YK:n johdossa on Venäjä, joka teki sotarikoksia tukuttain Suomessa, eli sama valtio joka hiukan ennen YK:n perustamista oli erotettu YK:n edeltäjästä Kansainliitosta.
Miten YK:n turvallisuusneuvostoon veto-oikeudella on voitu valita ihmisoikeusrikoksia tehnyt Stalinin hallitus kun se vähää ennen oli erotettu Kansainliitosta?
Nyt pitäisi saada rikollisvaltiot pois YK:sta ja YK:n toiminta mallikkaaksi, muuten homma menee pelleilyksi: USA: aloitti Irakin asioiden selvittely ILMAN YK:n lupaa, kun Venäjä ja muut ihmisoikeusloukkausvaltiot eivät suostu mihinkään.
Ei tällainen kauan voi jatkua että Zimbabwe ja sen kaltaiset rosvohallitukset istuvat YK:ssa.
UNICEF JAKOI MURHAAHALLE JA KIDUTTAJALLE SADDAM HUSSEINILLE PALKINNON, muistatteko noin 1980.
Saddamin pojat ajoivat öisin autolla kaduilla ja nappasivat tyttöjä mukaan ja raiskasivat ja murhasivat, luut piilotettiin.
Miksi YK ja Unicef katselvat läpi sormien Putinin ja Saddamin toimintaa ja näiden maiden annetaan toimia sossujen tuella kansainvälisissä yhteisöissä?
NYT ON SUOMALAISTEN TOIMITTAVA JA PALJASTETTAVA MAAILMALLA VENÄJÄN TEKEMÄT SOTARIKOKSET SUOMESSA TOISEN MAAILMANSODAN AIKANA: Venäjä ulos YK:sta ja demokratia kunniaan. Maaiman asioita ei voida hoitaa järjestössä, jossa emärikolliset ovat kärjessä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sossujen tukikohde on Morales, laamahoitaja ja trumpetinsoittaja
mutta myös kokan viljelijä ja yllätys yllätys BOLIVIAN PRESIDENTTI.
Pressa siis tukee huumeen leviämistä ja selittää ja selittää (en ole huumekauppias) MUTTA TÄLLAISEN TYYPIN ANNETAAN OLLA YK:SSA.
Miten YK:ssa voi istua sellainen valtio, jonka johtaja harjoittaa sellaista toimintaa, että jos kadun mies tekisi saman
Helsingissä
Lontoossa
Moskovassa
tämä kadun mies istusi linnassa?
Kundi vielä julkisesti tunnustaa imevänsä kokaa ja että huumekäyttö on intiaaninen oikeus ja kohtuus:
KOKA ON POIKAA KERTOO BOLIVIAN PRESSA MORALES, SOSSUJEN TUKIKOHDE (Guardian, Lontoo, vasemmistoliberaalinen lehti:)
http://www.guardian.co.uk/international/story/0,,1705685,00.html
Morales: 'Coca is a way of life'
Kaikki tietävät Somalit, jotka syövät khat-huumetta kuin leipää ja somalit tuovat huumeita Afrikasta länsimaihin
Poliisi sai alit ja nasserit kiinni khatin tuonnista kun auton takalamppu ei palanut, säkit painoivat sähköjohtoja?
http://www.highbeam.com/doc/1G1-160769738.html
Naser Omer Ali, 27, and his wife, Shukria Omer Ali, 25, were arrested March 8 after a Woodbury police officer discovered two bags of khat, a mild narcotic grown in East Africa, in their sport-utility vehicle. Police had pulled them over for an improper lane change and broken taillight
Guinea - Bissau on ensimmäinen julkisesti tunnustettu Afrikan huumekaupan keskus, jossa valtion johto tukee huumekauppaa länsimaihin.
Afrikasta on tulossa narkotiikka-aineiden levityskeskus, josta Bolivian Colombian kokaiini idän ja Afghanistanin oopiumi ja Afrikan omat mömmöt levitetään Eurooppaan
http://www.africanews.com/site/list_messages/10570
Guinea-Bissau is Africa's first narco-state
---------
Kokoomus, eikö olisi aika puuttua ulkopolitiikkaan ja tehdä tilit selväksi vanhojen totuttujen rutiinien kanssa ja todeta että Yk on täynnä maita, jotka huijaavat,
levittävät huumeita
ja viis veisaavat länsimaisten ihmisten terveydestä? (Mutta kinuavat rahaa ja valittavat aamusta iltaan.)