Entinen amerikkalaissotilas sanoo olevansa sotarikollinen
Pekka Mykkänen
helsingin sanomat
Chicago. Tony Lagouranista nolotti. Sotilaan näkemisestä innostunut mies tunki seuraan JFK-lentokentän baarissa, ja halusi väkisin tarjota juotavaa. Irakista palanneelle sankarille!
Kävi ilmi, että mies oli itse sankari, World Trade Centeriin pelastustöihin syyskuun 11. päivä 2001 New Yorkissa komennettu palomies. Hän oli menettänyt työtovereitaan tornitalojen romahduksessa.
"Se muistutti, että jotkut Washingtonissa olivat käyttäneet syyskuun 11. päivää – joka oli tälle miehelle hyvin henkilökohtainen tragedia – oikeutuksena lähettää minut ja muita kaltaisiani Irakiin. Tämän miehen hallitus oli pettänyt hänet perusteellisesti."
Vuonna 2004 Yhdysvaltain armeijan arabiankielen tulkkina Irakissa palvellut Lagouranis pitää itseään sotarikollisena. Hän kertoo kotikaupungissaan Chicagossa, että hän ja lukemattomat muut asevoimien edustajat kiduttivat irakilaisia. Säännöllisesti, useimmiten syyttömiä ihmisiä, amatöörimäisesti ja siksi melkein aina tuloksettomasti.
Kyse ei ollut vain Abu Ghraibin vankilasta, jonka skandaalimaiset rikokset tehtiin ennen hänen palvelustaan, vaan joka puolella Irakia vallinneesta käytännöstä. "Me rikoimme Geneven sopimuksia, ne olivat sotarikoksia."
Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Fear Up Harsh hän kertoo pettymyksestä itseensä, armeijaan ja hallitukseen 254 raskaan sivun verran.
Lagouranis ajatteli vielä palvelusaikanaan, ettei hän rikkonut lakia, koska hän kirjasi tekemisensä raportteihin. Ohjeet ja hyväksyntä menetelmille tuli ylemmiltä.
Hän vääntelehtii ravintolatuolissa, kun häneltä kysyy, pitäisikö hänet viedä oikeuteen. "Kyllä. Mutta jos minua syytettäisiin, pitäisin huolen, että moni muu yläpuolellani Rumsfeldista Gonzalesiin menisi samalla."
Hän viittaa entiseen puolustusministeriin Donald Rumsfeldiin ja entiseen oikeusministeriin Alberto Gonzalesiin. Molempia on arvosteltu käsistä karanneesta politiikasta, joka johti satoihin ellei tuhansiin kidutustapauksiin.
Kiduttaminen oli ihmisoikeusjärjestöjen mukaan yleistä 2003–2005. Sen jälkeen paljastukset tiedotusvälineissä, asevoimien tiukemmat ohjeet ja lainsäädäntö ovat vähentäneet tapauksia merkittävästi.
Lagouranis, 38, kertoo käyttäneensä unenriistoa ja stressiasentoja vankien kovistelussa. Hän piti vankeja kylmässä ja kuumassa, uhkasi koirilla, huusi, pelotteli, häpäisi ja työnsi heidät "diskoon", jossa pidätettyjen silmien edessä välkytettiin strobovaloa ja taustalla soi kovaääninen musiikki.
Pahemmista toimista, kuten hakkaamisista ja vesikidutuksesta, hän kuuli vangeilta ja muilta sotilailta.
Kerran Lagouranis talutti silmiltään sidottua vankia kohti ampumarataa ja antoi irakilaisen luulla, että hänet teloitetaan. "Olen kuullut, että sellaisesta selviämiseen menee kauan."
Traumoja tulee kiduttajallekin. Lagouranis kärsi painajaisista, aistiharhoista ja paniikkikohtauksista Irakin kokemusten jälkeen, ja hänet vapautettiin asepalveluksesta psyykkisten ongelmien vuoksi heinäkuussa 2005.
Mutta ketään hän ei lyönyt ja jotkut amerikkalaiset ovat kyseenalaistaneet, oliko Lagouranis edes kiduttaja. Yleisesti puhutaan torture litestä eli kevytkidutuksesta, mistä olikin kyse, jos menetelmiä verrataan vaikkapa Saddam Husseinin hirmuhallinnon menetelmiin.
"Minua haukutaan joka suunnalta. Vasemmistossa ajatellaan, että olen kiduttaja. Oikeisto syyttää, että olen al-Qaidan palkkalistoilla."
Häntä suututtaa Yhdysvalloissa käytävä keskustelu kidutuksen määrittelystä ja hyödyistä. Hänen mielestään kiduttamisen ei pitäisi kuulua missään muodossa Yhdysvaltain käyttämiin keinoihin, minkä lisäksi hän ei usko sen toimivan.
Lagournais kertoo kuulustelleensa 300–400 vankia Irakissa, mutta vain kourallinen kuulusteluja – joista yksikään ei ollut väkivaltainen – tuotti mitään hyödyllistä tietoa. "Kiduttaminen ei antanut meille tietoa, mutta se lisäsi irakilaisten vihaa meitä kohtaan."
Hän vakuuttui siitä, että valtaosa pidätetyistä oli syyttömiä. Ilman minkäänlaista oikeudellista prosessia monet unohtuivat kuukausiksi vankilaan.
Lagouranisin mukaan pidätetyt aistivat nopeasti, etteivät amerikkalaiskuulustelijat voi kovin pitkälle mennä.
Kirjassaan hän kuvasi yhtä kuulustelua: "Osa minusta tiesi, ettei Mustafa murtuisi pelkkään koiran haukkumiseen ja että tämä on turhaa väkivaltaa. Toinen, pimeämpi puoli minua halusi nähdä, kuinka meitä pitkään uhmannut mies peittää peloissaan pallinsa."
Pimeämpi puoli otti vallan silloinkin, kun ystävä lähetti luettavaksi natsien keskitysleiriltä selvinneen itävaltalaisen psykoterapeutin Viktor Franklin kirjan. "Lukiessani sitä huomasin, että yritin löytää kirjasta kidutusvinkkejä."
Aina kun jokin uusi menetelmä vaikutti lupaavalta, kuten koirat, se jäi pysyväksi. Lagouranis pitää naurettavana käsitystä, että keskustiedustelupalvelulla CIA:lla olisi ollut yhdet säännöt ja armeijalla toiset. Kaikki yrittivät oppia toisiltaan, ja kidutuksen kulttuuri "paisui kuin musteläiskä paperilla ja levisi taudin lailla".
Hän ei saanut irakilaisia paljastamaan joukkotuhoaseita tai terroristiverkostoja, mutta pieniä erävoittoja hän sai.
Saattoi esimerkiksi säikäyttää vangin huutamalla ja hakkaamalla nyrkkiä pöytään, ja nousta hetkeksi kuulusteluhuoneen valtiaaksi. "Minä voitin. Mutta sainko tiedustelutietoa? Pelastinko ihmishenkiä? Suojelinko Amerikkaa. Enpä usko."
Pekka Mykkänen
helsingin sanomat
Chicago. Tony Lagouranista nolotti. Sotilaan näkemisestä innostunut mies tunki seuraan JFK-lentokentän baarissa, ja halusi väkisin tarjota juotavaa. Irakista palanneelle sankarille!
Kävi ilmi, että mies oli itse sankari, World Trade Centeriin pelastustöihin syyskuun 11. päivä 2001 New Yorkissa komennettu palomies. Hän oli menettänyt työtovereitaan tornitalojen romahduksessa.
"Se muistutti, että jotkut Washingtonissa olivat käyttäneet syyskuun 11. päivää – joka oli tälle miehelle hyvin henkilökohtainen tragedia – oikeutuksena lähettää minut ja muita kaltaisiani Irakiin. Tämän miehen hallitus oli pettänyt hänet perusteellisesti."
Vuonna 2004 Yhdysvaltain armeijan arabiankielen tulkkina Irakissa palvellut Lagouranis pitää itseään sotarikollisena. Hän kertoo kotikaupungissaan Chicagossa, että hän ja lukemattomat muut asevoimien edustajat kiduttivat irakilaisia. Säännöllisesti, useimmiten syyttömiä ihmisiä, amatöörimäisesti ja siksi melkein aina tuloksettomasti.
Kyse ei ollut vain Abu Ghraibin vankilasta, jonka skandaalimaiset rikokset tehtiin ennen hänen palvelustaan, vaan joka puolella Irakia vallinneesta käytännöstä. "Me rikoimme Geneven sopimuksia, ne olivat sotarikoksia."
Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Fear Up Harsh hän kertoo pettymyksestä itseensä, armeijaan ja hallitukseen 254 raskaan sivun verran.
Lagouranis ajatteli vielä palvelusaikanaan, ettei hän rikkonut lakia, koska hän kirjasi tekemisensä raportteihin. Ohjeet ja hyväksyntä menetelmille tuli ylemmiltä.
Hän vääntelehtii ravintolatuolissa, kun häneltä kysyy, pitäisikö hänet viedä oikeuteen. "Kyllä. Mutta jos minua syytettäisiin, pitäisin huolen, että moni muu yläpuolellani Rumsfeldista Gonzalesiin menisi samalla."
Hän viittaa entiseen puolustusministeriin Donald Rumsfeldiin ja entiseen oikeusministeriin Alberto Gonzalesiin. Molempia on arvosteltu käsistä karanneesta politiikasta, joka johti satoihin ellei tuhansiin kidutustapauksiin.
Kiduttaminen oli ihmisoikeusjärjestöjen mukaan yleistä 2003–2005. Sen jälkeen paljastukset tiedotusvälineissä, asevoimien tiukemmat ohjeet ja lainsäädäntö ovat vähentäneet tapauksia merkittävästi.
Lagouranis, 38, kertoo käyttäneensä unenriistoa ja stressiasentoja vankien kovistelussa. Hän piti vankeja kylmässä ja kuumassa, uhkasi koirilla, huusi, pelotteli, häpäisi ja työnsi heidät "diskoon", jossa pidätettyjen silmien edessä välkytettiin strobovaloa ja taustalla soi kovaääninen musiikki.
Pahemmista toimista, kuten hakkaamisista ja vesikidutuksesta, hän kuuli vangeilta ja muilta sotilailta.
Kerran Lagouranis talutti silmiltään sidottua vankia kohti ampumarataa ja antoi irakilaisen luulla, että hänet teloitetaan. "Olen kuullut, että sellaisesta selviämiseen menee kauan."
Traumoja tulee kiduttajallekin. Lagouranis kärsi painajaisista, aistiharhoista ja paniikkikohtauksista Irakin kokemusten jälkeen, ja hänet vapautettiin asepalveluksesta psyykkisten ongelmien vuoksi heinäkuussa 2005.
Mutta ketään hän ei lyönyt ja jotkut amerikkalaiset ovat kyseenalaistaneet, oliko Lagouranis edes kiduttaja. Yleisesti puhutaan torture litestä eli kevytkidutuksesta, mistä olikin kyse, jos menetelmiä verrataan vaikkapa Saddam Husseinin hirmuhallinnon menetelmiin.
"Minua haukutaan joka suunnalta. Vasemmistossa ajatellaan, että olen kiduttaja. Oikeisto syyttää, että olen al-Qaidan palkkalistoilla."
Häntä suututtaa Yhdysvalloissa käytävä keskustelu kidutuksen määrittelystä ja hyödyistä. Hänen mielestään kiduttamisen ei pitäisi kuulua missään muodossa Yhdysvaltain käyttämiin keinoihin, minkä lisäksi hän ei usko sen toimivan.
Lagournais kertoo kuulustelleensa 300–400 vankia Irakissa, mutta vain kourallinen kuulusteluja – joista yksikään ei ollut väkivaltainen – tuotti mitään hyödyllistä tietoa. "Kiduttaminen ei antanut meille tietoa, mutta se lisäsi irakilaisten vihaa meitä kohtaan."
Hän vakuuttui siitä, että valtaosa pidätetyistä oli syyttömiä. Ilman minkäänlaista oikeudellista prosessia monet unohtuivat kuukausiksi vankilaan.
Lagouranisin mukaan pidätetyt aistivat nopeasti, etteivät amerikkalaiskuulustelijat voi kovin pitkälle mennä.
Kirjassaan hän kuvasi yhtä kuulustelua: "Osa minusta tiesi, ettei Mustafa murtuisi pelkkään koiran haukkumiseen ja että tämä on turhaa väkivaltaa. Toinen, pimeämpi puoli minua halusi nähdä, kuinka meitä pitkään uhmannut mies peittää peloissaan pallinsa."
Pimeämpi puoli otti vallan silloinkin, kun ystävä lähetti luettavaksi natsien keskitysleiriltä selvinneen itävaltalaisen psykoterapeutin Viktor Franklin kirjan. "Lukiessani sitä huomasin, että yritin löytää kirjasta kidutusvinkkejä."
Aina kun jokin uusi menetelmä vaikutti lupaavalta, kuten koirat, se jäi pysyväksi. Lagouranis pitää naurettavana käsitystä, että keskustiedustelupalvelulla CIA:lla olisi ollut yhdet säännöt ja armeijalla toiset. Kaikki yrittivät oppia toisiltaan, ja kidutuksen kulttuuri "paisui kuin musteläiskä paperilla ja levisi taudin lailla".
Hän ei saanut irakilaisia paljastamaan joukkotuhoaseita tai terroristiverkostoja, mutta pieniä erävoittoja hän sai.
Saattoi esimerkiksi säikäyttää vangin huutamalla ja hakkaamalla nyrkkiä pöytään, ja nousta hetkeksi kuulusteluhuoneen valtiaaksi. "Minä voitin. Mutta sainko tiedustelutietoa? Pelastinko ihmishenkiä? Suojelinko Amerikkaa. Enpä usko."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.