Vuosi sitten oli ensimmäinen joulu ilman isää,ja nyt on ensimmäinen joulu ilman äitiä,ensimmäinen joulu ilman vanhempia,ensimmäinen joulu ilman isoäitiä,ensimmäinen joulu yksin ja ensimmäinen joulu millä ei ole mitään väliä. On vaan niin ikävä enkä tiedä kenelle asiasta puhuisin. Ikävä vain kasvaa enkä tiedä mitä enään tekisin. Oon vaan niin väsynyt en tiedä kuinka kaikki voi olla poissa.Mistä saisin apua?,en ees oo varma minkälaista apua tarvin?
On niin ikävä, äitiä ja isää
^Maarit^
173458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Maarit!
Viestisi kosketti niin paljon, että melkein itku tuli. Älä torju vastaustani, joka voi ärsyttää tms.: Sinulla on kuitenkin Taivaallinen Isä jäljellä. Rukoilen puolestasi.
Kiitos kauniista sanoista ja ajatuksesta..
ei tänne jää;( me menetämme rakkaita ihmisiä.Minunkin isäni nukkui pois 2v sitten jouluna.Hän poistui,mutta minulla on muistot joita kukaan ei voi viedä pois!! Niiden voimalla menin joulun yli.Joka vuosi muistelen aikaa kun mitä olen elännyt ja nautin elämästä vaikka se ei aina ole helppoa.Me käymme koulua elämän sellaista siihen kuuluu tuskaa, onnea, hyvyyttä, pahuutta, rakkautta, ym,,sen kanssa vain on opittava elämään.Me olemme vain käymässä ja yritetään nauttia siitä ja tehdä sellaista mitä haluamme.En antaisi mitään elettyä aikaa pois koska jokaisesta olen toivottavasti oppinut jotain :) Aina elämä ei todellakaan ole helppoa.Mutta toivotan sinulle kaikkea hyvää ja älä murehdi ajattele niitä hyviä aikoja mitä oli!
He kyllä pilvenpäällä ohjaa sinua ja katselee olet ollut heille rakas ihminen!!! Hyvää joulua ja Onnenlista Uuttavuotta 2008
Uskon että tuska helpottaa,joskus,vaikka oletkin menettänyt kaksi olemän tärkeintä ihmistä lyhyen ajan sisällä..
Katsele jouluna lähestesi kuvia ja aseta ne kauniisti johonkin näkösälle,se antaa tuntua kuin he olisivat myös paikalla.ja toisaalta,minä ainakin toivon ja uskon siihen että pikkuveli kävisi luonamme jouluna.pakko "uskotella" näin itselle,muuten en jaksaisi..
Terapeutille puhuminen voisi auttaa. Itse olen päässyt helposti yli vanhempien kuolemasta, jätin vaan asian sikseen ja ajattelin että shit happens. Toisaalta ehkä törkeää ja yhteiskunnan normien vastaista tuollainen eikä toimi kaikille. En ole muutenkaan hirveän tunteellinen, mutta kuolemat ei myöskään tulleet noin lyhyellä aikavälillä.
Vaikka olet minulle tuikituntematon henkilö et osaa arvata miten viestisi kosketti - ja syvältä koskettikin.
Ikävääsi ei kukaan pysty poistamaan. Mutta onneksi sinulla on muistot läheisistäsi, niitä ei kukaan sinulta vie.
Ole onnellinen, että olet saanut niinkin kauan kuin olet saanut, pitää läheisesi rinnallasi.
Et varmaankaan ennen Joulua ehdi enää hakemaan ammattiapua, mutta jatkossa se voisi olla hyvä juttu kohdallasi.
Mielestäni Joulun sekä muut juhlapyhät voisi periaattessa lopettaa, koska silloin juuri yksinäisyys monille yksineläville käy sietämättömäksi.
Siunausta Maarit sinulle.
"On taas aika hyasinttien.
Usko pois sua äiti aattelen. Sinä siellä, minä täällä jossakin.
Sanoinko koskaan, että sua rakastin?
Mua huolenpitosi silloin ärsytti, nyt vasta tiedän se hyvää tarkoitti.
Sä jankutit, mä vastaan hankasin. Kuin varsa emoansa sua uhmasin. Ruman sanan sulle usein tokaisin, niin monta kertaa sua loukkasin.
Oli ruoka silti aina pöydässä, itsestään sitä pidin selvänä. En tiedä toivoitko sä kiitosta, se jotenkin luonnistu ei lapselta.
Aikuiset on tyhmiä, niin aattelin. Siinä iässä niin kuuluu ollakin.
Mut paremmin mä oisin voinut yrittää. Ois sanomatta jäänyt moni ärräpää.
Ei kypsymättömyyden taakse mennä voi, jos toisen tunteita ei huomio.
Pahan mielen monta kertaa aiheutin, kun maailman lokaan uhma mielin sukelsin.
Mun puhtaat vaatteet oli sun kunnia asia, en enää ostaa vois yhtä puhtaita.
On taas aika hyasinttien. Usko pois sua äiti aattelen. Sinä siellä, minä täällä jossakin. Sanoinko koskaan, että sua rakastin?"
hyvä ystävä... elämä muuttuu joka päivä... ja kuolema kuuluu elämään.
muista puhua heistä ihmisille, älä ujostele, vaikkakin itkien - parasta on puhua surusta.
Tiedän itsekkin että jollekki on nyt päästävä puhumaan ja mahdollisimman pian, ikävä ja ahdistus vain kasvaa koko ajan. Olen yrittänyt puhua ystävilleni mutta,olen huomannut että heille tulee kiusallinen olo ja lopetan siihen.Kunhan vain olisi joku jonka tiedän kuuntelevan ja minun ei tarvisi esittää mitään muuta kuin olen,ei tarvisi olla muka pirteä ja hymyillä..on niin paljon asioita mitä pitäsi käydä läpi. Pahinta on tämä yksinäisyys ja varsinkin illat ja yöt,tuntuu ettei uni tule ja alkaa miettimään kaikkia asioita ihan liikaa.Jopa tämä kirjoittaminen tuntuu hyvältä saan päästää ajatuksiani ulos,edes pikkuisen. Ehkä alankin kirjoittamaan asioita paperille ja käymään niitä läpi pikkuhiljaa jonkun kanssa. Kiitoksia teille kaikille voimaa antavista viesteistä. Luettuani tätä palstaa muutoinkin, huomasin paljon ihmisiä joille haluaisin puhua ja olla tukena,ehkä joku päivä olen itse niin vahva että pystyn auttamaan sitä tarvitsevia. mutta ei vielä,vielä olen liian heikko ja palasina.
Miten voit? Oletko saanut puhuttua pahaa oloasi jollekin? Minä olen käynyt mielenterveystoimistossa, psykologilla ja kerran jopa psykiatrilla. Nyt aloin kirjoittaa päiväkirjaa. Eilen aloitin, kirjoitin ja itkin.
Mieleen tuli, että olisi mukavaa kirjoitella ihan vanhanaikaisesti kirjeitä jonkun kohtalotoverin kanssa. Olisikohan omaisensa menettäneille kirjeenvaihtopalstaa olemassa.....
Ikävä on kova. Olen uudelleen alkanut ikävöidä myös isää vaikka hän on ollut jo kauan poissa.
Miksen saanut heitä pitää? Näin varmaan ajattelevat kaikki omaisensa menettäneet eikä meille ole vastausta.
Näin vain kävi ja tämän asian kanssa on elettävä oma loppuelämä.
Mitä lähemmäs joulu tulee, sitä surullisempi on olo.
Minä olen myös yksin ja tiedän niin hyvin miltä sinusta tuntuu.
Äidin luona joulu tuntui joululle, ruokakin maistui paremmalle.
Te joilla on rakkaita ympärillänne, muistakaa olla kiitollisia.
Muistakaa myös heitä, joilla näin ei ole.
Täällä hyvinvointivaltiossa on paljon yksinäisiä; nuoria ja vanhoja,
älkää unohtako heitä.
Pienilläkin teoilla voi olla suuret vaikutukset.
Otan osaa sinun ikävääsi!Lähetän enkelin rinnallesi,niin et ole yksin.Rauhaisaa joulua.T.Saara.
Otan osaa suruusi ja yksinäisyyteesi. Sinulla on iso ikävä eikä se hellitä kuin puhumalla asiasta jonkun läheisesti, ystäväsi tai jopa ammattiauttajan kanssa.
On muisteltava kaikkea mennyttä, yhteisiä aikoja, kaikkea hyvää ja sitä epämiellyttävääkin puolta. Tärkeää on minusta muistella, purkaa sanoiksi isää ja äitiä ja samalla ikävöidä ja itkeäkin. Aika parantaa haavat. Vanha sananlasku on ihan totta tänäänkin.
En tunne sinua, mutta voisit myös nostaa päätäsi näkemään kristillisen sanoman toivoa. Edessä on vielä mahdollisesti jälleennäkemisen toivo, mikäli voit uskoa niin.
Toivon, että sinulla olisi joku nais- tai miesytävä, jonka kanssa voisit puhua. Suurimmassa ikävässä käy minusta jopa ihan ventovieraskin ihminen, joka vain haluaisi sinua kuunnella. Se olisi sitä lähimmäisenrakkautta minusta. Kaiken ikävän keskellä harrasta ainakin jonkinlaista liikuntaa ja näe luonnon kauneutta ympärilläsi. Tsemppiä! Elämäsi jatkuu - ja vanhempasi haluavat varmasti sinun jatkavan sitä eteenpäin omana itsenäsi toteuttaen sinun tehtävääsi.
Mikäli tarvitset ammattiapua, saat sitä seurakunnan papeilta ja perheasiain neuvottelukeskuksista tai erilaisista kriisipuhelimista . Ehkä jopa täältä netistä. Sinun ei tarvitse tietää mita tarvitset. Tärkeää on vain puhua ja jakaa ikävääs muiden kanssa sekä muistella mennyttä.
Voimia sinulle Maarit! Olen itse aivan samassa
tuskassa. Isäni menehtyi viikko sitten ja äitini
on ollut poissa elokuusta saakka. Niin kauhea ikävä ja väsymys etten tiedä miten tästä eteenpäin. Kaikki läheiseni ovat nyt poissa, ja vietän joulun yksin äidin ja isän vanhassa talossa ikävöiden kaikkia entisiä jouluja. Isäni hautajaiset ovat 2 viikon päästä, ja jokainen hetki ilman isää on tuskaa. Ammattiauttajat ovat sanoneet että suru on vaan surettava-se on täyttä työtä, muttei se paljon lohduta kun ikävä vaan kasvaa.
Sinulla on nyt myös raskaita aikoja,edessä ja takana.Tiedän kokemuksesta että suru ja ikävä vielä yltyvät kun aikaa kuluu.Mie tein sen virheen silloin etten jakanut suruani kenellekkään ja nyt tuntuu että sisälläni on iso pato joka minun täytyy purkaa. Muista puhua ja itkeä ja muistella nauraen hyviä hetkiä ja muistoja.Voimia sinulle.
Voimia kaikille teille ! Kyllä se niin on että
jos tuskan haluaa muuttuvan suruksi ja surun
pelkäksi kaipaukseksi on vain käytävä se tie,
tehtävä surutyö loppuun. Moni koittaa ylihypätä, alkoholin, lääkkeiden tms. avulla - mutta edestä
löytyy. Surutyön pituus vaihtelee ja siinä voi
olla monenlaisia vaiheita ja sisäisiä prosesseja.
On hyvä antaa niille tilaa. Usein vaikeudet, su-
ru ja menetykset myös kypsyttävät ihmistä vaikka
kukaan ei niitä itselleen haluaisi. Itse menetin
vanhempani nuorena, ex-mieheni kuoli viime per-
jantaina ja nyt hautajaisjärjestelyjen ohella
lapsemme aloittavat omaa surupolkuaan. Voimia
kaikille teille!
äitiä ja isää. Äitini kuoli äkillisesti ja odottamatta marraskuussa. Isäni on ollut kuolleena jo 15 vuotta. Äidin kuolema nosti taas surun isästäkin pintaan. Haluaisin niin heidät molemmat takaisin. Vielä en olisi heistä luopunut, vaan pitänyt vanhoiksi saakka. Nyt minulla on onneksi oma perhe, en jäänyt yksin vaikka tärkeän ihmisen menetinkin. Äiti oli myös ystävä, niin lempeä ja kiltti ihminen.
Otan sydämestäni osaa sinun ja teidän muiden menetyksiin, musertavaa menettää molemmat noin lyhyin aikavälein. Yritetään jaksaa. Ehkä joskus taas jaksamme iloitakin tästä omasta elämästämme.
Voimia!!