Opi tuntemaan meidät

Romanit eli mustalaiset ovat tunnettuja kaikkialla maailmassa. He ovat eläneet osana eurooppalaista kulttuuria jo tuhat vuotta, mutta vieläkin 12-miljoonaisen kansan maailma on uskomusten ja väärinkäsitysten verhoama. Romaneja on kaikkialla Euroopassa, mikä tekee kansasta mielenkiintoisen peilin muille kansoille. Paljon on jäljellä Intiasta mukana kuljetettua, mutta jokaisessa maassa romaniperinne on muotoutunut myös valtaväestön vaikutuksesta. Kirjallisuus on tärkeä osa kulttuuria, sen avulla perinnettä voidaan siirtää sukupolvelta toiselle. Kirjallisuuden arvostus on myös herkkä lämpötilamittari kansan maailmankatsomukselle ja identiteetille. Mustalaisilla on hyvin rikas suullinen perinne laululyriikan, satujen ja leiritulen äärellä kerrottujen tarinoiden myötä. Mustalaisilla on paljon annettavaa maailmalle, heidän verbaalinen omaleimaisuutensa ja rikkautensa sekä originelli tulkintatapa ovat vain odottaneet julkista kanavaa. Nyt romanien tavoite on tukea luovia mustalaiskirjoittajia ja rohkaista heitä laittamaan paperille se ilmapiiri, jossa he ovat kasvaneet mustalaislaulujen säestämänä.

2. Romanien historian tutkimus

Romanien historian tutkiminen on aina ollut hyvin vaikeaa. Tieto on ollut puutteellista, koska mustalaiset eivät ole itse kirjanneet historiaansa muistiin. Hahmotelma mustalaisten vaelluksesta on luotu vasta jälkeenpäin kielentutkijoiden ja kansanperinteen tallentajien avulla. Ensimmäisenä mustalaisten historian tutkimisesta kiinnostuivatkin juuri kielentutkijat havaitessaan mustalaiskielen olevan läheistä sukua intialaisille murteille ja pyhälle kielelle, sanskriitille. Wieniläisessä Gazzette Wienne-lehdessä julkaistiin v. 1763 artikkeli protestanttisesta papista Sekely de Dobasta, joka oli havainnut intialaisten opiskelutovereidensa kielen muistuttavan kotikaupunkinsa mustalaisten kieltä ja koonnut heidän kanssaan tuhannen kielen sanaston yhtäläisyyksistä. Artikkelin seurauksena levisi suoranainen tutkimusaalto; Auguste Friedrich Pott julkaisi tutkimuksensa "Die Zigeuner in Europa und Asia". Myös englantilainen George Borrow ryhtyi tuolloin tutkimaan mustalaisten historiaa.(Ollikainen s.17)

Ensimmäinen kirjallinen maininta mustalaisista löytyy persialaisen runoilija Ferdawsin v. 1010 valmistuneesta kronikasta "Shahnameh" eli "kuningasten kirja". Kronikkaan sisältyy tarina hallitsijasta, joka noin v. 420 jKr. pyysi intialaiselta maharadjalta hoviinsa 10 000 musikanttia, jotka sittemmin karkotettiin maasta. Näiden musikanttien on arveltu olevan, ellei mustalaisten esivanhempia, niin ainakin saman intialaisheimon jäseniä. (Ollikainen s.17, Koivisto s.24) Sama tarina esiintyy hieman eri versiona puoli vuosisataa aiemmin arabihistorioitsija Hamzan tekstissä; hänen mukaansa musikantteja oli 12 000 ja heidät lähetettiin hovista eri puolille Persiaa. ( Ollikainen s.17)

3. Historiallinen vaellus

3.1 Lähtö Intiasta

Useimmissa lähteissä mustalaisten alkukoti sijoitetaan Luoteis-Intiaan. Erityisesti kielentutkimus tukee tätä teoriaa, sillä mustalaiskielessä on eniten lainasanoja juuri Luoteis-Intialaisista murteista, varsinkin Punjabin maakunnasta. Kuitenkin jo 1920-luvulla Indoarjalaisen kielten tutkija Ralph Turner väitti mustalaisten alkukodin olevan Pohjois-Intian keskiosissa Gangesin tasangolla. Turnerin mukaan mustalaiset lähtivät täältä vaeltamaan kohti Luoteis-Intiaa noin 300 eKr. Väitteensä hän todisti sillä, että mustalaiskielestä löytyy edelleen sanskritin kolme suhuäännettä. (Ollikainen s.18)

Mustalaiset lähtivät liikkeelle kolmena laajahkona muuttoaaltona. Ensimmäinen niistä ajoittuu ajanlaskumme alkuvuosiin. Pohjois-Intiassa elettiin tuolloin levottomia hunnien ja muiden valloittajaheimojen tunkeutuessa seuduille Keski-Aasiasta. Toinen muuttoaalto lähti liikkeelle 700-luvulla, luultavimmin muslimien valloitusretkien takia. Kolmannen muuttoaallon katsotaan ajoittuneen 1000-luvun alkupuolelle, jolloin Pohjois-Intiaan kohdistui ryöstöretkiä Afganistanista. 1200-luvulla legendaarinen Tsingis-kaani hyökkäsi Intiaan ja 1300-1400-luvuilla valloittaja Tamerlan kohdisti iskunsa mustalaisten asuinsijoille. (Ollikainen s.18, Koivisto s.25) Muina syinä mustalaisten lähtöön on pidetty muun muassa nälänhätää ja luonnonmullistuksia. Vanhojen kauppareittien liikkuvuus parani hevosten myötä, jolla on varmasti myös ollut vaikutusta mustalaisten liikkeellelähtöön. (Koivisto, NK s.13) Mustalaisten tiedetään olleen kuuluisia rautaseppiä; Intian rauta tunnettiin jo antiikin aikoina. Ennen lähtöään Intiasta mustalaisten on arveltu olleen kauppiaita tai arvostetun sotilaskastin jäseniä. Myös ammatit musiikin ja käsitöiden parissa ovat olleet yleisiä.

3.2 Vaellus Eurooppaan

Mustalaiset lähtivät alkukodistaan ensin Afganistanin kautta Pohjois-Iraniin. Vaellus kulki Arabimaiden halki melko nopeasti, koska heidän kielestään ei lainasanoja mustalaiskieleen ole jäänyt. Iranista mustalaiset hajaantuivat kolmeen eri suuntaan: Ensimmäisten vaeltajien reitti kulki Iranista Afrikkaan, sieltä Gibraltarin kautta Espanjaan. Toinen reitti, jota pääryhmän oletetaan kulkeneen, vei Kreikan kautta Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Kolmas reitti kulki Armenian kautta Venäjälle.

Ensimmäiset epävarmat havainnot mustalaisten tulosta Eurooppaan ovat 1100-luvulta. Athos-vuoren munkki kirjoitti tuolloin liikkuvista ryhmistä, joista hän käytti nimitystä antsinganit (suom.: johon ei ole kajottu / johon ei saa kajota). Munkki kirjoitti näiden vaeltajien olevan selvännäkijöitä tai maagikkoja. Ensimmäinen varma havainto mustalaisista on Kreetan saarelta. Fransiskaaniveli Simon Simonis kirjoitti: "Kaupungin ulkopuolella näimme myös kansan, joka noudatti kreikkalaisten riittejä ja tapoja ja väitti olevansa Haamin jälkeläisiä (Haam oli Noan poikia). Harvoin, jos milloinkaan, pysyttelevät he millään paikalla enemmän kuin 30 päivää. Tämän ajan kuluttua he muuttavat, kuin olisivat Jumalan kiroama sukukunta, kulkija ja pakolainen maan päällä, pienine pitkulaisine telttoineen."(Vehmas s.47) Saman vuosisadan lopulta löytyy mainintoja Kyprokselta, jota pidetään mustalaisten siltana Eurooppaan. (Ollikainen s.20)

Aikakirjojen mukaan mustalaiset otettiin usein hyvin vastaan. Heille annettiin yösija, ruokaa ja joskus jopa rahaa. Monet saivat paikallisilta ruhtinailta turvakirjeitä, joiden avulla pystyttiin vaivatta kulkemaan maasta toiseen. Mustalaiset olivat taitavia hyödyntämään ympärilleen syntyneitä legendoja, mikä osoittaa heidän tunteneen tuon ajan eurooppalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria melko hyvin. He esiintyivät egyptiläisinä ruhtinaina, katumuksentekijöinä tai pyhiinvaeltajina. Suopeaa kohtelua ei kuitenkaan jatkunut kauan; muutamassa vuosikymmenessä mustalaisia alettiin vieroksua. Enää ei löydy tietoja muukalaisten varustamisesta ja muonitsemisesta, vaan vangitsemismääräyksistä ja hallitsijoiden karkotuspäätöksistä. ( Ollikainen s.20)

3.3 Leviäminen

Mustalaisten katsotaan saapuneen Eurooppaan 1300-luvulla ja vuoteen 1430 mennessä he olivat levittäytyneet koko Länsi-Eurooppaan Skandinaviaa lukuun ottamatta. Erään kronikan mukaan Kronstadtin kaupunki, nykyinen Brasov Trasilvaniassa tarjosi v. 1416 "Egyptin lordi" Emmaukselle ja hänen 120:n hengen ryhmälleen lahjoituksina rahaa ja muonaa. Espanjassa v.1425 "Egyptin herttua" Don Juhan esitti Alfonso V:n antaman turvakirjeen, jolla sai "kulkea, oleskella ja ylittää" alueen kolmen kuukauden aikana seurueineen.13 Brittein saarille saapumisesta löytyy tietoa Skotlannista v.1505, Englannista v.1547 ja Walesista v.1557. Venäjälle mustalaiset saapuivat v.1500 V.1505 mustalaiset vaelsivat Skotlannista Tanskaan ja Ruotsiin. Olaus Petrin kronikka mainitsee tulosta Ruotsiin v.1512: "Nuo, jotka matkustavat maasta toiseen ja joita kutsutaan tattareiksi, tulivat tähän maahan ja Tukholmaan. Heitä ei ole koskaan aikaisemmin nähty täällä. Suomessa ensimmäinen merkintä on v.1559 Ahvenanmaalta. ( Ollikainen s.21)

4. Sopeutuminen

Parissa sadassa mustalaiset siis levittäytyivät Eurooppaan. Heidän ei koskaan tiedetä olleen sotaisia tai vallanneen maata väkivalloin. Euroopan kansallisuudet olivat juuri muotoutumassa kansainvaelluksen jälkeen, eikä näille mustalaisille löytynyt tilaa yhtenä kansakuntana.
Mustalaisten oma yhteisö perustui tuolloinkin heimoyhteiskuntaan, se keskittyi perheen, suvun ja heimon ympärille. Yhteisössä kaikki olivat samanarvoisia ja elämisen tarpeet olivat pitkälle yhteisiä. Tasa-arvo ja yhteistalous loivat edellytykset läheisille ja lämpimille ihmissuhteille.

Mustalaisten saapuessa 1300-luvulla Eurooppaan heitä vastassa oli keskiaikainen feodaali- ja sääty-yhteiskunta, jonka ihmissuhteet ja talousrakenne poikkesi täysin heidän omasta kulttuuristaan. Näin mustalaiset jäivät säätyjen ulkopuolelle, eivätkä he edes halunneet sulautua, sillä se olisi pakottanut heidät luopumaan perheistään, sukusiteistään ja heimoistaan.( KK s. 9-10)


5. Toimeentulo keskiajalla

Pienenä ryhmänä mustalaisten oli kuitenkin sopeuduttava saadakseen toimeentulonsa. Pitkällä vaelluksellaan he olivatkin oppineet tulemaan toimeen mitä erilaisempien kansojen kanssa, silti unohtamatta omia tapojaan. Vastineeksi feodaaleilta saamistaan suojelukirjeistä ja toimeentulosta mustalaiset tekivät käsitöitä, lauloivat, soittivat, tanssivat ja pitivät sirkusta. ( KK s.10) Mustalaisille kuuluivat myös sääty-yhteiskunnan ulkopuoliset tehtävät, kuten tinaaminen, läkkisepän ja rautasepän työt sekä hevosten kasvattaminen mihin mustalaisilla oli erittäin korkea ammattitaito. Tyypillistä näille ammateille oli liikkuvuus, joka toisaalta on taannut riittävän toimeentulon ja toisaalta pienen väestöryhmän hengissä säilymisen kulkutautien, sotien ja nälänhädän riehuessa Euroopassa. ( NK s.17)

6. Vainot

Vainot ovat kuuluneet mustalaisten historiaan koko heidän vaelluksensa ajan. Järjestelmällinen vainoaminen alkoi pian mustalaisten Eurooppaan tulon jälkeen 1500-luvun alussa. Varhaisimmat maininnat tästä löytyvät Isabellan ja Ferdinandin hallitsemasta Espanjasta. V.1492 säädetyn lain mukaan mustalaisilla oli 60 päivää aikaa etsiä itselleen pysyvä asuinpaikka ja toimeentulo; muutoin seurasi maastakarkoitus. (Ollikainen s.25)
Pari sataa vuotta myöhemmin Ferdinand IV vangitutti maassa yhtenä vuoden 1749 yönä 12 000 mustalaista, joista useimmat viruivat työleireillä ja pakkotyössä kaivoksissa toistakymmentä vuotta ennen armahtamista. V.1633 Filip IV kielsi käyttämästä sanaa gitanes (mustalainen). Hän kielsi myös mustalaisasusteiden käytön, sekä yritti pakottaa heidät maanviljelijöiksi elinikäisen maastakarkoituksen uhalla. Hollannin vainotoimet olivat niin tehokkaita, että mustalaiset puuttuivat maasta lähes kokonaan 1600-1700-luvuilla. Mustalaisia syytettiin veronkierrosta, irtolaisuudesta ja erilaisista rikoksista. Tuomionsa saivat noidiksi, velhoiksi, vääräuskoisiksi ja pirun lähettiläiksi kutsutut. Myös vieraan vallan vakoojaksi syytetty mustalainen oli helppo passittaa polttoroviolle. V.1489 Speyerin valtiopäivät Saksassa määräsi kaikki mustalaiset karkotettaviksi. V.1544 mustalaisia tuomittiin verille ruoskittaviksi, sieraimet leikattaviksi ja päät ja parrat ajettaviksi. Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV määräsi mustalaiset kaleeriorjiksi loppuelämäkseen. V.1725 Preussin kuningas Fredrik Wilhelm määräsi miespuoliset mustalaiset hirtettäviksi, naisilta ja lapsilta leikattiin toinen korva irti. Esimerkit kertovat karua kieltään mustalaisten historiasta. Perimmäisenä syynä mustalaisten julmaan kohteluun pidetään taloudellista ristiriitaa mustalaisten ja valtaväestön välillä; mustalaisiahan syytettiin muun muassa veronkierrosta. Tarkkoja tietoja lakien ja määräysten täytäntöönpanosta ei juuri ole. Vaikka ankaria ja julmia lakeja laadittiinkin lähes joka maassa, ei niitä paikallistasolla yleensä pantu täytäntöön kovin ponnekkaasti. Mustalaiset koettiin myös hyödyllisiksi tavallisen kansan keskuudessa. Levottomina aikoina mustalaiset toimivat tiedon välittäjinä, he olivat taitavia eläinten käsittelijöinä, käsitöiden tekijöinä sekä tilapäisenä työvoimana maatöissä . (Ollikainen S.26-27) 1700-luvulla vainot vähenivät valistusaatteen myötä. Suhtautuminen mustalaisiin ei kuitenkaan muuttunut. Kiertämistä pyrittiin jatkuvasti estämään ja pakkotyöhön lähetettiin edelleen. 1800-luvulla liikkumista alettiin rajoittaa erilaisin rekisteröintimenetelmin.

Hitlerin noustessa valtaan 1933 oli olemassa jo useita mustalaisia syrjiviä lakeja. Mustalaiset luokiteltiin "eläviksi olennoiksi, jotka eivät ansaitse elämää". Natsit näkivät suuresti vaivaa tutkiessaan mustalaisten alkuperää ja yrittäessään peittää heidän arjalaisen alkuperänsä. Sana arjalainen tulee sanskritin sanasta arya(herra). Arjalaisiin kieliin kuuluvat muiden muassa germaaniset kielet, sekä Intiasta lähtöisin oleva mustalaisten kieli. Vuonna 1938 SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler julisti mustalaiset "sekarotuisiksi, jotka olivat eniten taipuvaisia rikollisuuteen, minkä vuoksi heidät oli pantava poliisivalvontaan." Saman vuoden kesäkuussa pidettiin juutalaisten kristalliyöhön verrattavissa oleva "mustalaissiivousviikko", jolloin satoja mustalaisia pidätettiin, pahoinpideltiin ja tapettiin. Vuonna 1939 päätettiin saksan mustalaisten lähettämisestä pakkotyöhön Puolaan, mittava operaatio toteutui kuitenkin vain osittain.
Vuonna 1941 mustalaisia alettiin luokitella sen mukaan, kuinka paljon heidän suonissaan mustalaisverta virtasi. Heille tatuoitiin rintaan oma merkki kuten juutalaisille. Samana vuonna tapahtui myös ensimmäinen mustalaisten joukkomurha, kun Buchenwaldissa käytettiin 250 mustalaista koekaniineina kuuluisien kaasukristallien testauksessa. Suomi ja Tanska olivat tiettävästi ainoat Saksan liittolaismaat, jotka eivät lähettäneet mustalaisiaan keskitysleireille.

7. Romanit Suomessa

7.1 Tulo Suomeen

Monet romaneista jatkoivat 1500-luvulla edelleen vaellustaan kohti pohjoista paremman ja turvallisemman elämän toivossa. Suurin osa Suomen mustalaisista tuli Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen, mutta pienempi ryhmä saapui Venäjän kautta. (Ollikainen s.67) Ensimmäinen kirjallinen maininta mustalaisista on vuodelta 1595 Kastelholmin linnasta Ahvenanmaalta, missä heiltä takavarikoitiin kahdeksan hevosta ja passitettiin vankityrmään. Ruotsi-Suomessa vallitsi tuolloin ankara säätyjako. Valtakuntaa muokattiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja kaikkialla säädettiin voimaan sama uskonto, elintavat ja kieli. Tuohon muottiin eivät mustalaiset sopineet, vaan heidät julistettiin lainsuojattomiksi. Julmuuksista huolimatta mustalaisten määrä Suomessa kasvoi jatkuvasti. Maa tarjosi hyvät levittäytymismahdollisuudet harvan asutuksensa ja suojaavien metsiensä ansiosta. (KK s.12)

Ruotsi-Suomessa mustalaisten kohtelu oli yhtä surkeaa kuin muuallakin. He eivät olleet löytäneet suomestakaan etsimäänsä parempaa ja turvallisempaa maata. 1520-luvulla Kustaa Vaasa määräsi mustalaiset karkotettaviksi. Vuonna 1560 arkkipiispa Laurentius Petri kielsi papistoa olemasta missään tekemisissä heidän kanssaan. Otteet kovenivat, ja vuonna 1637 kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi. ( Ollikainen s.67)

1600-luvulla Suomen kuvernöörinä toiminut Pietari Brahe tarvitsi viljelijöitä Kajaanin vapaaherrakunnassa autioituville tiloille sekä sotilaita itärajaa puolustamaan.

Vuonna 1660 Kajaanin linnan komendantti, majuri Samuel Lang ilmoitti alueella kiertelevistä mustalaisseurueista. He sopivat juuri Brahen tarkoituksiin. Mustalaisille tarjottiin tiloja asuttaviksi ja viljeltäviksi, ja vastavuoroisesti heidän olisi osallistuttava itärajan puolustamiseen. Elämä erämaatiloilla oli kuitenkin hyvin vaikea, ja kolmen vuoden kuluttua näille tiloille asettuneet mustalaiset palasivat kiertolaisiksi.26 Tämän jälkeen astui voimaan laki, joka määräsi "kuolemanrangaistukseen pahuutta tehneet mustalaiset ja muut karkotettaviksi maasta." Laki oli olemassa aina Ruotsin valtakauden loppuun. (KK s.13) Suomen tultua Venäjän suuriruhtinaskunnaksi vuonna 1809 entiset säädökset jäivät pääpiirteittäin voimaan. Lisäksi vuonna 1812 mustalaiset määrättiin valtiovallan toimesta huostaan otettaviksi; miehet määrättiin Viipuriin työlaitokseen ja naiset Turun kehruuhuoneisiin.(Ollikainen s.69) Mustalaiset olivat levittäytyneet koko Suomeen, mutta eniten heitä asui Karjalassa. Viime sotien aikaan he lähtivät evakkoon muun väestön mukana. Arviolta kolmannes heistä muutti Ruotsiin, monet ajautuivat kasvavien kaupunkien slummikortteleihin.(Ollikainen s.74)

7.2 Toimeentulo Suomessa

Toimeentulo oli Suomessakin mukautettava irtolaisen aseman suomiin edellytyksiin. Sen eteen tehtiin kaikkea, mitä maaseutu suinkin tarjosi. Niin mustalaisen kuin valkolaisenkin elämän perusta oli maatalousyhteiskunnassa. Pääasiallisena toimeentulolähteenä oli hevoseen liittyvät työt, lisäksi tehtiin käsitöitä, pieniä palveluja. Ennustettiin ja oltiin välillä töissä maataloissa.

1900-luvun puolivälissä tapahtui maassamme raju elinkeinorakenteen muutos: noin yhdessä vuosikymmenessä maatalousvaltainen yhteiskunta muuttui nykyaikaiseksi teollisuusvaltioksi. Mustalaisten leipäpuusta, maatalosta, tuli kilpailutaloudellinen yksikkö, johon ei mustalaisia sopinut. Mustalaisten perinteiset elinkeinot romuttuivat. Hevosen tilalle tuli auto, käsityöt eivät kyenneet kilpailemaan massatuotannon kanssa, lehtien horoskoopit korvasivat povaajan. Teolliseen yhteiskuntaan mustalaiset olivat soveltumattomia, heiltä puuttui koulutus teollisuusyhteiskunnan töiden vaatima ammattitaito.

8. Romanit muualla Pohjoismaissa

8.1 Ruotsi

Vuosisadan ajan ruotsalainen lainkäyttö ja hallinnolliset toimet olivat samanlaiset Ruotsi-Suomen molemmissa osissa. Suhtautuminen mustalaisiin oli myönteisempää kuin monessa muussa Euroopan maassa. 1600-luvun lopulla Kustaa II Adolf helpotti itämeren pakolaisten maahan tuloa, jolloin valtakuntaan saapui myös paljon mustalaisia. Suomen irtauduttua 1809 Ruotsi alkoi kehittää politiikkaa omaan suuntaansa. 1960-luvulla Suomesta muutti paljon mustalaisia Ruotsiin paremman elämän toivossa. 1970-luvulla heistä kiinnostuttiin yleisen solidaarisuuden hengessä. 1980-luvulla aatteellisuus oli jo haihtunut ja mustalaisten ongelmat hukkuivat Ruotsiin suuntautuneen pakolaistulvan alle. Viime vuosina pakolaisia on tullut Ruotsiin etenkin entisen Jugoslavian alueelta. ( Ollikainen s.78)

8.2 Norja

1530-luvulla säädettiin Norjassa asetus, jolla haluttiin karkottaa kaikki itseään "egyptiläisiksi" itseään kutsuvat. Kymmenen vuotta myöhemmin Englannin rannikolta lastattiin laivaan suurehko joukko mustalaisia, jotka kiellosta huolimatta otettiin vastaan Norjassa. Mustalaisia kuitenkin kohdeltiin vielä tylymmin kuin muissa Pohjoismaissa. Työsiirtoloita perustettiin, mustalaisia karkotettiin maasta ja teloitettiin. Toisen maailmansodan aikana Norjan hallitus luovutti paljon mustalaisia Auschwitziin. Tällä hetkellä Norjassa ei ole erityistoimia mustalaisten olojen parantamiseksi. ( Ollikainen s.78)

8.2 Tanska

Tanska toimi vuosisatojen ajan läpikulkumaana Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan vaeltaville mustalaisille, mutta monet asettuivat sinne myös pysyvästi. 1700-luvulla mustalaisten kiinniottamisessa oli paikoin tullut kansanhuvi, heitä metsästettiin kuin villieläimiä. Vielä vuonna 1835 järjestettiin ajojahti, jossa sai surmansa 250 mustalaista. Saksalaismiehityksen aikana myös tanskalaiset harrastivat perusteellisia sosiologis-biologisia tutkimuksia. He totesivat, että "mustalaiset voidaan määritellä biologisesti rajoittuneeksi ryhmäksi, joka eroaa keskimääräisestä väestöstä tiettyjen luonteenpiirteidensä perusteella", mutta joka kuitenkaan "ei ole vaaraksi valkoiselle rodulle". Viimeinen toteamus pelasti Tanskan mustalaiset keskitysleireiltä. (Ollikainen s.80)

9. Suomen romanien kulttuurista

9.1 Heimokulttuuri

Mustalaisten muistomerkki on heidän elämänmuotonsa. He eivät ole jättäneet jälkeensä patsaita, rakennuksia tai tunnettuja valtiomiehiä. Mustalaiset ovat nähneet valtakuntien sortuvan, mutta ovat itse säilyttäneet elämänmuotonsa lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen.

Mustalaiskulttuurista puhuttaessa on syytä huomioida sen olevan pääpiirteittäin sama eri puolilla maailmaa; maakohtaisia eroaja on kuitenkin syntynyt vuosisatojen saatossa eriytymisen myötä. Romanikulttuuri rakentuu perheen, suvun ja heimon ympärille, sitä voidaan kutsua heimokulttuuriksi. Kaikkia heimokulttuureja yhdistää yhteenkuuluvuuden tunne, solidaarisuus muita heimon jäseniä kohtaan, voimakkaasti korostuvat ihmissuhteet, tavat, rituaalit ja perinteet.
Suurimpana erona suomalaisen valtaväestön kulttuuriin voisi pitää sitä, että suomalaiset pitävät huolta vain lähimmistä ihmisistä. Mustalaisilla ei viime kädessä ole ulkopuolista mustalaista, josta ei kannettaisi vastuuta.

9.2 Perhekulttuuri
Perinteinen mustalaisperhe on niin sanottu laajentumaperhe: vanhempien ja lasten lisäksi siihen kuuluvat isovanhemmat, sedät, tädit ja serkut. Sukulaissuhteet ovat erittäin tiiviit. Suku on koko historian ajan muodostanut myös taloudellisesti toimivan yksikön yhteistalouksineen ja työnjakoineen. Perheen sisäisen rakenteen ydin voidaan tiivistää lauseeseen "vanhat ennen kaikkea ja ennen muita" Arvoasteikossa ylimpänä ovat vanha mies ja nainen. Lapset elävät kiinteästi perheessä omaksuen tavat, joita iän karttuessa alkavat noudattaa. Mustalaisperheessä ei voi ohittaa mitään ikäkautta siihen liittyviä tapoja noudattamatta. Perheen sisällä tapahtuva muutos lapsesta nuoreksi muuttaa monella tavalla yksilön asemaa koko yhteisössä. Tytöllä aikuistumisen merkkejä on valinnainen pukeutuminen mustalaisasuun. Tästä lähtien nuorta kohdellaan aikuisena ja hänellä on ikään kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet. Tutkimuksen mukaan mustalaislapset ovat valtaväestön lapsia itsenäisempiä, mutta he eivät yleensä toimi ilman vanhempiensa suostumusta. ( KK s.17) Perheessä on selkeä roolijako miesten ja naisten tehtäviin. Huolimatta siitä, että perheessä miehen sanotaan määräävän, tehdään käytännössä kaikki perhettä koskevat ratkaisut yhdessä.

Mustalaiskulttuuriin keskeisesti kuuluva tasa-arvon vaatimus onkin eniten estänyt mustalaisia sopeutumasta valtaväestöön. He eivät ole koskaan ole voineet hyväksyä valtaväestön kulttuurissa vallitsevaa ihmisten välistä sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta.

9.3 Tapakulttuuri

Tapakulttuuri on myös Suomen mustalaisilla poikkeuksellisen rikas. Sille on leimaavaa yhtenäisyys, joka on tärkeää säilymisen kannalta. Puhtaussäännöillä on keskeinen asema, ja ne koskevat kaikkea toimintaa. Mustalaisilla on selkeät symbolisen puhtauden ja likaisuuden käsitteet. Pöydän, ruokailupaikan, ruokailuvälineiden ja käsien puhtaus on tärkeää, epäpuhtaita ovat paikat, missä istutaan ja kävellään. "Mikä lattialla on, se lattialle jääköön, mikä pöydällä on, se pöydällä pysyköön." Nämä periaatteet ulottuvat kattamaan koko päivittäisen elämän toimintojen kirjon. Puhtaussäännöt ovat olleet elinehtokiertäville mustalaisille hygieniatason säilyttämiseksi sekä sairauksien ehkäisyn kannalta. Moraalitavoissa häveliäisyydellä on keskeinen sija. Pukeutumisessa on omat sääntönsä, vanhempien eteen ei koskaan tulla vähissä vaatteissa, pukeutuminen on aina peittävää, eikä naisen asu saa korostaa fyysistä naisellisuutta.

Mustalaisten oikeusjärjestelmä perustuu sisään kasvatettuun moraaliin. Suvulla on kollektiivinen vastuu kunniastaan, perhe valvoo jäseniään ja sisarukset pitävät toisiaan järjestyksessä. Mustalaisilla ei ole koskaan ollut lakiin perustuvaa perinnönjakoa, vaan perintö on jaettu tasan kaikille tai eniten sitä tarvitsevalle, mikä on pitkälti estänyt veljesriidat. Verikosto on kautta historian kuohuttanut valtaväestön mieliä siihen liittyvien väärien tietojen ja huhujen johdosta. Verikosto on ollut tae yhteisön turvasta, siksi ei ole tarvittu poliiseja tai oikeuslaitosta. Verikosto on perinteisesti ollut vain koston uhkaa, joka on ennaltaehkäissyt rikosten tapahtumisen. Koskaan ei ole saatu kostaa naisille, lapsille eikä vanhuksille. Fyysisestä taistelusta pyritään pidättäytymään esimerkiksi välttämällä sukua, jonka kanssa on verikosto tai selvittämättömiä ongelmia. Vasta 1960-luvulla, mustalaisten henkisen rappion myötä, verikosto on yhä useammin alkanut johtaa tekoihin. Mustalaisten oikeuskäsitys ei siis koskaan vie rikollista tuomioistuimen eteen, vaan häntä rankaistaan yhteisön sisällä moraalisesti esimerkiksi niin, että rikoksentekijä menettää maineensa.

10. Suomen romanit tänään

Suomen romaneilla on tänä päivänä täydet kansalaisoikeudet ja -velvollisuudet lain mukaan. käytännössä he eivät kuitenkaan ole saaneet todellista tasa-arvoista asemaa valtaväestön rinnalla; syrjintätapauksia käsitellään oikeusistuimissa jatkuvasti. Viranomaiset suhtautuvat edelleen mustalaisiin kielteisesti, päivittäistoimien, kuten kaupassa käymisen tai ravintolassa asioimisen vaikeuksista puhumattakaan. Monien mielestä suurin osa mustalaisista on kadottanut kulttuurinsa, "valkolaistunut". Perinteisiä pukuja ei enää käytetä entisessä määrin, omaa kieltä ei puhuta ja mikä pahinta, mustalaiskulttuuri on menettänyt yhteisön sisällä entisen merkityksensä.

10.1 Kieli

Suurin osa mustalaisista puhuu suomea äidinkielenään, vanhemmat ihmiset puhuvat vielä keskenään mustalaiskieltä. Mustalaiskielen asema puhuttuna kotikielenä on heikentynyt huomattavasti viimeisten 20 vuoden aikana monien syiden vaikutuksesta. Valtaväestö on suhtautunut kielteisesti myös kieleen. Useimmissa tapauksissa mustalaisten on ollut pakko sulautua valtaväestöön myös kielellisesti tullakseen toimeen yhteiskunnassa. Vanhemmat eivät myöskään ole tiedostaneet oman kielen tärkeyttä lasten kehityksen ja vahvan identiteetin kannalta.

Mustalaiskieltä alettiin kirjallisesti tuottaa vasta 1960-luvulla. Tähän mennessä mustalaiskielellä on ilmestynyt aapinen, lukukirja, kielioppi, osia raamatusta ja äskettäin romanikieli-suomi-englanti-sanakirja. Muutamilla paikkakunnilla järjestetään peruskoulua käyville mustalaisille mustalaiskielen tunteja kerran viikossa kouluajan jälkeen.

10.2 Asuminen

1950-luvulla suurin osa mustalaisista vietti kiertolaiselämää yöpyen maataloissa, saunoissa ja taivasalla. Vielä 1960-luvulla heidän asumisolonsa olivat hyvin heikot, ja mustalaiset alkoivat siirtyä laitakaupunkien hökkelikyliin. 1970-luvulla valtio alkoi tukea kuntia asuntojen hankkimiseksi mustalaisille, jolloin olot alkoivat hiukan parantua; mutta vielä 1980-luvun puolivälissä tehtyjen selvitysten mukaan noin 20% ruokakunnista asui puutteellisesti. ( STM s.8)

10.3 Koulutus

Koulutuksen sijaan mustalaisyhteisössä on perinteisesti arvostettu tapoja ja ihmissuhdetaitoja. Kouluun on suhtauduttu negatiivisesti valtaväestön asenteiden takia; koulu on myös nähty uhkana oman kulttuurin säilymiselle. Mustalaislapset ovat edelleen harvoin päivähoidossa, koska oma perhe ja vanhemmat nähdään lapsen luonnollisina ja tärkeimpinä kasvattajina, onhan elämänmuotokin suonut tämän mahdollisuuden. Mustalaislasten on ollut vaikeaa sopeutua peruskouluun. Pohjakoulutuksen jäädessä heikoksi myös jatko-opintojen ja ammatillisen koulutuksen hankkiminen vaikeutuu, mikä osittain selittää mustalaisten hankaluudet sijoittua työelämään. Mustalaisväestön koulutusyksikkö perustettiin vuonna 1992 opetushallituksen yhteyteen. Sen tehtävinä ovat mustalaisten valtakunnallisen koulutuksen kehittäminen ja toteuttaminen, mustalaiskielen- ja kulttuurin edistäminen sekä tiedottaminen.

10.4 Suomen romanit ja yhteiskunta

Valtiovallan ja yhteiskunnan suhtautuminen mustalaisiin on ollut koko historian ajan nuivaa myös Suomessa. 1800-luvulla mustalaiset haluttiin sulauttaa väestöön. Vuonna 1852 mustalaiset saivat osittaisen yhdenvertaisuuden valtaväestön kanssa lain mukaan, ja 1882 irtolaisten ja mustalaisten välinen ero poistettiin mustalaislaissa. Vuonna 1919 Suomen uusi perustuslaki julisti mustalaiset täysivaltaisiksi kansalaisiksi.(Viita s.16)

Tällä hetkellä suomessa on kolme aktiivisesti mustalaisten auttamiseksi toimivaa järjestöä. Vuonna 1906 perustettiin Mustalaislähetys, jonka piiriin kuuluvat muutama lastenkoti, oma lehti ja sen järjestämät seurakunnan leirit. Suomen vapaa romanilähetys (perustettu 1964) järjestää myös hengellisiä tilaisuuksia, leirejä ja seminaareja. Vuonna 1967 Suomen romaniyhdistyksen tehtäväksi tuli yhteiskunnallisten asioiden ajaminen, lähinnä asumis- ja koulutusmahdollisuuksien parantaminen. Vuonna 1996 perustettiin sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen romaniasiain neuvottelukunta, jonka tehtävänä on toimia mustalaisten ja viranomaisten välisenä yhteistyöelimenä. Yhdistys- ja järjestötoiminta on koettu tärkeäksi yhteistyökanavaksi mustalaisten ja valtaväestön välillä. Toiminta on alkanut hengellisestä työstä, mutta viime vuosina yhteiskunnallinen toiminta on saanut yhä enemmän jalansijaa.

11. Tulevaisuus

Mustalaisten ihmisoikeuksia poljetaan edelleen kaikkialla. Lukutaidottomuus, työttömyys, kurjat asuinolot ja alhainen elinikä kertovat karua tarinaa mustalaisten nykypäivästä ympäri maailmaa. Heidän täytyy edelleen sietää halveksuntaa ulkopuolisten taholta, jotka yhdistävät heidät parhaassa tapauksessa ennustamiseen ja sirkustemppuihin - ja pahimmassa kerjäämiseen ja varasteluun.

Esimerkiksi Ranskassa mustalaisten on edelleen kannettava mukanaan "kiertolaispassia" poliisin tarkastuksia varten, eivätkä useimmat heistä saa monimutkaisen kiertolaissäädösten vuoksi äänestää. EU:n alueella vain 30% mustalaislapsista käy säännöllisesti koulua. Suurin osa EU:n jäsenmaiden hallituksista kiinnittää vain vähän tai ei lainkaan huomiota valtavien väestönosien tarpeisiin. (Newsweek 9.10.1989)

Mitä mahdollisuuksia sitten on parantaa mustalaisten oloja? Mihin olisi kiinnitettävä huomiota ja mihin suuntaan lähdettävä? Järjestöjen mukaan ongelmia olisi ryhdyttävä purkamaan yläpäästä käsin. Hallituksen olisi pontevammin puututtava mustalaisiin kohdistuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin, syylliset tulisi asettaa vastuuseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamista tulisi yleensäkin valvoa tiukemmin. Mustalaiset tulisi hyväksyä omana kansanryhmänään vähemmistöksi ja turvata sille jonkinlainen kulttuuriautonomia. Kansainvälisten järjestöjen on toimittava aktiivisemmin. Byrokratia on luokitellut ongelman sitä kautta, ettei mustalaisia ole voitu määritellä perinteisessä mielessä vähemmistöksi, koska heillä ei ole varsinaista yhteistä "emomaata". Heitä ei ole voitu pitää myöskään alkuperäisväestönä, koska he ovat tulleet Euroopan ulkopuolelta. Mustalaisten vähemmistöasema on kirjattu lakiin vasta Suomessa.

Melkoinen parannus oli EU:n ministerineuvoston vuonna 1989 antama lausunto, jossa se vaatii kaikkia koskevaa koulutusta mustalaisille "ottaen huomioon mustalaisten historian, kulttuurin ja kielen". Vaikka päätöslauselma ei ole sitova, se on silti muokannut maaperää varsinkin päättävien elinten suhtautumisessa mustalaisiin. Suurin kunnia kansainvälisten poliittisten parannusten aikaansaamisesta kuuluu Juan de Diso Ramirez Heredialle, joka on Euroopan parlamentin jäsen ja Espanjan mustalainen. "Nykyinen mustalaisnuoriso haluaa kuulua yhteiskuntaan luopumatta kuitenkaan siitä, että ovat mustalaisia", hän totesi BBC:n haastattelussa. ( Newsweek 9.10.1989)

Mustalaisten olojen parantaminen edellyttää valtioiden taholta muutoksia lainsäädännössä, ajattelutavassa ja itse asiassa koko järjestelmässä. Käytännössä mustalaisille on annettava yhtäläiset oikeudet kehittää kulttuuriaan elämäntapaansa kuin muullakin väestöllä. Poliittiset muutokset ovat kehityksen kannalta tärkeitä, mutta pääpainon on oltava henkisessä muutoksessa. Mustalaisten on itsensä noustava ajamaan oikeuksiaan. Tällä hetkellä uskolliset järjestöt ovat lähestulkoon ainoita, jotka ovat kiinnostuneita tekemään mustalaiskulttuuria tunnetuksi valtaväestön keskuudessa. Kuitenkin ne antavat vain suppean kuvan mustalaisuudesta. Eihän valtaväestöstäkään muodosteta kuvaa vain uskonlahkojen tai seurakuntien perusteella, kuten mustalaisista pitkälti nykyisin tehdään. Tarvitaan edustajia muistakin näkökulmista tekemään mustalaiskulttuuria tunnetuksi, kuten esimerkiksi suomalainen mustalaiskirjailija Veijo Baltzar on tehnyt. Hän on maassamme ensimmäinen kirjailija, joka on kuvannut mustalaisten yhteisöä sisältäpäin. Hän piti haastateltaessa mustalaisten tulevaisuutta ajateltaessa tärkeimpinä asioina oman identiteetin säilyttämistä, henkisen kulttuurin kehittämistä ja perinteisten mustalaisarvojen ja elämän sisällön vaalimista. Hän nostaa tärkeään asemaan koululaitoksen asenteiden muokkaajana, koska se "tekee mustalaisista valkolaisia ja riistää heiltä oman kulttuurillisen identiteetin." Tämän päivän koululaitos on mustalaisten kannalta sen tähden kyseenalainen, että sen käsitys esimerkiksi mustalaisista on vanhanaikainen, huhuihin ja kuulopuheisiin perustuva. Koululaitoksella ei ole riittävästi tietoa, eikä se pyrikään sitä asiallisesti hankkimaan. Koululaitoksen tulisi opettaa ihmisenä olemisen arvoa ja henkis-fyysistä kulttuuria, jolloin myös valtaväestö kasvaisi avarakatseisemmaksi." Muutoksen on tapahduttava niin mustalaisten kuin valtaväestönkin keskuudessa. Edelläkävijöitä avaramman kanssakäymisen luomiseksi tarvitaan kaikkialta.

12. Romanien kirjoittama kirjallisuus

Kautta historian kuvan romanikansasta ovat piirtäneet valtaväestön edustajat. Pääasiassa heidät on esitelty kahden stereotypian valossa: joko köyhänä, kurjana kerjäläisenä, varkaana vailla ihmisarvoa tai viihdyttäjänä, "heitä lantti viulistille", upeana mustalaistanssijattarena, vahvasti romantisoituna kuvana. Venäläisessä kirjallisuudessa he ovat perinteisesti olleet hauskuuttajia, kansa ilman kasvoja, jonka irralliset hahmot vain poikkeavat tarinan maailmassa. Unkarilaisessa kirjallisuudessa romanit ovat olleet vahvasti läsnä, mutta sielläkin ennakkoluulojen verhoamana ryhmänä. Saksassa rasismin huippu oli toisessa maailmansodassa, jolloin keskitysleireillä tuhottiin kolmesta neljään miljoonaa romania. Kirjallisuudessa tätä linjaa voi seurata vuosisatojen taakse. Romanit nähtiin paheen ruumiillistumana, "elävinä olentoina, jotka eivät ansaitse elämää", tautina, josta saksalaisten on päästävä eroon.

Mustalaiskirjallisuutta on kirjoitettu näkymättömissä pitkään, heillä on vahva suullinen traditio, sadut ja lauluperinne. Kulttuuri itsessään on nimenomaan sosiaalinen ja verbaalinen. Mustalaiskirjallisuutta voisi luokitella esimerkiksi seuraavalla tavalla: Mustalaiset kirjoittavat mustalaisista mustalaisille: perinnettä siirretään sukupolvelta toiselle, henkisen kulttuurin ilmentäminen, sosiaaliset ja kulttuuriset hierarkiat. Mustalaiset kirjoittavat mustalaisista valkolaisille: informaation jakaminen, ennakkoluulojen hälventäminen. Mustalaiset kirjoittavat valkolaisista valkolaisille: toinen näkökulma valtakulttuuriin, piikittely.

Mustalaiskirjallisuutta on kirjoitettu näkymättömissä pitkään. Ongelmana on ollut arvostuksen puute valtaväestön taholta, joka on haitannut kustantamista, estänyt romanien oman äänen kuuluviin tulemista. Kautta aikojen kuvan kansastamme ovat piirtäneet aivan muut kuin romanit itse. Kuitenkin kirjallisuus nähtiin seminaarissa ensiarvoisen tärkeäksi kansan identiteetille, sillä kirjallisuuden avulla voidaan perinnettä siirtää sukupolvelta toiselle. Ei ole olemassa kansaa ilman kirjallisuutta, taidetta, nobelisteja, professoreja. Kirjailijat ovat kansansa tulkkeja, heidän äänensä voi auttaa paljon romanien tilanteen parantamisessa kaikkialla Euroopassa.

Kirjailijaliiton tehtävänä on tuoda romanikirjailijoiden moninaiset ja monikieliset teokset julkisuuteen. Liiton tarkoituksena on vahvistaa kulttuurista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja luomisvoimaa sekä kehittää romanikielestä modernin kirjallisuuden kieli. Kirjailijoiden ja tulevien kirjoittajien rohkaisemiseksi perustetaan stipendi- ja palkitsemisjärjestelmä. On tärkeää saattaa vaeltajakansan kosmopoliitti maailmannäkemys ja ainutlaatuinen dramaturgia laajan yleisön tietoisuuteen. Kirjailijaliiton tarkoituksena on saattaa romanien oma ääni kuuluviin, eurooppalaisen kirjallisuuden arvostetuksi ja tunnustetuksi osaksi.

13. Kansainvälinen Romanikirjailijaliitto

Kansainvälinen romanikirjailijaliitto on riippumaton, kansainvälinen, taloudellista voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys. Tarkoitustaan se toteuttaa:
- puolustamalla sanan- ja julkaisemisenvapautta sekä muita kirjailijantyön perustana olevia oikeuksia
- edistää erikielisten romanikirjailijoitten teosten julkisuuteen saattamista
- valvomalla romanikirjailijoiden tekijänoikeuksia;
- toimimalla alan lainsäädännön kehittämiseksi;
- edustamalla romanikirjailijoita ammattikuntana ja antamalla asiantuntijalausuntoja
- pitämällä yhteyttä muihin kansallisiin ja kansainvälisiin kirjailija- ja sivistysjärjestöihin yhteisiä pyrkimyksiä koskevissa asioissa
- tekemällä romanikirjallisuutta ja -kieltä tunnetuksi järjestämällä siihen liittyen kulttuuri- ja neuvottelutilaisuuksia ja seminaareja sekä harjoittamalla tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä
- toimimalla maailman romanikirjailijoitten yhdyssiteenä vahvistaa romanikirjallisuuden, kielen ja kulttuurin asemaa kaikkialla maailmassa

Kansainvälien Romanikirjailijaliitto on kansainvälinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki. Suomesta on tullut maailman romanikirjailijoiden solmukohta, puheenjohtaja on suomalainen mustalaiskirjailija Veijo Baltzar. Liitto perustettiin maassamme suotuisan romanipolitiikan ja vähemmistöille suotuisan kulttuuripolitiikan ansiosta. Alkuvaiheessaan liitto tulee toimimaan Suomesta käsin, jolloin rahoitus toimiston pyörittämiseen on löydyttävä täältä. Tulevaisuudessa ajatuksena on perustaa oma yksikkö jokaiseen maahan, jossa romanikirjailijoita on, mutta toistaiseksi kansainväliset yhteydet hoidetaan Suomesta käsin.

Kansainvälisen Romanikirjailijaliiton perustamiskokousta tukivat Euroopan neuvosto, Pohjoismainen kulttuurirahasto, Opetusministeriö, Helsingin kaupungin kulttuuriasiankeskus, Italian kulttuuri-instituutti, Goethe-instituutti, Unkarin kulttuuri-instituutti sekä Karjaan kaupunki. Pääyhteistyökumppani oli Suomen kirjailijaliitto, joka toimi kokouksen koolle kutsujana, mikä soi koko kirjailijaliitolle arvovaltaisen perustan. Kirjailijaliiton ammattitaitoinen henkilökunta on alkavan yhdistyksen käytettävissä Kansainvälisen Romanikirjailijaliiton toiminnan käynnistämisessä. Myös Suomalaisen kirjallisuuden edistämiskeskuksen johtajatar Iris Schwanck on myös hankkeen takana.

Kirjailijaliiton henkisenä tukena ovat myös Suomen romaniorganisaatioit, Romaniasiainneuvottelukunta, Opetushallituksen romaniväestön koulutusyksikkö ja muut järjestöt. Suomen kirjailijaliiton lisäksi yhteistyöstä on keskusteltu Suomen näytelmäkirjailijaliiton kanssa. Marraskuussa liitto järjestää Suomen PEN - järjestön kanssa yhteistyössä romanikirjailijoiden illan Villa Kivessä.

Kansainvälisellä tasolla mukana ovat mm. Günther Grass - säätiö, Pariisin René Descartesin yliopiston mustalaistutkimuskeskus, Euroopan neuvoston romanijaosto, Open Society Insitute sekä kustantamot Drava, Univeristy of Hertforshire Press sekä Wallada.

14. Eurooppalainen Romanikirjasto

Tärkeä osa maailman romanikirjallisuuden esiinmarssia on projekti nimeltään Eurooppalainen romanikirjasto (Europan Roma Library). Projektin tarkoituksena on tuoda julkaisemalla esiin ja saataville romanikirjailijoiden teoksia. Projektin perustana on yhteistyö akateemisten instituutioiden, monikulttuurisen näkökulman omaavien kustantajien sekä romanikulttuurijärjestöjen välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa merkittävien romanien kirjoittamien kirjojen valintaa, kääntämistä, kustantamista, jakelua ja promootiota. Tämä monikielinen kirjasarja tulee käsittämään kaikkiaan 30 teosta, viisi teosta saksan, englannin, ranskan, ruotsin, unkarin ja romanien kielillä.

Projektin tarkoitus: Romaneita elää kaikkialla Euroopassa hajaantuneina eri maihin. Heitä on arviolta noin kymmenen miljoonaa, joista suurin osa puhuu romanikieltä. Vaikka elinolosuhteet vaihtelevat maittain, on silti olemassa yhteinen historia, alkuperä, kieli ja kulttuuri. Myös vainot ovat yhdistävä tekijä kaikissa maissa, huipentumana toisen maailmansodan julmuudet, jotka edelleen jossain määrin jatkuvat.

Romaneilla on vahva suullinen perinne runouden saralla ja tarinoiden kertomisessa. Viime vuosina on tullut esiin myös kirjallinen rintama, jolla romanikirjailijat käsittelevät ajankohtaisia aiheita, moderneja esteettisiä suuntauksia luoden uusia näkymiä tämän päivän romanien elämään. Monet teoksista ovat korkeatasoista kirjallisuutta, mutta niitä kustannetaan vain hyvin pieniä määriä eikä juurikaan käännetä eri kielille. Yhtenäisemmän profiilin luomisessa Kansainvälinen Romanikirjailijaliitto näyttelee merkittävää osaa.

Tämän valossa romanikirjastolla on kaksi tehtävää. Ensinnä se pyrkii ruokkimaan ja vahvistamaan romanien identiteettiä ja uomaan romanikielen esiin tämän päivän kirjallisuuden kielenä sekä rohkaisemaan nuorta polvea lukemaan ja kirjoittamaan itse luovaa tekstiä. Toisaalta kirjaton kautta halutaan tuoda romanikirjallisuus laajan lukijakunnan saataville ennakkoluuloja vastaan taistelemiseksi, kulttuurisen dialogin elävoittämiseksi sekä romanikirjallisuuden tunnustamiseksi osana Euroopan ja maailman korkeakirjallisuutta.

Projektilla on useita tavoitteita. Sen alla kerätään ja jaetaan tietoa modernista mustalaiskirjallisuudesta, julkaistaan ja jaetaan merkittäviä teoksia ja esitellään näiden kirjoittajia. Tarkoitus on esitellä systemaattisesti tätä kirjallisuuden haaraa medialle, kirjastoille, korkeakouluille kohdistetun levityksen avulla, sama koskee romanijärjestöjä sekä romanikouluja.
Projektin tuloksena tulee julkaisemaan 30 teosta kuudella kielellä. Nämä tulevat aluksi ilmaisemaan jakoon kohderyhmille. Romanikieliset tekstit tulevat olemaan saatavilla myös elektronisessa muodossa printattavaan muotoon tai esimerkiksi työstettäviksi kuunnelmiksi tai äänikirjoiksi. Kirjojen julkaisemista tuetaan nettisivuilla, esitteillä, artikkeleilla, radio-ohjelmilla sekä julkaisutilaisuuksilla. Luodaan ammattimainen verkosto yhdistämään kirjailijoita, kääntäjiä, opiskelijoita, kustantajia, akateemisia -, kulttuurisia - ja koulutusinstituutioita sekä mediaa muodostamaan pohja tuleville aloitteille.
Projekti käyttää erilaisia metodeita. Ensin luodaan asiantuntijapaneeli valitsemaan teoksia julkaistaviksi. Tähän kuuluvat mm. Milena Hübschmannovà, Beate Eder, Donald Kenrick, Rajko Djuric, Rahim Burhan. Julkaistaviksi tulee tekstejä ainakin seuraavilta kirjailijoilta: Matéo Maximoff (Ranska), Bronislawa Papusa Wajs (Puola), Leksa Manus (Liettua), José Heredia Maya (Espanja), Mariella Mehr (Italia), Veijo Baltzar (Suomi), Attila Balogh (Unkari), Jovan Nikolic (Saksa). Jokainen kustantaja valitsee viisi teosta tästä listasta. Lopulliset 30 teosta tulevat heijastamaan romanikirjallisuuden maantieteellisiä, lingvistisiä, muodollista, temaattista sekä sukupolvien välistä diversiteettiä. Kääntäminen ja editorinen valmistelukuuluvat kustantajille.

Projektissa on mukana useita eri tahoja. Pääjärjestäjä on Itävallassa Grazin kaupungissa sijaitsevan Karl-Franzenin yliopiston kielitieteellinen laitos. Yhteistyössä ovat mukana myös kustantamot Drava Itävallasta, Tranan Ruotsista, L´Harmattan Ranskasta, Pont Kiado Unkarista ja Univeristy of Hertfordshire Press Englannista. NGO-sektorilta bulgarialainen NextPage säätiö, Rom e.V. Kölnistä, Romanitutkimuskeskus Pariisista sekä Innsbruckin yliopisto. Euroopan Unionin rahoittama projektin on määrä käynnistyä 1.5.2003 ja kestää 30.4.2006 saakka.