Tässä on ote professori August Ahlqvistin alkuperäisestä arvostelusta joka koski Aleksis Kiven, tarkoitan Stenvallin, surullisenkuuluisaa "romaania" Seitsemän veljestä - yhdyn näihin arvioihin varauksetta, samoin varmasti jokainen muukin Suomessa asuva germaani:
"Eipä ollut onnekas se hetki, jolloin suomalaisen Kirjallisuuden Seura päätti julkaista tämän teoksen, sillä siten on Seura syystä toimittanut itselleen moitetta, herra Kivi itselleen säälittelyä ja naurua ja suomalainen kirjallisuus itselleen sekä moitetta, säälittelyä että naurua. Tämä kirjallisuus on näihin asti säästynyt huonoista kirjoista; nyt on Suom. Kirjallisuuden Seura hankkinut sille tällaisen huonon kirjan. Innokkaita kun oltiin ”das theure Vaterland zu retten”, luultiin herra Kiven ”Seitsemässä Veljeksessä” tavatun jotakin alkusuomalaista, aito tschuudilaista, joka oli yhdellä iskulla nostava suomalaisen kirjallisuuden kunnian kukkuloille ja näyttävä maailmalle mongoolilais-turaanilaisen hengen koko sen loistossa ja alkuperäisyydessä. Korvat tukittiin varovaisempien varoituksilta, näiden sanoessa, että taideteoksen on, käydäkseen taideteoksesta, oltava kaunis niinhyvin arjalaisten kuin turaanilaisten, niinhyvin ranskalaisten kuin suomalaisten keskuudessa, mutta että tämä kertomus, ”Seitsemän Veljestä”, ei ollut ainoastaan vailla kauneutta, vaan oli se, raa’asti kuvatessaan raakaa, myös tosiasiallisesti ruma ja sitä paitsi vielä varsin ikävä. Tällaisia ja tämäntapaisia puheita pidettiin epäisänmaallisina tai sellaisten henkilöitten lausumina, jotka eivät ymmärtäneet, mikä on kaunista ja alkuperäistä. Ja niin onnellistutettiin suomalaista yleisöä romaanilla, joka yhtä vähän muistuttaa esim. jotakuta W. Scottin romaania kuin kalmukkien buddhankuva Belvederen Apolloa.
Tästä arvostelusta huudettaneen selostajalle oi ja voi; mutta hänen vakaumuksensa on, että jokainen, jolla on hiukankaan kauneustajua, – mitä minän sanon, kauneustajua! ei, ainoastaan hitunen säädyllisyydentajua – on yhtyvä tähän arvosteluun, n. b. mikäli hän on jaksanut, ei lukea kirjaa loppuun, mitä ei liene tehnyt monikaan muu paitsi oikaisuvedoksenlukijaa ja minua, vaan silmäillä siitä vain muutaman kymmenkunta sivua.
Jotta yleisö voisi muodostaa itselleen käsityksen tästä aito suomalaisesta taideteoksesta, pyytää selostaja esittää yhtä ja toista sekä siitä itsestään että sen johdosta [...]"
Heh, heh... Erityisesti "aito tschuudilaista" on mielestäni erikoisen osuva ilmaisu Kiven kyhäelmän henkisestä ominaislaadusta.
"Eipä ollut onnekas se hetki, jolloin suomalaisen Kirjallisuuden Seura päätti julkaista tämän teoksen, sillä siten on Seura syystä toimittanut itselleen moitetta, herra Kivi itselleen säälittelyä ja naurua ja suomalainen kirjallisuus itselleen sekä moitetta, säälittelyä että naurua. Tämä kirjallisuus on näihin asti säästynyt huonoista kirjoista; nyt on Suom. Kirjallisuuden Seura hankkinut sille tällaisen huonon kirjan. Innokkaita kun oltiin ”das theure Vaterland zu retten”, luultiin herra Kiven ”Seitsemässä Veljeksessä” tavatun jotakin alkusuomalaista, aito tschuudilaista, joka oli yhdellä iskulla nostava suomalaisen kirjallisuuden kunnian kukkuloille ja näyttävä maailmalle mongoolilais-turaanilaisen hengen koko sen loistossa ja alkuperäisyydessä. Korvat tukittiin varovaisempien varoituksilta, näiden sanoessa, että taideteoksen on, käydäkseen taideteoksesta, oltava kaunis niinhyvin arjalaisten kuin turaanilaisten, niinhyvin ranskalaisten kuin suomalaisten keskuudessa, mutta että tämä kertomus, ”Seitsemän Veljestä”, ei ollut ainoastaan vailla kauneutta, vaan oli se, raa’asti kuvatessaan raakaa, myös tosiasiallisesti ruma ja sitä paitsi vielä varsin ikävä. Tällaisia ja tämäntapaisia puheita pidettiin epäisänmaallisina tai sellaisten henkilöitten lausumina, jotka eivät ymmärtäneet, mikä on kaunista ja alkuperäistä. Ja niin onnellistutettiin suomalaista yleisöä romaanilla, joka yhtä vähän muistuttaa esim. jotakuta W. Scottin romaania kuin kalmukkien buddhankuva Belvederen Apolloa.
Tästä arvostelusta huudettaneen selostajalle oi ja voi; mutta hänen vakaumuksensa on, että jokainen, jolla on hiukankaan kauneustajua, – mitä minän sanon, kauneustajua! ei, ainoastaan hitunen säädyllisyydentajua – on yhtyvä tähän arvosteluun, n. b. mikäli hän on jaksanut, ei lukea kirjaa loppuun, mitä ei liene tehnyt monikaan muu paitsi oikaisuvedoksenlukijaa ja minua, vaan silmäillä siitä vain muutaman kymmenkunta sivua.
Jotta yleisö voisi muodostaa itselleen käsityksen tästä aito suomalaisesta taideteoksesta, pyytää selostaja esittää yhtä ja toista sekä siitä itsestään että sen johdosta [...]"
Heh, heh... Erityisesti "aito tschuudilaista" on mielestäni erikoisen osuva ilmaisu Kiven kyhäelmän henkisestä ominaislaadusta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.