MPP ja keris, ainakin joissain asioissa, edustavat suomalaista järkeä, tosin eri asioissa yleensä, mutta kuitenkin.
Soita Seppo MPP:lle tai toisinpäin. Teillä on varmasti paljon rakentavaa tuteltavaa.
Soita Seppo MPP:lle tai toisinpäin. Teillä on varmasti paljon rakentavaa tuteltavaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
järkeä edustaa? Siinä uutistenlukumaisessa kirjoittelussako mistä ei saa lopulta mitään tolkkua, mitä se haluaa?
- hänellä kiistämättä yhä usemammin on myös ihan ajatellun ja järkevän tuntuisia näkemyksiä. Mutta valitettavasti vain välähdyksenomaisesti. Pian taas saa vallan se vanha keris (vai epätoivoinen rakkaus kepuun hänessä) ja alkaa tulla tekstiä, jolle ei voi muuta kuin nauraa. Kun ei jaksa enää siihen vihaisemmin tai inhoavimmin suhtautua, vaan haluaa olla ymmärtäväinen.
Jos keris on älykkö, niin millainen on sitten typerys? Jos suomalaista järkeä edustaa mies, jolle kaikki muuta kuin keskustaoikeistolaiset (miehen oma määritelmä) ovat punikkeja, niin millainen mies edustaa suomalaista typeryyttä?
Jos jonkun päätä päätä punakone lakkaamatta sekottaa, ja jos hän näkee selväpäisemmät mentaalipöpeinä, ei ehkä ole aivan älykön perustyyppi. Eikä älykkö herjaa yhtenään muita keskustelijoita ja käske kääpiöitä heittelemään voltteja tahdissa marx marx.
Eikä älykkö liioin ole tyyppi, jonka mielestä tuollainen tyyppi edustaa järkeä ja on jopa älykkö! Olen pettynyt sinuun, Mara.