huumevalistustyötä.

maailma. Minä kerron Sinulle maailmasta. Se on kova ja kylmä helvetti. Minä olen se sinun maailmasi. Joku ei ehkä kestä palvoa tämän palstan homoja ja kuolemankauppiaana kirjoitellutta.
Minun maailmani on Kontulan vetinen asfaltti Kurkimäen alikulkutunnelin alla, kun kukaan ei katso.
Se on keltaiset syksyn lehdet ja muistot värikkäistä luolapiirroksista, joita ei saisi aikuisena katsoa.
Sitä on maailma ja toivon, että myös Luojamme tietää sen. Kerron sen SINULLE nyt, Jumala, Luojani.
Minä olen aikuinen: täytin 34 vuotta Lucian päivänä.
Jos olisin nuori niin kuin silloin kun tunsin Bluesin, joka kuoli huumeisiimme kapinoisin ja piirtäisin kiviseen ja kirjoitettuun seinään suuren vaaleanpunaisen sydämen ja sen päälle kirkuvan punaisen.
Olisin siitä niin ylpeä, että kirjoittaisin jonnekkin myös nimeni, että tietäisivät koko rappiojengi kuka sen rakkauden oikein keksi!
Eihän ole oikein, Taivaan Jumala, että joku jaksaa vain, koska tietää, että voi lopettaa elämänsä yliannostuksella heroiinia, kun on harjoitellut ensin. Eihän ollut oikein?
Jonkun ainoa toivo, tänäänkin, voi olla tieto siitä, että joku aina johtaa niin, että Kontulan ostarilla tai missä vaan eteesi tulee yhtä kylmä ja kuuma, samaan aikaan ihminen...kun vettä sataa. Siltä voi ostaa.
"Älä tee sitä."sanoisi sairaalapastori...tarkoitan nuorisopastori, mutta miksi elää? Miksi muistella 33-vuotiaana huumeisiin kuollutta ex-poikaystävää, koska hänen äitinsäkin muistelee häntä koko loppuikänsä ja on onnellinen kun joku muukin jaksaa.
Niinkuin minä tässä nyt. Ei ollut kiva kuunnella äidin kysymyksiä:"Uskotko?" Kun en.
Helvettiin se meni, jos meni.
Taivas on harmaa. MITÄ SITTEN?
Jumalaa ei ole.
Silti kysyn Sinulta, Jumala..etkö voisi tehdä kohdallani poikkeusta ja kertoa minulle miksi.
Sitten ei ei tarvitsisi miettiä miksi minä elän mutta hän ei. Olisin sinulle hellä, jos ottaisit vieraaksesi, Pyhässä Hengessä.
Voisin olla taitava kaikessa, koska olet jalo.
Kerro salaisuutesi Jumala.
Pelasta tänään joku ihminen, sillä tahdon uskoa Sinuun.