mutta kyseessä on kuitenkin NETTI-kysely, se laskee aina kyselyssä saadun tuloksen laatua, ei sillä etteikö nokialaiset ihan oikeesti pelkäisikin vetensä puolesta.
0Äänestä
kysymyksiä
Kysymykset on laadittu viihteeksi.
Epidemian laajuutta kysellään: "Onko perheessänne ollut vatsatautia?"
Vastauksesta ei saa mitään selvää. Järkevämpi kysymys olisi ollut: "Onko sinulla ollut vatsatautia?" ja sitten vielä olisi haarukoitu asuinaluetta.
Viranomaiset eivät suostuneet antamaan epidemologista arviota sairastuneista ennen kuin kaksi viikkoa oli kulunut.
Ja pelkääminenkin on ihmisille viihdettä nykyaikana. Minua oikein inhottavat nuo pelkäämiskyselyt kun minä tiedän, miten subjektiivisia ja itsekeskeisiä ihmiset ovat. Ihmiset valitsevat pelkokertomustensa kohteet sen mukaan, mikä tuntuu mukavalta. Kun ihmiset pelkäävät ihan oikeasti, niin suurin osa alkaa välttelemään aihetta.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta kyseessä on kuitenkin NETTI-kysely, se laskee aina kyselyssä saadun tuloksen laatua, ei sillä etteikö nokialaiset ihan oikeesti pelkäisikin vetensä puolesta.
Kysymykset on laadittu viihteeksi.
Epidemian laajuutta kysellään:
"Onko perheessänne ollut vatsatautia?"