkuunsa, kun Pyhä Henki sanoi: "Sinut on jo kastettu!"

Ja niin autonikin käyttäytyi kuin Bileamin aasi, se ei kääntynyt
vasemmalle Raahen suuntaan ja näin tuo Jumalan tahdon vastainen
ihmisteko jäi suorittamatta, ja siksi saan tänä päivänä omistaa
Kristuksen Hengen sydämessäni, ja ottaa vastaan uudestikastettujen
ivan ja pilkan. Tuon luontaisedun, minkä maailma Kristuksen omille antaa:

"Minä olen ilmoittanut heille sanasi ja he ovat saaneet osakseen
maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan niin kuin en minäkään kuulu."

Kasteesi on täysin Yeshuan opetusten vastainen!

Apostolit seisoivat käskynjaolla ja kuuntelivat tarkoin, kun Yeshua antoi lähetyskäskyn heille ja KAIKKI apostolit, joitten Raamatussa mainitaan kastaneen uskoon tulleita, kastoivat sitten uskoonntulleet ilman poikkeusta IHAN ERI LAILLA kuin miten kirkolliset kastavat!

Lue seuraavat kohdat Apostolien teoista, niin huomaat selvän eron:

1) 2:38
"Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Yeshua HaMashiach'n nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

2) 8:15-16
"Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16. sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Adon Yeshua'n nimeen."

3) 10:47-48
"47. "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
48. Ja hän käski kastaa heidät Yeshua HaMashiach'n nimeen."

4) 19:4-6
"4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".

5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Adon Yeshua'n nimeen.

6. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat."

- - -

Tiedän kyllä sen, ettei pelkkä oikea kastetapa
todista, että muu opetus olisi oikeaa. Lisäksi eräät seurakunnat tosin kastavat muutoin oikein, mutta vaativat samalla liittymistä heidän seurakuntaansa, mikä on vastoin UT:n opetuksia. UT:n opetusten mukaan uskoon tullut kastetaan vesikasteessa Yeshua HaMashiach'aan, eikä 'pakkokasteella' johonkin paikalliseen seurakuntaan.

Apostolinen uskoontulleille veteen upottamalla suoritettava vesikaste on ERITTÄIN tärkeä suorittaa oikein, sillä Pietari kirjoittaa siitä, että se TODELLAKIN PELASTAA!

Luemme 1.Piet.3:18-21 (Huomaa isonnettu teksti!)

"18. Sillä myös HaMashiach kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät J-lan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,

19. jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,

20. jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.

21. Tämän vertauskuvan mukaan VESI NYT TEIDÄTKIN PELASTAA, KASTEENA - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan HYVÄN OMANTUNNON PYYTÄMISTÄ J-lalta - Yeshua HaMashiach'n ylösnousemuksen kautta,.."

-Koska jakeen 21 mukaan vesi PELASTAA meidät vesikasteessa, josta Nooa perheineen oli esikuva, niin OIKEA kaste on TODELLA TÄRKEÄ!

-Koska jakeen 21 mukaan vesikaste on myös "hyvän omantunnon pyytämistä J-lalta", niin miten huono omantunto arvelet sylivauvoilla olevan? Noilla suloisilla palleroilla, jotka eivät edes ymmärrä vielä tämän maailman menosta yhtikäs mittään, synnistä nyt puhumattakaan!

Juuri heitähän valtiokirkot kastelevat jäsenikseen! Sielujen pelastamisesta he viis' veisaavat, kunhan vaan saavat lypsettyä heidän veronsa ajallaan!


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

Kun kenties vuosikausia olet riehunut rinta rottingilla
tuon muka yhden ja ainoan oikean kasteen puolestapuhujana,
mutta edelleen vaellat kohti kadotusta, kun sydämeesi
ei Jeesus Kristus ole tullut Pyhän Hengen temppeliään pystyttämään?

Kaste ei anna pelastusta kenellekään, siihen tarvitaan
kaveriksi Henki: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny
vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

Kristuksella on vain yksi Henki. Antikristuksella tuhansia
tuon hengen valheellisia muunnoksia. Jokaisella porttoseurakunnalla,
omansa, jotta ne eivät voisi yhtä olla.

Kaste saadaan ihmisten toimesta, mutta Pyhä Henki annetaan
taivaasta nille, jotka Jumalaa tottelevat

...tulin uskoon ottamalla Yeshuan vastaan omana Vapahtajanani jo varhain nuoruudessani.

Jo 4,5 vuotiaana sain ensimmäisen suurista rukousvastauksistani ja 12-vuotiaana tein ihan henkilökohtaisen uskonratkaisun ollessani yksin kotona. Päätin seurata Yeshuaa ja Hänen opetuksiaan ilman että kukaan ihminen olisi siihen kehoittanut. Samana iltana kuulin J-lan äänen, kun Hän antoi minulle lupauksen, jonka myöhemmin löysin kirjoitettuna Jesajan kirjaan.

Sitten 23-vuotiaana Herrani Yeshua johdatti minut apostoliselle kasteelle ja noin 1 kk siitä sain kokea saman kuin apostolit: Täytyin Pyhällä Hengellä ja tulella samoin merkein kuin Yeshuan apostolit muinoin! Tämä tapahtui v.1972 elokuun 31. pv:nä torstaina illalla klo 21.

Rakastan Yeshuaa ja Hänen sanaansa, etenkin rakkauden kaksoiskäskyä, enemmän kuin mitään muuta asiaa tai ketään ihmistä maan päällä. Sain rakkauden Yeshuaa kohtaan silloin, kun J-la vuodatti Pyhän Hengen lahjan sydämeeni. J-lan rakkaus vuodatettiin sydämeeni samassa yhteydessä. Hän asuu edelleen sydämessäni, eikä minun tarvitse kysellä keltään ihmseltä, että olenko uskossa vai en. TIEDÄN olevani aidosti uskossa Yeshuaan, J-lan Poikaan!

Olen lukenut pitkiä kertomuksiasi ja havainnut sinun kokeneen suuria asioita elämässäsi. J-la on suuressa armossaan vetänyt sinuakin rakkauden köysin puoleensa. Muista kuitenkin, ettemme ole vielä perillä taivaskotona! Siksi vaeltakaamme nöyrin sydämin toinen toistamme tukien ja toistemme puolesta rukoillen!

J-la johdattaa kutakin valittuaan aivan yksilöllisesti ja jos sallimme, Hän johdattaa meidät niihin eläviin tekoihin, jotka ovat meitä varten tehtyjä jo maailman perustamisesta asti, että me niissä vaeltaisimme. Yhteistä meille Yeshuan opetuslapsille on myös se, ettemme tuomitse ketään kadotukseen, vaan siunaamme kaikkia vihamiehiämme. Yeshua opetti sanoen:

-"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!"

-"Sillä, millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidätkin tuomitaan!"

-"Älkää kadotyustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta!"

Olisihan poikkeuksellisen outoa, jos kaikki uskovat käsittäisivät täällä maan päällä Raamatun kaikki opetukset täysin samalla tavalla! Koska olemme vajavaisia täällä ajassa, niin näemme monet asiat erilailla kuin muut uskovat. Näemme ne kuin kuvastimesta arvoituksen tavoin, mutta taivaskotona näemme kaiken selkeästi ilman vajavaisuutta!


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

vaikka kaste olisi ollut miten oikea tahansa, kun kuitenkin
jäivät vaille taivaasta annettavaa Pyhää Henkeä.

Painu nyt jo kastepalstalle. Minua et Saatanan kasteelle saa.

Heidän oman suunsa tunnustuksen mukaan he saivat kohta upotuskasteen ottamisen jälkeen vastaanottaa ylen ihmeellisen Pyhän Hengen lahjan ja täyttyivät sellaisella J-lan rakkaudella, josta eivät olleet aiemmin osanneet edes uneksia!

Tämä on Raamattu-palsta ja olen siteerannut sulle useita Raamatun totuuksia. Olen toki huomannut sen, ettet ole ollut kovin vastaanottavalla päällä, koska sulla on ilmeisesti käsijarru jäänyt jumiin :)

"J-la on rakkaus ja jokainen joka rakastaa, on J-lasta syntynyt. Se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa J-laakaan, jota ei ole nähnyt. Sentähden, joka sanoo rakastavansa J-laa, rakastakoon myös veljeään!"

"Siitä kaikki tuntevat meidät Yeshuan opetuslapsiksi, että meillä (Hänen uskovilla) on keskinäinen rakkaus."

"Joka tunnustaa, että Yeshua on J-lan Poika, hänessä J-la pysyy ja hän J-lassa."

Minä tunnustan, että Yeshua HaMashiach on J-lan Poika, eikä Hän siitä koskaan muuksi muutu!

Tuossa edellä muutamia lainauksia Raamatusta. Uskotaan niihin ja eletään niiden mukaan, niin meille hyvin käy!

Pysyttele kernaasti tällä palstalla :)


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

Se on suloisinta rakkautta, mitä Antikristus voi omilleen antaa,
koska hän antaa kaikkea sitä, mitä ihminen sydämessään halajaa.

Mutta yksi tästä rakkaudesta puuttuu, ja sen mukana kaikki - totuus.

"Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska
he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.

Siksi Jumala lähettää (lähetti jo vuonna 90) rajun eksytyksen,
jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne,
jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

Ja Ilmestyskirjassa vahvistetaan tämä Jumalan Paavalille antama ilmoitus:

"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti.
Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle
siihen saakka kun Jumalan sanat toteutuvat."

...muistutan siitä, mitä Yeshua on meille opettanut uskonveljien ja uskonsisarten tuomitsemisesta:

Yeshua opetti sanoen:

-"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!"

-"Sillä, millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidätkin tuomitaan!"

-"Älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta!"

On lisäksi paljon helpompaa ja siunatumpaa rakastaa ja siunata toinen toistamme :)


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

Vaan valeveli, joista Paavali aikoinaan kirjoitti:

"Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan, millaista
on se vapaus, jonka olemme Jeesukselta Kristukselta saaneet.
Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidät lain orjuuteen."

"Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi, mutta hän
on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari
tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan.
Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa.

Näin siis jo alkuseurakunnan aikaan vuosina 55-58.
Ja näin tänään:

Tosin raamattukeskusteluumme on tullut eräitä valeveljiä urkkimaan,
millaista on se vapaus, jonka olemme Kristukselta saaneet.
Heidän tarkoituksenaan on saattaa meidät saatanallisen
toisen kasteen orjuuteen.

Näytä minulle yeshuasi opetus, jossa sanotaan:

"Jokainen, joka sanoo tietävänsä totuuden, on aina toisten tuomitsija.
Älkää uskoko häntä, sillä ei kukaan meistä voi tietää totuutta."

...sillä ei minua ole puusta tehty tai kirveellä veistetty :)

Kaiken lisäksi olen vielä aito uskonveli, vaikka uskonkin Raamattuun niin kuin siihen on kirjoitettu.

Sitäpaitsi Yeshuan kielto tuomita sisältää KAIKKI ihmiset. Emme siis saa tuomita KETÄÄN ja vielä vähemmän passittaa heitä Helvettiin!

Jos joku ihminen passittaa puheillaan jonkun ihmisen helvettiin, niin seuraavien Yeshuan opetusten mukaan, hän samoilla sanoillaan hankkii itselleen saman tuomion.

Lue siis uudelleen alla olevat jakeet ja pyydä anteeksi, jos olet uskovainen!


Yeshua opetti sanoen:

-"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!"

-"Sillä, millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidätkin tuomitaan!"

-"Älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta!"

On lisäksi paljon helpompaa ja siunatumpaa rakastaa ja siunata toinen toistamme kuin vihata ja kirota :)

Yeshua KÄSKI meitä omiaan lisäksi näin: "Rakastakaa vihollisianne!" Matt.5:44b

Onko Vuorisaarna päässyt unohtumaan, veliseni ?

Vaikka harteillesi onkin kertynyt vuosia, niin nyt on kyllä sulla aihetta tehdä tervehenkinen parannus!


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on Jumalan valtakunta."

Sinäkö muka olet hengessä köyhä? Sinähän olet täyteen pakattu
Saatanan tekopyhyyttä, jossa hurmahenget viettävät kanssasi
suurta ilojuhlaa. Ei hengellisesti köyhä lähde ihmisiä uudelleen
kastamaan, eikä heitä tähän Saatanan ovelaan ansaan edes kutsumaan.

Ei lähtenyt Paavalikaan, enkä lähde minäkään, sillä nämäkin
Paavalin sanat tulivat todeksi omassa elämässäni 3.2.1988 klo 4.30,
kun Pyhä Henki ne suoraan minullekin saneli:

"Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan
evankeliumia (hänen totuuttaan), ei kuitenkaan viisain puhein,
koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkitykdsensä."

Viisaat puheet saadaan Saatanan hallinassa olevista
teologisista tiekunnista, raamattu- ja kristillisitä opistoista.
Kristuksen totuus saadaan vain häneltä:

"Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet,
ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa
teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin
kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä."

Siksi minäkin saaan Paavalin tavoin todistaa:

"Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani
evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole
sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut,
vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle."

Siksi sinä et ole oikea veli Totuuden Hengen saanelle veljelle,
koska Kristus ja Antikristus eivät voi yhtä olla.

"Oletko ollut apostolisella tavalla hurmoksissa eli oletko täyttynyt heidän laillaan Pyhällä Hengellä?"

Jos olet, niin miten sen koit?

Kirjoitat niin usein 'hurmoksesta', että siitä heräsi tuo kysymys.

- - -

Oletkos pohtinut mitä seuraava UT:n jae merkitsee käytännössä:

"Pyrkikään rauhaan kaikkien ihmisten kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa!"


Siunausta Yeshuassa!

tms37 kirjoitti:

joka ei litystynyt Raamatun lehtien väliin vaan toimii
tässäkin ajassa Jumalan valisemien ihmisten sydämissä,
kuten on alusta alkaen toiminut.

Antikristuksen valheen henki se on jäädyttänyt sinunkin
ajatusmaailmasi yli 2000:n vuoden taakse, aivan kuin ei mitään
olisi sen jälkeen ihmiskunnan historiassa tapahtunut.

vankina minkään seurakunnan paimenen toimesta, vaan rooman Keisarin, joka vainosi Kristittyjä. Siihen aikaan Rooma alisti kaikki valtansa alle luuletko että jollain seurakunnan paimenella olisi ollut mitään valtaa vangita yhtään ketään.
Mistä olet saanut päähäsi tuon Diotrifuksen.

tms37 kirjoitti:

Johanneksen omissa kirjeistä näiden antikristusten ilmestyminen
on paljastettu. Näin hänen ensommäisessä kirjeessään:

"Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa
Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut.
Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä.

He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme.
Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme.
Mutta täytyihän käydä ilmi, etteivät kaikki kuulu meihin. Te taas
olette Pyhältä saaneet Hengen voitelun, ja kaikilla teillä on tieto.

En minä kirjoitakaan teille sen vuoksi, ettette tuntisi totuutta, vaan siksi,
että te tunnette sen ja tiedätte ettei mikään valhe ole lähtöisin totuudesta."

Ja näin hän sitten kolmannessa kirjeessä kirjoittaa tuosta
seurakunnan johtoon nousseesta antikristuksesta:

"Kirjoitin muutaman sanan seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka mahtailee
sen johtajana, ei pidä meitä missään arvossa. Siksipä minä sinne tultuansi
aionkin huomauttaa hänelle siitä, mitä hän oikein tekee levittäessään
meistä pahoja puheita. Eikä hänelle sekään riitä. Hän kieltäytyy itse ottamasta
veljiä vastaan, estää niitä, jotka haluavat sen tehdä, ja jopa erottaa
heitä seurakunnasta."

Ja näin Johannes kirjoittaa vankeudessa:

"Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta
tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle,
koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta."

tuntuu ETTEI JO JÄRKIKIN SANOISI MIKÄ HETKI NYT
ON.

MITEN IHMEESSÄ NYT OLISI PAREMPI AIKA KUIN JOSKUS
ENNEN? IHMISIÄ OLISI PILVIN PIMEIN JEESUKSEN OMANA
VAIN HARVAT OLISIVAT EKSYNEET ja VASTA NYT.
Ja kas kummaa, miten JEESUKSEN OMAT käyvät taistelua
HÄNEN sanaansa vastaan?
Ja kas kummaa kun ei JEESUKSEN LUPAUKSET VOIKKAAN
HÄNEN OMISSAAN KÄYDÄ TOTEEN.

KUKA SIIS VALEHTELEE???

IHMISET OVAT HYVIÄ? TODELLA HYVIÄ?

IHMISET IHMISOPIT EIVÄT VALEHTELE?

tms37 kirjoitti:

Kun valtavasta Paholaisen hallusssa olevasta laumasta onkin tehty hyviä,
ja muutamasta Jeesuksen hallussa olevista on tehty pahoja.

Mutta kun Jumala jo aikojen alussa näki hyväksi jättää Saatanan
haltuun kaikki totuudesta luopuneet, niin jo nyt voimme vain katsella,
miten hyvin tämän maailman jumala on tehtävänsä hoitanut.

hyvin on tämän maailman herra hommansa hoitanut.
Ihmiset ovat HYVÄSSÄ uskossa.

"uudesti olet syntynyt tämän maailman herran
kristinoppiin."

old_profile_34088 kirjoitti:

"uudesti olet syntynyt tämän maailman herran
kristinoppiin."

et ole ollenkaan uudestisyntynyt....et mihinkään oppiin!

Armi-parka kirjoitti:

et ole ollenkaan uudestisyntynyt....et mihinkään oppiin!

en ole mihinkään tämän maailman ihmisoppiin uudesti
syntynyt vaan JUMALA ON SAANUT MINUT UUDESTI SYNNYTTÄÄ YLHÄÄLTÄ.

Jos siis tahdot taivaaseen niin kyllä Jumalan on sinutkin saatava UUDESTI SYNNYTTÄÄ YLHÄÄLTÄ.