Kyllä täällä Oulunseudulla on mahtava ilma, Viihdyttiin tuolla Kempeleen urheilukeskuksen maastossa jopa kolme tuntia. Ensin käveltiin 5-n kilsan pururata pariin kertaan, ja vielä rinnekiipeilyä päälle, kyllä siellä rinteessä kunto kohisten nousee, ja ylipainokilot jäävät sinne rinteeseen.
Ja nyt Keskustapolitiikkaan, tuli tuolla ulkonaollessa mieleen, miten sitä Keskustan Lilliusta nyt voidaan palkita, kun sähköä kuluu niin helvetin vähän. Siis osakkeenomistajat eivät saakkaan odottamaansa Pakkastalven ylimääräistä tuloa kun ihmisten asuntojen sähkölaskut pienenevät.
Oikein tulee sääli sitä Lilliusparkaa, eikö se Pekkarisen Mauri voi mitenkään keksiä jonkin uuden "Siirtojärjestelmän", jotta Lillius ja kumppaninsa saisivat optionsa täysimääräisinä. Selittäkää nyt minulle joku Kepuviisaista miksi tuommoisia palkitsemisjärjestelmiä voidaan ylläpitää maassa joka pitää itseään Demokratian edelläkävijänä.
Siis maksetaan joillekin henkilöille jopa miljoonien luokkaa olevia korvauksia, sähkön hinnan rukaamisautomation takia, Uusi Ukki Oulusta ei jaksa käsittää.?????????????
Ja nyt Keskustapolitiikkaan, tuli tuolla ulkonaollessa mieleen, miten sitä Keskustan Lilliusta nyt voidaan palkita, kun sähköä kuluu niin helvetin vähän. Siis osakkeenomistajat eivät saakkaan odottamaansa Pakkastalven ylimääräistä tuloa kun ihmisten asuntojen sähkölaskut pienenevät.
Oikein tulee sääli sitä Lilliusparkaa, eikö se Pekkarisen Mauri voi mitenkään keksiä jonkin uuden "Siirtojärjestelmän", jotta Lillius ja kumppaninsa saisivat optionsa täysimääräisinä. Selittäkää nyt minulle joku Kepuviisaista miksi tuommoisia palkitsemisjärjestelmiä voidaan ylläpitää maassa joka pitää itseään Demokratian edelläkävijänä.
Siis maksetaan joillekin henkilöille jopa miljoonien luokkaa olevia korvauksia, sähkön hinnan rukaamisautomation takia, Uusi Ukki Oulusta ei jaksa käsittää.?????????????
Vastaukset 18
Vanhimmat
hallitus kirjoitti otiosopimukset. Kyllä se on demariasia ne Liliuksen optiot.
Kyllä demari sen tietää. vääristelee tarkoituksella.
Eikö noin pöliää sopimusta voi mitenkään muuttaa, edes hiukan inhimillisemmäksi, pitää kai palkitsemisessa olla jonkinlainen raja. Aikoihan se Pekkarinen asiaan puuttua, ja pienentää niitä optioita kun kansa nousi barrikaaneille. Mutta mitä helskuttia, ei kuulemma voi mitään. Että sellaisia lakeja ne meidän etuusmiehemmeja Naisemme siellä Eduskunnassa puuhailevat. Olisikohan Suomeenkin saatava Joku Hitler tai Staalin jos tätäkautta asiat alkaisivat rullata, ei enää voi muuta sanoa, Uusi-Ukki Oulusta on epätoivoinen, voi jumala paratkoon.?????
Lipposen Paten kanssa. Menipä ukko-reuhake halpaan, omat sossu-koirat purivat.
kaiken pahan alku ja juuri
muuta kuin Demareita syytellä, eikö tässä asiassa pitäisi päästä kohtuullistamaan näitä vääriä päätöksiä, olkoonkin ne päätökset tehnyt vaikka joku Muslimi Mustalainen, eikä aina sillä samalla Kepunuotilla, Se oli Lipposen vika, sitä virttähän te kusipää Kepulit veisaatte hamaan kuolemaanne saakka. Kyllä pitää olla ihmisen melko yksinkertainen kun ei minkäänlaista virhettä tunnusteta oman Kepuedustajan syyksi, kaikki vaan on Lipposen vikaa.
Itse kuulutaan mitä suurimmassa määrin juuri tuohon Lillius lahkoon luotetaan vain siihen,kyllä yhteiskunta meistä huolen pitää. Ja se siinä on vielä kauheinta, kun nämä Kepulireppanat syyttävät Demareita yhteiskunnan varojen Kerskakuluttajiksi. Asiahan on juuri päinvastoin koska koko 40.000 tuhatta Maatilataloutta pyörii täysin veronmaksajien rahoilla. Milloinhan nämä ei viljelijät jotka äänestävät näitä Kepuleita tulevat näkemään totuuden. Kun sitä Veljenpojan puoluetta sieltä pihtiputaalta olen aina äänestänyt, siitä syystä hän edelleen äänestää itseään vastaan, eikö näin ole Oiva.??
..PÄPÄTI, PÄPÄTI, nyt vaariseni, sinä sossu-Lilliuksen kadehtija.Höpisethän sossureppana täysin sekavia ja huudat kuin jokin huume-hörhö saadaksesi huomiota osaksesi.Keskustan pitäisi nyt siivota se paska minkä sossut housuihinsa lykkäsivät yritysjohtajia palkitessaan.
Ps.Keskustan tulo hallitusvastuuseen 4 vuotta sitten katkaisi sossujen harjoittaman sairaan optiosopimusten teon. Se oli kerrasta poikki.
Nyt uluvot kuin pikkupoika kusi hädässä.
ja Ukkeli suuttui, kun ei ollutkaan "kepulireppanain" siunaamia nämä järjettömät optiot, vaa MÖNKYRÄ oli pääroolissa.
Nöyrempää asennetta eläkeukko!
Sinä syöt nyt meidän töitä tekevien kuormasta ja me maksamme eläkkeesi. Eivät eläkeyhtiöt.
En edes tarkoita osoittamaasi kunnioituksen puutetta, sivistystä on turha odottaakaan näiltä palstoilla. Tyhmyyden osoittaminen on se, jota kannattaisi välttää -jopa täällä.
Nyt eläkkeellä olevat ovat maksaneet edeltävän sukupolven eläkkeitä ja he ovat myös osallistuneet maamme jälleenrakentamiseen ja jopa useat sotakorvauksien maksamiseen. Heidän panoksensa yhteiskuntamme rakentamiseen on ollut arvokasta ja jopa epäitsekästä.
Yhteiskunnallisen toimivuuden kannalta, eläketurvan järjestäminen säälliselle tasolle on välttämätöntä. Mikäli eläketurvaa ei ole, silloin talouskasvusta varsin suuri osa menee siihen, että ihmiset pyrkivät järjestämään tulevaisuutensa toisin. Käytännössä silloin raha ei liiku kovinkaan nopeasti ja jälkipolvien koulutuksista tms. tingitään.
Nöyrää asennetta siis ja ihmisten kunnioittamista olisi syytä odottaa lähinnä meidän sukupolveltamme.
Tämä ikäluokka joka on jo jäänyt taikka jäämässä eläkkeelle,on ikäluokka jota on riistetty ehkä enemmän kuin mitään ikäluokkaa Suomen itsenäisyyden aikana.
Kun isät palasivat sodasta,hermot kireällä,moni oli suorastaan pöpi.Joutuivat lapset kantamaan kohtuuttoman vastuun Suomen jälleen rakentamisesa.Suomen hyvinvointi on luotu paljolti lapsityövoimalla.Eikä mikään maa ajatellutkaan laittaa Suomea boikottiin.
Nimimerkki,vieläkin katkera
Olet oikeassa, myös perheen perustamisen vaiheessa ongelmia oli, lastenhoito oli järjestettävä, kodin rakentaminen oli välttämätöntä, koska vuokra-asunnoista (asunnoista ylipäätään) oli pulaa, lasten kouluttaminen oli varsin kallista sekin. Työelämä oli fyysisesti raskasta ja työaika oli varsin pitkä sekin.
Koulut käytiin täpötäysissä luokissa ja epäpätevien opettajien johdolla, fyysisen väkivallan uhka oli läsnä sielläkin.
Suomen hyvinvointi on luotu, sodan aikana ja niiden jälkeen syntyneiden ikäluokkien työllä. tämä olisi hyvä aina muistaa, meidänkin varsin valmiiksi rakennettuun maahan syntyneiden.
..on tainnut JKK ollut nuolemassa vai onko asia päinvastoin ??
Pirkka-Pekka varmaan on nähnyt Jompen luonnossa ja matkii tätä.
Kaikkihan sen tietää minkälainen idiootti se on:
http://www.youtube.com/watch?v=8tj0VBHj-vQ
"Selittäkää nyt minulle joku Kepuviisaista miksi tuommoisia palkitsemisjärjestelmiä voidaan ylläpitää maassa joka pitää itseään Demokratian edelläkävijänä."
-----------------------------
...mutta miksi et kysy suoraan demaritovereiltasi, Sinikka Mönkäre ja Erkki Tuomioja, jotka järkkäsivät nämä optio-ohjelmat.
Mitä tulee Mauri Pekkariseen, niin hänen ensimmäinen päätös, kun aloitti kauppa- ja teollisuusministerinä, oli panna piste Fortumin optio-ohjelmille.
ja edelleenkin Mönkäre. Unohda Tuomioja.
Jos kaikki johtajat saisivat yhtiönsä osakkeelle samanmoisen kurssinousun kuin Lilius,Suomi olisi rikas maa.Muista kuinka ostin Forttumia 8 € kpl.
Myin pois 12 € ja olin tyytyväinen voittoon.
Siitä on ehkä 4-5 vuotta.Nykyhinnoilla saisin,vaikka kurssit ovat laskeneet,noin 32€ yhdessä nesteen osakkeen kanssa.
Plus kaikki maksetut osingot,ehkä 10€,joten
8€ostoksella olisin saanut nykyhinnoilla,vaikka kursit ovat laskeneet yli yli 40 €,osingon kanssa.Kansa on tyhmää olisivat ostaneet Forttumia silloin kun Forttumi listautui noin 10 vuotta sitten,Tuotto olisi yli kymmenkertainen.