Kiinnostaisiko ketään e-mail-vaihtelu?

Hei, sinä joka uskot.
Olen nuori (17-vuotias) lukiolaispoika ja ateisti.
Tai ainakin tällä hetkellä. En ole käynyt rippikoulua enkä juurikaan lukenut raamattua, kuulun kuitenkin kirkkoon yhä (ev.lut.).

Tahtoisin käydä sähköpostivaihtelua ihmisen, joka uskoo Jumalaan, kanssa. Minua ei kiinnosta mikään juupas-eipäs-mittelö, vaan haluisin KESKUSTELLA e-mailin avulla, vaihtaa mielipiteitä, kuulla perusteluita, antaa omia perusteluita ateistisuudelleni.

En ole koskaan ole voinut "väitellä" kenenkään kanssa aiheesta, sillä Jumalaanuskovat tuttuni ovat käyttänyt uskon syinä "No se vaan on niin..."-perustetta. Minulle se sellainen ei riitä ja siksi tahtoisinkin puhella uskoaan miettineen kanssa, joka tuntisi kristinuskoa (ja omia ajatuksiaan Jumalasta).

En ole mikään termien kävelevä sanakirja uskonnossa, mutta otan kyllä selvää nopeasti (eli älä anna niiden kiertelyn vaikuttaa ilmaisuusi). Pyrin kohtelemaan toisten mielipiteitä ja aatoksia hyvin ja en tahdo tyrmätä mitään suoralta käsin, joten toivoisin sinunkin antavan minun ajatukselleni saman "hapen".

Tiedustelen nyt näin aluksi asiasta...
Jos siis tunnet sisälläsi, että täytit vaatimukseni ja sinua kiinnostaa puhua uskosta (tyrkytystä en tahdo enkä tee itse), vastaapa tähän viestiin :)
1155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No Hei, minua kiinnostaisi tuollainen älyllinen keskustelu! Meitä raamattuun uskovat yleensä leimataan ei älyllisiksi vaikka älyllisiäkin syitä uskoa raamattuun on paljon. Ensimmäisellä kotimaisella on ehkä vain yksi hyvä mietelmä noista tosi tärkeistä aiheista. Oletko tutkinut asioita jo pitempään vai aloitteletko nyt vasta. Pitäiskö aloittaa jostain mitä tunnemme yhdessä, silloin ols hyvä jos tuntisit tuon nykykristillisyyden perusajatukset kokoovan teoksen.
http://www.kirjasana.fi/product.php?isbn=9789516194670&sessID=c3b3d9836f3b2b35b4ad1daaa2df4c95
Mitä mieltä olet tuosta jos siis tunnet sen jo, tai jos et tunne niin pitäis kun se on nykykristillisyyden perusteos. Jos älyllisesti haluat jutella niin sillon joutuu tekemään pohjatyötäkin ihan toimittajien tapaan. Tunnekristittyjä kiinnostaa erilaiset suuntaviivat mut älyllisen keskustelun perusainekset kristillisyydestä on tuossa kirjassa tosi hyvässä pikku paketissa. Älykästä keskustelua tarvitaan enemmän, hyvä aloitus ja voitais kai meilailla privanakin;

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A-te-is-ti kirjoitti:

Hei, sinä joka uskot.
Olen nuori (17-vuotias) lukiolaispoika ja ateisti.
Tai ainakin tällä hetkellä. En ole käynyt rippikoulua enkä juurikaan lukenut raamattua, kuulun kuitenkin kirkkoon yhä (ev.lut.).

Tahtoisin käydä sähköpostivaihtelua ihmisen, joka uskoo Jumalaan, kanssa. Minua ei kiinnosta mikään juupas-eipäs-mittelö, vaan haluisin KESKUSTELLA e-mailin avulla, vaihtaa mielipiteitä, kuulla perusteluita, antaa omia perusteluita ateistisuudelleni.

En ole koskaan ole voinut "väitellä" kenenkään kanssa aiheesta, sillä Jumalaanuskovat tuttuni ovat käyttänyt uskon syinä "No se vaan on niin..."-perustetta. Minulle se sellainen ei riitä ja siksi tahtoisinkin puhella uskoaan miettineen kanssa, joka tuntisi kristinuskoa (ja omia ajatuksiaan Jumalasta).

En ole mikään termien kävelevä sanakirja uskonnossa, mutta otan kyllä selvää nopeasti (eli älä anna niiden kiertelyn vaikuttaa ilmaisuusi). Pyrin kohtelemaan toisten mielipiteitä ja aatoksia hyvin ja en tahdo tyrmätä mitään suoralta käsin, joten toivoisin sinunkin antavan minun ajatukselleni saman "hapen".

Tiedustelen nyt näin aluksi asiasta...
Jos siis tunnet sisälläsi, että täytit vaatimukseni ja sinua kiinnostaa puhua uskosta (tyrkytystä en tahdo enkä tee itse), vastaapa tähän viestiin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu