Vanhuksia kuolee ylilääkitykseen
Vanhuksille syötetään niin paljon lääkkeitä, että osa heistä kärsii myrkytyksestä. Lääkehoidon opettaja Alli Puirava on varma, että suomalaisia vanhuksia kuolee liiallisen lääkityksen vuoksi.
- Kukaan ei katso, että lääkkeet sopivat yhteen. Vanhuksella voi olla 20 lääkettä. Meillä kuolee vanhuksia tähän, se on selvä. Suuresta lääkemäärästä voi seurata serotoniinisyndrooma, myrkytystila.
Alli Puiravalla on farmaseutin ja biokemistin koulutus. Hän on työskennellyt lääkealalla 34 vuotta, joista viimeiset kymmenen vuotta kouluttajana.
- Lääkäreillä ja hoitajilla on suppeat tiedot vanhuksille käytettävistä lääkkeistä. On paljon tietämättömyyttä ja täydennyskoulutus on lääkefirmojen varassa, hän sanoo.
Vanhuksille määrätään suuria määriä lääkkeitä.
- Ennätys jonka olen itse kuullut, oli 32 lääkettä.
Lääkkeet voivat aiheuttaa haitallisia yhteisvaikutuksia. Pahimmassa tapauksessa niitä hoidetaan uusilla lääkkeillä.
- Kun nähdään oire, annetaan nappi suuhun tutkimatta, mistä oire johtuu.
Kun turha lääkitys puretaan, pitkäänkin lääkityn ihmisen tila voi palautua dramaattisesti. Puirava kertoo keski-ikäisestä miehestä, joka joutui onnettomuuden seurauksena hoitokotiin ja siellä kovaan lääkitykseen. Listalla oli kolme skitsofrenialääkettä, kuusi lääkettä astmaan, muutama rauhoittava sekä unilääke.
- Seitsemän vuoden kuluttua hän oli muistamattomassa tilassa. Kun hänet puhdistettiin lääkkeistä, muisti palasi, hän alkoi puhua ja lopulta kykeni hoitamaan omia asioitaan. Hän sai enää vain yhtä kipulääkettä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Usein varsinkin dementoivien käytöshäiriöihin määrätään psykoosilääkkeitä, vaikka
a) Niistä ei tutkimusten mukaan ole mitään hyötyä tavallisimpiin käytösoireisiin, kuten keräilyyn, vaelteluun ,huuteluun ym
b) Potilaalla ei ole psykoosia, vaan "harhaisuus" johtuu dementian aiheuttaman muistin ja havaintokyvyn heikkenemisestä ja siten vääristä tulkinnoista.
Omalle omaiselleni määrättiin muutama vuosi sitten yhteensä 12 lääkettä, joista yli puolet keskushermostoon vaikuttavia, muut sydän-, ulostus-, kalkki- ym harmittomia (?) lääkkeitä. Tämä tapahtui sen jälkeen,kun hän joutui sairaalaan huimauksen ja sekavuuden vuoksi, dementia oli jo vaikeassa vaiheessa. Meille selitettiin, että tämä sairaushan etenee, tiedättehän te!
Mutta me emme antaneet periksi. Lääkityksestä valitettiin, potilasta kuntoutettiin ja tänä päivänä hän on "entisellään" ja olosuhteisiin katsoen todella hyvässä kunnossa: syö itse, pukeutuu, kävelee , vaikka ikää on tullut jo melkein 90 v. Ja nyt on vain yksi ainoa keskushermostoon vaikuttava lääke. Minun mielestäni tämä tapaus on oiva todiste turhasta lääkityksestä.
tahattomasta toiminnasta.
Kysy hautausfirmoilta montako pulskaa ikäihmistä haudataan hoito- hoivakodeista tai sairaaloista ainakaan kunnallisista.
Likaisilla vaihtamattomilla vaipoilla on tarkoitus.
Synnyttänyt nainen saa helposti tulehduksen omista ulosteistaan ja se on menoa hoitaa "ei kannata". Vanhan ihmisen tuska ja hätä on hoitsuille vain päivän piristys.
Suku ei ymmärrä ja he joila ei ole ketään eivät asialle mitään voi.
Tunnettu ikäneito huusi kaksi viikoa ennen kuolemaansa vanhainkodissa. Miksi? Oli varmasti hirveää todeta elinaikansa rajatuksi saamatta hoitoa, olevansa vain vitsi ja huvi. Ei painanut varallisuus tai julkinen ura. Vierailioilla jotka ihmettelivät Diivan huutoa sanottiin; "Kaikki on tehty mitä tehdä voi"
Neiti vain huutaa!!!
naisen (ikäihmisen) voi viedä nopeasti hautaan virtsatietulehdus, joka leviää helposti munuaisiin ja kai verenkiertoonkin. Kuten minunkin Äitini vei. Kyllä ei ainakaan vaipoista ja hygeniasta pitäisi vanhainkodeissa säästää. Vanhuksia (ja kaikkia potilaita) on kohdeltava kuten lapsia: hellien ja huolella kunnioittavasti hoitaen tavoitteena turvallinen vanhuus. JOs minulla olisi valta ja voima, niin seuraavan hallitusohjelman pääpaino olisi juuri pitkäaikaispotilaat, vanhukset ja muut joita nyt ylenkatsotaan. Panostaisin ensisijaisesti kotona asumisen mahdollisuuteen.
Nykyisten hoitosuositusten mukaan ei tarvitse ainakaan virtsatietulehduksen jälkeen tehdä kontrollitutkimusta siitä, onko se parantunut. Toiseksi: niitä ei myöskään lääkitä, jos ei ole oireita. Miten vaikeasti dementoitunut, puhekyvytön tai muuten erittäin huonokuntoinen potilas voi ilmaista kokemiaan oireita? Ja tunnetusti pitkään pidetyistä vaipoista seuraa helposti tulehdusta jopa miehillekin.
Mitä tästä taas seuraa: Hoitamaton infektio vie yhä useampia potilaita vähintään vuodepotilaaksi ja jopa hautaan.
..olin töissä hoitamassa pitkäaikaisosastolla vanhuksia, sain suunnatonta paheksuntaa osakseni vaihtaessani potilaalle märän vaipan "liian aikaisin". Tämän potilaan vaippa olisi pitänyt osaston ns. sääntöjen mukaan vaihtaa vasta parin tunnin kuluttua, eikä tehtävä edes olisi varsinaiseti "kuulunut" minulle. Hoidin homman parissa minuutissa ja saatoin lähteä pois hyvällä omallatunnolla, mutta työkaverin halveksuva asenne jäi vaivaamaan.
Olen ollut osastoilla töissä, jossa ylimääräistä aikaa ei todellakaan ole, mutta luvattoman paljon on myös sellaisia, joissa kiire on vain korvien välissä. Pakolliset toimet suoritetaan valtavalla hopulla ja moititaan hitaampia kollegoita, jotta ehditään viettämään iltavuoroa Salkkareiden ääreen. Tiedän, että tällaisia paikkoja on vähän ja useimmat osastot sekä hoitolaitokset pitävät hyvää huolta, mutta liian monta pelottavaa esimerkkiä olen minäkin ehtinyt lyhyen urani aikana nähdä.
Meillä asiakkaat pääosin sen kuntoisia etteivät juuri pysty olotilastaan puheella kertomaan. Luemme eleistä, ilmeestä kyllä näkee jos virtsatessa kirvelee. Pissa myös haisee ja saattaa olla epänormaalin näköistä. Kuume myös yksi helposti havaittava oire. Monesti lääkärit eivät anna kuuria, jos potilas ei esim kuumeile. Joskus pöppönen saattaa olla sen laatuinen ettei mikään lääke oikein pure siihen. Tällöin olisi kumma antaa vanhukselle turha lääkekuuri.
Juuri näin se homma toimii: siis ei tutkita kun ei ole edes kuumetta. Kuumetta ei mitata, kun se on niin vaikeaa ja voi sitten ahdistaa varsinkin dementoituneita, jotka ovat muutenkin levottomia. Ja mitä sitä suotta lääkitsemään jos ei tavanomaiset lääkkeet tehoa, ette ole varmaan koskaan kuulleetkaan viljelyistä? Ja jos nyt joku ymmärtämätön lääkäri kaikesta huolimatta lääkityksen määrää, niin "eihän se potilas sitä suostu ottamaan ja me huomioimme potilaan itsemääräämisoikeuden emmekä pakota". (Kuinkas käy rauhoittavien lääkkeitten antamisen kanssa?) Kun infektio saa rauhassa edetä, se jatkaa matkaa munuaisiin ja se onkin sitten menoa.