Viime vuosien kuuma puheenaihe kotimaassamme on sen mahdollinen sotilaallinen liittoutuminen tai liittoutumattomuus. Sotilaallisella liittoutumisella ollaan yleensä tarkoitettu pohjoisatlantin puolustusliitto NATOon liittymistä.
Galluppien mukaan valtaosa suomalaisista vastustaa maamme liittoutumista samalla, kun puolustusvoimamme tekevät hidasta kalusto- ja organisaatiomuutoksia NATO -yhteensopivaksi.
Siinä sivussa tiedoitusvälineet pitävät asiaa lämpimänä erilaisin "juupas-eipäs" -haastatteluin ja suorittavat kansan mielipiteen hidasta kypsyttämistä NATO -myönteiseksi.
Selkeää tietoa liittoutumisen eduista ja haitoista ei kuitenkaan anneta. Mitä liittoutuminen suomelle maksaa? Mitkä tulevat olemaan vuotuiset kustannukset? Mitkä ovat maamme velvoitteet sotilasliittoa kohtaan? Missä poikamme sen jälkeen sotivat?
Jos suoraan puhutaan, niin ainoa liittoutumisen syyhän löytyy rajojemme itäpuolelta. Edelleen pelätään, että itänaapuri hyökkäisi ja miehittäisi maamme.
Miksi se tekisi niin? Mitä miehitettävää meillä sille enää nykypäivänä olisi? Suomi lienee niitä harvoja länsipuolisia maita, jonka raja on ollut sille vuosikymmeniä vakaa ja maidemme suhteet olleet suomettumispuheista huolimatta sopuisat.
Miksi he siis hyökkäisivät tänne ja asettaisivat koko tulevaisuutensa ja uskottavuutensa muun euroopan silmissä vaakalaudalle, kun vaihtoehtoina on maitten kahdenvälisen kaupan ja suhteiden jatkuva kehittyminen?
Yleisesti puhutaan, että liittoutuessamme NATOon, saisimme turvatakuut, mutta minkälaiset? Vaikka NATOn roolin väitetäänkin vuosien saatossa muuttuneen entisen Varsovanliiton vastapainosta puolustusliitoksi, lienee silti selvää, että se on voimakkaasti USA -vetoinen instituutio.
Vastaisimmeko liittoutuessamme kyllä myös tämän maailman sotilas-supervallan ajatusmaailmalle? Tunnettuahan on, että ko. valtio käy sotiaan sellaisilla alueilla, jossa sillä on taloudellisia etuja puolustettavinaan.
Oletetaan, että olisimme NATOn jäsen, maahamme hyökättäisiin ja että puolustuksemme nojaisi vahvasti turvatakuisiin. Voisimmeko luottaa niihin?
Olisimmeko eteläeurooppalaisten NATO -maiden ja USAn mielestä riittävän tärkeä alue puolustettavaksi, että ne riskeeraisivat omat ulkopoliittiset suhteensa ja sotilaidensa hengen, kun valtaosa näistä ei edes tiedä, missäpäin eurooppaa Suomi -niminen maa sijaitsee?
Olemme pieni, vähälukuinen kansa, maallamme ei ole merkittäviä luonnonvaroja (öljyä yms) Miksi kenenkään pitäisi tuoda joukkojaan tänne? Kännyköiden? Kilpailukyvyn? Joulupukin???
Toki NATO (=USA) on antanut turvatakuut kaikille entisille itäblokin maille, jotka ovat siihen liittoutuneet, mutta kuka todellisuudessa takaa kriisitilanteessa niiden koskemattomuuden, kun takuumiehenä on maa jonka ei tarvitse kuunnella ketään?
Sitäpaitsi, ei omaa maatamme tarvitse kenenkään miehittää laittaakseen yhteiskuntamme polvilleen. Oman teollisuustuotanto- ja maatalouspolitiikkamme ansiosta riittää, kun meidät laitetaan kauppasaartoon. Hetken päästä meille tulee nälkä ja sen jälkeen kylmä, kun täällä ei ole edes tulitikkutehdasta.
Mielestäni sotilaallista liittoutumista kaukonäköisempää olisi pysyä itsenäisenä sanan varsinaisessa merkityksessä, kehittää suhteita jokaiseen ilmansuuntaan, erityisesti itäiseen naapuriimme riskien pienentämiseksi, vähentää ulkomaisten halpatavaroiden tuontia, kehittää omaa maatalouttamme ja teollisuuttamme, jotta "olisi sitten, mistä ottaa jos huono aika tulee".
Siinä eväitä maamme tulevaisuuden turvaksi!
Galluppien mukaan valtaosa suomalaisista vastustaa maamme liittoutumista samalla, kun puolustusvoimamme tekevät hidasta kalusto- ja organisaatiomuutoksia NATO -yhteensopivaksi.
Siinä sivussa tiedoitusvälineet pitävät asiaa lämpimänä erilaisin "juupas-eipäs" -haastatteluin ja suorittavat kansan mielipiteen hidasta kypsyttämistä NATO -myönteiseksi.
Selkeää tietoa liittoutumisen eduista ja haitoista ei kuitenkaan anneta. Mitä liittoutuminen suomelle maksaa? Mitkä tulevat olemaan vuotuiset kustannukset? Mitkä ovat maamme velvoitteet sotilasliittoa kohtaan? Missä poikamme sen jälkeen sotivat?
Jos suoraan puhutaan, niin ainoa liittoutumisen syyhän löytyy rajojemme itäpuolelta. Edelleen pelätään, että itänaapuri hyökkäisi ja miehittäisi maamme.
Miksi se tekisi niin? Mitä miehitettävää meillä sille enää nykypäivänä olisi? Suomi lienee niitä harvoja länsipuolisia maita, jonka raja on ollut sille vuosikymmeniä vakaa ja maidemme suhteet olleet suomettumispuheista huolimatta sopuisat.
Miksi he siis hyökkäisivät tänne ja asettaisivat koko tulevaisuutensa ja uskottavuutensa muun euroopan silmissä vaakalaudalle, kun vaihtoehtoina on maitten kahdenvälisen kaupan ja suhteiden jatkuva kehittyminen?
Yleisesti puhutaan, että liittoutuessamme NATOon, saisimme turvatakuut, mutta minkälaiset? Vaikka NATOn roolin väitetäänkin vuosien saatossa muuttuneen entisen Varsovanliiton vastapainosta puolustusliitoksi, lienee silti selvää, että se on voimakkaasti USA -vetoinen instituutio.
Vastaisimmeko liittoutuessamme kyllä myös tämän maailman sotilas-supervallan ajatusmaailmalle? Tunnettuahan on, että ko. valtio käy sotiaan sellaisilla alueilla, jossa sillä on taloudellisia etuja puolustettavinaan.
Oletetaan, että olisimme NATOn jäsen, maahamme hyökättäisiin ja että puolustuksemme nojaisi vahvasti turvatakuisiin. Voisimmeko luottaa niihin?
Olisimmeko eteläeurooppalaisten NATO -maiden ja USAn mielestä riittävän tärkeä alue puolustettavaksi, että ne riskeeraisivat omat ulkopoliittiset suhteensa ja sotilaidensa hengen, kun valtaosa näistä ei edes tiedä, missäpäin eurooppaa Suomi -niminen maa sijaitsee?
Olemme pieni, vähälukuinen kansa, maallamme ei ole merkittäviä luonnonvaroja (öljyä yms) Miksi kenenkään pitäisi tuoda joukkojaan tänne? Kännyköiden? Kilpailukyvyn? Joulupukin???
Toki NATO (=USA) on antanut turvatakuut kaikille entisille itäblokin maille, jotka ovat siihen liittoutuneet, mutta kuka todellisuudessa takaa kriisitilanteessa niiden koskemattomuuden, kun takuumiehenä on maa jonka ei tarvitse kuunnella ketään?
Sitäpaitsi, ei omaa maatamme tarvitse kenenkään miehittää laittaakseen yhteiskuntamme polvilleen. Oman teollisuustuotanto- ja maatalouspolitiikkamme ansiosta riittää, kun meidät laitetaan kauppasaartoon. Hetken päästä meille tulee nälkä ja sen jälkeen kylmä, kun täällä ei ole edes tulitikkutehdasta.
Mielestäni sotilaallista liittoutumista kaukonäköisempää olisi pysyä itsenäisenä sanan varsinaisessa merkityksessä, kehittää suhteita jokaiseen ilmansuuntaan, erityisesti itäiseen naapuriimme riskien pienentämiseksi, vähentää ulkomaisten halpatavaroiden tuontia, kehittää omaa maatalouttamme ja teollisuuttamme, jotta "olisi sitten, mistä ottaa jos huono aika tulee".
Siinä eväitä maamme tulevaisuuden turvaksi!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomi tuskin houkuttelee luonnonvaroillaan tai sijainnillaan valloittajia. Jos ww2 aikaan Leningradin puolustus kaipasi merialueen eristystä Tallinna-Helsinki kohdalla, tänä päivänä ohjukset lentävät vaikkapa Diego Garcian lähettyviltä Pietariin - jos tarvis on.
Mihin me sitten varaudumme, kun Natosta puhutaan. Onko uusi rautaesirippu laskeutumassa ja kylmääkin kylmempi sota alkamassa.
Jotenkin tuntuu, että jonkinlaiset sodanlietsojat pyrkivät maalaamaan uhkakuvia joita ei todellisuudessa ole, mutta muokkaamalla ihmisten ajatusmaailma pelottelulla negatiiviseksi, sellainen uhkakuva saadaan aikaiseksi.
Kuuban kriisi oli aikoinaan yksi sellaisista tapahtumista, joissa väärinymmärrys oli tuhota koko maailman. Katsomalla Kuuban kriisiä eri näkökulmista, jokainen lukutaitoinen huomaa mistä kenkä puristi. Tänä päivänä näitä "henkilökohtaisia ongelmia" riittää monissa maissa ja itsekkyys voi johtaa dramaattisiin tapahtumiin.
Kenen etu on varustautua oletettuun kriisiin ja sotaan? Eikö todellisuus ole se, että hankittuja aseita on joskus pakko käyttää? Ikäänkuin kokeeksi siitä, mitä rahalla on saatu.
Pasifismi eli vain hetken. Kokiko pasifismi saman, minkä kristinusko aikoinaan - joutui vainotuksi ja maan alle. Olisko nyt aika uudelle messiaalle pasifismin muodossa?
Jos joku osaisi ennustaa tulevaisuutta, hänen kertomaa ei uskottaisi (Roomal. viisaus).
Todellisuuden ja fiktion ero on kymmenen vuotta. Tämä lause on jo toteutunut monin tavoin. Aikoinaan IBM:n toimari totesi maailman tarvitsevan noin 5 tietokonetta jne.
Entä jos?
Eurooppa tekisi toisin? Entäpä jos EU kääntäisi selkänsä Yhdysvalloille ja Natolle? Ja katsoisi tulevaisuuteen Venäjän kanssa.
Mitä siitä seuraisi?