Pakotatteko lapsenne kokouksiin?

ent. hellu

Meillä helluntailaisperheessä pidettiin itsestään selvänä, että me lapset mentiin vanhempiemme mukana kokouksiin, vaikkei olisi yhtään huvittanut. Oli mentävä puoleksitoista tunniksi istumaan penkkiin hiljaa ja kuuntelemaan jonkun puhujan möykkäämistä puhujanpöntöstä, mikä ei tippaakaan kiinnostanut. Tuntui että olin väärässä paikassa. Murrosiässä kun oli kanttia kieltäydyin enää menemästä. Enkä ole katunut. Vielä nyt keski-ikäisenäkin ärsyttää kun tulee mieleen moinen uskonnon pakkosyöttö. Mites teillä?

35

784

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meillä päin

      Kokouksissa käynti oli meillä selviö. Sinne mentiin, haluttiin tai ei. Koko tenavalauma. Sama oli muillakin kylän "hellaripenskoilla". Murrosiässäloppui minunkin kokouksissa käyminen, kuten monen muunkin. Aika harvasta hellaria tullut siitä lapsuuden porukasta.

      • ent. hellu

        että jos homma olisi toiminut vapaaehtoisella pohjalla, niin olisiko kiinnostus syntynyt luonnostaan. Tuskinpa kuitenkaan. Pakolla kuitenkin saatiin aikaan vain vastenmielisyys.

      • verran
        ent. hellu kirjoitti:

        Tästä on aikaa jo sen verran, että ikävimmät muistot ovat varmasti hälvenneet. En kyllä usko, että vapaaehtoisuuskaan olisi juuri parempaa 'tulosta' tuottanut.

        Pakollista kokouksissa käyntiä enemmän traumaattista oli sosiaalinen eristäminen. Oli mm. tarkkaan säännelty, ketkä olivat kelvollisia leikkitovereita ja ketkä eivät. Ei varmasti vaikea arvata mistä löytyivät ne kelvolliset ja mistä kelvottomat. Kontakteja äihin 'kelvottomiin' pyrittiin rajoittamaan useilla eri tavoilla. Myös monet lapselle normaalit leikit ja mielenkiinnon kohteet olivat sulkulistalla.

        Kahtiajako uskovien ja ei-uskovien kesken oli tosiasia, eikä tätä muuria todellakaan rakentaneet ei-uskovat vaan uskovat luokitellessaan toiset ihmiset itseään huonommiksi.

        Tälaista se oli pohjanmaan vahvoilla helluntailaisalueilla lapsosen elämä -70 luvulla.

      • ent. hellu
        verran kirjoitti:

        miettinyt tuota eristäytymistä ja erottautumista. Ei meillä mitenkään kauheasti asiaa painotettu, mutta kyllä siihen kasvoi että me oltiin oikeassa ja maailmalliset huonompia ihmisiä, ja rajoja oli paljon. Jotenkin jäi sellainen kummallinen olo, ettei tiennyt oliko siellä vai täällä, kun maailma oli "paha", mutta uskovaisuuskaan ei vetänyt puoleensa. Kun uskovaisten ylimielisyydestä siirtyi pois, jäi jäljelle epävarmuus, ettei oikein tiennyt paikkaansa elämässä.

      • tuokin

        " Jotenkin jäi sellainen kummallinen olo, ettei tiennyt oliko siellä vai täällä, kun maailma oli "paha", mutta uskovaisuuskaan ei vetänyt puoleensa. Kun uskovaisten ylimielisyydestä siirtyi pois, jäi jäljelle epävarmuus, ettei oikein tiennyt paikkaansa elämässä."

        Näin se menee useimmiten. Ottaa aikansa, ennen kuin huomaa, ettei se maailmallinen olekaan niin paha, mitä on annettu ymmärtää ja uskaltaa tarttua elämään kiinni.

      • Vaikka sitä usein
        tuokin kirjoitti:

        korostetaan äärimmäisyyteen asti, että maailma on paha ja uskovat hyviä. Se ei suinkaan pidä paikkaansa suurimmalta osin. Minä , vaikka olen uslkovainen hellaritaustoistani huolimatta, olen todennut useinkin sen, että juuri ei uskoa tunnustavat ihmiset ovat jalompia, armollisempia, iloisempia ja välittömämpiä kuin uskoa tunnustavat kireäpipot. Minulla on mm. paljon viihdemaailman artisteissa ystäviä. Monien kanssa on keskusteltu niin hengelliset kuin maallisetkin asiat ja monen kanssa on heidän omasta pyynnöstään saatu rukoillakin yhdessä. Kun ei tuputa uskoa, niin saa myönteistä palautetta.

    • ja niin teen

      minäkin kun jälkikasvua tulee. usko tulee kuulemisesta ja olen tyytyväinen että sain syntyä uskovaan kotiin. toki murrosiässä lopetin käymisen vanhempien mukana ja aloin käydä nuorten illoissa kavereiden kanssa. Heinola aktio oli jees!

      • ent. hellu

        otat sen riskin, että he alkavat inhota sekä sinua että uskontoasi. He kun ovat eri ihmisiä kuin sinä. Uskonnon pitäisi olla vapaaehtoisista asioista ensimmäinen. Ja aivan niin, helluntailaisuus ON uskonto.

      • niin hyvä

        äijjä että ei ne mua ala vihata. ja jeesushan on Herra ja toivattavasti en saa niin tyhmiä kersoja että ne tajuaa sen. siis miksi lapset vihaisivat uskontoa? mun faijja oli niin tyhmä että se ei koskaan kehunut Jeesusta tai sitä että se on kova äijjä. enemmänkin mun faijjala oli huono itsetunto ja se oli semmonen minä mato matkamiesmaan kristitty. semmoinen usko onkin perseestä mitä -70 ja -80 luvun helluntailaisuus olikin. mulle usko on tosi kova juttu ja vain idiootti ei sitä tajua. siis tottahan se onkin että jos uskovat itse eivät ole innostuneet uskostaan ja kulkevat naama happamana niin ei semmoinen usko ketään kiinnosta. mutta kun elämä Jeesuksesssa on voima joka pursuaa energiaa. tästä saa kovemmat kiksit kun kännäämisestä.

      • ent. hellu
        niin hyvä kirjoitti:

        aina sanovat, että Jumalan täytyy vetää ihmistä puoleensa. Silloin on minusta täysin ristiriitaista pakkokasvattaa lapsia siihen. Eri asia jos itse haluavat sitten kun ymmärtävät siitä jotain. Ei kyse ole tyhmyydestä.

    • jarrut

      Meillä oli taas niin päin,
      että oli juhlaa kun PÄÄSI
      mummon kanssa seuroihin!
      Me tenavat oikein tappelimme
      kuka pääsee mukaan.
      Joskus meitä oli iso lauma
      lapsia, ja hiljaa istuttiin
      ja laulettiin mukana.

      Taitaa paaljon riippua siitä
      minkä lainen olo niissä kokouksissa
      oli. Jos on painostava ilmapiiri,
      niin kyllä lapsetkin sen huomaavat.

      Mutta ei siinä pitäisi mitään painostavaa
      olla koskaan, kun Taivasasioista puhutaan, ja siitä, että syntisille on armahdus Jeesukseesa Kristuksessa!

      • poikalapsi

        Sinusta silkan valehtelun ja huijauksen kuuntelu on siis miellyttävä asia, johon lapsiakin tulee vaatia osallistumaan?

      • painostavaa

        on alta kymmenvuotiaallekin kun saarnaaja pää punaisena heittelee pöntöstä tulikiviä, jotka on tietysti suunnattu aikuisiin, mutta lapset joutuu sitä seuraamaan, ymmärtävät he armahduksesta jotain tai eivät, voisivat aikuiset ajatella miltä se lapsista mahtaa tuntua

    • oi niitä aikoja

      Eikö olekki vittumaista kun pitää muksut mukaan ottaa räkälään, kun kaljoille lähtee?????????

      • sentään

        sen sijaan kokouksiin/seuroihin kapaloikäisistä lähtien...

      • Kapakkoihin

        ei voi viedä lapsia, kun sinne on vähintään 18 vuoden ikäraja useimmiten vielä 20v. Kerro mulle sellainen kapakka, jossa on alle 18 v. niin minä käräytän sellaisen kapakan. Itse käyn paljon tanssiravintoloissa ja tanssilavoilla, mutten ole kieltoa nähnyt uhmattavan missään! Ja selvennykseksi vielä, että olen aina selvin päin joka paikassa, sillä en käytä alkoholia!

      • tämän?
        Kapakkoihin kirjoitti:

        -alaikäinen saa laulaa Karaokea,kapakoissa
        vanhempiensa seurassa..Siinäkin lapset oppii
        näkemään alkoholin käyttöä,kiroilua,riitelyä
        tappeluja...

        Ihmettelyä ja pelkoa syntyy lapsien herkissä
        mielissä varmasti kun omien vanhempien käytös alkaa muuttua sönköttäväksi...yms.
        Laivoilla kanss!on tällänen mahdollista..
        nim:sivullinen

      • frihet

        Aiempi, johon vastasit kirjoitti kyllä oikein kapakoissa näkee lasten vaunuissa olijoita.

        Oletko kulkenut laivoilla, sielläkin näkee äitejä ja isiä, jotka lapsensa ravintolaan ottavat ja jopa tanssilavalla lapset ovat, et ei ku ala ilmoittaa, vaikka alkuun Tallink ja samalla sen pelipaikkojen alaikäiset.

        Vai ei Suomessa vanhempien mukana lapset pääse kapakkaan, milloinkas sellanen laki on tullut voimaan?

      • lapsesi kapakoihin
        tämän? kirjoitti:

        -alaikäinen saa laulaa Karaokea,kapakoissa
        vanhempiensa seurassa..Siinäkin lapset oppii
        näkemään alkoholin käyttöä,kiroilua,riitelyä
        tappeluja...

        Ihmettelyä ja pelkoa syntyy lapsien herkissä
        mielissä varmasti kun omien vanhempien käytös alkaa muuttua sönköttäväksi...yms.
        Laivoilla kanss!on tällänen mahdollista..
        nim:sivullinen

        karaoketa laulamaan ja katselemaan huurutouhuiluja? Saa tuosta kirjoituksestasi sellaisen käsityksen. Laivoilla toki on lapsiakin mukana tanssiparketilla ja yökerhossa, mutta enpä ole nähnyt yhtään lasta humalassa enkä heidän vanhempiaankaan.

      • tanssiravintoloitten
        frihet kirjoitti:

        Aiempi, johon vastasit kirjoitti kyllä oikein kapakoissa näkee lasten vaunuissa olijoita.

        Oletko kulkenut laivoilla, sielläkin näkee äitejä ja isiä, jotka lapsensa ravintolaan ottavat ja jopa tanssilavalla lapset ovat, et ei ku ala ilmoittaa, vaikka alkuun Tallink ja samalla sen pelipaikkojen alaikäiset.

        Vai ei Suomessa vanhempien mukana lapset pääse kapakkaan, milloinkas sellanen laki on tullut voimaan?

        ovilla ja kysäise vaikka portsarilta, jos et muuten usko, että siellä on ovella selväs lappu siitä, minkä ikäset pääsevät sisään. Yleensä se on 18 v, mutta on paikkoja joissa on 20 v jopa jossakin 22 v. Laivoilla on toki parketilla lapsiakin ja yökerhossa mukana, mutta vain vanhempiensa seurassa, jotka täytyy olla selvin päin! Syömässähän tietenkin myös lasten on käytävä laivan ravintoloissa, kun ei ole järjestetty erikseen lasten ruokapaikkoja, mutta vanhemmat sielläkin ovat mukana. Tanssilavoilla olen kyllä nähnyt lapsiakin, mutta silloin anniskelupuoli on erillään lavasta, ja sielläkin vanhempien on oltava selvin päin kuten lapsetkin.

      • frihet
        tanssiravintoloitten kirjoitti:

        Nää vuodet kun olen laivoilla reissannu, nii penskat on saanu kännissä jopa rellestää aamuun asti eikä kukaan perään huutele ja ravintoloissa olen lapsia nähnyt kännissä olevien vanhempiensa kanssa.
        Onpa joku viisas äiti jättänyt ulkopuolelle lastenvaunut ja itse räkäkännissä sisällä huorannu.

        Tosin tiedän tutunkin, jolta tosin muksu otettiin, kun ryypiskeli, jättäen lapsensa milloin mihinkin.

        Et älä liiaksi Suomen ravintala kultuuri nosta, varsinkaan näin Joulun alla.

      • on sitten reissata

        laivoilla. Pysy sielllä auvoisessa Ruotsissa tahi kulje lemntäen tai kierrä Tornion kautta autolla, niin ei tule tehtyä sitäkään syntiä, että reissaa laivoilla! Minun ollessani laivoilla ei moisia juttuja ole tapahtunut, että yht'ään lasta olisi räkäkännissä tai edes pienessä sievässä ollut. Ei myöskään lasten kaitsijat! Tai voihan se olla niinkin, että sinä rellestelet siellä kännipäissäsi ja sitten osoittele sormellasi muita. En minä Suomen ravintolakulttuurista ole nostanutkaan, mutta pitää kuitenkin kertoa tosi asiat kuin on! Muutenkin on hellareilla paljon vika käsityksiä luulojen ja kuulopuheitten takia asioista. Uskomattomat ovat paljon fiksumpaa väkeä kuin suurin osa uskoa tunnustavista.

      • frihet
        on sitten reissata kirjoitti:

        -70-luvulla tosin mionäkin kännäsin laivoilla ja silloin oli vielä paskasempaa meno, kun käytävilläkin nuoriso nai.

        Miksikö laivoilla nykyisin kuljen, siksi että olen avustuksia yli 10 vuotta ajanut ulkomaille.
        Tosin Suomen matkani myös teen laivoilla, koska näen sen edullisemmaksi, autonkin suhteen.
        Saas nähdä mitä Tapanin päivän laivalla kohtaan, toivotaan että iloisia ihmisiä, joulun rauhan merkeissä ja vieläpä raittiitakin.
        Viina ei ole tarvittu sit 03.06. 1988 ja siitä saan kiittää Jeesusta.
        On se mahtava juhlia ilman alkoholia ja tuntea vapaus, jonka voi vain Kristus antaa.

      • frihet kirjoitti:

        Stefanuksen kivittämisen muistopäivä.

        On varmaan ollut karmeaa katsottavaa kun Paavali on silloin harjoittanut ammattiaan.

      • Ainähän kerakut
        frihet kirjoitti:

        -70-luvulla tosin mionäkin kännäsin laivoilla ja silloin oli vielä paskasempaa meno, kun käytävilläkin nuoriso nai.

        Miksikö laivoilla nykyisin kuljen, siksi että olen avustuksia yli 10 vuotta ajanut ulkomaille.
        Tosin Suomen matkani myös teen laivoilla, koska näen sen edullisemmaksi, autonkin suhteen.
        Saas nähdä mitä Tapanin päivän laivalla kohtaan, toivotaan että iloisia ihmisiä, joulun rauhan merkeissä ja vieläpä raittiitakin.
        Viina ei ole tarvittu sit 03.06. 1988 ja siitä saan kiittää Jeesusta.
        On se mahtava juhlia ilman alkoholia ja tuntea vapaus, jonka voi vain Kristus antaa.

        niillä avustusmatkoillasi. Olet jo tässä ajassasiitä palkkasi saanut, eipä jää liikaa painoa sitten tuonpuoleiseen! Vaan eikös sun pitäsi tehdä myöskin keilen ja mielenalueen synneistä. Sun kirjoituskielenkäytöstäsi paljastuu se, että noista synneitä et ole vieläkään luopunut. Muista, että pieni synti on yhtä kadottavaa kuin suurikin. Sillä peini kivi molskahtaa järveen pinnan alle niin kuin isokin, elikkä myös noista synneistä sun on tehtävä parannusta!

      • frihet
        Ainähän kerakut kirjoitti:

        Toisilla näkyy olevan tapana toisten syntien etsiskely, kuten sinulla.

        En usko, että minusta tai sinusta synnitöntä tässä ajassa valmistuu, mut saathan sinä yrittää.

        Minä olen suorasanainen ja avoin ja elän vielä tässä saastaisessa lihassa, joka ei peri taivasten valtakuntaa, mut Hengellä kyllä voin minäkin kuolettaa lihan himot.

        Katos kun kaiken paskan on käynyt synninorjana läpi, niin ei se kaikki muistista ole kadonnut ja kun saa tässä ajassa vielä nähdä, missä mennään, niin turha sitä on kaunistella.

        En minä tosin palkaa saa avustusten viennistä nyt enkä tarvitse sitä tulevaisuudessakaan, et älä siitä murheita kanna, on vain antoisaa auttaa niitä joille apu kelpaa.

    • ex-hellari

      Meilläkin PITI käydä kokouksissa. Kun ei halunnut lähetä, sai kuulla, kuinka kamala ihminen on ja oi voi kyllä nyt on matkalla helvettiin kun ei edes lähdetä kuulemaan JUMALAN AITOA JA VÄÄRENTÄMÄTÖNTÄ SANAA. Eihän siellä kokouksessa kivaa ollut, kun ei pienenä lapsena jaksanut kuunnella mitään saarnoja ja olivathan ne pelottaviakin.

      • pakana yhä

        ainakin sain sellaisen vihan koko uskontoon kun pakotettiin. Ja sitten h......n moinen huuto ja mekastus että vielä 50 v muistan sen. Eikö tuosta jo saisi linnaan panna tällaiset vanhemmat.

    • ainoastaan

      Kyse ei ole ainoastaan vanhempien omasta tahdosta. Vanhempia, jotka eivät toisi lapsiaan kokouksiin katsottaisiin seurakunnassa kyllä hyvin karsaasti. Eli kyse on myös ryhmäpainostuksesta, odotetaan, että se jälkikasvu tuodaan sinne kokouksiin.

    • annettiin lapsen

      päättää sen haluaako hän lähteä kokoukseen vaiko ei. Ei siis pakotettu ja siksi tulikin usein lähdettyä kokoukseen mukan. Hiljaa siellä sitten istuttiin kunnioituksesta Herran huonetta kohtaan, vaikkei koskaan kukaan sitä opettanut. Se oli luonnostaan selvä asia. No aikanaan minä otin Jeesuksen Pelastajakseni omakohtaisesti ilman pakotusta. Se tapahtui yöllä yksinäni ollessani. Kävin Raamatun opetuksen mukaisesti kasteella uskovana ja olen myös täyttynyt Pyhällä Hengellä. Joitakin armolahjojakin olen sanut, mutten niistä kerskaa, ne näkyvät tarvittaessa ilman muuta. Olin helluntailainenkin jonkin aikaa, mutta kovan painostuksen vuoksi sieltä erosin aikanaan, mutta uskossa olen edelleen, vaikken kuulu mihinkään seurakuntaan, paitsi universaaliseen seurakuntaan! Jeesus on Herrani ja Häntä palvelen!

      • frihet

        Olen kiitollinen, kun lapsena sain kuulla ja jopa äitini mukana kulkea kotikokouksissa ja jopa joskus ihan seurakunnassakin, vaikkei silloin pelastus "kelvannutkaan" ja kävin tuskaisen "kiertotien" Isän luo, kun Hän minut erämaasta kutsui.

        Oli armoa, että lapsena oli saanut kuulla ja siemen oli kylvetty, tiesin mistä apu tulee.

        Eli te vanhemmat älkää jättäkö lapsianne pelastus sanoman ulkopuolelle, mikä lapsen sydämmeen on rakkaudella kylvetty, sitä saatana ei voi tyhjäksi tehdä, vaikka tämänkin aloituksen tekejä tahtoo saatanan juoksupoikana kulkea ja pilkata Jumalan evankeliumin työtä.

        Hyvää yötä jälleen teille palstalaiset Jeesus ei jätä aloittamaansa hyvää työtä kesken ja siihen lupaukseen on hyvä luottaa.

        Huonosta uskovaisten kasvatuksesta sinunkin viinakierre on alkanut.

      • suorastaan
        frihet kirjoitti:

        Olen kiitollinen, kun lapsena sain kuulla ja jopa äitini mukana kulkea kotikokouksissa ja jopa joskus ihan seurakunnassakin, vaikkei silloin pelastus "kelvannutkaan" ja kävin tuskaisen "kiertotien" Isän luo, kun Hän minut erämaasta kutsui.

        Oli armoa, että lapsena oli saanut kuulla ja siemen oli kylvetty, tiesin mistä apu tulee.

        Eli te vanhemmat älkää jättäkö lapsianne pelastus sanoman ulkopuolelle, mikä lapsen sydämmeen on rakkaudella kylvetty, sitä saatana ei voi tyhjäksi tehdä, vaikka tämänkin aloituksen tekejä tahtoo saatanan juoksupoikana kulkea ja pilkata Jumalan evankeliumin työtä.

        Hyvää yötä jälleen teille palstalaiset Jeesus ei jätä aloittamaansa hyvää työtä kesken ja siihen lupaukseen on hyvä luottaa.

        etuoikeus kulkea vanhempieni kanssa kokouksissa. Sana on itänyt ja en koskaan ole tarvinnut kulkea syvissä synnin syövereissä. Mutta meillä ei pakotettu mihinkään, ei kokouksiin eikä uskoon tulemiseen. Siksipä omalla kohdallani en ole kokenut uskoa rasitteena koskaan vaan sain tehdä ratkaisuni jo sangen nuorena. Uskovat tosin ovat olleet kovinkin vaativia ja painostaneet ja valehdelleet päälleni vaikka minkälaista valetta ja panettelua, joten heitin hyvästit helluntailaisuudelle jo kauan aikaa sitten. Olen elävässä uskossa Vapahtajaani! Kuljen siellä minne Hän milloinkin minua johtaa.

      • frihet
        suorastaan kirjoitti:

        Minä tosin en ottanut Jeesuksen kutsua lapsena vastaan, vaikka täysin tarkaan tiesin, että Hän minua kutsui luokseen.
        Siitä alkoi alamäki ja jo poikasena aloin tupakoimaan ja alkoholia käyttään, vaikkei minun kotonani kukaan muu siihen sortunut.
        Ehkä halusin sitä kautta näyttää suurta miestä, tosin viina otti yliotteen ja sen orjuudessa sit pitkät vuodet vietin, kunnes Jeesus armossaan kutsui vielä tuhlaajapoikansa kotiin -88 ja Marraskuun lopulla samana vuonna ymmärsin uskon kasteen ja sitä kautta seurakuntayhteyden ja niin sitä on nämä lähes 20 vuotta oltu mukana ja jopa toiminnassa.

        En varmaan olisi ymmärtänyt kutsua, jos ei lapsena ois evankeliumin siementä kylvetty sydämmeeni ja ehkäpä siksi olen saanut myös tukena olla muille laitapuolen kulkijoille, kun tietää nekin kiemurat, mut ei minuakaan ole koskaan pakoitettu, ehkä se olisi ollut tarpeen, en tiedä.

    • Josuli

      Usein lähdin mukaan kun vanhemmat pyysi. Pakottaminen on taas sitä että jos ei itse halua, joku pakottaa silti mukaan. Sellasta ei meillä harrastettu. Joskus en halunnut mukaan ja jäin sitten kotiin leikkimään. Eli tämä pakottamis juttu on varmasti ihmisestä itsestään kiinni, ei sitäkään voi yleistää.
      Itse en aio pakottaa lapsiani kokouksiin sitten kun ja jos heitä minulle suodaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      988
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      321
      923
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      802
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      693
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      96
      613
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      602
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      46
      591
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      564
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      558
    Aihe