on ollut mulla aina pienenä viikarina iso osa joulun odotus ja muistan kun kerran äidin ostamassa suklaa kalntreissa oli saksalainen suuklaa kirpeää ja maistui pihkalle, viimeinen käyttöpäivä oli umpeutunut ilmeisesti jo sotien jälkeen. äiti vei sen takaisin kauppaan jä siellä kaupantäti repeli luukkuja auki ja yökötellen maisteli luukkujen sisältöä, tilalle sain sellaisen mistä tuli joku mikroskooppinen lelu aina joka luukusta, niillä ei tehnyt mitään ja tukehtua vissiin meinasin kerran johonkin niistä. muistn ehkä oikein että jouluaattona luukusaa oli vihreäreki jonka päällä oli punainen sammakko...
ei mulla sen jlkeen ole ollut tavara kalentereita, läheiseksi tuli sellainen mummolta saatu kalenteri jossa oli vivut sivuilla ja kun niistä veteli niin tontut ja eläimet liikuivat ja paljastivat erilaisia jouluisia juttuja ja luukut olivat siinä alhaalla tasaisissa riveissä. se kalenteri oli aina vuodesta toiseen sama, mummo alittoi aina sen esiin koska pidin siitä ja se luukut sai hyvin painettua takaisin kiinni. viimeisessä luukussa oli seimi, maria ja Jeesuslapsi. se kalenteri on jossain täällä uudes kämpäs muistolaatikossa ja oli mulla se esillä joskus aina , se on ennemminkin sellainen joulumuisto ja koriste kun kalenteri, nyt mulla ei ole mitään kalenteria esillä mutta tuli mieleen että sen voisin etsiä jostain. ja laitta kera joidenkin vanhojen joulukoristeiden esille, mummon koristelaatikossa minkä sain mummon kuoltua, niin siellä on itse tehtyjä ja maalattuja joulutonttuja seinälle laitettaviksi, ukki teki ne sodan aikana. mulla kun on ollut vähän melankoliaa parin vuoden takaisten tapahtumien takia ja pari viime joulua ei ole oikein joulumieltä saanut sytytettyä, niin nyt ajattelin kotiin joulua tuoda.
mitenkäs muiden perinteet liityen joulukalenteriin, ne kenellä on lapsia kotona niin varmasti jotain traditioita on muistissa ja muillakin tietysti. =)
ei mulla sen jlkeen ole ollut tavara kalentereita, läheiseksi tuli sellainen mummolta saatu kalenteri jossa oli vivut sivuilla ja kun niistä veteli niin tontut ja eläimet liikuivat ja paljastivat erilaisia jouluisia juttuja ja luukut olivat siinä alhaalla tasaisissa riveissä. se kalenteri oli aina vuodesta toiseen sama, mummo alittoi aina sen esiin koska pidin siitä ja se luukut sai hyvin painettua takaisin kiinni. viimeisessä luukussa oli seimi, maria ja Jeesuslapsi. se kalenteri on jossain täällä uudes kämpäs muistolaatikossa ja oli mulla se esillä joskus aina , se on ennemminkin sellainen joulumuisto ja koriste kun kalenteri, nyt mulla ei ole mitään kalenteria esillä mutta tuli mieleen että sen voisin etsiä jostain. ja laitta kera joidenkin vanhojen joulukoristeiden esille, mummon koristelaatikossa minkä sain mummon kuoltua, niin siellä on itse tehtyjä ja maalattuja joulutonttuja seinälle laitettaviksi, ukki teki ne sodan aikana. mulla kun on ollut vähän melankoliaa parin vuoden takaisten tapahtumien takia ja pari viime joulua ei ole oikein joulumieltä saanut sytytettyä, niin nyt ajattelin kotiin joulua tuoda.
mitenkäs muiden perinteet liityen joulukalenteriin, ne kenellä on lapsia kotona niin varmasti jotain traditioita on muistissa ja muillakin tietysti. =)
Vastaukset 19
Vanhimmat
sain aina kuvajoulukalenterin.. Likalleni olen hommannut suklaakalenterin. Kattelin tuossa kaupoissa kiertäessä, että osataan sitä kyllä niistäkin hintaa kiskoa. Mitä hienompi, sitä kalliimpi (loogista tietty). Eurolla saa perinteisen suklaakalenterin, mutta hienoimmista saa pulittaa melkein 20 euroa, huh huh..
ajatteleppa markka aikaan noita juttuja kun huomasin juuri kaupungilla muutamissa tuotteissa hinnat on samoja kuin markka aikaan=)=) olisiko kaupoissa ollut esim. vuonna 2000 yhtään joulukalenteria joka maksoi tuon mainitsemasi 120mk, tuskin oli tai ainakin kauppakävi huonosti=) eurosokeus iskenyt myös kalentereihin=)
mikä kyseinen tuote olikaan, mutta tosiaan ennen joku maksoi 20 markkaa ja nykyään samasta joutuu pulittaan sen 20 euroa.. Ja ihmiset vaan aattelee nopeasti, että sepäs on halpa.. Jälkeenpäin kun kääntävät hinnan vanhoiksi markoiksi, niin huhhuijakkaa.. Kyllä tuo euro sokaisee.. :)
huomio on mulla ollut huonekaluissa... niissä hinta on noussut ja laatu laskenut=) tänne kun jouduin jonkun verran uutta hommaamaan siis raksalle, niin kirjahyllyjä hakiessani huomasin hauskan jutun, vanhaan kämppään ostin kirjahyllyn pätkän, mikä oli ihan kohtuullista tasoa ja se maksoi muistaakseni vuonna 2000 tai 2001 niin 500-600mk, sellainen IHAN samallainen viilutettu lastulevy tekele maksoi 350euroa, että sellainen muutos ja sokeus, :D:D:D
saatiin aina kuvakalenteri, ne olivat tosi kauniita ja hyvin tehtyjä. Muistan miten teimme sitten siskojen kanssa itse kalentereita nuoremmille sisaruksille, piirrettiin kuvia ja partakoneen terällä viivoitettiin luukkuja. Se oli hauskaa puuhaa. Omille lapsilleni tein joskus kalenterit yhteenliimatuista tulitikkurasioista.Jokaisen rasian sisään piilotin jotain ihan pientä, karkin, kiiltokuvan, pinssin tms. Yleensä se oli kuitenkin suklaakalenteri joka hankittiin jokaiselle, ihan niin kauan kun lapset asuivat kotona.:)
Nyt ei enää tule ostettua joulukalenteria, mutta noita nettikalentereita auon päivittäin :)
kun näkee vaivaa ja tekee itse kalentereita, siitä tulee sellaista vanhaa tunnelmaa mikä on kaikkoamassa pois.
pidä joulusta, ehkä siks että ihminen on siitä kumma otus että muistaa parhaiten kaiken pahan. Ainut hassu muisto on noin 5-6 vuotiaana kun joulupukki tuli ja mä laitoin pääni piiloon mummon essun alle, pelotti niin vietävästi=0)Kalentereista en muista mut sellanen on kyllä nytkin itellä. Kolahti postiluukusta Turun sanomien ilmanen kalenteri, avasin tänään 3 luukkuu kerralla kun oli unohtunut.
Hyvää jouluu sulle kuiteskin=0)
ja sinulle myös! niin tosiaan näin se valitettavasti on. äiti kuoli yllättäen tuossa parivuotta sitten ja se loihti aina sellaisen perhe joulun ja oli kiva mennä kotiin, ehkä joskus myöhemmin saa lisää joulumieltä. =(
no niin, vai kolme luukkua kerralla ja ilmaisesta kalenterista joka mäjähti ihan kotiin asti, hienoa! pienestä on kiinni senkin kalenteriparan käyttö! :D
molemmat isoäidit nukku pois jouluaattona. Äidinäidistä ilmoitettiin aatto aamuna mut isänäidistä ylilääkäri sanoi että hän ottaa vastuun ja ilmoitetaan vasta joulupäivänä. No, mun joulu ei ole sen jälkeen ollut muuta kun pelkoo että kuka seuraavaks?!!
varmaan aikanaan sen jouluntunnelman taks kunhan siihen osaa asennoituu oikeen. Ajatella niitä kaikkia hyviä yhteisiä hetkiä mitä ollut on. Mä van en vielkään osaa sitä...ikävä on suunnaton;o(
meillä oli sisarusten kesken yksi kalenteri,mistä tuli aina joku ihana jouluinen kuva.Meitä kun oli monta,niin omaa vuoroaan sai aina odottaa..
Nyt omilla ipanoilla on omat suklaakalenterit.Ne eivät kyllä minun mielestäni ole mitään "oikeita" kalentereita..
Sulla kivoja muistoja ja ikävempiäkin. Niin kuin itse kullakin. Mutta kyllä sä sen joulumielen saat sytytettyä, miusta joulu on juuri kaiken mukavan menneisyyden muistelua, paluuta lapsuuden jouluihin ja rauhoittumisen aikaa. Ei siihen ihmeitä tarvita, sie laitat kaikki rakkaat jouluiset koristeet ja siitä se lähtee.
Itsellä lapsuuden kalentereista mielessä tietysti ne kuvakalenterit. Yksi ihana vieläkin muistissa, siinä hopean värisiä hileitä ja upea maisema. Sen säilytin pitkään. Ja joulukuuseen vanhoja, lapsena olleita koristeita, osa tietenkin uudempaakin, mutta rakkaimpia ne vanhat.
kiitoksia vaan vinkeistä ja kokemuksista;D
valmiina vinkkailemaan ja jakamaan.. siis kokemuksia. ;D
näitä tyttöjen metkuja...;D yrittävät viattoman ja niin perinteitä tihkuvan kalenterikeskustelun kääntää kaksmieliseks ja sitä kautta hämätä ujoa ja hiljaista koltiaista... nooh, onneks on kaikkeen varauduttu ja menin heti tuonne ajatusriiheeni miettimään miten tästä selviän kun tolleen tönäistiin, mutta nyt olen jo voiton puolella ja uskallan jo hymyillä pää pystyssä (siis leuan pää...) ja sanoa että ei tunnu missään... :D:D:D
kuulkaas nyt herra koltiainen, olette käsittänyt vallan väärin viattoman lipsahduksen. Eihän tässä nyt ketään olla tönimässä, varsinkaan ujoja ja hiljaisia, pois se minusta. Onneksi selvisimme tästä valitettavasta väärinkäsityksestä vammoitta, kun ei tunnu missään. Sehän on toivottava olotila, täysin tunnoton ja rauhallinen. Pitäkää edelleen pystyssä, siis se leuan pää. :D
hyvää yötä ja kauniita unia! Jospa vaikka unessa näet lisää tyttöjen metkuja. ;)
se vaan paisuu (siis väärinkäsitys), siis eihän siellä nyt niinkuin konkreettisesti tönäisty, vaan ajatusten aalloilla sattui vaatimaton sivuosuma, mikä ei missään tapauksessa aiheuta vammoja, ainakaan sellaisia mistä ei olisi mielissään:D:D:D
tämä, väärinkäsitystä toisensa perään. Vai paisuu.. :D. Sie siellä ajatuksissa kuljit ja mie luulin muuta. :) Pääasia että asia kunnossa ja ikäviä vammoja ei tullut vaan jos tuli, niin mieleisiä. :)
Niin ja huomenta!