kristinusko väittää, että “maallisen” elämän tarkoitus on kuolemanjälkeisen “iankaikkisen” elämän saavuttaminen. Jos olisi olemassa ns. iankaikkinen elämä, mikä sen tarkoitus olisi? Sen sijaan lopullisella, biologisella kuolemalla näyttää olevan luonnossa lajin säilymisen ja kehittymisen kannalta selvä merkitys. Kuolema on elämän jatkumisen edellytys, sillä jos kuolemaa ei olisi, bakteerien massa ylittäisi nopeasti maapallon massan, ja tämähän on tietysti mahdotonta. Jos muinaiset eläimet eivät olisi koskaan kuolleet, ihmistä ei olisi koskaan ilmaantunut maapallolle, sillä ihmiselle ei olisi ollut elintilaa. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että kuolemalla olisi jokin tarkoitus.
Kristillinen ajattelu perustuu kahteen olettamukseen, joista kumpaakaan ei voida todistaa paikkansapitäviksi.
Ensiksi ajatellaan, että maallinen elämä olisi arvotonta ja kärsimystä, joka vain valmistaa ihmistä iankaikkiseen iloon. Toiseksi ajatellaan, että maalliset kärsimykset korvattaisiin iankaikkisilla iloilla.
Ensiksi voidaan todeta, että tällaisesta ajattelutavasta saattaa olla vakavia moraalisia seurauksia. Esimerkiksi kristillisellä keskiajalla ihmiselämää ei pidetty yhtä suuressa arvossa kuin nykyään. Toisaalta voidaan väittää, että maallinen elämä voi olla täysin mielekästä ja antoisaakin.
Arvioitaessa ns. maallista elämää kristityt usein vertaavat sitä iankaikkisen elämän riemuihin. Voidaan huomauttaa, että he tekevät saman virheen kuin ne, jotka sanovat, että Jussi on pieni, koska hän on pienempi kuin puu. Ihmiselämän mielekkyyttä ei tule verrata johonkin ihmiselämän ulkopuoliseen vaan ihmisten elämään keskimäärin.
Näin arvioituna jotkut ihmiset elävät erittäin mielekästä, onnellista ja täysipainoista elämää, ja heidän elämällään yhteiskunnassa on selvä päämäärä ja tarkoitus. Jotkut toiset elävät surkeaa ja sekä omasta että muiden mielestä tarkoituksetonta elämää.
Sen sijaan, että ollaan huolissaan iankaikkisesta elämästä pitää kehittää elämää ja yhteiskuntaa maapallolla siten, että lopulta kaikki ihmiset voisivat tuntea elävänsä mielekästä ja tarkoituksenmukaista elämää.
Kristillinen ajattelu perustuu kahteen olettamukseen, joista kumpaakaan ei voida todistaa paikkansapitäviksi.
Ensiksi ajatellaan, että maallinen elämä olisi arvotonta ja kärsimystä, joka vain valmistaa ihmistä iankaikkiseen iloon. Toiseksi ajatellaan, että maalliset kärsimykset korvattaisiin iankaikkisilla iloilla.
Ensiksi voidaan todeta, että tällaisesta ajattelutavasta saattaa olla vakavia moraalisia seurauksia. Esimerkiksi kristillisellä keskiajalla ihmiselämää ei pidetty yhtä suuressa arvossa kuin nykyään. Toisaalta voidaan väittää, että maallinen elämä voi olla täysin mielekästä ja antoisaakin.
Arvioitaessa ns. maallista elämää kristityt usein vertaavat sitä iankaikkisen elämän riemuihin. Voidaan huomauttaa, että he tekevät saman virheen kuin ne, jotka sanovat, että Jussi on pieni, koska hän on pienempi kuin puu. Ihmiselämän mielekkyyttä ei tule verrata johonkin ihmiselämän ulkopuoliseen vaan ihmisten elämään keskimäärin.
Näin arvioituna jotkut ihmiset elävät erittäin mielekästä, onnellista ja täysipainoista elämää, ja heidän elämällään yhteiskunnassa on selvä päämäärä ja tarkoitus. Jotkut toiset elävät surkeaa ja sekä omasta että muiden mielestä tarkoituksetonta elämää.
Sen sijaan, että ollaan huolissaan iankaikkisesta elämästä pitää kehittää elämää ja yhteiskuntaa maapallolla siten, että lopulta kaikki ihmiset voisivat tuntea elävänsä mielekästä ja tarkoituksenmukaista elämää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kristinusko ei väitä että maallisen elämän tarkoitus on kuolemanjälkeisen iankaikkisen elämän saavuttaminen. Olet väärässä. Kristillinen ajattelu ei perustu esittämiisi olettamuksiin: Jeesus tuli jotta meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Valitettavan väärä kuva koko uskosta sinulla.
Elämän tarkoitus on löytää Jeesus Kristus, joka on tie, totuus ja elämä. Elää elämämme Hänen yhteydessään.
Elämä ei kenelläkään lopu kuolemaan, vaan jatkuu tuonpuoleisessa iankaikkisuudessa. Tässä ajassa me vaan valitsemme missä iankaikkisuutemme vietämme...
Jumalahan loi ihmisen ilokseen, Hänen yhteyteensä.
Syntiinlankeemuksessa tuo yhteys katkesi ja kuolema tuli silloin. Mutta Raamattu sanoo, että viimeisenä vihollisista kukistetaan kuolema (=persoonallinen vihollinen eli saatana).
http://www.mormon.org/learn/0,8672,792-19,00.html
Oma "vapaa" käsitykseni on, että Raamattu on enemmänkin "kuoleman oman ja pahaa tekevän ihmisen" pelastamista oikeudenmukaisuuteen ja rakkauteen ja siten myöskin elämään.
Raamattu on opas siitä mitä tietä kannattaa kulkea jos haluaa oikeudenmukaisuutta rakkaudessa. Olen omasta puolestani varma että iankaikkinen elämä ja sen saavuttaminen ei ole mikään yksinkertainen asia. Ei kukaan meistä voi vaatia itselleen iankaikkista elämää joka ei edes ole mahdollista millään muilla "ehdoilla" kuin Jumalan.
On (mielestäni) typerää luulla että olemme kuolemattomia sellaisina kuin olemme - kuinka ihmeessä tällaiset vajavaiset elämät olivat iankaikkisia??
Raamattu sanoo että vain Jumala on iankaikkinen ja se tarkoittaa luonnollisesti että vain Jumalalla on iankaikkiseen elämään tarvittavat ominaisuudet.
Joten vain jos haluamme yhtyä Jumalaan Hänen ominaisuuksiinsa voimme yleensäkään elää iankaikkisesti. Teot joita ohjaa vääryys, pahuus ja rakkaudettomuus ovat aina kuolemaan vieviä ominaisuuksia. Sellaisia tekoja kutsutaan yhteisnimellä synniksi ja niiden luonnollinen seuraus (palkka) on kuolema - kuinka muuten voisi ollakaan.
Nyt voi tietenkin kysyä (kuten opetuslapset kerran) että "kuka sitten voi kestää"?
Jeesus vastasi siihen näin: Se mikä ihmiselle on mahdotonta on Jumalle mahdollista.
Siis elämän tarkoitus on - elää oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa.
Elämä pahuuden orjuudessa valheessa, epäoikeudenmukaisuudessa ja rakkaudettomuudessa ei ole tarkoituksenmukaista ..
Kristus ei milloinkaan väittänyt elämän tarkoituksen olevan iankaikkisen elämän saavuttaminen. Vaan pahan vaikutuksesta eroon pääseminen. Ja myös oikean tyylisen elämän elämisen tottelevaisena Luojalle, taivaalliselle Isälle, Hänen tahtoaan noudattaen kaikessa.
Eikä kristillisyydessä ajatella maallisen elämän olevan arvotonta, vaan arvokasta, koska se on saatu lahjaksi Luojalta. Ja kyllä kristillisyydessäkin sallitaan tavoitteiden asettelu, kunhan ne ovat aina ensisijaisesti epäitsekkäitä ja muita kaikkia eläviä siinä ohessa huomioon ottavia.