Punaisimmat pitäjät

kapinan aikaan

1.Lempäälä ja varsinkin Kuljun punakaarti.
2.Jämsänkoski jossa vankitut punaiset tapettiin viimeiseen mieheen julmasti.
3.Kangasala
4.Tampere jossa varsinkin naiskaarti tappeli viimeiseen naiseen.

6

1065

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ratkaisivat Suomen suunnan

      Valkoisten (lahtarit) päähyökkäys kohdistui Korkiakoskelle. Punaiset olivat torjuneet valkoisten hyuökkäykset satakunnassa ja Suodenniemellä. Tampereen punajohto antoi käskyn vetäytyä Tampereelle. Korkiakoskelle oli saapunut punaisten tehokkain päällystö joka pakon edessä joutui vetäytymään koska Tampereen punakaarti määräsi. Korkiakosken punaylipäälikkö lavastettiin kuolleeksi ja joukot vetäytyivät Tampereelle. Lahtarit miehittivät jokaisen talon Tampereella yksi kerrallaan. Myöhemmin hänet vankittiin ja pääsi karkuun koska pyhäjärvi oli vielä jäässä kotikonnuilleen. ELI KORKIAKOSKEN YLIPÄÄLLIKKÖ PÄÄSI KARKUUN. Kiinnisaadut punaupseerit tapettiin nälkään ja tauteihin nälkäreilellä mm. Lahdessa ja Kotkassa.

      • oveluudella

        Lahtarit oli kait Etelä-Pohjanmaalta eli pääasiassa Lindnerin joukkoja. Lindner oli Ruotsin Suomalainen kenraali joka ei ollut käynyt yhtäkään sotaa ennen vuotta 1918.
        Näitä pohjalaisia tuhottiin muuten tuhansia kun pyrkivät ratsuin punikkien rintamalle ja syvä epäluulo vallitsi varsinkin Pohjois-Satakunnan Punikkien keskuudessa joista monetkin katosivat jonnekin 30-luvulla. Lahtarit veivät kai?


      • oveluudella kirjoitti:

        Lahtarit oli kait Etelä-Pohjanmaalta eli pääasiassa Lindnerin joukkoja. Lindner oli Ruotsin Suomalainen kenraali joka ei ollut käynyt yhtäkään sotaa ennen vuotta 1918.
        Näitä pohjalaisia tuhottiin muuten tuhansia kun pyrkivät ratsuin punikkien rintamalle ja syvä epäluulo vallitsi varsinkin Pohjois-Satakunnan Punikkien keskuudessa joista monetkin katosivat jonnekin 30-luvulla. Lahtarit veivät kai?

        ei kai kaikki valkoiset kaatuneet olleet ratsumiehiä?valkoisia kaatui 3414 kpl.joten termi "tuhansia"on liioiteltu.


    • jatkosodan aikana

      Lempäälän Kulju oli Suomen punaisin alue vielä jatkosodan aikana. Hymylehden 60-luvulla ilmestyneen numeron mukaan Kuljussa olisi ollut peräti 10 000 vastarintatasotamiestä. Lempäälän kupeessa vuoresvuorella oli jatkosodan aikana pommitehdas. Lempäälän punakaarti Ei pystynyt hyökkäykseen Vuoresvuorelle. Myöhemmin höytämöjärvellä vieraili mm. Kekkonen herrain huviloilla. Ja oli isovanhempienkin huvilalla käyty sota-aikaan. Kuitenkin Lempäälään vstarintaliike ei pystynyt mihinkään varsinaisiin sotatoimiin mutta Pispalan vsastarintaliike oli kait jotain junia räjäytellyt.

      • kuularuiskut ampui Kalevan ...

        Olen käynyt Tampereen Tammelan kansakoulun. Ope kertoi että meidänt luokasta oli ammuttu Kalevan kankahalle. Oikeesti lahtareita taopettiin runsti Mutta vetätyminen Tmpereelle oli VIRHE.


    • reservin kivimies

      Kuru oli punaisin pitäjä koko maassa mutta ei ole enään. Siellä punaisuus hakattiin lähes murskaksi ja jäljelle jäi vain Kurun Harmaa.
      http://www.mavi-kaluste.fi/tyotasot/kurun_harmaa.jpg
      (mustat pisteet edustavat vasismia ja harmaa talonpoikaisjärkeä)
      Lähes murskatut punaiset on soveltuvin osin ja nykyään evakossa tampereella ja viipurissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2071
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1455
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      902
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      846
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      814
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      713
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      198
      634
    Aihe