HEIPS!
voisin väittää et kukaan ei vietä yhtä synkkää joulua kuin me......kuolema otti omansa...vei äiten.....
voisin väittää et kukaan ei vietä yhtä synkkää joulua kuin me......kuolema otti omansa...vei äiten.....
joulu
Hessu 68
12969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Otan osaa suureen suruunne.
Minun isäni kuoli yllättäen viime jouluaattona.Hirveämpää joulua ei ole, joten tiedän kyllä miltä sinustakin tuntuu.Mikään ei lohduta,vain aika auttaa ja sitä tarvitaan paljon.Tunsin silloin kuin olisin veriseksi tohjoksi hakattu möhkäle, jossa kuitenkin henki vielä pihisi ja ylitseni vyöryisi kaiken aikaa valtava musta kivilohkare.Kun aikaa kului, tunsin että möhkäleen sijasta sydämeeni oli isketty jättiläismäinen keihäs,joka värisi kaiken aikaa, nyt vuoden päästä tuntuu, kuin sydän olisi raavittu verille joillakin jättikynsillä, eli edistymistä surussa tapahtuu vaikka ei vuosi vielä riitäkään selviämään siitä.Olo kuitenkin lopulta alkaa helpottua vaikka takapakkiakin tulee.
Emme seiso kuoleman edessä jonossa vaan rivissä.Eikä kuolemaa kukaan pakoon juokse.
Olen todella pahoillani puolestasi ja otan osaa suureen suruusi.selviytymistä sinulle ja iso halaus!
Et voi sanoa etteikö kellään muulla ole niin synkkää joulua kuin teillä,kun teillä on äiti kuollut.
Äidit ovat lapsilleen maailman tärkein asia,yleensä,ja tiedän että teillä on varmasti KAMALA joulu,mutta täällä on useita rakkaansa ja LAPSENSA menettäneitä,joilla takuulla on VALTAVAN KAMALA joulu!!
Voin sanoa,että joka joutuu kokemaan oman lapsensa kuoleman,niin ei sitä pahempaa ole!Vaikka kaikki lähesiset ovat iso menetys,äidin lkuolemasta pääsee yli,mutta oman lapsen kuolema on ajatuksissa omaan hautaansa asti!!
En menisi itse sanomaan ettäkö minun suruni olisi kamalani.kaikilla on omanlaisensa suru ja ei pitäisi sanoa että se "oma suru" olisi kamalin.
Minulla on valtava tuska sisälläni,voisin huutaa tuskissaan taivaalle,tehdä mitä vain että saisin takaisin viime joulun,jolloin veljeni eli.teksin mitä vain,rakastan häntä!!
Mutta en vähättele toisten surua,kaikilla on omasta mielstääns e pahin suru,joten
on varmasti mielessä hautaan asti. Jos rakkaimman äidin on menettänyt esim. nuorena. Mutta turha vertailla mikä ja kenen kuolema on pahin. Niinkuin sanottu, jokainen kokee omalla tavallaan.
Valtavan raskas taival on kuitenkin kaikilla kuljettavana! Voimia!
Kyllä meillä vietetään synkkä joulu.Meille pahin joulu ikinä!!
En voi sanoa että olisi pahempi "kuin kellään muulla",mutta meille se on kamala!!minusta et sinäkään voi sanoa että "voisin väittää et kukaan ei vietä yhtä synkkää joulua kuin me"
tuo oli sinulta itsekkäästi kirjoitettua..
Olen myös sitä mieltä,että kyllä oman äidin kuolema satuttaa,aivan varmasti,mutta siitä pääsee ajan kanssa ylitse.aika antaa voimia jatkaa eteenpäin.mutta jos joutuu oman lapsensa saattelemaan hautaan,niin siitä ei koskaan selviä,se jää aina synkkänä mustana asiana mieleen,ja sitä suree takuulla sydämessään koko loppuelämän ajan.En usko että sitä pahempaa on kuin lapsen kuolema.
Voin sanoa,että menettäisin kenet tahansa muun,mutta en omaa lasta!Ja en usko että kukaan suree ketään niin paljoa kuin omanlapsen menttämistä,jos lapsestansa välittää.
Voit ihan vapaasti väittää jouluasi kamalammaksi kuin kellään. Sinusta varmasti tuntuu siltä. En usko, että kirjoituksellasi tarkoitit vähätellä kenenkään toisen surua. Sinusta vain tuntuu tuolta ja sinulla on oikeus tuoda se julki. Äiti on ollut sinulle ihan selvästi rakas ja tärkeä ihminen. Suru ja tuska ovat raskaita elää läpi, mutta usko pois, aika armahtaa siinäkin. Itke silloin, kun itkettää ja käy haudalla, puhu äidistäsi läheistesi kanssa, elä surua läpi. Mutta pyri jatkamaan elämää kuitenkin. Ei äitisi halua, että jäät suruun kiinni. Surun kanssa oppii elämään ja aika parantaa...Koeta jaksaa mennä joulunaika läheistesi tuella ja rakkaudella ylitse. Voimia.
Unohdin mainita, että itseltäni on kuollut isä 17v. sitten, ja äiti puoli vuotta sitten. Ja poikani, 19v, lähti itsemurhan kautta puolitoista vuotta sitten. Täysin yllättäen. Silloin tuntui, että nyt mentiin seinään ja lujaa, pudottiin pohjalle, eikä ylöspääsyä ole...mutta aika näkyy todellakin auttavan...surun kanssa oppii elämään, ja ne rakkaat läheiset on mukanani joka päivä. Eivät ikinä unohdu. Onneksi :-)Mennään eteenpäin, sitten joku päivä nähdään ne rakkaat siellä toisella puolen. Oikeasti.
toivottavasti selvisit joulusta jotenkin. Minun jouluni meni "sumussa", masennuslääkkeiden ja rauhoittavien varassa. Äidin piti olla meidän kanssa jouluna, äidin piti tehdä perunalaatikkoa, sitä äidin tekemää maailman parasta. Vaan ei tehnytkään. Ei, koska hänet otettiin pois. Rakas äitini kuoli. Miten tämä on mahdollista? Niin se vain on ja pikkuhiljaa totuttelen elämään ilman äitiä. Ei ole isääkään enään, mutta onneksi on oma perhe. Omat lapset kannustavat eteenpäin. Säilytän äidin muiston sydämessäni, rakastan häntä ikuisesti.
Hei !
Joulu meillä meni "ihan kivasti" avattiin lahjoja ja muuta kivaa. Raskainta oli käydä lasten kanssa haudalla viemässä kynttilöitä. Ehkä elämän pitää sitten mennä näin. Lapset on aika hyvin sopeutuneet että äiti on taivaassa. Eikä tämä leskenä olo ihan niin kamalaa ole kun alussa kuvittelin. Ehkä kaikkein tärkeintä on säilyttää hyvät muistot ja on osattava luopua vaikka kuinka sattuisi. Rakastan vaimoani ikuisesti ja kaipaan. Lapsetkin varmasti rakastavat ja kaipaavat sen tiedän. Ehkä kuitenkin kaikkein tärkeintä on pystyy puhuun asiata se on mielestäni parasta terapiaa. Itse juttelen lasten kanssa aina kun ne sanoo asiasta ja sitten aikuisten jutut on erikseen. En tiedä auttaako tää sinua mutta meitä se on auttanut pikkaisen kun olemme tehneet ja käyneet samoissa paikoissa silloin kun vaimoni eli. Voidaan sitten lasten kanssa jutella että muistatteko kun oltiin täällä ja tehtiin sitä ja sitä. Vaikka tää on fraasi, niin aika auttaa, on omakohtaista kokemusta jostakin syystä.
Voimia sinulle Melli ja perheellesi!!
Hessu
Toiv
osanotosta. Voi miten pahoillani olen menetyksestänne, voimia teillekin!! Yritän jotenkin kuvitella, miten lapsesi suhtautuvat äidin menetykseen, ovat ilmeisesti alaikäisiä vielä? Tekee pahaa ajatellakin jos minun lapseni jäisivät ilman äitiä. Nuorin on äitini kuoleman jälkeen ollut hyvin huolissaan minusta, alussa pelkäsi etten tule takaisin kun lähdin töihin. Hän vannottaa moneen kertaan minulle, miten rakas äiti olen hänelle.
Toivon sydämestäni voimia lapsillesi ja tietysti myös sinulle. Hienoa että pystytte puhumaan asiasta, se varmaan vie surutyössä eteenpäin. Vanhin lapseni (murrosikäinen) on kieltäytynyt kokonaan puhumasta mummistaan ja kuolemasta. Huolestuttaa se asian kieltäminen.
Kyllä varmaan se fraasi pitää paikkansa, "aika auttaa". Isän kuolema sen on todistanut. Se ikävä ei koskaan häviä kuitenkaan eikä sen kai kuulukaan hävitä.
Voimia myös teille ja aurinkoisia kevätpäiviä! Elämä voittaa, eikö niin?
t. Melli
Kiitos Osanotosta!
Meillä on lapset ikähaarukassa 5-13v. Aluksi vanhin tyttö(9v.) ei suostunut puhumaan tunteistaan vaan tavallaan sulkeutui. Mutta jonkin ajan kuluttua tyttö uskalsi avautua ja saatiin asia käsiteltyä hänenkin kanssaan. Nykyään me puhutaan äidistä ihan tavallisesti niinkuin jopa tuntuisi jotta äiti asuisi vaan muualla. Toisaalta niinhän äiti asuukin. Onneksi mun lapset on niin kilttejä ja soputuvaisia. Ootko miettinyt ammatti auttajaa vanhimman lapsen kohdalla. Me saatiin kriisiapua aluksi tai aika pitkään ja saadaan tarvittaessa vieläkin. Voisi olla hyvä jos vieras ihminen juttelisi vanhemman lapsesi kanssa. Jos et muuta keksi niin pyydä lastasi laittaan viestiä mulle josko osaisin kuunnella ja auttaa. Aurinkoista kevättä sinne jonnekkin. Elämä jatkuu..
T Heikki
Kiitos taas avusta. Voin vanhimmalta lapseltani kysyä jos hän haluaa laittaa vaikka sinulle viestiä. Jollakin lailla asia olisi hyvä käsitellä, äitini oli kuitenkin hänellekin tärkeä ihminen.
Eilen katseltiin vanhoja videokameranauhoituksia ja siellä vilahti myös äitini... se nauhoitus kelattiin äkkiä yli, lapseni ei halunnut sitä katsoa. Ehkä sitten joskus. Tämä kuitenkin mielestäni osoittaa, että asia on kipeä ja pitäisi jollakin tapaa käsitellä.
Kaikkein eniten toivoisin, että minulla olisi valta kääntää aikaa taaksepäin ja muuttaa asioita --- niinhän varmasti toivovat kaikki omaisensa menettäneet. Sitä meille ei ole kuitenkaan suotu, joten eteenpäin on vaan mentävä.
Eilen jopa naurettiin tyttöjen kanssa niitä vanhoja nauhoituksia, joten aurinko paistaa kuitenkin meillekin...
Toivon teille kaikkea hyvää jatkossa !
t.Melli